Kolumni: Luonto, ihmiset ja talous ovat erottamattomia

Teksti Jenna Nylund

 

Ympäristöä ja taloutta ei tarkastella tarpeeksi kokonaisuutena ja verkostona, vaikka ne ovat erottamattomat toisistaan. Meihin ihmisiin ja luontoon poliittiset päätökset vaikuttavat eri tavoin. Sosiaaliturvan muutokset eivät näy samalla lailla jokaisen suomalaisen arjessa. Inarin metsähakkuiden vaikutukset eivät koske vain metsiä, vaan myös esimerkiksi porotaloutta. Kyse on kuitenkin kokonaisuuksista ja siitä, että maailmamme ei jakaudu sektoreihin, vaan kaikki ovat yhteydessä kaikkeen.

Luonnon ekosysteemipalvelut ovat taloutemme kulmakiviä, eivätkä luonnonvarat ole loputtomia. Ei ole merkityksetöntä, että elinolosuhteemme tukevat terveyttä ja hyvinvointia. Olisi myös syytä tarkastella lähemmin muiden lajien elinolosuhteita ja vaikutustamme niihin.

On myös tärkeää, että ihmisillä olisi mahdollisuus vaikuttaa heitä ja ympäristöä koskeviin päätöksiin. Luontokadon ja ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät jakaudu globaalisti tasan, eikä maapallon ekosysteemi tunne valtioiden rajoja. Toiset lajit menestyvät toisia paremmin ja jotkut lajit kärsivät enemmän kuin toiset. Kuulostaa hieman tutulta.

 

Talouskeskustelua hallitsee valtion velka ympäristön ja talouden yhtenäisen käsittelyn sijaan. Talouden laajemman kokonaisuuden tarkastelu jää taka-alalle. Kaipaisin enemmän rehellistä itsereflektiota puolueilta, mitkä ratkaisut menneisyydessä on rakentanut nykyisyyttä.

Talouskeskustelussa käytetään mähmäisiä käsitteitä, jotka eivät liioin kerro, mitä esimerkiksi sopeuttaminen tai tehostaminen tarkoittaa erilaisille ihmisille. Poliittiset päätökset esimerkiksi sosiaaliturvan määrästä tai metsien hakkuista vaikuttaa eletyssä arjessa eri tavoin ihmisryhmiin, eläimiin, luontoon, sekä yhteisöihin.  

 Ihmisten tarpeet tukitoimille kriiseissä vaihtelee, ja erilaiset ihmiset reagoivat muuttuviin olosuhteisiin eri tavoin. Viime vuoden lopussa Helsingin Sanomat uutisoi suomalaisten tuloeroista, jotka ovat kasvaneet poikkeuksellisen suuriksi. Sosiaalinen eriytyminen on todellisuus, johon meidän on varauduttava entistä enemmän. Ilman riittävää sosiaaliturvaa ja toimivaa terveydenhuoltoa, on syrjäytyminen helpompaa kuin yhteiskuntaan osallistuminen. On oleellista, että he, jotka tarvitsevat tukea, saavat sitä ja ajoissa. Ongelmien kasaantuessa niiden ratkaisu käy myös haastavammaksi. 

 

Talouskeskustelun alle jää ihmisten arkinen elämä, joiden arjen tahdin politiikka määrää. Velkaantumiseen keskittynyt keskustelu ei huomioi suurempia kokonaisuuksia. Ilmastokriisi ja luontokato ovat paloja, jotka tuleva sukupolvi sitten ratkaisee. Teknologiasta toivotaan ratkaisua, mutta ilman hoivaa, läheisyyttä ja arvostusta ihmisen on hankala voimaantua. Erillään on vaikea ratkaista yhteisiä ongelmia. Etäyhteys helpottaa tilannetta, mutta kaikkeen se ei pysty.

Ihmisoikeuksien edistäminen on jäänyt puoluepolitiikan pelinappuloiksi. Epäselväksi jää kokonaiskuva siitä, mitä tällaisella politiikalla tavoitellaan. Millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa, ja millaiset utopiat toimivat johdattelevina ajatuksina?

Ympäristö- ja sosiaalipolitiikka leimataan mielellään ideologisiksi ja pehmeiksi arvoiksi, talouspolitiikka edustaa keskustelussa järkeä. Toivon vaalien lähestyessä, että poliitikot uskaltavat käydä vaikeita keskusteluja, koska edessä on vaikeita ratkaisuja. Jokaisen poliittisen päätöksen takana on arvovalinta, ja valitsemamme arvot määrittelevät seuraavien sukupolvien elinolosuhteita

Meidän tulisi siis valita viisaasti, ketkä ratkaisevat näitä haasteita.  

 

 

Kirjoittaja on opiskelija, joka on huolissaan talouspolitiikan suunnasta.