“LYY:llä ei ole rahaa” ja muita väittämiä Ylioppilaskunnan taloudesta

Teksti Åsa Niemi

Lapin Ylioppilaskunnan taloudellinen tilanne on noussut viime aikoina ihmisten puheenaiheeksi. Lapin Ylioppilaskunnan pääsihteeri korjasi Ylioppilaslehdelle LYY:n taloutta koskevia olettamuksia.

 

Ihmisiä on puhututtanut kovasti LYY:n talous, erityisesti lukukausimaksujen nostamisen ja Ylioppilaslehden lopettamisuhan jälkeen. Keräsimme muutamia väittämiä Lapin Ylioppilaskunnan taloudellisesta tilanteesta ja rahankäytöstä. Väitteisiin vastasi Lapin Ylioppilaskunnan pääsihteeri Miikka Keränen, joka on hyvin perillä LYY:n taloudellisesta tilanteesta.

 

LYY:llä ei ole rahaa

“Ei pidä paikkaansa. LYY:n taloudellinen tilanne on hyvä. Meidän pitää kuitenkin tehdä aina kuluvalle vuodelle budjetti ja niissä budjetin antamissa raameissa on pysyttävä. Tulopuolella isoimpana ovat jäsenmaksutuotot. Lisäksi on myynti-, tapahtuma- sekä yhteistyötuottoja, mutta niiden lisääminen ja niiden varaan rakentaminen on haastavaa. Kuluissa suurimpana ovat henkilöstömenot. Inflaation ja muun myötä ne ja juoksevat kulut ovat kasvaneet. Vuosibudjetissa pitää joka vuosi löytää tasapaino tulojen ja menojen välille niin, ettei tarvitsisi käyttää sijoitusvarallisuutta juokseviin menoihin. Meillä on kuitenkin myös omaisuutta, kuten sauna ja rahastoja. Meillä ei ole hätää.”

 

LYY on alijäämäinen

“Ei luultavasti pidä paikkaansa. Tilinpäätös ei ole vielä valmistunut, niin en uskalla varmuudella kommentoida tätä. Jos tilinpäätös jostain syystä kääntyy alijäämäiseksi, niin sen ei pitäisi olla paljoa alijäämäinen. Kun tilinpäätös valmistuu, niin sitten tiedämme tarkemmin. Edustajisto käsittelee vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen todennäköisesti toukokuussa.”

 

LYY tuhlaa kaikki rahat turhuuksiin

“Ei pidä paikkaansa. LYY:n rahoja käytetään meidän lakisääteisten tehtävien tekemiseen ja edistämiseen. Yliopistolain pohjalta LYY:n tehtäviin kuuluu opiskelijan elämään liittyvä edunvalvontatyö ja yhteisön luominen. Meillä on täällä työntekijöitä tekemässä niitä lakisääteisiä tehtäviä.

Meidän täytyy myös pitää huolta toimijoiden hyvinvoinnista, sillä me olemme myös työnantaja. Mielestäni on tärkeää, että meidän työntekijät voivat hyvin, viihtyvät ja haluavat tehdä parhaansa. Se ei ole lakisääteinen pakko, että meillä on kahvia toimistolla, mutta se on aika pieni hinta siitä, että meidän työntekijät ovat tyytyväisempiä. Joku voi pitää sitä turhana, mutta minä en. Joka tapauksessa se väite, että kaikki rahat menisivät turhuuksiin, on kyllä väärin.”

 

LYY:n jäsenmaksut nousivat, koska hallitus haluaa tuhlailla

“Ei pidä paikkaansa. Meillä on jäsenmaksu, joka pohjaa lakiin. Se pysyi pitkään samana, vaikka menot ovat kasvaneet ja taloustilanne ja toimintaympäristö ovat muuttuneet. Jäsenmaksun nostopainetta on siis ollut jo pidempään ja nyt sitä nostettiin, että saadaan katettua paremmin arvioituja syntyviä kuluja. Talousarvioista näkee, että ei ole tullut kauheasti vielä nostoja hallituksen toimintaan. Henkilöstöerät ovat nousseet, mutta ei niinkään muut kulut. Lisäraha ei ole menossa mihinkään muuhun kuin perustoiminnan mahdollistamiseen.”

 

Ylioppilaslehti ja hyvinvointipassi vievät paljon rahaa ja jompikumpi täytyy lopettaa

“Pitää ja ei pidä paikkaansa. Molemmat ovat erillistä toimintaa LYY:n ydintoiminnan ohella. Laki ei velvoita ylläpitämään lehteä, eikä laki velvoita ylläpitämään passitoimintaa. Yliopistojen tehtävä on huolehtia korkeakoululiikunnasta, ei ylioppilaskuntien. Me olemme kuitenkin ajatelleet, että hyvinvointipassi on hanke, johon kannattaa ryhtyä.

Siinä mielessä väite on totta, että ne molemmat ovat merkittäviä menoeriä. Molemmat edellyttävät, että on työntekijä niitä tekemässä, josta syntyy kuluja. Lisäksi molemmissa on muitakin kuluja. Molemmissa on myös tulopuoli. Ylioppilaslehden tulona ovat pelkästään mainokset, mutta hyvinvointipassi kattaa kulujaan enemmän. Korkeakoulujen kanssa on sovittu rahoituksesta, sillä me emme yksin kustanna sitä kokonaan. Myös passin ostajat maksavat osan siitä ja sitten voidaan tehdä yhteistyösopimuksia. Jos näitä pitää verrata, niin passi tuo enemmän rahaa kuin Ylioppilaslehti, mutta minun mielestäni ei ole välttämättömyys asettaa näitä vastakkain.”

 

LYY:n talouden ylläpito on huonoa

“Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja on yritetty saada demokraattisesti valitut elimet tekemään oma osuutensa. Edustajisto ja hallitus seuraa taloutta ja kantaa oman kortensa kekoon. Meillä ei ole palkkalistoilla talouspäällikköä tai talouden asiantuntijaa, vaan pääsihteeri hoitaa myös sitä tehtävää. Pääsihteerin, eli minun, pitää tehdä monenlaisia asioita, joten en voi tehdä pelkästään talousjuttuja. Joissain ylioppilaskunnissa talous on hoidettu eri tavalla, mutta niissä on myös henkilöstöä sitä varten. Olemme yrittäneet kehittää tätä meidän resurssien puitteissa, ja nyt meillä on osa-aikaisena palvelu- ja hallintoassistentti. Hänen tehtävänsä on auttaa hieman näissä taloushallinnon osissa, että saataisiin pääsihteerille apukättä joihinkin asioihin. Palvelu- ja hallintoassistentti Joel on ollut verraton apu.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *