kuva12

Maurin matkassa

 

Teksti Kaisa Eerola
Kuva Greetta Heilala

Millaista on yliopiston rehtorin työ? Lapin ylioppilaslehti seurasi rehtorin tulemisia ja menemisiä yhden päivän ajan. Päivä ei ollut niitä kaikkein tyypillisimpiä, mutta työstä kyllä sai jonkinlaisen kuvan. Samoin rehtorista itsestään.

Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotolan työhuoneen ovi aukeaa täsmälleen sovitulla kellonlyömällä maanantaiaamuna kello kahdeksan. Valtaosa muusta yliopistoväestä on parhaillaan hiihtolomalla, mutta rehtoria loma ei koske. Olen pyytänyt lupaa saada seurata rehtorin työpäivää jo syksyn puolella. Haastattelua oli hiukan vaikea saada järjestettyä, koska moniin tapaamisiin ei ulkopuolisia lasketa.

”En halunnut, että toimittaja ja kuvaaja vain siirtyisivät kanssani kokoushuoneesta toiseen”, toteaa Ylä-Kotola.

Ylä-Kotola esittelee meille päivän ohjelmaa, johon kuuluu kaksi seminaarin avajaispuhetta, mahdollinen ministeri Jan Vapaavuoren tapaaminen, Elinkeinoelämän keskusliiton tilaisuus ja vielä iltatilaisuus Sky Hotellilla.

”Kyllä tämä on kohtuutyypillinen päivä. Vaikka tänään ei ole kokouksia. Niissä istutaan paljon, ehkä liikaakin. Pitäisi pystyä toimimaan vähemmillä kokouksilla, mutta se taitaa olla aika monen muunkin haave”, selittää Ylä-Kotola.

Ylä-Kotola valittiin aikanaan Lapin yliopiston rehtoriksi 35-vuotiaana vuonna 2006. Tätä ennen Ylä-Kotola oli jo toiminut Lapin yliopistossa taiteiden tiedekunnan dekaanina ja Kuvataideakatemian rehtorina. Vuoden 2006 haastattelussa Lapin ylioppilaslehdessä kuvailtiin uuden rehtorin ympärillä vallinneen suoranaisen ”maurimanian”. Mania on ehkä hälvennyt, mutta Ylä-Kotolalla on edelleen keskimääräistä yliopistorehtoria voimakkaampi imago, ja hänestä ollaan kiinnostuneita. ”Kysy niistä punaisista kravateista!” ”Kysy Pekka Himasesta, ne opiskeli samaan aikaan”, kuuluivat ohjeistukset ennen haastattelua. Ennen Himasta ja kravatteja aloitan kuitenkin rehtorin perustehtävistä. Mitä työhön kuuluu?

”Keskeisiin tehtäviini kuuluvat rahoitus, talous ja yliopiston toiminnan suunnittelu, laatutyö, kansainväliset asiat ja viestintä. Asioiden valmistelu ja esittely yliopiston hallitukselle. Samoin professorien nimitykset kuuluvat rehtorille. Vararehtori Jukka Mäkelä vastaa esimerkiksi tila- ja remonttiasioista. Opetusvararehtori Kaarina Määttä taas on se, joka on eniten yhteydessä opiskelijoihin. Sitten meillä on vielä tiedevararehtori Minna Uotila”, Ylä-Kotola listaa ja lisää, että täydellinen lista rehtorin tehtävistä on luettavissa netistä. Sieltä löytyy myös rehtorin kalenteri.

”Paljon aikaa kuluu opetusministeriön kanssa tehtävään työhön. Käytännössä yksi päivä viikossa menee Helsingissä. Rovaniemi on sen verran pieni paikka, että täältä Helsinkiin lähtevässä aamukoneessa ovat melkein aina samat tutut tyypit. Helsingissä tehdään yhteistyötä kaikkien yliopiston rehtoreiden kanssa. Siellä on erilaisia työryhmiä ja asiakokonaisuuksia. Itse olen mukana esimerkiksi digitaalisessa kansalliskirjastossa. Kun pieniä asioita on tarpeeksi paljon, niistä kertyy paljon hommaa.”

”Rehtori toimii myös dekaanien esimiehenä. Eri tiedekunnan dekaaneja tavataan säännöllisesti. Kaikki ovat hyvin sitoutuneita näihin yhteisiin tapaamisiin. Kun aikanaan itse toimin taiteiden tiedekunnan dekaanina, tilanne ei ollut näin hyvä. Silloin saattoi olla, että ihmisiä soiteltiin paikalle, kun kokoukset olivat jo alkaneet, mutta ketään ei ollut ilmestynyt.”

Paljoa tämän pidemmälle rehtorin toimenkuvan kartoittamisessa ei päästä, kun on päivän ensimmäisen työtehtävän aika.

”Nyt täytyy katsoa kelloa”, Ylä-Kotola toteaa ja ottaa sitten puhelun. ”No Mauri täällä soittelee, oliko meille kyyti tulossa?” Kuvaajaa naurattaa rehtorin tuttavallisuus.

”Tarviinko mä jotain”, miettii Ylä-Kotola vielä lähtiessä. Rehtori on kuuluisa siitä, ettei hän käytä päällystakkia. Useammassakin anekdootissa Mauri on uhmannut pakkasta edustustehtävissä ulkosalla. Päällystakki jää ottamatta tälläkin kertaa.

kuva9

Aamun aikataulu on tiukka. Ylä-Kotola pitää avajaispuheen Arktikumilla järjestettävässä alkuperäiskansaseminaarissa. Avauspuheenvuoro on yhdeksältä, ja kymmeneltä pitäisi jo olla avaamassa seuraavaa seminaaria. Yliopiston auto kuljettaa meidät Arktikumiin. Kuskina toimiva ylivirastomestari Heikki Aakkonen ja rehtori ovat vanhoja tuttuja. Aakkonen innostuu kuullessaan, että teemme juttua rehtorin päivästä.

”Sehän on kuin se virastomestarin päivä!”

Virastomestareista tehtiin reportaasi ylioppilaslehteen jo muutama vuosi sitten. Rehtorin vuoro on vasta nyt.

”Paljonhan tässä on yhdessä oltu”, Ylä-Kotola muistelee.

”Mutta sinä päätät, mihin mennään”, Aakkonen tarkentaa.

”Aika vähän minä kuule pystyn päättämään, kyllä nämä ulkoapäin tulee”, naureskelee Ylä-Kotola.

Matkalla radio kertoo uutisia Ukrainasta.

”Aika erikoinen toi Ukrainan tilanne. Niinistö ehkä vähän turhan aikaisin otti siihen kantaa. Tai sehän voi olla makukysymys. Ja käytti vielä samoja sanoja kansainvälisestä oikeudesta kuin Obama. Juristien niin kuin Niinistö, Obama ja Putin sopiikin puhua laillisuudesta. Yhdysvallatkaan ei ole aina noudattanut kansainvälistä oikeutta”, tuumii Ylä-Kotola astuessaan autosta Arktikumin pihassa.

Lappilais-japanilainen alkuperäiskansaseminaari toteutetaan yhteistyössä Hokkaidossa sijaitseva teknologisen instituutin kanssa. Teemana on ”Cultural Resilience and Human Rights”. Resilience on minulle ihan vieras termi, mutta toivottavasti rehtori on perehtynyt siihen vähän tarkemmin. Arktikumissa meidät vastaanottaa Arktisen keskuksen tapahtumakoordinaattori Raija Kivilahti.

”Onko vieraat jo tulleet?” Ylä-Kotola tiedustelee.

”On, he ovat olleet jo porosafarilla. Siinä on sitten vähän sitä kielimuuria”, varoittaa Kivilahti ja ohjaa Maurin kättelemään japanilaisia.

Ennen seminaarin alkua on hetki aikaa jutustella englanniksi, ja Ylä-Kotola kuuluu selittävän vieraille, kuinka Ounasjoki joskus tulvii Arktikumin rannoille saakka ja rakennuksen luo.

Ennen puheenvuoroa Mauri esittää järjestäjille toivomuksen, että seminaarissa pysyttäisiin aikataulussa, koska matkailuseminaarista ei saisi myöhästyä. Mutta on myös kohteliasta kuunnella japanilaisen rehtorin puheenvuoro. Kivilahti huomauttaa vielä viime hetkellä Arktikumin uusista äänentoistolaitteista, joita Mauri pääsee testaamaan ensimmäisten joukossa.

”Tämä ei ollut paras puheeni, mutta ei huonoinkaan”

Äänentoisto onkin moitteeton, kun on Rector Mauri Ylä-Kotola opening speechin vuoro. Mauri kipuaa puhujanpönttöön. Puhe käsittelee resilienssi-sanan merkityksiä eri kulttuureissa ja siinä kiitellään asiaankuuluvasti yhteistyötä japanilaisten tahojen kanssa. Seuraavaksi puhuva professori Sato mainitsee myös Ylä-Kotolan puheessaan ja kehuu olevansa deeply impressed rehtorin panoksesta.

”Tämä ei ollut paras puheeni, mutta ei huonoinkaan”, arvioi Ylä-Kotola, kun odottelemme lapasensa hukannutta kuvaajaa Arktikumin käytävillä.

Aakkonen ja auto jo odottavat ovella ja sitten mennään. Kyydissä Ylä-Kotola ehtii vielä analysoida rehtorin puhe- ja edustustehtäviä.

”Puheessa tärkeintä on idea. Sitten kun se löytyy, valmisteleminen on helppoa. Tällaisissa tilaisuuksissa, kun on useita puhujia, pitää välttyä siltä, ettei puhuta samoista asioista päällekkäin.”

Mitenkäs siltä vältytään?

”No, suunnilleen pitää tuntea muut puhujat. Mitä enemmän puheita pitää, sitä korkeammaksi oma vaatimustaso kasvaa ja pitää miettiä, miten voisi kehittyä. Vararehtori Kaarina Määttä on esimerkiksi erinomainen puheenpitäjä.”

Entäpä esiintymisjännitys? Rehtorin työhön kuuluu ilmeisen paljon edustamista ja puheiden pitämistä. Kovin ujosta ei ehkä olisi rehtoriksi?

”No sanotaan niin, että jos jännitystä on ollut, se on kyllä karissut vuosien varrella. Seuraavalle puheenvuorolle onkin varattu vähän enemmän aikaa. Mikäs se luentosali kolme nyt onkaan? Mä voisin mennä suoraan sinne.”

Matkailuseminaarissa on enemmän väkeä kuin Arktikumissa ja matkailuyrittäjien ja yliopiston henkilökunnan lisäksi jokunen opiskelijakin. Me ehdimme kuvaajan kanssa juoda tässä välissä rauhassa kahvit ja syödä pari karjalanpiirakkaa, mutta Ylä-Kotolla ei jää aikaa hengähtää. Hän on täälläkin ensimmäinen puhuja, ja hetken aikaa hän valmistelee esitystään teknisesti.

”Käyttääköhän se Pertti kalvoja?”

Power point -esitys löytyy googlaamalla ”ylä-kotola mediatiede esitys”.

”Arvoisat matkailuntutkimuksen edustajat, hyvät naiset ja miehet. Lapin yliopisto päätti valita matkailututkimuksen toiseksi profiilivalinnaksi vuonna 2006…”

Monitieteinen lähestymistapa on Ylä-Kotolalle ominaista.

Tässä puheessa Ylä-Kotola on omimmillaan. Hän kertaa, miten yliopisto päätti vuonna 2006 valita yhdeksi profiilialueeksi matkailun, ja miten yliopiston kansainvälinen arviointiryhmä oli myös nostanut sen aivan hiljattain yhdeksi merkittäväksi seikaksi, jota pitäisi jatkossa korostaa. Ylä-Kotola lähestyy matkailua taiteentutkimuksen ja tieteenfilosofian kautta. Matkailututkimus on kulttuurista suunnittelua eikä pelkkää tilastonikkarointia. Matkailu ei myöskään ole yksi yhtenäinen ala vaan monia sektoreita. Sen pitäisikin näkyä kaikissa tiedekunnissa. Tällainen monitieteinen lähestymistapa on Ylä-Kotolalle ominaista. Hän on korostanut useissa haastatteluissa uskoaan siihen, että eri tieteenaloja sekoitettaisiin.

Seminaarin lounastauolla Ylä-Kotolan toivotaan olevan läsnä tervehtimässä työ- ja elinkeinoministeri Vapaavuorta, joka vierailee pikaisesti tapaamassa matkailualan yrittäjiä. Seuraamme sivusta, kun Vapaavuori harppoo Fellin kabinettiin, ja Mauri istuu ministerin vasemmalla puolella. Toiselle puolelle ei kuulu, mitä kabinetissa puhutaan, mutta aika vakavannäköisinä siellä istutaan.

Palaamme matkailuseminaariin kuvaajan kanssa iltapäivällä, ja kumpaakin väsyttää melkoisesti. Vieressämme istuva Päivikki Palosaari torkkuu. Ylä-Kotolan tunnistettavaa hahmoa emme kuitenkaan onnistu löytämään kuulijoiden joukosta. Olemme hukanneet Maurin!

Rehtori löytyy hetkeä myöhemmin, tai oikeammin hän löytää meidät.

Ennen illan tilaisuuksia on vielä hetki aikaa keskustella rehtorin työstä tämän työhuoneella. Tiedustelen Ylä-Kotolalta, miten työ on muuttunut siitä, kun hänet valittiin ensimmäiselle kaudelle vuonna 2006.

”Elinkeinoelämä ja kapitalismin ehdot astuivat mukaan yliopistoihin.”

”Iso muutos oli, kun yliopistolaki muuttui vuonna 2010 ja yliopistoista tuli itsenäisiä oikeushenkilöitä. Sitä ennen rehtori oli kuin virastopäällikkö valtion virastossa. Nykyisin yliopiston hallitus on rehtorin esimies. Ennen rehtori oli hallituksen puheenjohtaja. Nyt hän esittelee asiat hallitukselle. Kunnissa on samanlainen rakenne, demokratia toteutuu tässä mallissa. Hallitus tekee viime kädessä päätökset.”

”Yliopistolain muutos tarkoitti myös taloudellista liikkumavaraa, ja sitä että elinkeinoelämä ja kapitalismin ehdot astuivat mukaan yliopistoihin.”

On selvää, että tämä ei ole Ylä-Kotolasta pelkästään positiivinen kehityssuunta. Hän nostaa esiin Oulun yliopiston yt-neuvottelut.

”130 työntekijää irtisanotaan, kun arvioidaan, ketkä ovat ydinjoukoissa ja ketkä eivät. Tämä on poikkeuksellinen tilanne yliopistoissa. Aika poikkeuksellinen.”

”Meidän yliopistomme on säästynyt näiltä irtisanomisilta, koska emme ole kasvattaneet henkilöstömäärää hallitsemattomasti. Taloudessa on muistettava kolme seikkaa. Henkilöstömäärän lisäksi ovat tilakustannukset, joka on ollutkin jonkinlainen händikäppi tai heikkous meillä. Yliopistolla on paljon tilaa, joka ei ole tehokkaassa käytössä. Kolmas seikka on täydentävä rahoitus, jonka osuuden tulisi olla 40 prosenttia, mutta meillä se on noin 27 prosenttia. Siinä on vielä tekemistä.”

Kuinka bisnes-orientoitunut rehtorin pitää olla?

”Talous on perusasia rehtorin työssä. Tietysti näitä asioita voi delegoida eteenpäin, jos ei ole niin kiinnostunut tästä puolesta.  Mutta kyllä se on ihan ydintehtävä. Yliopiston toiminta ei onnistu, jos rahoitus ei ole kunnossa.”

Missä kohti työtä rehtorin persoona näkyy?

”Yliopistoa ei johdeta persoonalla”, aloittaa Ylä-Kotola hyvin selväsanaisesti ja jatkaa:

”Tätä työtä tehdään objektiivisin kriteerein. Vaikka tietysti arvomaailma aina jotenkin näkyy ja ne asiat, joita pitää tärkeinä. Ei ole hyvä painottaa asioita subjektiivisesti, vaikka ehkä rehtorit eri yliopistoissa arvostavatkin hiukan eri asioita.”

”Itselleni ovat tärkeitä tiedeperusteinen koulutus ja valistuksen ihanteet. Yliopisto ei ole koulu siinä mielessä kuin esimerkiksi ammattikorkeakoulu. Täällä ei kaadeta tietoa opiskelijan päähän, vaan opiskelijoita koulutetaan siihen, että he voivat itse tehdä arvovalinnat ja suhtautua tietoon kriittisesti.”

Ylä-Kotola kiistää miettivänsä, millainen imago hänellä on opiskelijoiden keskuudessa.

”En osaa arvioida, mitä minusta ajatellaan. Tapaan tavallisia opiskelijoita lähinnä yliopiston hallintoelimissä, joissa on opiskelijajäseniä. On ehkä suomalaisille tyypillistäkin pohtia lomamatkalla Afrikan safarilla, että mitähän tuo elefantti ajattelee minusta. Minä en hirveästi mieti sitä, mitä opiskelijat tai muut ihmiset ajattelevat minusta. Tietysti pyrin hoitamaan työni niin hyvin kuin voin.”

Entä mistä tietää, missä on onnistunut ja missä ei?

”Yksi työn arvioinnin kriteeri ovat määrälliset tulokset. Miten yliopisto kehittyy, kuinka paljon tulee tutkintoja ja millaista on kandipalaute. Nämä asiat eivät ole yksin rehtorista kiinni, mutta ne ovat rehtorille tärkeitä. Yksi ongelma on se, että Lapin yliopiston vuotuinen tohtoritavoite on liian pieni. Se on tällä hetkellä 25, kun se saisi olla lähemmäs 50 tämänkokoisessa yliopistossa.  Lapin yliopiston tavoitemäärää olisi pitänyt nostaa 1990-luvulla ja 2000-luvulla.”

”Jos taas ajattelen, missä olen epäonnistunut, niin yksi on poliittinen vaikuttaminen. Se että Valtioneuvosto antoi luvan perustaa Itä-Suomen yliopistoon oikeustieteellisen tiedekunnan. Aina kun toimijoita tulee lisää koulutusmonopolissa, olemassa olevat tutkimusyksiköt tulevat heikommiksi. Emme olleet täysin hereillä, että se oli niin vahvasti tulossa. Toisaalta tähänkään asiaan ei voi yksi rehtori kauheasti vaikuttaa. Yliopistopoliittiset päätökset ovat myös aluepoliittisia. Monet tärkeät poliitikot, kuten Katainen ja Jouni Backman ovat myös taustaltaan Itä-Suomesta ja ajavat varmaankin alueen etua.”

Ylä-Kotola itse kokee olevansa jo melko rovaniemeläinen

”Tulin TTK:hon vuonna 1995 ja vakinaisiin töihin -96. Siitä on kohta parikymmentä vuotta. Välillä olin Helsingissä puolentoista vuoden jakson, mutta silloinkin minulla oli asunto Rovaniemellä. Rovaniemen menoa on hyvä seurata kodistani, josta on näkymä molemmin puolin Koskikatua. Sen tarkemmin en paljasta sijaintia, ettei tule kiviä ikkunaan. ”

”No niin, eiköhän tämä ollut tässä”, toteaa Ylä-Kotola ja katsoo kelloa. Nousemme ja kiittelemme rehtoria ajasta. Punaiset kravatit ja Pekka Himanen jäivät nyt kysymättä. Palaamme kuvaajan kanssa toimitukseen, rehtorin päivä jatkuu vielä pitkälle kohti myöhäisiltaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *