Teksti Inka Komonen ja Lotta Lautala
Kuvat Juuso Sievänen

 

Onko Pajakylä matkustajan vai tarinateollisuuden unelma? Lapin ylioppilaslehti kävi katsomassa, miltä Napapiirillä näyttää juuri ennen joulukauden alkua.

 

Mitä yhteistä on Spice Girlsillä ja Kiinan presidentillä Xi Jinpingillä? Ainakin se, että molemmat ovat vierailleet Joulupukin luona Pajakylässä Napapiirillä. 

Eivätkä he ole ainoita. Vuosi toisensa jälkeen yhä useampi matkailija saapuu pohjoiselle leveyspiirille ihailemaan Lapin taikamaata. 

Kun pandemia vuonna 2020 pysäytti maailman, romahdutti se myös matkailun. Vaikeiden vuosien jälkeen vauhti on kuitenkin jälleen kiihtymässä.

Tulevasta kaudesta on ennustettu joulumatkailun supertalvea. Kysyntä on suurta. Esimerkiksi kansainvälisiltä kentiltä saapuu Rovaniemelle suoria reittilentoja enemmän kuin koskaan aiemmin.

Lapin edellisestä ennätysvuodesta 2019 ollaan menossa kovaa ohi, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. 

Tunnelma täydessä Santa Claus -bussissa on odottava. Siinä on jotain samaa kuin Hop-on Hop-off -kiertoajeluilla. Puhe käy vilkkaana ja seasta voi erottaa englantia, saksaa ja japania. Ihmiset istuvat puhelimet kädessään ja katsovat vuoroin ruutua, vuoroin ikkunaa. 

Etupenkin matkustaja videoi koko matkan puhelimellaan.

Kun ajamme huurteisen Kemijoen ohi, ihmiset pakkautuvat bussin oikeaan laitaan. Näkymä on kaunis. 

Linja-auton kuljettaja saa viimein musiikit soimaan. Kaiuttimista kaikuu dramaattinen O Holy Night ja joulupallot heiluvat katossa. 

Yllättäen kuski ohittaa henkilöauton liikennesääntöjä uhmaten. Hän kiihdyttää oikeanpuoleista kiihdytyskaistaa auton ohi, ja toteaa ärtyneeseen sävyyn: “don’t rent a car like this and drive 20 kilometers in hour.”

Pian tämän jälkeen hän kuuluttaa: “okay, so, next stop is Santapark”, ja osa matkustajista hyppää pois. 

Vajaan puolen tunnin matkan jälkeen saavumme nelostien varrella sijaitsevaan Pajakylään. Pyydämme kuskia pysähtymään. Hän kertoo jatkavansa suoraan Norjaan.

“There is a good salmon with citrus.”

Kuski jättää meidät ja loput matkustajista pienen ostoskeskuksen eteen. 

Ihmiset hajaantuvat nopeasti. Suuntaamme pysäkin lähellä olevalle Rooseveltin majalle. Hirsirakennuksen edessä mainostetaan poronsarvituotteita ja 14 eurolla teleskooppimakkaratikkuja. 

Haluaisimme kysyä paikasta lisää, mutta myyjä kieltäytyy haastattelusta vedoten kiireeseen, vaikka liike on marraskuisena maanantaipäivänä vielä hiljainen.

Matkailijoita alettiin houkutella erilaisin elämyksin, jotka pohjautuivat Lapin eksotisointiin. 1960-luvulla alueelle tuotiin poroja ja saamenpukuisia ihmisiä.

 

Rooseveltin maja on paikka, josta Pajakylän tarina on saanut alkunsa. 

Yhdysvaltain entisen presidentin leski Eleanor Roosevelt oli Unicefin edeltäjän avustusjärjestö UNRRA:n tunnettu kasvo. Järjestön yksi ensimmäisiä avustuskohteita oli sodanjälkeinen Lappi, jota tuettiin sadoilla miljoonilla. 

Roosevelt saapui sodassa tuhoutuneelle Rovaniemelle vuonna 1950 tutustumaan, miten kaupunki ponnisti raunioista ylös. Korkea-arvoiselle vieraalle piti keksiä ohjelmaa, jota ei sodanjälkeisessä Lapissa ollut liiaksi. 

Lyhyessä ajassa päädyttiin järjestämään vastaanottoseremonia Napapiirillä. Tilaisuutta varten rakennettu maja suunniteltiin yössä ja pystytettiin viikossa. 

Se oli alueen ensimmäinen varsinainen vetonaula. Hiljalleen palvelut majan ympärillä lisääntyivät. Matkailijoita alettiin houkutella erilaisin elämyksin, jotka pohjautuivat Lapin eksotisointiin. 1960-luvulla alueelle tuotiin poroja ja saamenpukuisia ihmisiä. 

Matkailu painottui kesäajalle, mutta 1980-luvun lopulla alettiin puhua myös joulukaudesta ja palvelutarjontaa laajennettiin ympärivuotiseksi. 

Varsinaisena joulumatkailun ja massaturismin alkuna voidaan pitää ensimmäistä Concorde-lentoa Suomeen, joka toi brittituristeja päiväksi Rovaniemelle joulupäivänä vuonna 1984. Koneen saapumista oli todistamassa kymmenentuhatta Lapin asukasta.

Joulumatkailun käynnistyessä myös Joulupukin tukikohta vakiintui Napapiirille. Tämä ei riittänyt, vaan Pajakylän rinnalle rakennettiin jouluteemainen puisto – eräänlainen disneyland. Brittien suunnittelema Santapark valmistui vuonna 1998. 

Joulupukin Pajakylä on säilyttänyt suosionsa joulumatkailun keskuksena, ja sen vetovoiman on ymmärtänyt myös Rovaniemen kaupunki. Se on tietoisesti rakentanut itselleen imagoa joulupukin ja talvimatkailun kotina. 

Vuonna 2010 työ palkittiin, kun Euroopan unioni myönsi kaupungille tavaramerkin The Official Hometown of Santa Claus.

 

 

“Oudolta tuntuu puhua pitkästä aikaa suomeks, kun yleensä nää on kaikki enkuks”, Husky Parkissa työskentelevä Joona Heinonen sanoo. 

Heinosen mukaan paikassa vierailee viikkotasolla jopa tuhansia kävijöitä. Joulukuussa lähempänä tuhat päivässä. 

Kaikki valjakkoajelut on myyty jo joulukuulta loppuun, eikä opastettuja kierroksia talvella pystytä tarjoamaan lainkaan, VIP-kierroksia lukuunottamatta. 

Heinonen näkee, että kävijöitä houkuttelevat tarhan hyvä sijainti sekä palvelut. 

“Täällä käy enemmän semmoinen kauppakassikansa. Kun ne tulevat tuohon Joulupukin Pajakylään, niin ne haluavat sen nopean jonkun kokemuksen täältä huskyista.”

Koirat eivät Heinosen mukaan ihmismassoista piittaa. 

Ilmassa on innostusta ja odotusta, kun ryhmä hau valmistautuu lähtöön. Lunta on vain ripaus, joten toistaiseksi vedetään kelkan sijaan kesäkärryjä ympäri aidattua pihamaata. Johtokoirat pitävät jöötä, tiimikoirat seuraavat. 

“Now we can go to the hugging area”, yksi oppaista huutaa. 

Pentujen halailu on paikan hitti. Hieman jo itsenäistyneet pennut nuuskivat ihmisten sijaan keskittyneen näköisenä ympäristöä. Lapsia tämä selvästi harmittaa. Ympäriltä kuuluu kuitenkin kikatusta ja kiljuntaa. 

Koiria on tarhalla 111 ja kaikki niistä ovat siperianhuskeja. Ne eivät ole perinteinen lappilainen koirarotu, vaan saapuivat Suomeen 60-luvulla. Nykyisin huskyt ovat yksi Lapin matkailun näkyvimmistä vetonauloista. 

Heinonen kertoo, että vierailijat kyselevät usein eläinten hyvinvoinnista. Toinen vakiokysymys on, onko lunta tarpeeksi rekiajeluun. 

 

 

Talven taikamaasta on vaikea löytää maksutonta tekemistä. 

Alue on rakentunut teemapuistoksi pikkuhiljaa. Huskyjen lisäksi on tarjolla lasten moottorikelkkarataa kuin myös pororekiajelua. Lumitykit saavat pauhata, jotta turistit pysyvät tyytyväisinä.

Aktiviteettien ohella rahan saa palamaan lukuisissa matkamuistomyymälöissä, joissa  myytävien tuotteiden rajana on vain mielikuvitus. Tästä esimerkkinä toimii Saksassa valmistettu kukkakuvioitu A summer’s day purple -vessapaperi.

Monien tuotteiden kohdalla alkuperästä on vaikea saada selvää. Paikallisinta näyttävät äkkiseltään olevan hunaja, käsityöt ja yrttituotteet. 

Suomalaista designia edustavat Marimekko, Pentik, Iittala, Marttiini ja Muumit. Harvoja näiden liikkeiden tuotteista kuitenkaan valmistetaan enää Suomessa. Rovaniemeltä lähtöisin oleva Marttiini on joukossa virkistävä poikkeus.

Pajakylässä ei liiemmin näy Rovaniemen alueen peräpohjalaiset juuret. Kauppakeskuksen syrjään jäävän hätäuloskäynnin vieressä roikkuu sentään muutama kehystetty valokuva vanhasta Rovaniemestä. 

Matkailuteollisuuden alle jääneestä kulttuuriperinnöstä on käyty viime vuosina jonkin verran keskustelua. 

Keskusteluun on osallistunut myös Katja Hirvasaho, joka kirjoittaa Kanavassa sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistussa esseessään, miten massaturismin tarpeisiin tuotettu “Lappi-kuva on yksinkertaistettu tunturiluonnoksi ja saamelaisuudeksi”. 

Samoihin aikoihin Lappi luotiin ensimmäistä kertaa “täysin Etelä-Suomesta käsin eräänlaisena kaipauksen haavemaana”, josta tuli pysyvä ilmiö.

Tämän kuvan varaan on rakennettu koko maakunnan matkailun mainonta ja kehitys 1960-luvulta lähtien.

 

 

“Kyllä me justiin sillä tarinalla ollaan pärjätty täällä”, kertoo Pajakylässä 30 vuotta työskennellyt yrittäjä Lilja Takalo. 

Liikkeen valikoima on hämmästyttävän suuri. Paikallisena käsityönä valmistettujen keramiikan, korujen ja nahkatöiden rinnalta löytyy tonttuja, norjalaisia peikkoja sekä niin kutsuttuja lapinrumpuja ja lapinnukkeja. 

Yrittäjä kertoo vastuullisuuden merkitsevän hänelle sitä, että ihminen tietää, mitä on ostamassa. Seuraavaksi saamme kuulla tarinoita rumpujen historiasta ja parantavista vaikutuksista. 

Liikkeessä vierailee yrittäjän mukaan saamelaisia aika ajoin antamassa palautetta heidän kulttuuriaan jäljittelevistä tuotteista.

Suosituksia ja ohjeistuksia on, mutta mikään ei velvoita yrityksiä niiden noudattamiseen.

“Periaatteessa rumpuhan ei ole yksistään saamelainen – maailma on täynnä rumpuja”, Takalo sanoo.

Kaupan suosituin tuote on unisieppari. Sillä on alkuperänsä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen suojeluesineenä. Sen sijaan lapinnukke ei enää tee kauppaansa. 

“Suomalaiset haluavat erottautua saamelaisesta käsityöstä niin sanotusti”, hän kertoo.

Viereisessä liikkeessä saamme kuulla toisenlaista tietoa. Toistakymmentä vuotta Napapiirillä yrittäjänä toiminut Marja Ylinampa kertoo, että Euroopan ainoalla nukketehtaalla Jaatilassa valmistetut lapinnuket tekevät hyvin kauppansa. 

“Ne on niin 100 prosenttista suomalaista kuin voi olla”, yrittäjä kommentoi.

Kysyttäessä tuotteiden yhteydestä saamelaiskulttuuriin, hänellä on selvä näkemys.  

“Nämä puvuthan ei ole niitä oikeita pukuja, vaan ovat nukkein pukuja.” 

Kolmannessa liikkeessä työntekijä Kirsti Kokko kertoo, että lapinnukkeja menee nykyisin aika vähän. Sen sijaan suomalaiset tulevat toisinaan ihailemaan neljäntuulenlakkeja ja muistelemaan, että “mulla oli pikkasena tämmönen”.

Tontut ja lapinnuket ovat hyllyillä iloisesti vierekkäin. Kaupoista löytyy myös saamelaiskulttuurista inspiroituneita mukeja, postikortteja ja fleecepeittoja.

Helga West kirjoittaa nukeista Nuoressa Voimassa julkaistussa esseessään: 

“Minua häiritsee se, kuinka nukkejen pääasiallinen tarkoitus on vain olla tekemättä ja sanomatta mitään. Sellaisina ne muka kuvastavat minun ihmisiäni. Meillä on koko ihmiskirjo, mutta nukeilla vain yksi ilme. Niiden vaiennettu olemus kertoo omaa tarinaansa. Se tarina menee näin: hiljainen ja häivytetty alkuperäiskansa on hyvä alkuperäiskansa. Olemme kaunis matkamuisto milloin kenenkin vieraissa hyppysissä.”

Nukketeatteri on totta tosiaan hiljaa, eikä mainitse sanallakaan Suomen valtion harjoittamista ihmisoikeusloukkauksista. 

 

 

Visit Rovaniemi yhtiön toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen vastaa kiireen keskeltä videopuheluun.

Hänen mukaansa Napapiirin alueen vastuullisuus on ottanut isoja askelia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhtenä esimerkkinä Kärkkäinen nostaa ohjeistuksen saamelaiskulttuuria koskevan kuvamateriaalin käytöstä.

Samalla keskustelua käydään koko ajan siitä, kuka tuotteita ja palveluita myy sekä millä tavalla. 

Hän sanoo, ettei voi ottaa kantaa yksittäisten yritysten toimintaan alueella. 

“Vain yritys itse voi viime kädessä tehdä päätöksiä ja kantaa niistä vastuun.” 

Yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään. Alueen yritysten yhteensaattajana toimii Joulupukin Pajakylän osuuskunta, joka edustaa yli 50 yritystä. 

Osuuskunta on viime vuonna julkaissut konsulttiyhtiön tuottaman kestävän matkailun käsikirjan alueelle. Kirjassa ohjeistetaan muun muassa tutustumaan Saamelaiskäräjien julkaisemiin saamelaismatkailun eettisiin ohjeisiin.  

Suosituksia ja ohjeistuksia on, mutta mikään ei velvoita yrityksiä niiden noudattamiseen. 

Erilaisia kestävää matkailua edistäviä ohjelmia on koko ajan enemmän, kuten Visit Finlandin kehittämä Sustainable Travel Finland -ohjelma. 

Joulupukin Pajakylän kotisivujen mukaan Sustainable Travel Finland -merkin on saanut tähän mennessä kaksi yritystä. Osuuskunnan tavoitteena on, että merkin saisi koko Pajakylä. Tähän vaaditaan, että vähintään puolet yrityksistä olisi sertifioituja. 

Kestävyyden ja vastuullisuuden ohella Lapin matkailun tulevaisuuteen liitetään sana kasvu. Sillä, jos johonkin Rovaniemelle tunnutaan uskovan, niin siihen, että matkailu tuo leivän pöytään. 

Alalla on valtava aluetaloudellinen merkitys. Matkailun herkkyydestä huolimatta koko ajan rakennetaan uutta ja luotetaan, että Lappi kiinnostaa myös tulevaisuudessa. 

Vuonna 2007 perustettu Visit Rovaniemi pitää tästä osaltaan huolta. Se toteuttaa suuren osan alueen matkailumainonnasta ja sen missiona on tehdä Rovaniemestä maailman johtava jouluteemainen matkailukohde. 

Kärkkäinen on ylpeä kasvusta, mutta kuulostaa tiedostavan kasvun rajat ja painottaa, ettei ydintalven kausia ole enää tarkoituksena määrättömästi kasvattaa. Kasvu onkin tarkoitus tehdä tulevaisuudessa kesällä. 

“Ensi kesää tehdään taas aiempaa isommin ja markkinointiin panostetaan huomattavasti isommilla resursseilla.” 

Vaikka kesä on yleisesti matkailun päätuote, se ei näy täällä. Lentokoneet lentävät, mutta niiden keula on kohti etelänrantoja, ei arktista aluetta. 

“Siinä meillä on vielä haasteita, että saadaan ihmiset tänne arktiseen kesään – ihanaan viileään puhtaaseen luontoon.

Pian voi olla toisin. Viime kesä oli Euroopan mittaushistorian kuumin, ja siedettävä lämpö sekä viileä kesätuuli voivat olla tulevaisuudessa myyntivaltti.

Arktinen alue kuumenee kuitenkin keskimäärin nelinkertaisella nopeudella muuhun maailmaan verrattuna. Tämä näkyy leudompina talvina sekä vaihtelevina sääoloina. Alkutalvesta lunta voi olla, tai sitten ei. 

Esimerkiksi vuosi 2018 muistetaan Crapland-kohusta, joka syntyi, kun brittilehdistö irvaili lumettomalle Lapille. Pimeä ja märkä marraskuinen Rovaniemi oli kaukana siitä kuvasta, joka matkailijoille oli myyty. 

Napapiirillä tapaamme brittiperhe oli tarkistanut lumitilanteen Pajakylän livekamerasta ennen saapumistaan. 

Tilanne näytti huolestuttavalta ja perhe oli jo ehtinyt suunnitella matkan siirtämistä. Lopulta ohut lumipeite kuitenkin tuli maahan ja matka toteutui.

 

 

Pajakylässä Happy Hour on vuoden jokaisena päivän. Joulupukin vierailu on yksi harvoista ilmaisista aktiviteeteista alueella, joten suuntaamme sinne. 

Kammarin tiskin takaa meitä tervehtii pirteän oloinen tonttu. 

Kello lähentelee jo sulkemisaikaa, mutta kaikille jonossa oleville luvataan pääsy pukin luokse. 

Joulupukki tunnetaan maailmalla sadunomaisena hyvän tahdon ja rauhan lähettiläänä. Sellaisena häntä tituleerataan myös Visit Rovaniemen nettisivuilla.

Tästä syystä on hämmentävää nähdä Kammarin seinillä olevissa valokuvissa rauhan kasvojen poseeraavan Kiinan presidentin kanssa, joka järjestelmällisesti kiduttaa kansalaisiaan. 

Edessämme vuoroaan odottelee neljän nuorta Slovakiasta, Romaniasta ja Saksasta. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut matkustaa Dubaihin, mutta lopulta seurue halusi kylmään. 

Odotukset ovat toistaiseksi täyttyneet. Suomi on heistä taianomainen. 

“On eksoottista olla täällä.” 

He eivät ehkä tiedä tai sitten eivät välitä, että todellisuudessa pohjoinen leveyspiiri kulki tästä kohtaa viimeksi yli 140 vuotta sitten.

Kun kerromme tekevämme ylioppilaslehteä, meiltä kysytään: “Are you from University of Helsinki?” 

Lapin yliopistosta he eivät ole koskaan kuulleetkaan.

Viimein tonttu kutsuu meidät huoneeseen, jossa pukki päivystää. Tunnelma on leppoisa ja pukki paraskin vanha tuttu, sillä onhan hän ollut osa elämäämme jo lapsuuden jouluista asti. 

Höpöttelemme niitä näitä, mutta emme malta olla kysymättä, mitä pukki miettii lahjoista näin ylikulutuskulttuurin aikana. 

Saamme kuulla syväanalyysin: “Ehkä olemme kaikki tämän maailman vankeja siinä mielessä, että massiivinen ostohysteria vie meidät mukanaan.”

Ostohysteria näyttää väsyttäneen myös monet matkailijat, kun suuntaamme kammarista ulos. Lapsilla on väsykiukku ja nuoripari istuu puhelimien äärellä katseet tyhjinä. 

Pajakylän aukiolla Feliz Navidad soi ja pakkasmittari näyttää miinus 14 astetta. Turistit vetävät pulkkaa hiekalla niin että narskuu. 

He vilkuttelevat terveisiään livekameralle, jota voi seurata YouTubessa. Samalla yksi toisensa jälkeen hyppii lyhtytolpilla merkityn linjan yli. Ihmiset näyttävät onnellisilta.

He eivät ehkä tiedä tai sitten eivät välitä, että todellisuudessa pohjoinen leveyspiiri kulki tästä kohtaa viimeksi yli 140 vuotta sitten. Nykyistä vauhtia se siirtyy noin 14,5 metriä pohjoisemmaksi joka vuosi.

Rovaniemellä on pitkään osattu hyödyntää sijaintia napapiirillä. Sen ympärille on rakentunut mielikuvia, jotka ruokkivat yhdenlaista tarinaa talven ihmemaasta. 

Tarinoiden avulla pienestä Rovaniemestä on tehty kansainvälisesti tunnettu.

Joka vuosi alueella vierailee noin puolimiljoona ihmistä. Heistä moni on pitkään haaveillut matkasta tänne. 

Unelmat eivät synny tyhjästä.

 

Reportaasin lähteinä on käytetty muun muassa Harri Hautajärven väitöskirjaa Autiotuvista lomakaupunkeihin – Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria ja Heli Ilolan, Maria Hakkaraisen, José-Carlos García-Rosellin toimittamaa kirjaa Joulu ainainen? Näkökulmia Rovaniemen joulumatkailuun sekä Suvi Jaakkolan Antroblogissa julkaistua esseetä Joulupukki ja noitarumpu – saamelaisuus vääristyy edelleen Lapin matkailussa.