Pääkirjoitus: Aineettomallakin on arvonsa
Päätoimittaja Aleksi I. Pohjola
Maailmassa on monia ammatteja, tehtäviä ja toimenpiteitä, jotka eivät kerää huomiota osakseen silloin, kun ne toimivat. Kuka huomaa päivittäin, että käytävä on taas kuurattu, ruokalinjasto täytetty tai tieto siirtynyt paikasta toiseen? Ne ovat meille itsestään selvyyksiä, jotka kuuluvat päivittäisiin toimenpiteisiin ja joiden eteen tehtäviä toimia tai niihin satsattuja resursseja ei aina muisteta arvostaa.
Mutta annas olla, kun käytävä onkin likainen, linjasto tyhjänä tai viesti ei kulje. Epäkiitollisista itsestäänselvyyksistä kuoriutuukin ydintehtäviä tukevia tukipilareita, joiden arvo paljastuu vasta silloin, kun työhön ei satsata tarpeeksi esimerkiksi resurssien muodossa. Sillä olikin arvoa, se ei tapahtunutkaan itsestään yön aikana.
Yliopiston viestintästrategiaa on moitittu tänä lukuvuonna niin LUC2020-projektin kuin myös Green Office -ympäristöohjelman alasajon myötä. Tiedotus on ollut sekavaa, läpinäkymätöntä tai sitä ei ole ollut riittävästi.
On ymmärrettävää, että esimerkiksi herkistä neuvottelutilanteista ei haluta puhua ulospäin, mutta kokonaisuutena sekä tiedekuntien tiedottamisesta henkilöstölle ja opiskelijoille että myös yliopiston tiedottamisesta organisaatiolle on ollut parantamisen varaa. Viesti ei ole yksinkertaisesti tavoittanut kaikkia tarpeeksi ymmärrettävässä muodossa. Tämä on johtanut vääriin tulkintoihin, huhuihin sekä myös huhuja ruokkivaan tahallaan väärinymmärtämiseen ja epävarmuuteen.
Viestintä on monitahoinen toimenpide, jossa on otettava huomioon monia eri seikkoja ja muuttujia. Peruslähtökohtana, esimerkiksi organisaatioon vaikuttavista muutoksista, viestimisen pitää kuitenkin olla hyvin argumentoitu, jotta se on uskottava ja jotta sen takana voi seistä. Hyvin argumentoitu viestintä vähentää myös väärinymmärryksien – myös niiden tahallisien – mahdollisuutta.
Toisekseen organisaatioviestinnässä on tärkeää pitää vuoropuhelua yllä. Kun kaikki osapuolet tulevat kuulluksi tasavertaisesti, on viestin läpimeno koko organisaatiolle huomattavasti todennäköisempää kuin niin sanotun ilmoitusviestinnän onnistuminen.
Ja kolmanneksi, viestinnän pitää olla läpinäkyvää. Läpinäkyvyydellä tarkoitan sitä, että myös päätöksen tekijöiden on oltava valmiita perustelemaan päätöksiään ja niiden taustoja sekä johtamaan organisaatiota edestä – ei ylhäältä. Älkää ampuko viestintuojaa sopinee tähän kohtaan.
Myös ylioppilaslehdillä on tärkeä rooli tiedottamisessa yliopistoyhteisön sisällä. Ne pyrkivät nostamaan esille yliopistoyhteisöä puhuttavia aiheita, rikkomaan tabuja sekä tiedottamaan ylioppilaskunnan jäseniä ajankohtaisista ja mielenkiintoisista asioista. Viime lehden LUC2020-juttu pyrki tuomaan esille aihetta koskevat eri näkemykset sekä luomaan kokonaiskuvaa projektin tavoitteista ja taustoista.
Tässä lehdessä avataan Green Office –ympäristöohjelman taustoja, nykytilaa sekä tuodaan esille eri kantoja yliopiston ympäristövastuusta ja sen hoidosta. Tämänkaltaisten juttujen tarkoitus on saada keskustelua entistä monipuolisemmaksi sekä myös tuoda ajantasainen tieto kaikkien lukijoiden tietoon, jolloin asioista voitaisiin keskustella hedelmällisemmin.
Ylioppilaslehdet ovat olleet jo vuosia erinäisten leikkauksien kohteena. Viimeisin tapahtui Itä-Suomen ylioppilaskunnan (ISYY) lakkautettua ylioppilaslehti Uljaksen viime vuoden lopussa. Jotain hyvääkin on silti tapahtunut, sillä Oulun yliopisto ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta aloittivat yhteistyön vuonna 2015 alas ajetun Oulun ylioppilaslehden printtiversion herättämisestä henkiin. Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki kommentoi Oulun ylioppilaslehdessä asiaa näin.
”Lehti luo opiskelijoiden ja opettajien välistä yhteyttä. On hyvä että yliopistoympäristössä on olemassa journalistisin perustein toimiva media. Siinä on jopa pientä vallan vahtikoira -tunnelmaa ja lehdestä voi lukea siitä, kuinka opiskelijoiden puolella ajatellaan. Se auttaa kehittämään asioita oikeaan suuntaan.”
Hyvin puhuttu.