Raja kiinni ja äkkiä!
Teksti Iikka Sorvali
Olen seurannut huolestuneena tämän vuoden aikana käytyä kovaa julkista keskustelua siitä, miten suomettuminen on vaikuttanut yhteiskunnassamme vielä 2000-luvunkin aikana.
Fortumin yrityskauppoja ja huippupoliitikkojen loikkaamisia venäläisomisteisten firmojen konsulteiksi on käyty läpi pienintäkin yksityiskohtaa myöten.
Suomettuminen on yleisesti tuomittu. Sitä pidetään osoituksena heikkoudesta, johon Suomi sortui, kun rohkeus ei riittänyt oman tien kulkemiseen suurvallan naapurissa.
Tämä on tietenkin ymmärrettävä tulkinta suomettumisen lähihistoriasta. Öyhötysmittari on kuitenkin iloisesti viuhahtanut toiseen suuntaan Neuvostoliiton ja Venäjän myötäilyn aikakaudesta.
Jonkinlaisena synninpäästön muotona itseään rationaaliseksi tituleeraavat oikeistolaiset esittävät kilpaa kovempia keinoja venäläisten maahantulon estämiseksi ja heidän vapauksiensa rajoittamiseksi.
Onpa julkisuudessa jopa kuultu pohdintaa siitä, pitäisikö sotaa pakenevat venäläiset laittaa keskitysleirille. Tämän neronleimauksen twiittasi syyskuussa arvostettu Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.
Venäläisten mielipiteiden mittaaminen on haastavaa, mutta on selvää, että sodalle on kannatusta tavallisten kansalaisten keskuudessa. On kuitenkin täysin moraalitonta tuomita yli 140 miljoonaa ihmistä itsepäisen diktaattorin toimien takia.
Ehkä näiden avausten tekijät kokevat jonkinlaista vastuuta suomettumisen ajasta, ja haluavat nyt korvata sen kurittamalla Neuvostoliiton jälkeläisiä.
Venäjän epävakaus aiheuttaa kiistatta uhkia Suomelle. Voisiko näitä uhkia käsitellä keinoin, jotka eivät aivan romuttaisi omakuvaamme arvoliberalismin globaalina suunnannäyttäjänä?
Vasemmistolaisin hallituksemme vuosikymmeniin ei ilmeisesti jäänyt miettimään asiaa, kun se hyväksyi pikavauhdilla satojen miljoonien aitahankkeen itärajalle.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kommentoi asiasta STT:lle syyskuussa, että puolueiden tehtävä ei ole linjata aidoista.
Poliittisen harkinnan sijaan luotetaan viranomaisiin. Raja vie, vasemmisto ei edes vikise.
Aidan pituudeksi on arvioitu 10–20 prosenttia rajan kokonaispituudesta, joka on noin 1300 kilometriä. Aidan ei siis ole tarkoitus sulkea koko rajaa, vaan toimia pitkälti symbolisena esteenä Suomeen pyrkiville.
Aidan symbolisuus on selvää esimerkiksi Ylen haastattelemalle apulaisprofessori Jussi P. Laineelle. Hänen mukaansa raja nähdään eräänlaisena puolustuslinjana ja suojamuurina.
Tehoton raja-aita on vain yksi esimerkki siitä päättömästä politiikasta, jota hallitus tekee turvallisuusviranomaisten hurmaamana.
Kriisit aiheuttavat pelkoa tulevasta, joka kanavoituu helposti vahingollisiin toimiin. Turvallisuusviranomaiset tietävät tämän ja käyttävät tilaisuuden hyväkseen rahoituksen saamiseen projekteille, joiden vaikuttavuus on kyseenalaista.
Kun seuraamme sokeasti turvallisuuspuhetta, unohdamme inhimillisyyden. Jokainen päätös, joka tekee rajoistamme kovempia ja vaarallisempia ylittää, tulee lisäämään niillä tapahtuvaa väkivaltaa.
Tiedän, että monet ovat parhaimmillaankin välinpitämättömiä tällaisen tulevaisuuden suhteen. Se minua kuitenkin ihmetyttää, että tämä välinpitämättömyys on vallannut käytännössä koko julkisen keskustelun.
En ole Putinin kätyri enkä pasifisti. Olen huolissani demokratiasta.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden opiskelija, joka toivoo jäitä öyhöttäjien hattuun.