Teksti Miro Sarola

Kuvitus Baldur's Gate 3, Diablo 4, Juuso Kallio

Mennyttä vuotta pidetään nykypäivänkin tuotteliaassa videopeliteollisuudessa poikkeuksellisen aktiivisena. Vuoden aikana ilmestyi myös useita hyvin kehuttuja ja hyviä arvosteluja saaneita pelejä. Pelejä ilmestyi sen verran paljon, että tässä yhteydessä ei ole mahdollista mennä laajempaan katsaukseen edes rajaamalla tiettyyn alalajiin, kuten fantasiaroolipeleihin. 

Päätin valita arvosteltavaksi viime vuoden tarjonnasta pari tunnettua fantasiapeliä, joiden parissa käytin itse huomattavia tuntimääriä. Jos yksi Vuoden peli 2023 pitää valita laajasta tarjonnasta, niin Larian Studioiden julkaisema Baldur´s Gate 3 saanee vähiten soraääniä. Diablo 4 jatkaa jonkinlaista kulttistatusta nauttivana pelisarjana, joskin kritiikkiäkin on tullut toisaalta verrattain paljon.

Peliteollisuuteen kohdistuva kritiikki olisi itsessään hyvin tärkeä aihe, mutta jos yksinkertaistamme asioita, niin voimme erotella rakentavan kritiikin, ja kritiikin, joka on pelkästään itsetarkoituksellista. Janan toisessa päässä voitaisiin nähdä valtavirran pelaaja, joka nauttii tietystä pelistä, eikä halua kuulla minkäänlaista kritiikkiä siitä. Toisessa päädyssä on pitkän linjan pelistriimaaja, joka on pelannut jotain pelisarjaa alusta lähtien ja kertoo, kuinka sarjan uusimmassa versiossa kaikki on pilalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa: Diablo 4

Pelasin Diablo 4 -videopelin ensimmäistä kautta varsin paljon viime kesänä ja Baldur´s Gate 3 -pelin kahteen kertaan läpi syksyllä. Sen jälkeen olen jatkanut Diablon pelaamista. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että vaikka mainitut pelit edustavat ainakin löyhästi samaa genreä, ne ovat toisistaan todella erilaisia. Baldur´s Gate myötäilee Dungeons & Dragons lautapelien formaattia. Pelin taisteluissa ja ansojen purkamisessa heitetään virtuaalista noppaa. Taisteleminen käydään vuoro kerrallaan ja peli sallii harkitsemisen ja taktikoinnin. Baldur´s Gaten isommat taistelut saattavat kestää pelaajan käyttämästä harkinta-ajasta riippuen tunnin tai pidempään.

Päinvastoin Diablossa taisteleminen on erittäin intensiivistä. Niin yksinään luolia kolutessa kuin erityisesti online-tapahtumissa, näytöllä on usein kymmeniä vihollisia. Niin pelaajan kuin vihollisten iskujen tuhovoimaluvut vilisevät, räjähdyksiä ja muita ääniä paukkuu kuulokkeissa. Oli pelaajan ensisijainen motivaatio sitten kokemuspisteet tai tietyt vihollisten pudottamat harvinaiset keräiltävät esineet, luolastojen ja tiettyjen tehtävien toistaminen uudestaan ja uudestaan aina korkeammalla vaikeustasolla - eli niin sanottu grindaaminen - on ominaista Diablolle. 

On hyvä muistaa, että pelien antama kokemus on ainakin jossain määrin riippuvainen pelaajasta itsestään. Diablon pelaaminen voi usein muotoutua suorittamiseksi, niin hyvässä kuin pahassa. Kukaan ei kuitenkaan pakota sinua kellottamaan ennätyksiä, kuten esimerkiksi monessako minuutissa tason 75 Nightmare Dungeon on valmiina. Peli tarjoaa myös todella hyvän ja laajan taustatarinan. Jos haluat Diabloa pelatessa vaihtaa adrenaliinivirran pelin jumalien ja demonien taustojen tutkimiseen, niin kaikki mahdollisuudet sille löytyvät. Ja jos tiedät olevasi ansioitunut demonien surmaaja ja haluat lisää jännitystä, niin peli tarjoaa hardcore-vaihtoehdon, jossa kuolema on hahmon lopullinen kuolema.

Porukassa pelaaminen on yksi Diablon valtteja. Moninpeli on tehty hyvin helpoksi toteuttaa ja tuo peliin sosiaalista aspektia. Vaikka ei ole oikeaa tai väärää tapaa pelata, niin suosittelen kokeilemaan online-moninpeliä, mikäli se ei ole tuttua ennestään. Sosiaalisen aspektin ohella moninpeli auttaa myös pelien haasteissa. Esimerkiksi itselläni ei ole rahkeita kaataa kaikkia Diablon vihollisia yksinään - vaikka hahmo olisi tasolla 100 -, mutta homma helpottuu, kun mukana on pari kovanaamaa.

Baldur´s Gate 3 näyttää äärettömän hyvältä; juoni ja hahmot ovat mahtavia. Diablo 4 tarjoaa kuitenkin kokemuksia, joita Baldur´s Gate 3 ei tarjoa. Diablon intensiivisyys on omaa luokkaansa.