Kaiken maailman hengailijat
Teksti Kaisa-Reetta Seppänen
Kuvitus Judit Ginzboorg
Postkoronan digiloikka sysää opetuksen ja seminaarit näyttöjen päähän. Kampukselle ei tarvitse enää vaivautua. Yliopiston julkiset tilat ovat kuitenkin opiskelijoille, kuin kauppakeskuksien käytävät nuorille; niihin tullaan tauoille ja tapaamaan ihmisiä. Hengailu on usein päämäärätöntä, ja siksi tärkeää.
Kaipaan ihmisiä. Arkipäiväistä tohinaa. Ihmismassaa, jonka rytmiin voin sukeltaa. Tykkään olla völjyssä, roikkua mukana, jossain nurkassa, ajan virrassa. Sosialisoimassa, vaikka olisin ruokalassa syömässä yksin, puhumatta kenellekään. Nautin porukoista, vaikka en liiemmin tuntisi, tai koskaan kohtaa, suurinta osaa siitä.
Olisipa tapahtumia, Olisipa livemusiikkia. Olisipa yliopistolla ihmisiä. Olisipa normaalia postnormaalin sijaan. Nimenomaan, vuoden 2020 uudenvuodenaattona Sitran julkaisemassa Megatrendit 2020 julkaisussa yhdeksi kolmesta metatrendistä, megatrendejä muuttavista voimista, nimettiin postnormaalit ajat. Metatrendien saattelemana siirrytään “toisenlaiseen yhteiskuntaan ja ympäristöön.” Tarkemmat yksityiskohdat toisenlaiseen yhteiskuntaan siirtymisestä ovat selvityksen julkaisun ajankohtana olleet vielä auki. Ei varmaan enää.
Toisenlaisen yhteiskunnan toisenlainen opetusmuoto, etäopinnot, jatkuu ainakin syyslukukauden loppuun. Se tarkoittaa, ettei isoja opiskelijatapahtumia ole, kampuksella ei tavata eikä ruokalan penkkejä repuilla varata pahimpaan ruuhka-aikaan.
Etäopinnot eivät toki ole uusi ilmiö. Ne mahdollistavat paikasta riippumattoman opiskelun ja ovat sovitettavissa monenlaisiin elämäntilanteisiin. Silti uusi, ainakin tilapäinen, normi on pakottanut omaksumaan nopeasti uusia toimintatapoja.
Tunnelma on odottava.
Lapin ylioppilaslehti kysyi opiskelijoilta, miten etäsyksy on eronnut aiemmin totutusta; mitä arjesta uupuu (jos uupuu) ja toisaalta, onko etäily avannut uusia ovia. Parin päivän aikana vastauksia tuli reilu kolmekymmentä. Noin puolessa vastauksissa kehuttiin etäopintojen erinomaisuutta ja niitä jopa ehdotettiin uudeksi normiksi tai tulevaisuudessa vaihtoehdoksi fyysisten luentojen rinnalle. Toiset etäily oli pakottanut opettelemaan ajanhallintaa; jotkut kertovat menettäneet ajan hallinnan kokonaan.
Useassa vastauksessa mainittiin vapaa-ajan ja opiskeluajan rajan hälveneminen, kaiken arjen toiminnan tapahtuessa samassa tilassa. Myös yksinäisyyden tunne mainittiin. Jos etäopintojen tuoma vapaus ja paikasta riippumattomuus olivat vastanneiden keskuudessa kolikon kirkas puoli, niin nurjalta puolelta löytyi sosiaalisten kanssakäymisten väheneminen ja hengailun puute, joka mainittiin lähes puolessa vastauksista.
Taiteiden tiedekunnan opiskelija kirjoittaa yliopiston olevan hänelle tila, jossa voi harrastaa sosiaalista haahuilua. Neutraalina tilana kampus mahdollistaa sen, että ihmisten kanssa voi alkaa kommunikoimaan “ilman, että se on jotenkin tarkoituksellisesti sovittua.” Kuvataidekasvatuksen opiskelija puolestaan kirjoittaa kaipaavansa oleskelua: “sitä luppoaikaa, jota jää luentojen/opiskelun väliin tai niiden jälkeen.”
Neutraalina tilana kampus mahdollistaa sen, että ihmisten kanssa voi alkaa kommunikoimaan “ilman, että se on jotenkin tarkoituksellisesti sovittua.”
On hassua ajatella, että kaivattaisiin ihan vaan oleskelua tai haahuilua. Eikö muutaman kuukauden mittainen lähes koko maailman pysähtyminen heittänyt ihmiset joutilaisuuden suohon? Vai pakottiko ajan sietämätön puuroutuminen entistä tiukempaan kontrollin tarpeeseen ja tuottavuuden kaavailuun, ettei aika vaan lipsahtaisi saamattomuuden ja sarjamaratonien puolelle?
Ajan valjastamisen tarve ja tehokkuusajattelu tarrasi tiukasti mukana lockdowniin. Sana Shakespearesta levisi. Huhujen mukaan suurmies oli kirjoittanut yhden tunnetuimmasta näytelmästään, Kuningas Learin, karanteenissa paiseruton riehuessa ulkosalla. Jutun viesti ei itsessään ole siinä, kirjoittiko Shakespeare teoksen karanteenissa vai ei, vaan siinä, että sinunkin olisi syytä miettiä, mihin aikasi käytät. Se on kallisarvoista, älä heitä sitä hukkaan. Ajan arvottaminen itsessään kääntää asetelman tuottavuuteen. Siihen, että jokaisella minuutilla ja tekemällä asialla olisi hinta, jonka voi kääntää heti tai tulevaisuudessa voitoksi. Elämän jokainen hetki tulisi nähdä välinearvona, potentiaalina ponnahtaa johonkin tulevaisuudessa häämöttävään arvoon.
Jutun viesti ei itsessään ole siinä, kirjoittiko Shakespeare teoksen karanteenissa vai ei, vaan siinä, että sinunkin olisi syytä miettiä, mihin aikasi käytät.
Kun näen kaveriani pitkän kevään jälkeen kahvilassa, hän kertoo hymysuin, että opinnot sujuvat hyvin, mutta kaipaa vanhasta ajasta eniten opiskelijalounasta tai kahvihetkiä. Miksi? “Koska silloin tulee kasuaalisti paloiteltua ideoita toisten kanssa.” Silloin puidaan muiden asioiden lomassa tenttivastauksia, luennolla heränneitä ideoita ja ajankohtaisia kysymyksiä.
Yliopiston avoimet tilat, joiden käyttö on etäilyn lomassa tipahtanut arjesta, ovat opiskelijoille, kuin kauppakeskus teineille tai tori eläkeläisille. Niihin tullaan olemaan, hengailemaan, viettämään luppoaikaa tai tuusaamaan, niin kuin eräs opiskelija kirjoittaa. Nuorten tyttöjen hengailua kaupungin puolijulkisissa tiloissa, kauppakeskuksissa, tutkinut Noora Pyyry kiteyttää väitöksessään hengailun olevan päämäärätöntä ja leikillistä maailman ihmettelyä ja siihen osallistumista. Oleilu ujuttautuu suunnittelemattomasti arkeen, jota kehotetaan mikromanageroimaan tämän tästä. Se raivaa tilaa ja pysäyttää ajan hetkeksi. Hengailu ja päämäärätön sosiaalinen haahuilu ei pyri mihinkään. Siksi se on arjen tuoksinassa mittaamattoman tärkeä itseisarvo.
Tämä artikkeli on kirjoitettu taukotiloissa, ruokalassa ja käytävillä. Venähtäneiden kahvihetkien ja lounaiden välissä. Oleilun inspiroimana, vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Lähteet
Dickinson, Andrew. 2020. Shakespeare in lockdown: did he write King Lear in plague quarantine?
Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä. Erweko.