Teksti Jenna Nylund

Kirjoittaja pöyristelee hallituksen ylimielistä asennetta ihmisiä kohtaan, joiden arkea hallitusohjelma myllertää.

Valtionvarainministeri Riikka Purran mukaan empatia ei sovi politiikan ohjenuoraksi, mutta entäpä tutkimus?

Suomi on saanut jo vuosia Euroopan neuvostolta noottia liian vähäisestä sosiaaliturvasta. 

Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö Soste on laskenut, että Petteri Orpon hallitus tiputtaa toimillaan 40 000 ihmistä pienituloiseksi. Hallitusohjelman myötä on noussut myös huolia lapsiperheköyhyyden lisääntymisestä. Opiskelijat ympäri Suomen ovat vallanneet oppilaitoksia osoittaakseen tyytymättömyyttään. Poliittisten lakkojen voi odottaa jatkuvan. Hallituksessa lykättiin vammaispalvelulain voimaantuloa. Yhteiskunnan heikoimpia käytetään oman puolueen kilven kiillottamiseen ja keskustelun kääntämiseen, kun keskustellaan rasismista Ylen A-studiossa.

Hallitusohjelman julkaisun jälkeen eri alojen asiantuntijoilta on kuulunut soraääniä, eikä hallituksen jäsenet ulostuloillaan ole onnistunut vakuuttamaan siitä, että suunniteltujen uudistusten pitkäaikaisia vaikutuksia on selvitetty. Samaan aikaan Helsingin Uutiset kertoivat hallituksen lopettavan valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan. 

Helsingin Sanomat uutisoi, että kaikki Suomen tieteen akateemikot ovat huolissaan valtiovarainministeriön vajaasta budjettiehdotuksesta. Uutisessa tuotiin esiin, että hallitusohjelmaan kirjatut varat tulevat kohdistumaan yritysten innovaatiotoimintaan eikä tutkimukseen. Rahoitus kohdistuu lähinnä yrityksille ja tulee heikentämään perustutkimuksen tasoa. Tämä tulee etenkin näkymään nuorten tutkijoiden kohdalla.

Pääministeri ei tiennyt A-studiossa, miten solidaarisuusvero kohdistuu häneen. Hän ei tiennyt, miten hallituksen ohjelma koskee häntä tai vähintään piiloutui hämmentyneen habituksen taakse, nosti kädet ilmaan ja totesi “taikuri on itsekin ihmeissään tempustaan”. Orpon tiedot myös sosiaaliturvan muodostumisesta vaikuttavat puutteellisilta. Kesäkuussa Orpo kertoi kannattavansa A-studiossa toimeentulotuen asumislisään omavastuuosuutta. Häneltä jäi vaan huomiotta, että ihmiset, jotka ovat toimeentulotuen piirissä, eivät saa muita tuloja. Tyhjästä on paha nyhjästä. 

Ehkä Iltalehden haastattelu Noora Fägerstömin kanssa paljastaa, millaisten oletusten perusteella hallituksessa päätöksiä tehdään. Köyhät makaavat kotonaan tukien varassa, kun toimeliaat käärivät hihansa, ja nostavat itse yksinään ilman kenenkään apua yrityksensä huipulle.

Entistä selkeämmäksi piirtyy kuva uusliberalistisesta ihmiskäsityksestä. Näennäinen solidaarisuus hallituksen edustajien puheissa näyttäytyy irvokkaalta, kun samaan aikaan leikataan heikommassa asemassa olevilta, ja hyvätuloisten verotusta kevennetään. 

Vaikuttaa siltä, että hallitusohjelman tarkoituksena on rakentaa luokkayhteiskuntaa, jossa kansalaiset kilpailevat vähäisistä resursseista keskenään. Rikkaat voivat jatkaa kulutusjuhlaa, kun yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat luopuvat peruspalveluista, ja riittävän sosiaaliturvan tuomasta elintasosta. Samaan aikaan hyvesignaloidaan mediassa, miten jokaisesta on pidettävä Suomessa huolta, ja näin turvaamme hyvinvointivaltion. Hallituksen jäsenet useissa puheissaan ovat kertoneet, että näin käännetään Suomen velkalaiva. Väitetään, että olemme samassa veneessä, mutta näin ei ole. Toiset lipuvat auringonlaskuun jahdissa, toiset vuotavassa soutuveneessä, ja jahdissa olevat vievät vielä soutuveneen airot.

Teksti Åsa Niemi
Kuvitus Alexander pentinpuro

 

Lehden talous ja painokulut herättivät keskustelua opiskelijoiden kesken. Keräsimme Jodelista muutaman suosituimman kriittisen viestin, joista korjaamme lehteä koskevia väittämiä.

 

Elokuun 30. päivä Lapin yliopiston ylioppilaskunta piti Jodelissa Ask Me Anything -tapahtuman, jonka aikana ihmiset pääsivät kysymään asioita LYY:n henkilökunnalta anonyymisti. Kysymyksiä kertyi paljon, ja sovelluksessa heräsi laajemminkin keskustelua ylioppilaslehdestä. Keskustelua käytiin lehden puolesta ja sitä vastaan. Keräsimme suosituimpia kriittisiä kommentteja, joissa olevat väärät tiedot haluamme korjata oikeiksi.

Vastaan kommentteihin itse päätoimittajana, ja LYY:n pääsihteeri Miikka Keränen on tarkastanut LYY:tä koskevat tiedot jutusta.

 

 

 

 

 

 

 

VASTAUS:

Lehteen on mennyt tänä vuonna noin 21 000 euroa. Lehden kulut ovat yhteensä noin 31 000 euroa ja se on saanut mainostuloja kolmesta ensimmäisestä lehdestä noin 10 000 euroa. Mainostulot eivät mene suoraan lehdelle, vaan LYY:lle. 

Mistä kulut sitten koostuvat?

Lehden parissa työskentelee kirjoittajia, kuvittajia ja muita lehden tekijöitä sekä LYY:n palkkaamat päätoimittaja, viestintäasiantuntija ja yrityssuhdevastaava. Kaikkien palkat ja palkkiot ovat vuodessa yhteensä noin 25 000 euroa.

Painokulut vaihtelevat lehden sivumäärän ja painomäärän mukaan. Tämän vuoden painokulut ovat yhteensä noin 5000 euroa. Lisäksi lehden julisteisiin menee aina noin 40 euroa per lehti, eli vuodessa yhteensä 160 euroa.

Jaan lehdet itse kouluille ja kaupungille, mutta noin 10 lehteä pitää aina postittaa tekijöille, haastateltaville sekä muille ylioppilaslehdille. Postimerkit ovat kalliita, joten postitukseen menee noin 50 euroa per lehti eli yhteensä 200 euroa vuodessa. Kirjekuorien yksittäistä hintaa on vaikea laskea, mutta se ei ole montaa euroa.

Lehti julkaistaan aina myös digitaalisena. Digilehti julkaistaan Lehtiluukussa, jonka hinta on 100 euroa vuosi.

Lisäksi lehti on Kulttilehtien jäsen, jonka kautta lehti kuuluu Julkisen sanan neuvostoon eli JSN:ään. Sen jäsenyys on todella tärkeä lehden luotettavuuden kannalta. Kulttilehden kautta voimme myös osallistua koulutuksiin ja saamme muun muassa näkyvyyttä sekä edunvalvontaa. Kultin jäsenyys maksaa 110 euroa vuodessa.

Näistä tulee yhteensä noin 25 000 euroa vuodessa.

 

 

 

 

 

 

 

VASTAUS:

Paperia ei tietenkään tule tuhlata ilmastokriisin takia, ja lehteä painetaankin mahdollisimman tarkasti sen verran, kun sitä luetaan. Yleensä lehteä on painettu 700 kappaletta, mutta esimerkiksi vaalipainos oli isompi.

Seuraan lehden lukijamääriä ja fyysisten lehtien vientiä. Kaupungilla olevista jakelupisteistä on yleensä mennyt kaikki lehdet, ja yliopistolta lehtiä tulee takaisin muutamia kymmeniä. Fyysisiä lehtiä siis menee ainakin yli 600 kappaletta ja lisäksi lehteä voi lukea netissä. Lehtiluukku-palvelussa viimeisintä lehteä on luettu noin 300 kertaa, jonka lisäksi ylioppilaslehden omilla nettisivulla voi käydä lukemassa juttuja, mutta niitä tilastoja emme tiedä.

Lehden tarkkaa lukijamäärää on kuitenkin mahdotonta laskea, sillä monet lukevat fyysistä lehteä, mutta eivät ota sitä mukaan kotiin. Olen esimerkiksi kuullut, että Kauppayhtiö-ravintolassa useat eri ihmiset lukevat lehteä päivittäin, mutta harva ottaa sitä kotiin.

Somesisältö olisi hyvin erilaista kuin ylioppilaslehden sisältö, ja sitä varten pitäisi muuttaa lehden sisältöä ja tekemistä huomattavasti. Esimerkiksi tamperelainen RARE Media julkaisee journalismia vain somessa ja verkkosivuilla. Heillä on kuitenkin hyvät verkkosivut, joilla jutut voidaan julkaista. Lisäksi sellaisen sisällön tuottamiseen tarvitaan välineitä, kuten kameroita, videokameroita ja äänityslaitteita, joita meillä ei ole.

Lehden painoon menee vuosittain noin 5000 euroa, emmekä me saa todellakaan sillä rahalla tehtyä kunnollisia verkkosivuja tai ostettua kunnollisia audiovisuaalisen sisällön tekemiseen tarvittavia välineitä. Meidän olisi kuitenkin todella tärkeää panostaa digitaalisuuteen, sillä journalismi ja media yleensäkin menevät siihen suuntaan.

 

 

 

 

 

 

 

VASTAUS:

Edustajisto päättää talousarviossa, mihin rahat käytetään. Jos lehti lopetettaisiin, niin luultavasti lehteen menevää summaa ei yhtäkkiä lisättäisi johonkin toiseen asiaan, kuten tapahtumiin. Säästöllä vähennettäisiin esimerkiksi alijäämää. Edustajistolla on valta ja vastuu ohjata LYYn taloutta myös strategisesti. Uusi edustajisto valitaan 

marraskuun alussa, ja he pääsevät tekemään sitten vuoden 2025 ja 2026 talousarvioita. Edustajistovaaleissa voi äänestää 2.11.–8.11.

On tietenkin mielipidekysymys, että onko lehti turha vai ei. Niin kuin aiemmassa vastauksessa kerroin, lehteä luetaan. Se on tärkeä monille opiskelijoille ja paikallisille. Lehti palvelee myös kaikkia opiskelijoita olemalla kriittinen ja kuvaamalla opiskelijoiden elämää Lapissa ja Rovaniemellä. Parhaimmillaan lehti rakentaa myös yhteisöllisyyttä. LYY ja Lapin yliopistokin toki seuraavat meidän opiskelijoiden tilannetta, mutta toisin kuin niillä, lehdellä on mahdollisuus olla kriittinen opiskelijayhteisöä, ylioppilaskuntaa ja yliopistoa kohtaan. Muita medioita ei kiinnosta samalla tavalla Lapin yliopiston opiskelijoiden tilanne, kuin meidän omaa ylioppilaslehteämme.

Ylioppilaslehti on arvokas myös alueellisesti, sillä Lappi tarvitsee kriittistä mediaa. Lapissa ei ole vastaavaa julkaisua, joka päästäisi opiskelijat ääneen. Valtakunnallisestikin sellaisia julkaisuja on vähän. 

Kaksi viimeisintä edustajistoa ovat aloittaneet kautensa selvittämällä Lapin ylioppilaslehden tarvetta ja budjettia. Kumpikin edustajisto on aikanaan päätynyt tulokseen, että lehti tulee säilyttää.

Lisäksi lehti on sen tekijöille arvokas, sillä koulumme opiskelija voi tähdätä journalistiseen uraan, ja ainakin omakohtaisen kokemukseni mukaan opiskelijalehdessä toimiminen avaa hyvin ovia kesätyöpaikkoihin ja journalismin pariin.

 

 

 

 

 

 

 

VASTAUS:

Edustajisto voisi päättää lahjoituksista tai muista hyväntekeväisyyksistä nykyistä avokätisemmin, mutta se ei ole kovin todennäköistä. Rahoja käytetään LYY:n oman talouden korjaamiseen ja Lapin yliopiston opiskelijoihin.

 

Juttua on muokattu lokakuussa. Jutussa ei ollut huomioitu työnantajakuluja, jotka olivat noin kuusi tuhatta euroa.

Teksti Åsa Niemi

Kuvitus Sari Koukku

 

Demokratia on vaarassa Euroopassa, sillä populistiset puolueet muuttavat demokratian pelisääntöjä. Suomessa tilanne on edelleen hyvä. Meidän pitää kuitenkin tutkijoina, journalisteina ja kansalaisina olla aktiivisia, jotta demokratiamme pysyy vahvana.

“Suomessa pitää kiinnittää huomiota politiikkaan, ettemme valu Unkarin tielle”, sanoo Lapin yliopiston lehtori Mika Luoma-aho.

Kerroimme jutun ensimmäisessä osassa siitä, miten populistinen Fidesz-puolue ja pääministeri Viktor Orbán hiljalleen myrkyttävät Unkarin demokratiaa. EU:n mukaan Unkari ei ole enää edes demokratia. Populismi muuttaa ympäri Eurooppaa demokratian pelisääntöjä, eikä totuudella ole enää kuin välinearvo. Suomen viimeisimmät poliittiset käänteet huolestuttavat niin Luoma-ahoa, kuin Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori Jukka Kekkosta.

Kekkonen muistutti jutun ensimmäisessä osassa, että kaikki arvot eivät ole yhtä arvokkaita, sillä me olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuteen EU:n, YK:n ja Suomen perustuslaissa. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat perusarvojamme, eikä niitä tule kyseenalaistaa.

Luoma-aho näkee tämänhetkisten poliittisten valintojen vaikuttavan vielä kauas tulevaisuuteen.

“Suomen nykyinen hallitus on vaarallinen, sillä mikäli hallitus vielä jatkaa olemassaoloaan, niin äärioikeistoa aletaan pitämään hallituskelpoisena puolueena”

Mutta miten populismi on saanut jalkansa oven väliin, ja oikeastaan vaihtanut jo koko oven omaansa? Miksi totuudella ei ole enää väliä?

 

Kohti luokkayhteiskuntaa

Kekkosen mukaan populismin taustalla on suurempi yhteiskunnallinen muutos. Uudet suunnat eivät synny tyhjästä.

“Parhaat ja vahvimmat läntiset demokratiat ovat syntyneet niin, että sosiaalista kiertoa on ollut vahvasti ylöspäin. Sosiaaliset erot ovat tasoittuneet, keskiluokka on vahvistunut ja lapset ovat päässeet vanhempiaan parempiin asemiin”, Kekkonen toteaa.

Sosiaalisella kierrolla tarkoitetaan tilannetta, jossa lapset voivat nousta ja myös usein käytännössä nousevat parempaan sosioekonomiseen asemaan kuin vanhempansa. Esimerkiksi köyhän yksinhuoltajan lapsista voi tulla hyväpalkkaisia lääkäreitä. Nyt tilanne on päinvastainen ja kierre suuntautuu alaspäin.

Suomessa varallisuuserot ovat alkaneet kasvaa jo 90-luvun puolivälin jälkeen. Monien tutkijoiden mielestä tuoreen hallituksen uusi hallitusohjelma vain lisää eriarvoisuutta.

“Eriarvoisuus synnyttää osattomuutta ja syrjäytymistä, jolloin tuntuu, että mitään keinoa tilanteen parantamiseksi ei ole”, Kekkonen kuvailee ihmisten tuntemuksia.

Kansalaisten syrjäytymisen ja osattomuuden tunteet nostavat populistisia puolueita valtaan.

“Perussuomalaiset ovat nousseet Suomessa, sillä syrjäseuduilla ja maalla on väestöä, jolla ei ole nousun mahdollisuutta eikä oikein turvallisuuden tunnetta. Veikko Vennamo, Suomen maaseudun puolueen perustaja ja Timo Soinin esikuva, puhui aikanaan unohdetusta kansasta. Kansalaiset maaseuduilla ja kaupungeissa katsovat, että hallitusohjelmat käsittelevät vain abstrakteja globaaleja asioita, kuten esimerkiksi ilmastonmuutosta. Näiden kansalaisten pitää kuitenkin pärjätä arjessa päivästä toiseen ja rakentaa elämänsä jollain tavalla. Viimeisiä pisaroita heille voi olla se, että bensan hinta on korkea ja, että “eliitti” syytää resursseja sähköautoihin, vaikka maaseudulla tarvitaan vanhaakin ajoneuvokantaa. He kokevat tässä tilanteessa voimakasta toivottomuutta”, Kekkonen sanoo.

 

“Politiikka yleensä näyttää olevan sellaisen jokapäiväisen pintakuohun leimaavaa toimintaa, jossa haetaan nopeita ratkaisuja.”

-Jukka Kekkonen

 

Politiikan pitäisi ottaa huomioon asioita pidemmällä aikavälillä, jotta varallisuuseroja voitaisiin tasoittaa.

“Jos jossain on menty pieleen, niin pitää katsoa mistä se on johtunut ja pohtia asiaa syiden kautta. Mutta politiikka yleensä näyttää olevan sellaisen jokapäiväisen pintakuohun leimaavaa toimintaa, jossa haetaan nopeita ratkaisuja. Tällainen lyhyen tähtäimen perspektiivi on liian kapea. Pitkän aikavälin muutos on johtanut luokkasuhteiden vahvistumiseen. Vauraimmat väestöryhmät ovat rikastuneet ja köyhät ovat köyhtyneet”, Kekkonen kertoo.

Kekkonen on huomannut muutenkin politiikan keskittyvän pinnallisesti ongelmien ratkaisemiseen eikä oikeiden syiden poistamiseen.

“Yhden esimerkin tästä tarjoavat koulusurmat 2000-luvun alkupuolella. Silloin olisi pitänyt pohtia syvällisesti, että mistä tämä johtui ja mistä on kysymys, sekä lukea kansainvälistä tutkimustietoa. Ei tehty kuitenkaan niin, vaan perustettiin nopeasti virkamiestyöryhmä, joka pohti esimerkiksi aselakien kiristämistä ja koulujen kurinpitoa, kun sen sijaan syiden selvittäminen jätettiin kokonaan syrjään”, Kekkonen pohtii.

”Tällainen pinnallisuus on kyllä tyypillistä politiikalle niin Suomessa kuin muuallakin”.

Demokratian heikkoudet

Orbán on heikentänyt Unkarin demokratiaa hiljalleen ja ensimmäisessä osassa kerrottiin poliittisesta pelistä, minkä vuoksi muutoksia on ollut vaikea havaita ajoissa.

“Se ei muistuta perinteistä vallankumousta, mikä tekee siitä erityisen vaarallisen ja kavalan vihollisen. Orbán on pystynyt tekemään näennäisesti laillisen ja demokraattisen vallankumouksen manipuloimalla järjestelmää ja demokraattista peliä pienin askelin. Voitaisiin puhua demokraattisesta vallankumouksesta, kun se on tehty niiden sääntöjen mukaan, jotka Unkarissa on demokratiasta säädetty”, Mika Luoma-aho pohtii.

Suomessa tilanne on tällä hetkellä melko hyvä, eikä meidän tarvitse pelätä demokraattista vallankumousta. Samanlaisia populistisia piirteitä kuitenkin meidänkin politiikassamme on. Kekkosen kuvailemat demokratian perusarvot eivät enää määritä politiikkaa samalla tavalla kuin aiemmin. Luoma-aho huomauttaa, ettei holokaustiakaan kunnioiteta enää samalla tavalla.

Kesällä 2023 hallituksen kolme perussuomalaista ministeriä päätyivät lehtien etusivuille heidän vanhojen rasististen kirjoitustensa takia. Oppositio vaati eduskuntaa kutsuttavaksi koolle, mutta eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kieltäytyi vedoten historiaan.

“Sääntöjen luova tulkinta, jossa edunsaajasta ei jää epäselvyyttä, on leimannut Orbánin hallintoa. Pitää olla varovainen siinä, etteivät perussuomalaiset tai kukaan muukaan pääse tulkitsemaan sääntöjä samalla tavalla”, Luoma-aho toteaa.

Suomessa ja Unkarissa on yhtäläisyyksiä myös siinä, miten demokraattisista säännöistä puhutaan.

“Demokratiasta ei voi puhua vain sääntöjen näkökulmasta. Suomessa ministereitä on kutsuttu rasisteiksi ja natseiksi, ja niitä kohuja on käsitelty kirjesalaisuuden rikkomisina. Niistä pitäisi pystyä puhumaan avoimesti. Ei ole hyvää kehitystä, jos annamme sellaisille voimille, ihmisille ja puolueille statuksen, jotka sallivat tällaisen toiminnan.”

Luoma-ahon mukaan vastustaminen on silloin paikallaan.

“On vanha viisaus, ettei demokratiaan saa päästää voimia, jotka haluavat sen lakkauttaa. Muuten demokratia häviää aina. Tähän uskon itsekin”, Luoma-aho pohtii.

 

“Erityisesti perussuomalaisten suusta on nyt tullut, että demokratia toimii näin: meillä oli vaalit ja nyt pitää olla hiljaa.”

-Mika Luoma-aho

 

Demokratiaa on muuallakin kuin Arkadianmäellä

Jukka Kekkonen huomauttaa, että demokratia on nyt ymmärretty väärin Suomessa. Vaalien voittajapuolueiden ei tarvitse aina perustaa hallitusta.

“Demokratia tarkoittaa sitä, että ne puolueet, jotka pystyvät muodostamaan parlamentaarisen enemmistön, muodostavat hallituksen. Vaikka perussuomalaisilla olisi 98 edustajaa ja muilla 102, niin perussuomalaiset voisivat jäädä oppositioon. Vaalien voittajien ei pidä aina olla hallituksessa”, Kekkonen toteaa.

Luoma-aho pohtii myös, että vaalitulokselle annetaan liikaa painoarvoa.

“Erityisesti perussuomalaisten suusta on nyt tullut, että demokratia toimii näin: meillä oli vaalit ja nyt pitää olla hiljaa. Tätä vastaan pitää puhua ulkoparlamentaarisesta demokraattisesta toiminnasta. Demokratia on tietenkin vaaleja, mutta se on muutakin. Tällaisina aikoina ulkoparlamentaarisen puolen merkitys korostuu.”

Luoma-aho on ollut mukana kirjoittamassa kirjaa Tottelematon kansa. Siinä kerrotaan juuri ulkoparlamentaarisesta demokratiasta, eli poliittisesta vastarinnasta. Ulkoparlamentaarisella demokratialla tarkoitetaan sitä toimintaa, kun ihmiset yrittävät vaikuttaa politiikkaan suoraan, eivätkä enää vain äänestämisellä.

“Tavallisen kadunmiehen on hyvin helppoa ajatella, että demokratia on siellä eduskunnassa, Arkadianmäellä ja valtioneuvoston kansliassa. Jos siellä olisikin vain esimerkiksi Orbán sekä yhden ihmisen tahto ja määräykset, niin sekään ei tarkoittaisi, että demokratia katoaisi. Se vain menisi muualle ja toimisi jollain muulla tavalla.”

Luoma-ahon mukaan demokratia on moninainen asia, ja ihmiset tarvitsevat sitä eri tavoin. Jos ihmiset eivät koe elävänsä demokratiassa, he alkavat käydä levottomiksi. Jos he kokevat, ettei äänestämisellä ole merkitystä, demokratia alkaa kadota instituutioista, joissa sitä perinteisesti ylläpidetään. Unkarissa Orbán on päässyt valtaan ja tehnyt asemansa vaikeasti kaadettavaksi.

“Kun taistelu diktatuuria vastaan demokratian ja parlamentarismin puitteissa on vaikeaa tai jopa mahdotonta, se korostaa ulkoparlamentaarisen demokraattisen vaikutuksen merkitystä.”

 

“Pitäisi kunnioittaa näitä olemassa olevia instituutioita, sillä ne toimivat pääsääntöisesti hyvin, ja ne ovat maailman parhaiden joukossa.”

-Jukka Kekkonen

Tiede ja poliittiset instituutiot

Suomessa myös tieteen asema on tällä hetkellä hyvä, mutta tieteentekijöitä ei käytetä enää samalla tavalla kuin aiemmin.

“Tieteilijä voi antaa epävarmuutta tai monia vaihtoehtoja. Ihmiset hakevat turvallisuutta; he haluavat tietää etukäteen, mitä saavat vastaukseksi”, Kekkonen pohtii.

Kekkonen on huomannut, että media haastattelee yliopiston henkilökuntaa välillä yksipuolisesti. Suomesta löytyy paljon tieteentekijöitä, joilla on sanottavaa.

“Meillä on paljon käyttämätöntä potentiaalia yliopistomaailmassa ja median maailmassa. Meillä on ihmisiä, jotka pystyisivät osallistuman keskusteluun ja jakamaan asiantuntemustaan.”

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessorina Kekkonen on kiinnittänyt myös huomiota oikeusjärjestelmään ja sen kunnioittamiseen.

“Oikeusvaltiossa on myös ylimmät lainvalvojat, kuten oikeuskansleri, joIlta tulee arvovaltaisia kannanottoja. Niitä pitäisi kuunnella tarkemmin. Olen itse joutunut seuraamaan yliopistolla näitä asioita. Täällä esimerkiksi eräs kollegion professorijäsen sanoi, että jos oikeuskansleri sanoo jotain, niin se on vain yhden juristin mielipide. Tämmöisestä pitäisi päästä eroon valtakunnan politiikassa. Instituutioita pitäisi kunnioittaa. Juristina olen ollut monesti raivoissani siitä, mitä korkein oikeus päättää, mutta en alkaisi halveksia ratkaisuja siten kuin monet populistit ovat tehneet.”

Demokraattisen oikeusvaltiomme säilymiselle on elintärkeää, että ihmiset luottavat yhteiskunnallisiin instituutioihin.

”Pitäisi kunnioittaa näitä olemassa olevia instituutioita, sillä ne toimivat pääsääntöisesti hyvin, ja ovat maailman parhaiden joukossa”, Kekkonen toteaa.

 

“Jos valtaa pitävät eivät toimi demokraattisesti, niin kansalla ei ole muita mahdollisuuksia kuin vallankumous.”

-Jukka Kekkonen

Journalistit demokratian äänenä

“Suomessa media toimii hyvin. Tämän suojeleminen on kuitenkin äärimmäisen tärkeää. On huomattava, että nyt olemme nauttineet vapaasta tiedonvälityksestä ja asiantuntijoiden äänestä, mutta joskus saattaa vaikuttaa siltä, että vallanpitäjät eivät aina halua meitä puhumaan ajankohtaisista asioista. Poliitikot saattavat pitää siitä, että tietyistä asioista ei puhuta lainkaan, mutta on hurjan tärkeää puhua niistä. Jos valtaa pitävät eivät toimi demokraattisesti, niin kansalla ei ole muita mahdollisuuksia kuin vallankumous”, Mika Luoma-aho pohtii.

Mediaa kuvataan usein vallan vahtikoiraksi tai neljänneksi valtiomahdiksi. Medialla on tieteen kanssa tärkeä rooli demokratiassa.

“Journalisteilla ja tutkijoilla on parhaimmillaan vallankumouksellinen asema. Toimittajien ja tutkijoiden yhteispeli on välttämätöntä, jos on kriisi ja siitä halutaan selviytyä. Poliitikkojen toimia pitää valvoa”, Luoma-aho kertoo.

Luoma-ahon mukaan Suomessa poliitikot eivät puhu enää niin mielellään kansalle. Silloin toimittajat pystyvät edustamaan demokratian ääntä.

“Tutkijat ja journalistit kärttävät puheenvuoroja, ottavat kantaa ja toimivat poliittisesti. He haastavat poliitikkoja, kuten esimerkiksi Wille Rydmania puhumaan viesteistään. Jos poliitikkoja ei painostettaisi puhumaan, niin mitä meillä olisi demokratiasta jäljellä.”

Kekkonen kritisoi mediaa, mutta on tyytyväinen sen viimeisimpiin toimiin.

”Sanna Marinin kohut olivat aika lillukanvarsista, mutta nyt on keskitytty isompiin asioihin. Mediat, kuten Iltasanomat ja Iltalehti, olivat aika vahvasti Marinin hallituksen vastaisia, mutta nyt ne ovat kääntäneet kelkkansa tavalla, joka lisää niiden uskottavuutta. Nyt pengotaan aiheellisesti näitä vanhojakin lausumia. Kysymykseksi jää, miksei aiemmin ole pengottu.”

Kekkosen mielestä populisteja ei kuitenkaan pitäisi päästää niin helpolla mediassa, kun nyt on päästetty.

“He esittävät puolitotuuden tai valheen, ja sen annetaan vain olla. Tutkijat ja journalistit voivat pelätä Halla-ahoa ja näitä teräväkynäisimpiä populisteja, kun sieltä tulee maalittamista ja muuta ikävää. He eivät halua kommentoida populisteja, mutta se retoriikka pitäisi silti repiä auki. Meillä on kuitenkin Suomessa journalisteissa ja tieteentekijöissä väkeä, jotka siihen pystyvät. Se pitäisi tehdä”, Kekkonen sanoo.

Suomen demokraattisen oikeusvaltion ja perustuslaillisten arvojen turvaamiseksi on siis tärkeää olla kriittinen ja toimia aktiivisesti niin tieteentekijänä, journalistina ja kansalaisenakin.

”Oikeusvaltiota voi puolustaa vain sellaisilla keinoilla, jotka ovat hyväksyttäviä sen arvopohjan perusteella. Vaikka vastaan tulisi mitä, niin pitää käyttäytyä kohteliaasti ja luottaa sanan voimaan sekä rationaaliseen argumentaatioon”, Kekkonen toteaa.

Teksti Miro Sarola

Kuvat Miro Sarola ja Jussi Palojärvi

Ylioppilaslehti haastatteli pelaamista harrastavia opiskelijoita. Pelikulttuuriin kohdistuu edelleen nykypäivänäkin ennakkoluuloja, vaikka se on hyödyllinen harrastus.

Videopelien historia ulottuu kauas 1940-luvulle, jolloin tietokoneet olivat vasta alkutekijöissään. Jo silloin otettiin ensimmäisiä askeleita kohti pelaamista, kun kehitettiin ohjelmointikieltä shakin pelaamiseen. 1950-luvulla julkaistiin ristinollan ja shakin kaltaisia videopelejä, mutta vuonna 1971 ilmestynyttä Computer Space -kolikkopeliä pidetään ensimmäisenä kaupallisena ja sarjatuotettuna videopelinä. 1980-luvun alussa alkeelliset kotitietokoneet ja niiden mukana videopelit tulivat yleisille markkinoille, ja siitä alkoi videopelien maailmanvalloitus.

Videopelit ovat vuosien varrella kehittyneet huimasti, ja myös yleinen asenne pelaamista kohtaan on muuttunut ajan myötä. Tiettyjä ennakkoluuloja on kuitenkin edelleen; pelaajat ovat yksinäisiä miehiä ja pelaaminen on ajan tuhlausta.

Ylioppilaslehti haastatteli pelikasvatuksen parissa työskentelevää asiantuntijaa ja kahta pelaamista harrastavaa opiskelijaa. Tarkoituksena oli selvittää, miten videopelejä pelaavat aikuisopiskelijat suhtautuvat omaan pelaamiseensa. Toimitus kysyi muun muassa pelaamisen sosiaalisuudesta ja siitä, miten pelaaminen vaikuttaa muuhun elämään.

Sosiologiaa ja politiikkatieteitä opiskeleva 28-vuotias Jenna Nylund sai ensikosketuksen peleihin lapsena pelatessaan veljiensä kanssa.

”Varsinaisesti aloin pelata noin kymmenen vuotta sitten kumppanini kanssa.”

Nylund kertoo pelaavansa konsolilla, jonka hän hankki koronapandemian aikana.

”Call of Duty eli COD on suosikkeja, ja aion hankkia myös sarjan tulevan pelin. Kesällä tuli pelattua myös Diablo 4:sta. Pelaaminen on melko kausiluontoista, mutta parin viime vuoden aikana olen pelannut melko paljon nimenomaan COD:ia. Pelaan enemmän moninpelejä kuin yksin. Pelikaverini ovat enemmän miehiä, mutta pelaan myös muutaman naisen kanssa. Erään kaverini kanssa saatamme puhua videopuhelua pelatessamme. Joskus olemme yhteydessä Twitchin kautta.”

Pandemian aikana pelaaminen oli Nylundille yksi tapa ylläpitää sosiaalisia suhteita. Hän on muuttanut opiskelemaan Rovaniemelle Vantaalta, ja hän on pitänyt yhteyttä etelässä asuviin kavereihin pelien välityksellä.

Miika Puljujärvi

Miika Puljujärvi, 35, ohjelmoi työkseen pelejä Lapin AMK:lla, mutta suorittaa myös rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriopintoja. Puljujärvi on pelannut lapsesta lähtien.

”Nykyisin pelaan sen mukaan, miten on aikaa. Esimerkiksi menneen viikon aikana olen pelannut kaksi kertaa myöhään illalla.”

Puljujärven mukaan pelaaminen on muuttanut muotoaan vuosien varrella.

“Pelasin aiemmin kilpailuissa ja niin sanottua ladderia, jossa tarkoitus on jatkuva sijoituksen parantaminen. Kilpaileminen on usein hyvin intensiivistä ja vuorovaikutus voi olla aika rajua. Minua ei kiinnosta kilpailullinen pelaaminen enää nykyisin.”

Pelaamisen käytetty aika ei ole tuottanut Puljujärvelle ongelmia.

“World of Warcraftia tuli aiemmin pelattua varsin paljon, ja toisinaan siihen meinasi mennä liikaa aikaa perheen kanssa vietetyltä ajalta. Perheessämme on kaksi poikaa, joista vanhempi 7-vuotias pelaa jonkin verran konsolilla, ja nuorempi 3-vuotias seuraa joskus vieressä.”

 

“Pelaamisen lähestyminen hyötyjen ja haittojen näkökulmasta on hieman erikoista, sillä vastaavaa keskustelua ei näe muusta viihteestä puhuttaessa.”

-Pasi Tuominen

Pasi Tuominen työskentelee pelikasvatuksen asiantuntijatehtävissä Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hänellä on nuorisotyöstä yli 20 vuotta kokemusta. Tuominen pelaa myös itse aikataulun niin salliessa.

“Pelaamisen lähestyminen hyötyjen ja haittojen näkökulmasta on hieman erikoista, sillä vastaavaa keskustelua ei näe muusta viihteestä puhuttaessa. Elokuvia tai tv-sarjojakin voi kuluttaa liiallisesti, mutta samanlaista keskustelua ei ole. Harva pelaaja ajattelee omaa harrastustaan tästä näkökulmasta. Ehkä tästä ajattelusta voitaisiin päästä jo yli.”

Tuominen on suunnilleen samaa ikäluokkaa tämän jutun kirjoittajan kanssa, ja keskustelimme pelaamiseen ja pelaajiin liittyvistä ennakkoluuloista, ja niiden muuttumisesta vuosien varrella.

”Ennakkoluulot ovat toisaalta muuttaneet muotoaan vuosien varrella eivätkä ne kaikki ole enää negatiivisia. Pelaajien saatetaan esimerkiksi ajatella olevan teknisesti ja digitaalisesti erityisen taitavia. Ruutuajasta keskustellaan edelleen paljon. Tämäkin on toki melko suhteellinen käsite, sillä nykypäivänä iso osa ihmisistä tekee työnsä näyttöpäätteen kautta, joten hyödyn ja huvin rajapinnan seuraaminen on vaikeaa.”

Pelaamisesta on tutkimusten mukaan myös hyötyä.

 ”Konkreettisista hyödyistä voidaan mainita motoristen kykyjen ja loogisen käsityskyvyn kehittyminen. Erilaisissa virtuaalisissa peliyhteisöissä on kiltoja. Killan johtaja saattaa huolehtia jopa sadan henkilön pelaamisen organisoinnista. Vaatii johtamis- ja organisointikykyä pitää huolta, että näin monella henkilöllä on mielekästä tekemistä ja kaikilla on kivaa. Pelit kehittävät luovuutta ja voivat antaa merkityksellisyyden tunnetta. Mainitaan tässä yhteydessä hauska trivia: tiedän ainakin yhden avioparin, jotka tutustuivat WOW -pelin parissa ja halusivat toteuttaa häänsä pelin maailmassa.”

Pelit ovat interaktiivisia. Elokuva tai kirja on samanlainen jokaisella kerralla, mutta peleissä voit vaikuttaa tarinan kehityskulkuun, ja jokainen pelikerta on siten erilainen.

“Kielitaito kehittyy tietysti pelien välityksellä. On myös tutkittu, että vanhusten muistisairauksia voidaan myös estää pelaamisen avulla.”

Pelaamisella on siis paljon hyviä vaikutuksia. Mutta entä, jos siihen sitten kaikesta huolimatta kuluu liikaa aikaa?

“Pelipäiväkirjasta voi olla apua, jos pelaamiseen menee liikaa aikaa. Sen pitäminen saattaa olla hyödyllistä, vaikkei ajankäytöllisiä tai muita ongelmia olisikaan. Vaikka pelimaailma ottaa usein taiteilijanvapauksia esimerkiksi historian esittämisessä, nykypäivän pelit sisältävät monesti hyvin paljon tietoa. Jos joku haluaa hyödyntää pelaamista historian, uskontojen, ideologioiden tai minkä tahansa muun tiedon hankkimiseen, voi esimerkiksi kartoittaa etukäteen, mitkä pelit olisivat parhaita tähän tarkoitukseen”, Tuominen kuvailee.

“Vaikka pelit olisivat sekoitus faktaa ja fiktiota, pelaaminen herättää usein kiinnostusta etsiä lisää tietoa.“

Teksti Alina Viranto

Kirjoittaja on sosiologian opiskelija, joka haaveilee vallankumouksesta sekä eri harmaan sävyjen sietämisestä.

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta arki? Onko se harmaa, banaali arkiiltapäivä, kun juo neljättä kahvikuppiaan ja puurtaa jotain pakollista, hyödyttömältä vaikuttavaa kurssia tietäen sen olevan välttämätön paha, ylitettävä este opinnoissa edetäkseen? Sitä arki tarkoittaa minulle aina aika ajoin.

Arjen tyytydyttävyyttä pohtiessa uppoan yhä eksistentiaalisimpiin kysymyksiin. Miksi aina vain odotamme jotain: iltaa, viikonloppua, juhlaa? Mikä on tylsän puurtamisen rooli elämässä, onko sitä pakko sietää, mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä tällä vettä ja maata (ja muovia) täynnä olevalla pallolla, mitä elämältä voi odottaa ja mistä hyvä elämä sekä arki koostuvat?

Kaikkia näitä kysymyksiä mietin, kun laitan ruokaa isomman määrän kerrallaan. Toivoisin kämppisteni syövän lopun ruoan, jottei ruokaa tarvitsisi laittaa purkeissa jääkaappiin. Koska sittenhän tämä olisi käytännössä foodpreppausta, arkea siis. Tasapainoinen arki sanaparina ja käytännön tasolla hieman ällöttää minua. Se tarkoittaa minulle nimenomaan foodpreppausta, tiistai-iltapäivää, tuttuuden toistoa ja puolipilvistä säätä, joka ei tunnu kylmältä eikä kuumalta.

Kun minä haluaisin myrskyjä, helteitä, paukkupakkasia! Jotka ravistelisivat, tukahduttaisivat, rikkoisivat.

Arki taukoaa välillä, kun toiston rikkovat juhlat ja reissut. Arjen rutiinista irrottautuvat poikkeukset, toisteisuudesta herättävät dramaattiset tapahtumat. Ne kiinnostavat minua, sillä niiden perusluonne, poikkeavuus, tarjoaa suurempia tunteita. Usein juhlista puhutaan paikkoina tuulettaa päätä ja sen sisällä jumissa olevia ajatuksia, “nollata”, päihteillä tai muilla tavoin.

Kun kova musiikki kelluttaa ja ajoittain upottaa, saatan itse pysähtyä pohtimaan sitä, mikä on elämässä tärkeintä, mistä nauttii, mitä tässä maailmassa olisi vielä tehtävänä. Ja ihan vain olemaan läsnä ystävieni kanssa. 

Juhlat voivat olla samaan aikaan monia asioita. Pinnallisia keskusteluja puolituttujen kanssa kuin myös syvää luottamusta ja läsnäoloa ystävien kanssa, arkipäivän gradusemman unohtamista ja herättäviä oivalluksia maailmasta. Hauskoja sattumuksia, dramaattisia tilanteita, koreilua ihmisten ilmoilla ja kontrollin, järjestyksen vastaista kapinointia. 

Tanssimisesta ja kovasta musiikista muodostuu oma pieni kuplani. Se on eri maailma kuin arkeni, päiväelämäni, ja en aina tiedä mihin minun tulisi uskoa, sillä päiväelämän toisteisuus tuntuu suorastaan valheelliselta kuvitelmalta jostain kaukaa. Päiväelämä ja yöelämä tuntuvat eri maailmoilta, jommankumman on siis oltava mielikuvitusta.

Toisinaan yön värejä pirskahtelevassa pimeydessä päätän uskoa yöhön. Iltapäivän banaalit värit ja tunnit ovat vain sekavaa unta ja totta onkin musta, pinkki, liila, myrkynvihreä ja sähkönsininen.

Teksti ja kuvat Susan Niemi

 

Yliopiston valtauksella opiskelijat halusivat näyttää huolensa hallituksen leikkauksista. Valtaus oli rauhanomainen mielenosoitus, jonka toivotaan herättävän ajatuksia leikkauksista ja opiskelijoiden toimeentulosta.

 

Tiistaina oli harmaa aamu. Opiskelijoita oli matkalla osoittamaan mieltään hallituksen leikkauksia vastaan, joten harmaus kuvasti hyvin tunnelmaa. Mielenosoitus alkoi tasan yhdeksältä, jolloin yliopiston aula oli vielä hiljainen, mutta vaikuttavat kyltit kantaaottavin tekstein silti koristivat jo aulaa. Muutamat ihmiset olivat jo pystyttämässä telttoja, ja aistittavissa oli jännittynyttä tunnelmaa. 

Aula kuitenkin täyttyi nopeasti yhdeksän jälkeen, ja tilan täytti puheensorina ja innostunut nauru. Lapin Kansan kuvaajien kamerat välähtelivät, ja toimittajat kiertelivät haastattelemassa opiskelijoita.  

Kellon viisarit pyörähtivät kello kymmeneen. Mikrofoni aukesi ja valtaajat ottivat sen haltuun: kantaaottavia puheita hallituksen leikkauksia vastaan sekä kritisoimista Petteri Orpon vaalilupauksista. Yliopisto näytti tukensa opiskelijoita kohtaan pitämällä puheen. Openmic aukesi ja opiskelijat pääsivät vapaasti ilmaisemaan ajatuksiaan hallituksen päätöksistä. Kaikki puheet saivat suuria aplodeja ja kannustushuutoja. Tunnelma oli kapinallinen, mutta rauhallinen.

Ilta alkoi hämärtyä. Ilmapiiri oli yhteisöllinen ja rento: valloittajat pelasivat lautapelejä, tekivät koulutehtäviä ja söivät iltapalaa, mutta puheensorinan keskeltä kuuli huolen tulevaisuudesta ja hallituksen päätöksistä. Kellon lyödessä 23:00 aulasta tuli aivan hiljainen ja valloittajat vetäytyivät nukkumaan telttoihin, patjoille ja sohville. 

“Pakko nukkua täällä, kun ei ole rahaa maksaa vuokraa”, kyltissä luki. 

Opiskelijat valtasivat Lapin yliopiston tiistaina 26.9. Valtauksen tarkoitus oli osoittaa mieltä Orpon hallituksen leikkauksia vastaan. Orpo lupasi ennen vaaleja, että opiskelijoiden tuet ja etuudet ovat suojatut. Orpo petti kuitenkin lupauksensa ja hallitus aikoo leikata opiskelijoidenkin etuuksista. Asumistuesta leikataan ja opintotuen indeksikorotukset jäädytetään. Näiden päätösten takia opiskelijoiden toimeentulo tulee tippumaan joillakin huomattavasti ja monelle myös ratkaisevasti.

Esitin neljälle valloitukseen osallistuneelle opiskelijalle kysymyksiä valloituksesta ja siitä, mitä ajatuksia heillä on opiskelijoiden toimeentulosta.

 

"On valinta, että annetaan hyvätuloisille veroaleja samaan aikaan, kun leikataan kaikkien heikoimmassa asemassa olevilta."

-Kajo Pippuri

 

KAJO PIPPURI

Onko opiskelijoiden taloustilanne heikko alkoholin takia?

 “Minun mielestäni tämä on niin outo tapa ajatella. Opiskelijakulttuuriin valitettavasti kuuluu juhliminen olennaisena osana. Tavallaan on pakko osallistua tapahtumiin, että tuntee yhteenkuuluvuuden tunnetta, varsinkin fuksina, mutta tapahtumissa voi käydä ilman alkoholiakin. Alkoholismi on vakava ongelma, mikä voi kertoa mielenterveysongelmista, mitä opiskelijoilla on. Yhä enemmissä määrin mielenterveysongelmien määrät ovat kasvaneet, joihin ei saa terapiaa helposti, joten moni voi myös lääkitä itsensä alkoholilla. Se on minun mielestäni huolestuttava asia eikä siitä saisi heittää vitsiä. On väärin moralisoida ihmisiä siitä, että köyhät eivät saisi tehdä mitään hauskaa.”

Pitäisikö opiskelijoiden mennä töihin?

“Minun mielestäni opiskeleminen on opiskelijan työ. Opintopisteisiin ja muihin on kaavoitettu se tietty määrä työtä, joka pitäisi tehdä. Jos me haluamme, että opiskelijat valmistuvat tavoiteajassa ja hyvin arvosanoin, niin ei silloin ihan hirveästi ehdi käydä töissä. Opiskelijat voivat käydä töissä opiskelujen ohella, mutta sitten ei pidä myöskään yllättyä siitä, että valmistuminen venyy ja tulee huonoja arvosanoja, kun ei ole tarpeeksi aikaa tai energiaa panostaa kouluun. Kaikilla opiskelijoilla ei myöskään ole sellainen elämäntilanne, että he kykenisivät käymään töissä opintojen ohella esimerkiksi mielenterveysongelmien, sairauksien tai muun elämäntilanteen takia. Joillain saattaa esimerkiksi olla lapsia tai vaikka sairas omainen, josta huolehtia.”

Miksi olit valtauksessa? 

“Minä olin vastustamassa kaikkiin huono-osaisiin kohdistuvia leikkauksia. Hallitus sanoo, että ei ole vaihtoehtoja leikkaamiselle, mutta ainahan on vaihtoehtoja. Kaikki poliittiset toimet ovat aina valintoja. On valinta, että annetaan hyvätuloisille veroaleja samaan aikaan, kun leikataan kaikkien heikoimmassa asemassa olevilta. Ei se ole mitenkään välttämättömyys. Nyt varsinkin, kun on heikkenevä taloudellinen suhdanne niin kaikkein pienituloisimmilta leikkaaminen ei auta, kun esimerkiksi työttömyys on kasvussa. Orpo ja kokoomus ovat luvanneet, että koulutus on erityissuojeluksessa ja siitä ei leikata, mutta nyt niin tapahtuu. On käsittämätöntä, kun ministerit antavat itselleen veroalennuksia samaan aikaan, kun matalapalkka-alalla täysiä tunteja tekevä yksinhuoltaja joutuu miettimään, onko hänellä itsellä varaa ruokaan, jos lapselle pitää ostaa uudet kengät.”

Mitä otit mukaan?  

“Minulla oli mukana kahvia, vitutusta hallitusta kohtaan ja läppäri, koska opiskelin samalla. “

Kauanko olit? 

“Olin alusta loppuun asti, mutta en yöpynyt.”

 

NEVA LIPPONEN

Onko opiskelijoiden taloustilanne heikko alkoholin takia?

  “Ei ole. Jokainen voi miettiä, että jos vaihtoehdot ovat joko alkoholi tai vuokra, niin suurimmalla osalla se valinta on vuokra ja normaali arjen eläminen. Viime päivinä olen nähnyt tosi paljon laskelmia siitä, että miten opiskelijan kaikki menot ovat jakaantuneet, eli niistä suuri osa menee ihan vain arjen perustarpeisiin, eikä mihinkään ylimääräiseen hirveästi jää mitään.”

Pitäisikö opiskelijoiden mennä töihin? 

 “Ehdottomasti, jos kokee, että pystyy opintojen ohessa käymään töissä, eikä se haittaa omia opintoja tai omaa jaksamista. Kaikilla ei ole samanlaisia resursseja. Esimerkiksi minulla itsellä on ollut keväällä tilanne, kun minä olen ollut kolmena päivänä viikossa kello 9–21 luennolla, niin ei siinä kohtaa oikein kerkeä tekemään töitä.”

Miksi olit valtauksessa? 

“Osoittamassa mieltä, koska ei ole ok, että vuosi toisensa jälkeen opiskelijoille luvataan, että ei viedä mitään, mutta sitten kuitenkin lupaukset aina petetään. Jossain kohtaa pitää tavallaan pistää stop sille, että me emme katsele enää tällaista. Tietysti olin myös fyysisesti näyttämässä päättäjille, että me emme ole vain numeroita yliopiston tilastoissa, vaan me olemme oikeita ihmisiä, joihin nämä leikkaukset vaikuttavat.”

Mitä otit mukaan?

  “Mukana oli makuupussit, patjan alunen ja hammasharja. Otin sinne mukaan myös ison pehmolelun, joka toi kaikille iloa. Se oli kiva pikku lisä.”

Kauanko olit? 

“Olin yhteensä kaksi yötä, joiden välissä yhden yön olin kotona.”

 

ILONA MÄKINEN

Onko opiskelijoiden taloustilanne heikko alkoholin takia?  

“Ihmisillä on hyvin erilaisia rahatilanteita ihan itsestään riippumattomista syistä. Itse en juhli joka viikko enkä edes useaa kertaa kuussa, enkä tunne ketään, joka niin pystyisi tekemään. Opiskelijatapahtumat eivät  ole loppupeleissä hirveän kalliita, sillä esimerkiksi minulla meni viime sitseille 12 euroa.“

 

"Me istuimme siellä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta."

-Ilona Mäkinen

Pitäisikö opiskelijoiden mennä töihin? 

“Suurimman osan opiskelijoista koulupäivät vastaavat työpäiviä, eikä se työpäivä lopu siihen, että luennoilta lähdetään, vaan hommaa on. Opiskelijan työ on opiskella. Ajatus siitä, että “pitäisi tehdä sen verran töitä, että pystyy elättämään itsensä” lisää ihan hirveästi stressiä ja väsymystä arjessa, sillä opintojen edistäminen, mikä opiskelijan tehtävä oikeasti on, vaikeutuu huomattavasti. “

Miksi olit valtauksessa? 

“Olin monestakin syystä paikalla. Sosiaalityöntekijänä koen, että on ammattivelvollisuus olla paikalla. Nämä leikkaukset osuvat erityisesti niihin, jotka ovat jo valmiiksi yhteiskunnassa heikommassa asemassa. Me olimme siellä vaikuttamassa muiden puolesta, itsemme puolesta ja läheisten ihmisten puolesta. On hirveän epäoikeudenmukaista, että ihmiset, jotka joutuvat jo laskemaan senttejä ja euroja, ovat vastuussa valtion velasta samalla, kun poliitikkojen palkkoja nostetaan. Me istuimme siellä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.”

Mitä otit mukaan? 

“Otin mukaan peiton, tyynyn ja hammasharjan sekä pelikortit.“

Kauanko olit? 

“Kävin kotona pyörähtämässä, mutta olin paikalla tiistaista perjantaihin.”

 

"Opiskelujen ohella töiden tekeminen vie ajan opiskelulta, jolloin valmistuminen voi viivästyä."

-Inari Turkia

INARI TURKIA

Onko opiskelijoiden taloustilanne heikko alkoholin takia?  

“Opiskelijoiden taloustilanteet eivät ole heikot sen takia, että rahat menevät ryyppäämiseen, vaan rahat menevät asumiseen ja elämiseen.”

Pitäisikö opiskelijoiden mennä töihin?  

“Opiskelu on opiskelijan pääasiallinen työ. Ei kaikkien ala mahdollista töiden tekoa, koska koulua on niin paljon. Opiskelulla me hankimme itsellemme ammatin ja tulevaisuuden työn. Opiskelujen ohella töiden tekeminen vie ajan opiskelulta, jolloin valmistuminen voi viivästyä, eli ei sekään ole hyvä juttu."

Miksi olit valtauksessa? 

“Olin siellä sen takia, koska koin sen mahdollisuutena vaikuttaa ja tehdä itse konkreettisia tekoja asian puolesta. Halusin osallistua myös, koska seison mielenosoituksen aiheen takana. Mielestäni leikkauksia ei pitäisi tehdä. Osallistuminen on tapa, miten pystyn itse konkreettisesti vaikuttamaan.”

Mitä otit mukaan?  

“Tulin aluksi vain koulurepun kanssa, mutta tuli mahdollisuus olla yötä, jolloin mukaan kotoa lähti makuupussi, teltta, makuualusta ja villasukat.”

Kauanko olit? 

“Olin siellä yhden päivän ja yhden yön, koska seuraavana aamuna jouduin lähtemään töihin.”

 

Laskimme toimituksessa opiskelijoiden tuloja ja menoja. Jos opiskelija saa täysimääräisinä kaikki opiskelijalle kuuluvat tuet, niin opintotuki, opintolaina ja asumistuki ovat yhteensä noin 1287 euroa. Välttämättömistä menoista, joita ovat ruoka, vuokra, sähkö, vesi, puhelinlasku, kotivakuutus, bussikortti ja osamaksu kannettavasta tietokoneesta, tulee yhteensä 1035 euroa. Näin opiskelijalle jää noin 250 euroa. Sillä pitäisi siis ostaa esimerkiksi matkaliput kotipaikkakunnalle, harrastukset, kulttuurimenot, talvivaatteet, hygieniatarvikkeet, lääkkeet, hiustenleikkuut, kattilat ja pannut ynnä muut arjen menot sekä lisäksi kustantaa opiskelijabileet tai pizzat kavereiden kanssa.

Moni on muuttanut satojen kilometrien päähän Rovaniemelle opiskelemaan. Jos haluaa lähteä käymään omassa kotikaupungissaan, reissuun menee helposti jo pari sataa euroa. Sitten ei enää samassa kuussa paljoa muuta tehdä. Entä kun talvi tulee, joka ei olekaan vain loskainen lämmin talvi niin kuin etelässä, ja pitää ostaa talvivaatteita? Entä yllättävät menot, joihin ei voi varautua, esimerkiksi tietokoneen hajoaminen?

Monet opiskelijat elävät jo köyhyysrajalla. Miten voidaan vähentää siitä, mitä ei edes ole? Valloituksessa opiskelijat pyrkivät saamaan äänensä kuuluviin hallitukseen saakka. Huoli on kova, joka kuuluu opiskelijoiden vastauksista kysymyksiin, sekä näkyi mielenosoituksessa kylttien teksteissä ja opiskelijoiden kasvoilla. 

Teksti Johanna Markkanen

Oli marraskuu. Ikkuna näytti harmaata maailmaa. Lehdet olivat menettäneet värinsä ja yrittäneet juosta pakoon asfalttia pitkin, tuulenpuuskissa, ojapuroissa. Kastuneet ja liimautuneet maahan, jäätyneet yöpakkasilla. Viimeiset sinnittelivät vielä, vaikka kuura oli kuorruttanut ne paikoilleen, kuivina ja kuolleina.

Koko maailma oli marras. 

Ja minä istuin harmaana harmaalla sohvalla yrittäen paeta itsekin. Karkkipapereihin, Prisman sisustusosastolle, kerhojen ensimmäisiin tapaamisiin, viime tippaan ostettujen bussilippujen taitoksiin. Katsoin ikkunoista, kuinka tämä kaupunki, josta ei ollut tullut minulle kotia, vaihtui maantienpätkä kerrallaan kaupungiksi, joka oli lakannut olemasta koti.

Sitä ei voinut paeta. Se löysi minut valokuvista, jotka otin kävelyilläni mutten lähettänyt kenellekään. Pimeistä ikkunoista, jotka tervehtivät, kun tulin kotiin. Wiljamilta, jossa tunsin olevani ainoa, joka ei osannut luoda yhteyksiä toisiin ihmisiin.

Aina, kun kerroin hänelle olevani yksin, hän sanoi, etten ole. Mutta hän oli ainoa, joka minulla olisi kuulunut olla täällä, eikä hän ollut. Hän ei voinut sille mitään, tai niin hän ajatteli, ja minä yritin. Mutta hänen paidankauluksensa alla oli ainoa paikka, josta se ei löytänyt minua, ja hän ei ollut luonani.

En löytänyt paikkaani tässä maailmassa. En osannut suorittaa sitä. Bileitä, haalarimerkkien keräilyä. Isoja kokoontumisia, joissa uisin ihmismassan läpi ja etsisin jotakuta samanväristä. Uuden elämän aloittamista. 

Yksin yrittämistä.

 

Eräänä päivänä katsoin taas bussin ikkunasta tämän kaupungin julkisivujen ohittavan toinen toisensa, kun näin jotain uutta.

Siellä ne olivat: jalkakäytäville ripotellut, pienen pienet muistot – tästä kaupungista ja sen ihmisistä. Ja minusta heidän kanssaan. Ja ensimmäisen kerran tämä kaupunki tuntui vähän enemmän kodilta. 

Ja hetken ajan se riitti minulle.

Teksti Åsa Niemi

Opiskelijat ympäri Suomen valtasivat kouluja mielenosoituksena hallituksen leikkauksia vastaan. Lokakuun alussa mielenosoituksena oltiin vallattu tai oltiin valtaamassa jo 44 koulua. Mielenosoitukset vastustivat opiskelijoiden toimeentuloa koskevia leikkauksia ja kansainvälisten opiskelijoiden asemaa.

Mielenosoitukset alkoivat nopeasti, ja saivat yhtä nopeasti kritiikkiä. Yksi kritiikin kohde on ollut opiskelijoiden toimeentulo. Opiskelu on kuulemma sijoitus tulevaisuuteen, ja näin sen voi rahoittaa lainalla, jota maksaa pois hyväpalkkaisessa työssään myöhemmin. Kaikki eivät kuitenkaan valmistu hyväpalkkaisiin töihin. AMK:eissa ja yliopistoissa on paljon koulutuksia matalapalkka-aloille, ammattikouluista puhumattakaan. Vai tarkoittaako matalapalkka-alan opiskelu siis loputonta palkkakuoppaa, jota syventää vielä kymmenien tuhansien eurojen opintolaina?

Opiskelijoiden tukia koskevissa keskusteluissa opiskelijoita myös painostetaan töihin, jos rahat eivät riitä. Tällä hetkellä jo yli 50 prosenttia kaikista opiskelijoista käy opintojen ohella töissä, ja usein se vaikuttaa sitten negatiivisesti opintoihin ja valmistumiseen. Olen itse tehnyt aina töitä opintojen ohella, mutta kun aloitin työni päätoimittajana, arvosanani tippuivat heti. Kaikkeen ei ole aikaa.

Mielenosoitukset saivat nopeasti myös hyvin puoluepoliittisen maineen, ja niitä sanottiin vasemmistolaisiksi. Mielenosoituksissa nostettiin hallitusta kritisoivia banderolleja ilmaan ja esimerkiksi pääministeri Petteri Orpoa kritisoitiin kovin sanankääntein. Opiskelijoiden etua pitäisi kuitenkin pystyä puolustamaan valitsematta puolta vasemmiston ja oikeiston välillä. Kansalaisten velvollisuus on kritisoida politiikkaa. Asiat pitäisi nähdä asioina, eikä puoluepoliittisina hyökkäyksinä.

Ja asia tässä on se, että opiskelijoita pelottaa.

Opiskelijoiden ajatuksissa ja tämänkin lehden jutuissa, nousee esille pelko omasta tulevaisuudesta ja ihmisten hyvinvoinnista. Sitran vuoden 2023 tulevaisuusbarometrin mukaan nuoret ovat toiveikkaampia tulevaisuuden suhteen kuin muut, mutta heistäkin 19 prosenttia näkee Suomen tulevaisuuden tätä hetkeä huonompana.

Lapin yliopiston valtauksesta kertovassa jutussa “Me emme ole vain numeroita tilastoissa” Susan Niemi haastatteli paikalla olevia opiskelijoita, ja on vaikea olla huomaamatta huolestuneisuutta heidän puheissaan. Erityisesti sosiaalityön opiskelijat pelkäsivät leikkausten vaikutuksia heidän tulevaisuuden työhönsä, sillä köyhyys tutkitusti lisää pahoinvointia ja syrjäytymistä.

Kolumnissaan Kuka pelkää leikkauslistaa? Jenna Nylund kertoo ajatuksistaan hallituksen leikkauksia kohtaan; “Väitetään, että olemme samassa veneessä, mutta näin ei ole. Toiset lipuvat auringonlaskuun jahdissa, toiset vuotavassa soutuveneessä, ja jahdissa olevat vievät vielä soutuveneen airot”. Käsin kosketeltavissa on tunne siitä, että meitä opiskelijoita ja muita vielä huonompiosaisia ei huomioida tai ymmärretä. 

Jutussa Yksin ja koditon Johanna Martikkala kuvailee koskettavasti monelle opiskelijoille tuttuja ajatuksia yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta.

Meillä on paha olla, ja meitä pelottaa tulevaisuus. Miten pärjään seuraavan kuun alkuun? Pitääkö kursseja jättää kesken, että saan lisää vuoroja? Kuinka paljon Kela perii sitten takaisin? Milloin valmistun? Saanko edes sitten oman alani töitä?

Ei siis takerruta puoluepolitiikkaan, vaan osoitetaan yhdessä mieltä ja tuetaan toisiamme.