Teksti Esko Romsi

Kirjoittaja on huolissaan yliopistojournalismin tulevaisuudesta.

Viime vuoden loppupuolella saatiin surullisia uutisia, kun Lapin yliopiston ylioppilaskunta ja edustajisto päättivät lakkauttaa Lapin ylioppilaslehden rahoittamisen. Tämä on erittäin harmillista, koska yliopistossamme ei voi opiskella journalismia tai tiedotusoppia, joten lehti on toiminut opiskelijoille väylänä harjoitella journalistista kirjoittamista. Tämän lisäksi jo ylioppilaslehden ohjesäännössä sanotaan, että lehden tarkoitus on toimia yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä sekä tärkeiden asioiden esiin nostajana yliopistoyhteisölle.

Jos ylioppilaslehteä ei enää julkaista, suljetaan yksi reitti opiskelijoilta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Pidän tätä erikoisena myös siitä syystä, että yliopistollamme opiskellaan monia sellaisia aloja, jotka linkittyvät yhteiskunnalliseen toimintaan. Lehden kautta voi oppia julkiseen keskusteluun osallistumista ja ilman sitä opiskelijoiden on vaikeaa saada ääntänsä kuuluviin yliopiston seinien ulkopuolelle.

Sekä ensimmäisen Suomessa ilmestyneen lehden Tidningar Utgifne Af et Sälskap i Åbo, että suomenkielisten Turun Wiikko-sanomien toimitus nosti tärkeimmäksi tavoitteekseen keskustelun herättämisen ja ihmisten sivistämisen. Nämä ovat olleet journalististen julkaisujen tavoitteita kautta aikain. Tämän takia on erityisen huolestuttavaa, että sekä Lapin yliopiston ylioppilaskunta että edustajisto näkevät lehden pelkkänä kustannuseränä, jolle ei ole varattu rahoitusta valmiiksi. Mielestäni yksi yliopistojen perimmäisistä tarkoituksista on ollut niin tutkimuksen tekeminen kuin keskustelun herättäminen. Tässä tehtävässä ylioppilaslehdillä on hyvin tärkeä rooli. On mielestäni hyvin lyhytnäköistä, että lehti muutetaan vapaaehtoisvoimin toimivaksi, jolloin sen tekoon on entistä vaikeampi saada resursseja. Pahimmillaan tämä voi vaikuttaa myös journalistisen sisällön laatuun.

Ylioppilaskunnan tulisi katsoa peiliin. Kuinka kevyesti he ovat valmiita leikkaamaan sellaisesta osasta ylioppilaskunnan toimintaa, joka vastaa niin monesta yliopiston sekä entiseen että nykyiseen tarkoitukseen kuuluvista tekijöistä, kuten ilmaisunvapaudesta, sivistyksestä, tutkimusten esille nostamisesta ja keskustelun herättämisestä? Olen itse vakuuttunut siitä, että haluttaessa oltaisiin voitu tehdä myös erilaisia säästösuunnitelmia ja mahdollistaa yliopistolehden tärkeän työn jatkuminen.