Suihkivaa sopoa ja kuumaa kopoa: Ilmasto, mikä sinua vaivaa?

Edunvalvonta-asiantuntija Antti Eteläaho

”Sit ku talvi ei tule, niin mä joudun pakenee uneen; Siellä meist jää jälkeen, askeleita ensilumeen. Sit ku valot pois menee, tulee loputon pimeys; Mitä meist jää jälkeen, askeleita ensilumeen.”

Näin kuuluu Gasellien sekä Anna Puun vastikään julkaistun kappaleen ”Lumi” kertosäe. Kappaleessa lienee tarkoitus kertoa rakkaudesta tai rakkaustarinasta ympäristö- ja ilmastometaforien kautta, mutta nyt en sen syvällisemmin kyseisen kappaleen analysointiin mene, vaan haluan puhua kappaleen metaforina käyttämistä ympäristöstä ja ilmastosta.

Heti alkuun tunnustus: En ole maailman paras ympäristöasiantuntija. Haluan, että saan siinä oppia heiltä, jotka asian paremmin tuntevat. Mutta yksi asia on varma: Pelkään, että menetämme sen, missä elämme. Olen syntyisin Lapista, Ylitorniolta, joten minulle luonto on ollut äärimmäisen tärkeä osa koko elämääni. Puhdas luonto, jossa on neljä vuodenaikaa.

Viime kesänä Lapissa kesä oli äärimmäisen lämmin. Elohopea kohosi useana päivänä yli kolmenkymmenen asteen. Lisäksi sääskejä ei näkynyt missään, ei edes Ylitorniolla, jossa tavallisesti ei uskalla välillä pihalle mennä, kun niin ärhäkkäästi sääskiparvet iholle ampaisevat. Moni voisi kuvitella tällaisesta hellekesästä vailla sääskejä, että nyt on kerrankin kelit kohdillaan, mutta minut se herätti. Maailma muuttuu – ja minkä muutos on meille kaikkein näkyvin ja kaikkein suurin – ilmaston.

Olen varmaan jollain tapaa myöhäisherännyt pelossani, mutta tuskin olen yksin. Ja vielä huolestuttavampaa on se, että moni nukkuu yhä asian suhteen. Meidän täytyy tehdä valintoja, joilla turvataan elinympäristön kehitys. Olen kuin avoin kirja, kun joku puhuu ympäristöystävällisistä valinnoista ja ratkaisuista. Tämä on aihe, josta haluan oppia lisää.

Edunvalvonnassa ja vaikuttamisessa on tärkeää arvot, mistä kerroin viimeksi, mutta lähes yhtä tärkeää on palo vaikuttaa. Halu muuttaa maailmaa paremmaksi. Yleensä palon aiheuttaa jokin tunne, vahvimpia tunteita lienee rakkaus ja pelko. Erityisesti menettämisen pelko. Sen vuoksi haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, että me opiskelijat voimme olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä ilmastoasioissa. Se ei ole pelkkien visioiden tai strategioiden pyörittelyä, vaan valintoja, joita tehdään kahvijonoissa, kioskeissa ja kaupoissa.

Katselen marraskuussa mustaa maata lähes +10:n asteen kelissä ja kärvistelen kesällä +30:n helteessä. Pelkään, että joudun tulevaisuudessa pakenemaan uneen, että pääsen jättämään askeleita ensilumeen.

Nyt viimeistään on aika tehdä tekoja terveellisen ympäristön ja luonnon puolesta.