Kaukana, kotona, Rovaniemellä

TEKSTI Hertta Huovila
KUVAT Lotta Laitila

Lapin yliopiston opiskelijoista yli puolet muuttaa Rovaniemelle Pohjois-Suomen ulkopuolelta. Osa rakastuu kaupunkiin oitis, osalla totuttautuminen vie aikaa ja osa muuttaa pois heti kun mahdollista. Millaista Rovaniemelle on asettua muualta muuttaneena, mitä tänne muuttaneet opiskelijat kaipaavat ja mikä saa juurtumaan uuteen kaupunkiin?

 

Niilo Helander, 24

“Muutin Kuopiosta pari vuotta sitten Rovaniemelle opiskelemaan politiikkatieteitä. Olen melkein koko elämäni asunut pienissä kaupungeissa, joten olin tottunut tämän kokoisiin paikkoihin. Suhtauduin muuttoon aika lakonisesti, että sinne muutan minne pääsen opiskelemaan.

Olen huomannut, että täällä ihmisillä on vahva maakuntaidentiteetti ja ollaan ylpeitä Lapista. Se on mielestäni hieno asia. En ole kuitenkaan kokenut mitään erillistä maakuntaidentiteettiä itselleni tärkeäksi. En myöskään ole oikeastaan ikinä kokenut juurtuneeni minnekään, enkä pidä sitä huonona asiana. Näen sen pikemminkin voimavarana, että voin lähteä periaatteessa minne vain, tekemään mitä vain.

Käyn aktiivisesti muualla Rovaniemeltä. Lähtemiseen liittyy aina intoa. Ei siksi, että täällä olisi paha olla, mutta ei täällä pysty olemaan kuukausia kerrallaan näkemättä perhettä ja ystäviä omalta paikkakunnalta. Takaisin tullessa on kuitenkin aina rauhallinen olo, sillä tietää tulevansa omaan kotiin.

Rovaniemi on pieni ja rauhallinen, mutta viikonloppuisin aika eläväinenkin kaupunki. Täällä on helppo tutustua ihmisiin, ja olen lyhyessä ajassa saanut hyviä ystäviä täältä.

Hyvät puolet eivät tunnu kuitenkaan riittävän täällä pysymiseen. Minulle ne eivät ainakaan riittäneet.

Lapin yliopisto on niin kaukana kaikesta muusta maailmasta, että täällä on huonot verkostoitumismahdollisuudet eikä harjoittelupaikkoja löydy kaikille. Pienenä yliopistona täällä on pulaa resursseista, mikä näkyy arjessa. Yliopistolta yksinkertaisesti puuttuu tarpeeksi vahvoja vetovoimatekijöitä, jotka saisivat ihmiset jäämään.

Täältä on helppo lähteä, mutta samalla lähtemiseen liittyy tietty haikeus tänne jäävien ihmisten takia. Jään kaipaamaan hyviä ystäviä sekä yhdistyksiä ja järjestöjä, joiden eteen olen tehnyt töitä.

Rovaniemi on varmasti hyvä kaupunki sellaiselle ihmiselle, joka arvostaa luontoarvoja ja pohjoista meininkiä. Jos taas kaipaa pöhinää, ei tämä välttämättä ole oikea paikka.”

 

Rovaniemellä Aaltonen viihtyy erityisesti luonnossa, kuten Kuninkaanlaavulla ja Ounasvaaralla.

 

Anne Aaltonen, 22

“Olen Helsingistä kotoisin, mutta ennen tänne muuttoa asuin Lontoossa tekemässä töitä. Helsingissä pitkään asuneena minulla on ollut kaipuu lähteä etsimään uusia kokemuksia ja halu nähdä maailmaa. Koronatilanne ja ihmispaljous ajoivat takaisin Suomeen, ja halusin opiskelemaan.

Olin hakenut useaan paikkaan, ja pääsin tänne opiskelemaan muotia, tekstiilitaidetta ja materiaalitutkimusta viime syksynä. Olin käynyt Lapissa joskus lapsena, mutta Rovaniemestä en tiennyt oikeastaan mitään. En edes tiennyt, että täällä on kaamos, ja oli järkytys, kun lunta alkoi sataa jo joskus lokakuussa.

Nyt olen kuitenkin rakastunut tähän paikkaan. Sellainen tietty Lapin energia vetää puoleensa. Ihmiset, luonto ja rauhallisuus. Täällä on jotenkin rento fiilis, ei ole kiireen tunnetta. Ja kuka täällä ei haluaisi olla, kun katsoo tätä maisemaa?

Rovaniemelle oli helppo asettua. Yliopiston kautta löysin nopeasti oman yhteisön ja samanhenkisiä ihmisiä, mikä auttoi todella paljon sopeutumisessa. Koska tämä on pieni kaupunki, tuttuja ihmisiä näkee joka päivä. Siitä tulee yhteisöllinen olo.

Rovaniemellä tykkään käydä kavereiden kanssa kirppiksillä sekä viettää aikaa ulkona retkeillen. Opiskeluiden ohella on myös paljon harrastustoimintaa, kuten vaatteiden tekemistä ja neulomista, kaikenlaista luovaa. Tällä hetkellä suuren osan vapaa-ajastani vie Snoop-pentu.

Näin revontulia ensimmäistä kertaa elämässäni tänne muutettuani. Se oli maaginen hetki. Nykyään käyn usein öisin katsomassa revontulia ja tähtiä, mikä on ihanaa. Tuntuu välillä epätodelliselta tajuta asuvansa tällaisessa paikassa.

Käyn Helsingissä moikkaamassa perhettä ja kavereita aina silloin, kun kerkeän. Siellä käydessäni olen huomannut kaipaavani Rovaniemeä, erityisesti tätä rauhallisuutta.

Pysyn Rovaniemellä ainakin opintojeni ajan eli seuraavat viisi vuotta. Sen jälkeinen riippuu siitä, mitä elämä tuo tullessaan. Tällä hetkellä minulla ei ole ainakaan mitään hinkua muualle.”

 

Tanssistudio on Koivistolle tärkeä paikka Rovaniemellä, sillä siellä saa yhteyden omaan kehoon ja pääsee irtautumaan aivotyöstä.

 

Elli Koivisto, 24

“Muutin Rovaniemelle pääkaupunkiseudulta opiskelemaan teollista muotoilua viime syksynä. Olen alun perin kotoisin Tampereelta, ja asuin vuoden myös Australiassa.

Halusin opiskella muotoilua yliopistotasolla, ja sain täältä paikan. Sukuni on kotoisin Rovaniemeltä, joten kaupunkina tämä oli minulle tuttu entuudestaan. Muutin tänne vähän sillä asenteella, että käyn kokeilemassa viihdynkö vai en.

Vaikeinta Rovaniemelle asettumisessa on ollut se, että kaikki kaverit ovat Etelä-Suomessa. En tuntenut täältä aluksi ketään, joten olen joutunut tekemään töitä päästäkseni kiinni sosiaaliseen elämään. Olen tällä hetkellä Lapin yliopiston taiteilijayhteisön Kalton toiminnanjohtaja, ja olen sitä kautta löytänyt oman paikkani täällä.

Rovaniemi on pieni ja hiljainen paikka, jossa melkein aina tulee joku tuttu vastaan, kun astuu ovesta ulos. Välillä tulee outo fiilis, kun missään ei näy ketään ja tuntuu kuin olisi aavekaupungissa. Kaipaan täällä todella paljon sitä, että tapahtuu. Rovaniemi on eristyksissä ja kaukana, ja täällä on todella kylmä.

Pääkaupunkiseudulla minulla on ollut kotoisa ja juurtunut olo. Siellä on tarpeeksi menoa ja hälinää. Olen käynyt Helsingissä lähes kerran kuukaudessa täällä asuessani. Lähteminen on aina kivaa, sillä tykkään istua junassa, ja tiedän pääseväni näkemään tuttuja ihmisiä ja maisemia. Palatessa kestää aina pari päivää totuttautua siihen, että on takaisin.

Tuntuu usein, että kaikki ovat ihan rakastuneita Rovaniemeen. Voi olla vaikeaa puhua siitä, että itselle tämä ei tunnu omalta paikalta. Olen kuullut joiltain täällä pidempään asuneista, että ensimmäinen vuosi on vaikein. Sen kuuleminen on helpottanut, sillä on pystynyt ajattelemaan, että ehkä vain alku ja totuttautuminen on raskasta, ja sen jälkeen helpottaa.

"Tuntuu usein, että kaikki ovat ihan rakastuneita Rovaniemeen. Voi olla vaikeaa puhua siitä, että itselle tämä ei tunnu omalta paikalta."
– Elli Koivisto

Muutan Rovaniemeltä pois sitten, kun olen saanut opinnot päätökseen. Yritän tällä hetkellä keskittyä mahdollisimman paljon opintoihin, jotta saan ne suoritettua ajallaan.”

 

Sievänen nauttii Rovaniemellä arkisista asioista, kuten yliopistolla syömässä käymisestä ja kavereiden näkemisestä.

 

Juuso Sievänen, 30

“Olen kotoisin Keski-Suomesta, mutta olen ehtinyt asua monessa Suomen kaupungissa. Olen aina kokenut itselleni ominaisena tietynlaisen kulkurimentaliteetin. Rovaniemelle päädyin reilu pari vuotta sitten. Olin ollut jonkin aikaa työttömänä, joten päätin puoliksi läpällä hakea tänne suorittamaan audiovisuaalisen mediakulttuurin maisteriopintoja.

Olen käynyt lapsesta saakka vanhempieni mökillä Levillä, joten Lappi oli minulle siinä mielessä tuttu. Rovaniemestä en tiennyt ennakkoon oikeastaan mitään. Olen asunut monessa pikkukaupungissa aikaisemmin, joten Rovaniemi tuntui isommalta kaupungilta kuin mihin olin tottunut. Täällä on paljon sellaista, mitä aikaisemmissa paikoissa ei ole ollut.

Olen huomannut, että Rovaniemi on hirveän helppo ja selkeä kaupunki asua. Täällä joka paikkaan pääsee kävellen ja on kaikki, mitä tarvitsee. Rovaniemellä ihanaa on myös kaikinpuolinen yhteisöllisyys ja pienet piirit. Pikkukylissä korostuu usein ärsyttävä sisäänpäinkääntyneisyys, mutta täällä sitä ei ole. Yhteisöstä löytyy aina ratkaisuja ja ihmiset ovat valmiita jeesaamaan.

On helppo tykätä paikasta, jossa on omanlaisia ihmisiä. Kotipaikkakunnallani en esimerkiksi tuntenut muita, jotka olisivat valokuvanneet tai videokuvanneet, mutta täällä en muita tunnekaan.

Olen ollut Rovaniemellä aika paljon erilaisessa aktiivitoiminnassa mukana. Se on yksi syy, miksi viihdyn täällä. En aikaisemmin ole ollut samalla tavalla aktiivi, mutta Rovaniemi on tuntunut hyvältä paikalta toteuttaa itseään. Tämä on helppo kaupunki tehdä ja toteuttaa asioita, mikä on minulle tärkeää.

Rovaniemi on ensimmäinen paikka, jonne olen huomannut kaipaavani takaisin. Esimerkiksi kesällä ollessani harjoittelussa Helsingissä huomasin ikävöiväni Rovaniemelle. Myös jouluna vanhempien luona huomasin kaipaavani arkisia asioita täältä. Yliopistolla kävelyä, syömässä käymistä, ihmisten näkemistä.”

"Rovaniemi on ensimmäinen paikka, jonne olen huomannut kaipaavani takaisin."
– Juuso Sievänen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *