KULTTUURITOIMINTA YHDISTÄÄ OPISKELIJOITA
Teksti Miro Sarola
Kuvat HYRMY ja Katariina Leinonen
Lapin ylioppilaslehti haastatteli Helsingin yliopiston raskaan musiikin yhdistyksen, HYRMY:n, puheenjohtajaa Elias Jetsosta sekä LYYn järjestövastaavaa Esa-Pekka Tuppia. Lapin yliopistolla ei ole raskaan musiikin yhdistystä, mutta muunlaista kulttuuritoimintaa löytyy. Tuppi kertoo Lapin yliopiston opiskelijoiden järjestötoiminnasta.
Elias Jetsonen, kerrotko HYRMY:n syntyhistoriasta?
HYRMY perustettiin 2002 tietojenkäsittelytiedettä opiskelevien, heviä kuuntelevien kaverusten kesken. Toiminta oli aluksi pienimuotoista, mutta järjestö on vuosien saatossa kasvanut, ja tapahtumissa käy nykyään kymmeniä akateemisia metallifaneja eri tiedekunnista.
”Alusta saakka tarkoituksena on ollut tuoda yhteen metallia kuuntelevia opiskelijoita rennon ajanvieton merkeissä.”
-Elias Jetsonen
Miten määrittelet toimintatarkoituksenne?
Alusta saakka tarkoituksena on ollut tuoda yhteen metallia kuuntelevia opiskelijoita rennon ajanvieton merkeissä. Metallimusiikki ei ole tälläkään hetkellä valtavirtaa. HYRMY:n kaltainen järjestö auttaa varmasti tuomaan samanhenkisiä ihmisiä yhteen. Kiinnostus samaan musiikin tyylisuuntaan on yksi luontainen tapa tutustua ja saada kavereita. Rennot illanviettomme tuovat hyvää vaihtelua opiskelijoiden arkeen.
Minkälaista säännöllistä toimintaa tarjoatte?
Suurin yksittäinen tapahtuma on vuosittain yli sata opiskelijaa keräävä akateeminen heviristeily. Osallistujia on eri yliopistoista, mutta HYRMY on ollut järjestäjä lähes joka kerta. Kokoonnumme noin kerran kuukaudessa HYRMY:n kerhohuoneella, joskus tietyllä teemalla. Lautapeli-iltoja, after-study kokoontumisia ja keikkojen etkoja on vaihtelevasti. Pari kertaa vuodessa on baari- ja puistokierroksia, sekä viiden vuoden välein eräänlainen synttäritapahtuma, viimeksi sitsit.
Teettekkö myös yhteistyötä MÖKÄ:n eli Aallon opiskelijoiden vastaavan järjestön kanssa?
Käymme toistemme tilaisuuksissa. Vuosittainen matka Nummijärvellä juhannuksen alla järjestettävään
Nummirock -festivaaliin mainittakoon virallisesta
yhteistyöstä.
Esa-Pekka Tuppi, toimiiko Lapin yliopistolla kulttuuriin liittyviä järjestöjä?
Korkeakoulujen piirissä toimii useita rekisteröityjä ja rekisteröimättömiä kulttuurijärjestöjä ja -ryhmiä. Lapin ylioppilasteatteri on syntynyt yliopiston alkutaipaleella vuonna 1980 ja jatkaa edelleen aktiivisena ja kunnianhimoisena toimijana Rovaniemellä esitettävän taiteen saralla. Uudempi teatterikenttää edustava yhdistys on Lapin Speksi, joka tuottaa vuosittain interaktiivisen opiskelijateatterispektaakkelin, Loimuspeksin. Korkeakoulujen kuorotoimintaa ylläpitävä Lapin ylioppilaskuoro Lucida Intervalla ilahduttaa monipuolisella ohjelmistollaan sekä syys- että kevätlukukaudella. Uusin tulokas taidekulttuurin saralla on Arktinen Akateeminen Puhallinorkesteri AAPO, joka sai alkunsa syksyllä 2022.
On myös mainittava Rovaniemen Cinema, joka pyörii aika ajoin vahvasti opiskelijavetoisesti, mutta ei ole varsinaisesti opiskelijajärjestö.
Taidepainotteisen kulttuurin lisäksi korkeakouluyhteisöstä löytyy muun muassa. Lapin Opiskelevat Reserviläiset sekä Lapin ”raittiusnuoret”. Jälkimmäinen on poikkieteellinen, sitsejä ja muita opiskelijatapahtumia järjestävä yhdistys.
Löytyy myös ainejärjestöjen omia sekä poikkitieteellisiä kerhoja ja yhteisöjä. Esimerkiksi opiskelijaradio Säteily toimii ainejärjestön alaisuudessa, mutta toimintaan voi osallistua kuka tahansa Rovaniemen korkeakouluopiskelijoista. Kerhoja löytyy käsitöistä golfaukseen, lautapeleistä sarjakuvaharrastajiin.
Onko Lapin yliopistolla tilaa kulttuuritoiminnalle?
LYYn hallinnoimia ainejärjestötiloja voi varata rekisteröidyt opiskelijayhdistykset omaan käyttöönsä. Tilaa käytetään sitsien ja juhlien lisäksi harjoitustoimintaan, kokouksiin ja tapaamisiin. LYYn toimiston tiloja voi myös varata tällaiseen tarkoitukseen. Yliopiston tiloja järjestöjen käyttöön, esimerkiksi harjoituksiin, voi kysyä palveluneuvojilta. Tästä on sovittava aina tapauskohtaisesti ja toiminta on pääsääntöisesti yliopiston aukioloaikojen puitteissa.
”Vaihtoehtoja on monenlaisia, mutta tärkeintä on ryhmän motivaatio ja innostus uuden toiminnan kehittämiselle.”
-Esa-Pekka Tuppi
Jos opiskelija haluaisi perustaa järjestön, miten se tehdään?
Tässä kannattaa olla yhteydessä LYYn yhteisöasiantuntijaan eli allekirjoittaneeseen. Olen ollut itse apuna ja käynyt keskusteluita uusien järjestöjen perustamista silmällä pitäen. Onko uuden harrastus- tai kulttuuritoiminnan kannattavaa perustaa suoraan rekisteröity yhdistys, vai voiko toiminta alkaa rekisteröimättömänä tai jonkin toisen järjestön siipien suojassa? Vaihtoehtoja on monenlaisia, mutta tärkeintä on ryhmän motivaatio ja innostus uuden toiminnan kehittämiselle.
Millaisia järjestöjä LYY hyväksyy?
LYYn alla ei toimi suoranaisesti järjestöjä, mutta yhteistyö, ja siten tukitoiminta on tapauskohtaista. Syksyllä päivitetään järjestörekisterin sääntöjä. Virallisella yhdistyksellä on tietysti lain mukaiset säännöt, mutta LYYn puolesta yli puolet yhdistyksen jäsenistä tulisi olla opiskelijoita, tai olla hyvä perustelu jos näin ei ole. Järjestön tulisi seurata LYYn tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa ja olla yleisesti sellainen, jonka kanssa voidaan tehdä yhteistyötä.