Yö Rovaniemellä
Teksti Inka Komonen ja Lotta Lautala
Kuvat Emma Sähäkkä
Ylioppilaslehti lähti selvittämään, miten Rovaniemellä juhlitaan. Yöhön sekoittui hikeä, hittejä ja kyyneleitä.
16.48
Syyskuun ensimmäinen perjantai. Taivas on lonkeron harmaa, ja oleminen saman sävyistä. Kaikki tapahtuu hitaasti valmisteluista vaatteiden valintaan. Valittelemme etukäteen edessä olevaa iltaa ja en juhli -mielialaa.
Klassisesti yhdellä ei ole sukkahousuja, ja on lähdettävä hieromaan kauppoja Kauppatorin K-Markettiin.
“Mikä paksuus 20 vai 40 denier?”
“Ohut on hyvä.”
Ohuita ovat myös muistot ensimmäisistä Varjoavajaisista vuodelta 2016. Tänään juhlitaan jälleen perinteisiä ja ikonisia lukuvuoden avajaisia. Tapahtumakuvaus julistaa, että “näistä juhlista ei kuulu jäädä paitsi” – mentävä on kun kutsu käy, vaikka kukaan tuskin pahoittaisi mieltänsä, jos emme Half Moonissa tanssisi.
Olo ännännen vuoden opiskelijana on muutenkin vähän kuin kuokkavieraalla. Suunnitelmana on kuitenkin kuokkia sekä erittäin akateemisella otteella ja lähes (toim. huom. ei lähellekään) valmistuneena sosiologina tarkastella yöelämän kauneutta ja ankeutta.
Etkoilemme kolmen kimpassa kotona. Samettisella sohvalla sohitaan ja sutataan meikkejä toistemme naamaan. Saa vain toivoa, että kirjoittava käsi on illan aikana vakaampi kuin sivellinkäsi. Luomivärit ja liikutus sekoittuvat toisiinsa, kun kaiuttimista kuuluu olet meistä vahvempi, kanssasi en pelkää kaupungin pimeää.
Rajoitusten jäljiltä ihmisjoukot pelottavat. Ja ihmiset noin yleensäkin.
Varjoavajaisia ei ole juhlittu “terveysturvallisista syistä” kahteen vuoteen. Nyt opiskelijatapahtumia järjestetään taas entiseen tapaan, ja ihmiset saavat valtioneuvoston luvalla kohdata sekä kilistää kasvokkain.
Lasit kilisevät, kun otamme viimeisiä hörppyjä ja teemme lähtöä. Nousuhumala on nostanut tunnelmaa, mutta ei selvästikään tarpeeksi.
“Mun ei pitäis sanoa tätä ääneen, mutta pitäiskö jäädä tänne? Laitetaan Jodeliin avoin kutsu, ja tehdään reportaasi kotoa?”
Kutsua ei kuitenkaan laiteta, vaan sen sijaan arvomme, mistä aloitamme illan. Samalla pohdimme, mitä tarvitaan mukaan.
“Rahaa ja henkkarit.”
“Mulla ei ole kumpaakaan.”
20.38
“Ollaan 15 minuuttia Wiljamissa.”
Vastaan tulvahtaa home ja hiki, kun astumme vanhan Kansantalon sivusta sisään. Ohitamme siivouskomeron, nyrkkeilysalin sekä seinällä komeilevan taulun senioreiden tanhuporukasta.
Salin edessä on kymmeniä martenseja ja vansseja. Kenkämeren yli päästyä Lastun eli kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja mediakasvatuksen ainejärjestön puheenjohtaja tervehtii sydämellisesti. Melkein voisi luulla, että toimittajien tuloa on odotettu.
Pedagogiseen henkeen sopien käynnissä on tietovisa.
“Mikä maku on Noccon Cloudy Soda? Monta kilometriä on Lordin aukiolta Haaparantaan?”
Seuraava kysymys kuuluu, mikä menee alas, mutta ei koskaan ylös? Joku huutaa paska. Ehdotamme itseämme nuoremmille opiskelijoille, että vastaus on opintomenestys.
Kukaan ei tajua, ja vastaus ohitetaan.
Oikea vastaus on sade.
Näillä tiedoilla saadaan Suomi jälleen Pisa-tulosten kärkimaaksi.
Visailu otetaan asiaankuuluvalla vakavuudella, ja katseita luodaan vastustajien pöytiin. Pokaalit ja viirit vitriinissä muistuttavat, että voittajille on luvassa mainetta ja kunniaa.
Pöydät ovat täynnä tyhjiä Hard Seltzer -tölkkejä, ja myös Somersby ja Koskenkorva Vichy ovat suosiossa. Kukkakuvioisia paperilautasia ja serpentiiniä – jokaisen onnistuneen juhlan peruselementit.
Tarja ja Martti vahtivat muovikanisteria, joka tarjoaa kansalle alkoholittoman drinkin: kraanaveden. Kanisteri ei kumma kyllä näytä tyhjenevän samaa tahtia kuin tölkit. Elämä on valintoja.
Tietovisan lisäksi etkojen ohjelmassa on “vapaata seurustelua”, kuten joku haalareissa huutaa.
Ihmiset kuvailevat tunnelmaa: mukavaa, eloisaa, stressitöntä ja kevyttä. Samassa keskustelu kääntyy opiskeluihin.
“Pitäis opiskellakki jossain välissä.”
“Hyvin sitä ehtii.”
“Kuuteen vuoteen saa mennä, et saa lainan lyhennyksen.”
Kevyttä ja stressitöntä kieltämättä.
Illan suunnitelmat tarkentuvat ja suunta tuntuu olevan kaikilla sama: Kansan kautta Mooniin. “Seurataan massaa”, joku toteaa.
Massasta poikkeaa ainoastaan ne muutamat, jotka livahtavat pois jo alkuillasta väsyneinä ja kanditutkielmistaan ahdistuneina.
Lähtiessämme kukaan ei tunnu olevan erityisen päissään, ja silti palkintojen jaon hurraahuudot kaikuvat kiviseinillä, kun astumme ulos.
Teoria siitä, että nuoret ryyppäävät vähemmän kuin ennen alkaa kuulostaa uskottavalta.
Istumme jo Santa’s Official -taksin kyydissä, kun valokuvaaja huomaa, että rekvisiitaksi mukaan otettu kolmosen muotoinen ilmapallo on Wiljamin alakerrassa. Pallo haetaan ja ahdetaan kyytiin.
Taksi kiitää kohti seuraavaa paikkaa – vauhti on 40km/h. Valot vaihtuvat, ja kuski kysyy osoitetta, jota kukaan ei muista.
”Siitä suistoalueen jälkeen vasemmalle.”
Kuski kuitenkin tuntee Ahkiomaantien, ja saavumme pihaan, jossa sijaitsee Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimisto.
21.37
Ylioppilaskunnan työntekijät ja muutama hallituksen jäsen ovat kokoontuneet neuvotteluhuoneen pöydän ympärille.
“Mukavasti on mennyt”, kommentoi pääsihteeri iltaa.
Green Day soi ja sen perään Welcome to the Black Parade, joka on yksi nostalgiapärinät -soittolistan hittejä. Kappaleiden soidessa on muisteltu muun muassa Jurvan nuoruutta.
Musiikkia ja disco-valoja lukuun ottamatta ei voi olla täysin varma, ollaanko kaupunginvaltuuston kokouksessa vai opiskelijoiden illanvietossa. Illan aikana on ehditty kaavoittaa jo koko Rovaniemi uusiksi keikkapaikoista lähtien.
Kuin yhdestä suusta kuuluu: ”klubeja pitäisi olla yksi teineille, yksi vanhuksille, yksi kaikille”.
Näin ihmiset juhlivat vuonna 2022.
Myös Antti Tuisku mainitaan, kun keskustelu kääntyy kaavoituksen seuraavan vaiheeseen: hiihtolatuihin. Meneillään on kyselykierros, kuka on nähnyt Tuiskun ja millä hiihtoladulla.
Keskustelun lomassa joku tekee virheen ja ehdottaa, että nyt lauletaan. Samassa jo jaetaan laulukirjoja, ja pian yksi vie ja muut ulisevat. Ensin kuitenkin pitää saada piano iskuun.
“Aloita C:stä. Se on C, se on F.”
Perinteisesti yksi tekee ja muut neuvovat.
Sävel löytyy, ja syksyn kunniaksi laulukirjasta valikoituu kappale numero 303.
Kohta koko huone laulaa tänään otetaan, tänään otetaan, helvetin paljon viinaa!
Välissä kuuluu “mellan sup” vai onko se ”meillä on suu”. Tässä vaiheessa opintoja varmaan kuuluisi tietää.
Seuraavaksi vuorossa on Ken on fuksi. Ennen kuin laulu alkaa, joku huutaa: “Mistä laulu lähtee? Pitkästä huikasta!”
Ihmiset nousevat ylös vuorotellen, pääsihteeri muita tiuhempaan.
Ajat muuttuvat ja vuodet kuluvat, mutta kuten kuvaaja lähes liikuttuneena toteaa: “kerran ulaplandilainen, aina ulaplandilainen.”
Laulu loppuu ja joku kysyy, ettette kai tee tästä jotain podcastia? Siihen voimme todeta vain, että ei tällä palkalla.
Ihmisten sijaan illan suunnitelmat ovat selvenemässä:
“Onks se Mooniin vai Kansan kautta Mooniin?”
Varjoavajaisten pääesiintyjästä ja hänen hitistään Villieläin päästään nopeasti eläinten oikeuksiin.
“Oispa niillä diili Animalian kanssa. Jokaisesta striimauskerrasta pari senttiä Animalialle”, toteaa edunvalvonta-asiantuntija elementissään.
Joku tarjoaa lähtiessä vielä pullaa ja yhteisesti meille toivotetaan “tsempatiaa ja siuniksii”.
Juuri silloin päätös matkan jatkamisesta tuntuu erinomaiselle.
22.42
Salen valot hehkuvat, kun vedämme vettä ja tuijotamme tyhjyyteen. Edessä loistaa yliopistomme 80-luvun estetiikkaa henkivä päärakennus, ja taustalla soi Tilaa mulle taksi samalla, kun tilaamme taksia. Linjoilta kuuluva ääni ilmoittaa, että “kaikki puhelut tallennetaan laadun varmistamiseksi”, ja samaa pohdimme, kun kirjoitamme kaiken ylös tämän jutun laadun varmistamiseksi.
Hetkeä aiemmin kaverin tutun tutun kautta on selvinnyt, että enää ei etkoilla. Ainejärjestöporukat ovat siirtyneet kerhotiloista kaupunkiin, ja ilta alkaa osaltamme muistuttaa perinteistä kaavaa, jossa etkoille ei ehditty ja jatkoille ei kutsuttu.
Tilataksin kyydissä käydään mielenkiintoista ja kattavaa keskustelua illan kulusta: “Mitäs tässä, perus viikonloppu, ei ihmeempiä”, tuumaa taksikuski liikennevaloissa.
Kukaan ei ole varsinaisesti juttutuulella, mutta Lotta jatkaa: “Onko tilataksi kalliimpi kuin normi? Ihan siis vaan mielenkiinnosta”.
Auton ohittaessa rautatiesillan katseet kiinnittyvät tienvarrella seisovaan Taina sydän Juha -kylttiin. Rakkautta on siis tänä iltana edes jossain.
23.19
Auto jättää Bumban eteen, missä askeleet vievät alakertaan. Ite Eerolan levyjulkkarit ovat jo alkaneet, kun saavumme tekemään tutkivaa journalismia siitä, miten Bumban alakerta toimii keikkapaikkana.
Alakerta on tehty tee-se-itse-hengessä keikkatilaksi. Lavana ja A-luokan akustoivana elementtinä toimii valkoinen pörrömatto ja Backstreet Boys -lakana. Rumpujen soundia pehmentää sydämenmuotoinen Merry Christmas -tyyny. Tunnelma on kokeellinen ja kotoisa.
Osa yleisöstä istuu polvillaan lattialla bändin edessä ja osa töljöttää takana seisoen.
“Mitä vittua te kaikki teette täällä?”, kysyy laulaja.
Sitä mekin mietimme ahtaassa tilassa, johon mahtuu exät, säädöt, ihastukset, työkaverit ja anoppi.
Tutuilla kasvoilla kiertää haikeutta, herkkyyttä ja vihreä lavavalo. Ystävät ovat koolla – päitä olalla, kavereita kainalossa. Varovaisia, mutta intensiivisiä katseita vaeltaa ympäri huonetta.
Tunnelma ei pääse liikaa herkistymään, kun yläkerrasta päälle kajahtaa keskiyön karaoketulkinnat ja joku huutaa paitaa pois.
Tämä ei kuitenkaan bändin iloa pilaa. Sen sijaan yleisö hiljentyy hetkeksi, kun seuraavaa kappaletta omistetaan niille, “jotka ovat perseestä, eivätkä suostu katsomaan peiliin”.
En tajuu mitä muijat valittaa ja mitä teen oikeudessa
Mähän vaan halusin halata
Kun se oli vaan väliaikainen mielenhäiriö
Kun mä kännissä sen tissiä puristin
Tää on mennyt liian pitkälle
Miksei kukaan kertonut mulle, ettei enää ilman lupaa saa koskea?
Kappale saa aikaan riehaantuneet aplodit. Ja äkillisesti tekee mieli myös pyyhkiä omia muistoja kaljalla. Tiskillä kalja on loppu, mutta Ginger Joyta löytyy.
Eerola pyyhkii käsiä ja tarttuu seuraavaan kappaleeseen. Nyt on aika soittaa isälle, ja se on tehtävä hyvin. Onko kellään magnesiumia, hän kysyy ääneen.
Taaksepäin juna soi, ja mieli vaeltaa jonnekin kauas – kesämökille, sienimetsiin, kevättalven hiihtoretkiin.
Keikka loppuu ja keskustelu kiertää ympäri huonetta, kun kyselemme, mitä piditte keikasta
“Mitäs mitäs mitäs. Sellainen festari oli kesällä Urjalassa”, huikkaa kuulija ja perääntyy väkijoukon mukana ulos.
Myös me teemme hidasta lähtöä. Kiusallisia ja kipeitä kohtaamisia riittää.
Ulkona Tokmannin ja thaihierontapaikan valojen hehkussa mietimme, miten Rovaniemen yössä on kaikki kerrallaan ja samaan aikaan ei mitään.
”Hiljaista on. Pari autoa siellä täällä.”
“On täällä enemmänkin kuin pari autoa.”
1.05
Yökerho Half Moonin ovella käydään syvällistä keskustelua Lappiin juurtumisesta, Huvila ja Huussi -ohjelmasta sekä rakkaudesta samalla kun kokoamme muistiinpanojamme.
“Kaikki kirjoittaa jotain päivyriä täällä”, kommentoi portsari.
Vastaanotto on yhtä lämmin kuin kaikissa muissakin paikoissa tänään. Jono on olematon, mutta saamme silti odottaa leimaa kämmenselkään.
Edelleen matkassa kulkeva ilmapallo jätetään narikkaan. Joku kysyy, kuka meistä on täyttänyt kolme ja kuvaaja toteaa haikeana meidän kaikkien kerran täyttäneen.
Narikasta pääsemme karaokepuolelle, jossa Mitäs Mitäs Mitäs -kaveri vetää jo Irinaa polvillaan.
Valkoiset pilvet karaokevideon taustalla ovat ehkä kirkkainta, mitä tänä iltana on nähty.
Seuraavana jonossa on Ukkometso ja My Heart Will Go On.
Historiaa tuntuu olevan korona, josta muistuttaa enää seiniin liimatut THL:n A4-monisteet.
Jostain kuuluu kommentti “tääl on vaihtareita”, ja on vaikea tulkita, onko kyseessä positiivinen vai negatiivinen huomio. Toivomme ensimmäistä.
Jututamme sohvalla istuvaa porukkaa. Kaksi miestä nousee ylös, ja huikkaa poistuessaan: “lähetään tanssilattialle hakemaan pillua”.
Sohvalle jäänyt kiinalainen vaihto-opiskelija kertoo, että on viihtynyt hyvin, mutta vilkuilee samaan aikaan hämmentyneenä ympärilleen. Suomi kiinnosti kohteena kuuluisan koulutusjärjestelmän takia – kuinkas muutenkaan. Keskustelu siirtyy karaokeen. Se on myös suosittua Kiinassa, ja molempia maita yhdistää karaoken maailmanennätys.
Karaokehuoneen seinällä olevasta tv-ruudusta pystyy seuraamaan livekuvaa baarin toiselta puolelta. Mieluummin katsoisimme esimerkiksi ostos-tv:tä.
Ostos-tv-haaveilut keskeytyvät, kun huomaamme, että lavalla on jo Ramses II.
Toinen meistä aikoo käydä vielä nopeasti vessassa, mutta missaa sillä aikaa Ramseksen koko settilistan.
Vessan tahmealla lattialla lojuu vessapaperia ja lasinsiruja. Jossain lohdutetaan itkevää ystävää, ja jopa kokovartalopeiliin huulipunalla maalatut sanat lohduttavat: kaikki järjestyy.
Samaan aikaan toisesta kopista kuuluu yön viisauksia.
“Jos se ei oo luottamuksen arvoinen, se ei oo sun arvoinen.”
Sama tahmea lattia ja paksu haju ottavat vastaan yökerhon isolla puolella.
Vihdoin Villieläin soi ja yleisö on silmin nähden myyty. Pöydällä tanssitaan punaisten pehmosohvien ympärillä tummanvihreissä haalareissa. Tanssi kestää noin minuutin ennen kuin portrsari tulee vetämään ihmiset alas.
Keikka loppuu, porukka harvenee ja tanssilattia väljenee. Tiskeillä tilataan shotteja, kaljaa sekä kossuvissyä kuudella eurolla ja 50 sentillä.
Työntekijä kertoo, että “kelkkaa nää lapset pääasiassa tilaa”. Illan aikana joku on ehtinyt myös tilaaman lasillisen maitoa, mitä ei ole kuulemma tapahtunut koskaan aiemmin työntekijän vuorolla. Elämme historiallisia hetkiä.
Historiaa tuntuu olevan korona, josta muistuttaa enää seiniin liimatut THL:n A4-monisteet. Muista turvaväli – ja kukaan ei muista.
Ihmiset tanssivat toisiaan vasten Boten Annan soidessa, ja DJ ottaa kappaletoiveita ylös puhelimen näytöiltä. Kätevää – nyt on sekin puhekontakti vältetty. Villieläintä on kuulemma toivottu niin monta kertaa, ettei “siin oo mitää järkee”, sanoo DJ.
Seuraavaksi soi Bella Ciao kappale. Ihmiset heiluvat, hyppivät ja nyrkit lyövät eteen, taa. Jotain irvokasta on siinä, miten vastarintataistelijoiden laulusta tehty remix-versio kaikaa salissa. Harmi, ettemme ole mielenosoituksessa, vaan tanssilattialla.
Kun ihmisiltä kyselee, niin ilta on mennyt hyvin. Kahden aikaan useampi nojailee yksin baaritiskiin, ja tuijottaa puhelinta. Sinkkukaverit ovat kadonneet, ja nyt ollaan yksin yössä. Tämä ei kuulemma erityisemmin yllätä.
Illan odotukset ovat kuitenkin täyttyneet, kun Villieläin on soitettu kahteen kertaan. Suomihitit soivat muutenkin tiuhaan. Yhdellä puolella kaikuu Liekit rovion ja toisella Levikset repee.
Deja vú meidän ensimmäisiin Varjoavajaisiin. Samoja biisejä, samoja rallatuksia. Kansaa on helppo viihdyttää vuodesta toiseen.
Karaokepuolella vedetään jo illan hitaita, kun 2080-luvulla soi ja pari tanssii valssia karaokelavan edessä. Seinällä tunturit ja revontulet huokuvat sitä kuuluisaa “Lapin mystiikkaa”. Lattialla seilaa kuukautisside paketissa, jonka työntekijä poimii ja heittää takaisin maahan. Ilmeisesti kuukuppimiehiä.
Seuraavaksi vuorossa olisi Nummela, mutta esiintyjiä ei näy.
“Onko fyssarit paikalla, fyssarit? Missä on fyssarit.”
Fyssareiden keikka jää ikävä kyllä näkemättä. Sen sijaan todistamme seksuaalista häirintää, kun vierestä kuuluu: “toi läppäs mua just perseelle”. Ihmisiä virtaa ohi, ja on enää mahdoton sanoa, kuka läpsi.
“Näitä tapahtuu aina”, uhri kommentoi samalla kun muut pyörittelevät kielen päällä sopivia sanoja. Ei niitä tunnu olevan.
Ite Eerolan Väliaikainen mielenhäiriö -biisin sanat uivat mieleen, ja välittömästi sitä on syvissä vesissä.
Tanssilattia hiljenee, ja kuljemme virran mukana narikalle. Jatkosuunnitelmia kuuluu olevan harvalla ja joku toteaa napakasti, että “toivottavasti ei jatkoja”, mutta ilmassa on myös jonkinlaista pettymystä:
“Hei äijä sun piti mennä tänää päätyy asti, äijä.”
Kaveri jäi yksin, kun ystävä lähti “tiedät kyllä minne tai siis niin kyl sä tiedät joo”
3.19
Rovaniemen kaikki taksit ovat Scanburgerin ja McDonald´sin takana odottamassa sinne asti selviytyviä. Tällä paikalla paikalliset nuoret ovat kokoontuneet 60-luvulta asti.
Menemme sisään maailman pohjoisimpaan mäkkäriin, joka on pian sulkemassa ovensa tällä tontilla, kun keskustassa halutaan jälleen tiivistää ja tehostaa rakentamista.
Pöydät ovat täynnä. Yksi on saapunut Oulusta asti ihmettelemään.
“Rovaniemellä on ystävät ja karaokea ei ainakaan puutu.”
Emme jaksa odottaa ruokaa, sillä jono on loputon.
Toisessa pöydässä yksin haalareissaan istuva henkilö kommentoi mäkkärin siirtoa lakonisesti todeten, että: “safkaa on vaikeampi saada, mutta mä oletan et ne johtajat tietää mitä ne tekee”.
Kaveri jäi yksin, kun ystävä lähti “tiedät kyllä minne tai siis niin kyl sä tiedät joo”.
Emme ole kyllä ihan varmoja tiedämmekö, mutta jätämme tarkentavat kysymykset esittämättä.
Moni on suuntaamassa kotiin. Tunnelma on lattea, ja useampi kuin yksi kyynelehtii.
Jatkamme matkaa hiljaisten markkinakojujen ohi, ja etsimme yön suuntaa. Vastaan hoipertelee harmaapukuinen mies, joka ohjeistaa, ettei Roippariin kannata mennä, koska sinne ei pääse sisään.
Kattojen yllä näkyy jo lupaus aamusta.
