Sitä niittää, mitä kylvää

Teksti Esko Romsi

Kirjoittaja vaatii sukupuolirooleihin ja -odotuksiin muutosta.

Jo muinaisessa Mesopotamiassa on valitettu siitä, että nuoriso on pilalla. Avasin eräänä päivänä viattomasti Helsingin Sanomat ja huomasin, että oli kirjoitettu taas yksi uutinen, joka käsitteli nykyistä Suomen pyhää lehmää, eli Pisa -tuloksia. Artikkelissa oli hyvin voimakkaasti “poikia” jopa infantilisoiva näkökulma, jossa yhteiskunnan tulisi tukea voimakkaammin “poikien” tapaa oppia ja antaa sitä kautta heille paremmat mahdollisuudet korkeakouluttautua. Minulle tuli useamman kerran tekstiä lukiessani fyysisesti huono olo. Millä periaatteella suomalaisen yhteiskunnan tulee hyväksyä se, että “pojat” on niin voimakkaasti opetettu ajattelemaan, ettei heidän tarvitse opiskella samalla tavoin, kuin “tyttöjen”, ja tietynlainen häiritsevä käytös tai opiskelun vähättely on “pojille” oikeanlaista käytöstä.

Meidän yhteiskuntamme on vuosikymmenten ajan opettanut “pojille”, että sivistyksellä ja opiskelulla sekä muut huomioivalla käytöksellä ei ole merkitystä, koska heillä nyt vaan sattuu olemaan penis. Tähän todennäköisesti vaikuttaa myös tietynlainen maskuliinisuuteen liitetty oman onnensa seppä -kulttuuri, jossa akateemisella menestyksellä ja sivistyksellä ei ole väliä, jos on idea ja lähtee päättäväisesti sitä kohti. Sillä ei niinkään ole väliä, miten oman tiensä raivaa, kunhan pääsee sellaiseen lopputulokseen, joka nähdään maskuliinisessa kulttuurissa hyväksyttävänä. Kun tällaista kulttuuria on toistettu vuosikymmeniä ei tulisi yllättyä siitä, että “poikien” arvostus koulusivistystä kohtaan on laskenut.

Helsingin Sanomien artikkelissa Miksi pojat jäivät jälkeen? mainittiin mielenkiintoinen fakta siitä, että tutkimusten mukaan tämä muutos tapahtuu jossain neljännen ja kahdeksannen vuosiluokan välillä. Näkisin tässä yhteyden siihen, että tuolla välillä yksilöt alkavat tutkiskella omaa sukupuoli-identiteettiään, ja yleensä ihminen haluaa toimia sen mukaan, minkä näkee ympäristössään hyväksyttäväksi, miten tulee olla “mies”. Tällöin alkaa voimakkaasti vaikuttaa se perintö, jonka koulutuksen arvostus on jättänyt suomalaiseen kulttuuriin vuosikymmenten mittaan.

ympäristöstä tulee viestiä, että kouluarvosanoilla ei ole merkitystä, vaan tärkeämpää on tehdä rahaa nopeasti ilman ulkopuolista apua sekä kerätä ulkoisia materiaalisia merkkejä taloudellisesta menestyksestä ja saada arvostusta niiden kautta erityisesti muilta “miehiltä”. Artikkelissa on yksi erittäin voimakkaasti tähän viittaava kohta, kun kirjoitettiin siitä, miten koulun tulisi muuttaa opetustapojaan pelillisemmäksi, jotta “pojat” voisivat oppia paremmin. Koulun koepainotteisuudesta on valitettu jo vuosia, mutta vasta sen yhdistyessä “poikien” oppimistuloksiin koulun pitäisi muuttua eikä niinkään oppilaiden suhtautumisen. Tämän ajatuksen absurdiudesta puhui jo yli vuosikymmen sitten Suomen entinen presidentti Tarja Halonen. Tällainen pelillistäminen itsessään on hyvä keino yhtenä erilaisten oppijoiden huomioinnissa. Kuitenkin ajatus siitä, että pelillistämisellä vähennettäisiin “poikien” tarvetta muuttaa kulttuurillista opittua käsitystä omista toimintatavoistaan on absurdi. Suomessa tulisi ennemminkin miettiä sitä, miten tähän on päädytty, ja murtaa maskuliiniset käsitykset, jolloin negatiivinen suhtautuminen koulua kohtaan ei enää olisi yksi “miehen” identiteetin rakennuspalikoista.

Viime artikkelissani kirjoitin representaatiosta ja sen tärkeydestä. Tässäkin aiheessa representaatiolla on erittäin tärkeä osa, sillä ihmisen toimintaan vaikuttaa se, millaista kuvastoa hän ympäristöstään saa. Niin kauan, kun käsitys “mieheydestä” pysyy koulukielteisenä, ei voida olettaa, että suuretkaan muutokset koulun toimintatavoissa välttämättä saisivat aikaan laajaa muutosta Pisa -tulosten kaltaisissa mittauksissa. Kiinnostava kysymys tässä kohtaa on se, miksi suomalaisten on niin vaikea katsoa peiliin ja myöntää jälleen kerran se, että ihmisten tunkeminen samaan muottiin ei johda mihinkään hyvään.

Yhteiskunnan täytyy pystyä myöntämään se, että aiemmin on tehty virheitä tietynlaisessa ylisukupuolittuneessa kasvatuskulttuurissa. Siitä ei tarvitse syyttää tässä vaiheessa enää ketään, vaan tärkeämpää on se, miten toimimme tämän seikan suhteen tulevaisuudessa. Tätä ei voi sysätä pelkästään koulujen vastuulle, vaan kaikki lähtee yksilön kasvuympäristöstä. Meidän täytyy lakata ylläpitämästä vahingollisia sukupuolistereotypioita, koska ne vaikuttavat negatiivisesti paitsi koko yhteiskuntaan, niin erityisesti niihin yksilöihin, joita kasvatetaan. Mitä vähemmän pakotamme kasvavia nuoria erilaisiin karsinoihin, sitä enemmän annamme heille tilaa itse löytää ominaiset tapansa ilmaista itseään, ja etsiä sitä paikkaa, jossa yksilö voi kokea kaikista parhaiten voivansa olla oma itsensä. Tällä hetkellä on turha valittaa siitä, että Pisa -tulokset laskevat, kun yhteiskunta itse on ollut mitä voimakkaimmin vaikuttamassa siihen sukupuolistereotypioiden vahvistamiseen, jonka takia tämä lasku tapahtuu.

 

Lähteet:

Paananen, Veera (2023) Miksi pojat jäävät jälkeen? Helsingin Sanomat, 14.8.2023.