Oma pelto tuo turvaa

TEKSTI Hanna-Mari Räsänen

 

Minä haluan oman mökin metsän keskeltä, kasvimaan, marjapensaita ja kanoja. Kuulun niihin moniin ihmisiin, jotka haaveilevat omavaraisesta elämästä. Nopealla googlauksella löytää pitkän liudan henkilöjuttuja maalle omavaraistalouteen muuttaneista kaupunkilaisista. Tarjotaanpa omavaraiseen elämäntapaan jopa kurssejakin.

Miksi niin moni haikailee omavaraisuuden perään? Joku viisas on joskus sanonut, että vapaus on pelon vastakohta. Uskon, että omavaraisuusilmiön takana piilee kaipuu vapauteen, turvallisuuteen ja rauhaan.

Oma pelto, kasvimaa ja metsä tuovat enemmän turvallisuuden tunnetta kuin ailahteleva sosiaalipolitiikka. Vastikään kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo peräänkuulutti työttömien sosiaalitukien leikkaamista. Samaan aikaan ruoan hinta nousee räjähdysmäisesti kasvaneiden tuotantokustannusten ja sodan sekoittaman maailmantilanteen vuoksi.

Vähävaraisten onneksi hallitus päätti kuitenkin huhtikuun kehysriihessä aikaistaa pienituloisten sosiaalietuuksien indeksikorotuksia tänä vuonna. Helpottavaan päätökseen ei silti kannata tuudittautua. Hallitukset vaihtuvat ja niin vaihtuvat prioriteetitkin. Koskaan ei voi pienituloinen olla täysin varma tulevaisuudestaan.

Omavarainen elämäntapa onkin varsin kapinallinen valinta. Kulutusta palvovassa yhteiskunnassa omavaraisuuden valitseminen on vastavirtaan kulkemista. Omavaraisen ei välttämättä tarvitse käydä palkkatyössä, ainakaan kokopäiväisesti.

Hyvinvointivaltion ja sen palveluiden ylläpitämiseksi tarvitaan työssäkäyviä ihmisiä. Hyvinvointivaltio onkin mitä hienoin asia. Tukien varassa olevien ihmisten parjaaminen sekä julkisten palveluiden heikentäminen pistää kuitenkin miettimään, kenelle hyvinvointi on loppujen lopuksi tarkoitettu.

Vapaaehtoisesti pienillä tuloilla ja askeettisesti elävä omavarainen ei kerrytä, ainakaan merkittävästi, julkista varantoa. Toisaalta hän ei myöskään kuluta yhtä paljon luonnonvaroja kuin muhkeasti elävä keskiluokkainen.

Oman maan antimien syöminen kuormittaa planeettaa vähemmän kuin automarketista noudetun tehotuotantolihan popsiminen. Toki ekologisesti voi elää muutenkin kuin omavaraistaloudessa, mutta kohtalaisella palkkakertymällä kynnys kuluttamiseen on huomattavasti matalampi.

Normeista poikkeavat valinnat närkästyttävät, eikä niitä välttämättä haluta tarkastella kokonaisvaltaisesti ja kiihkotta.

Kiistaton asiantila on se, että ympäristö ja ilmasto ovat kriisissä. Asuttamamme planeetan luonnonvarat käyvät vähiin ja elinkelpoisten alueiden pinta-ala pienenee kovaa vauhtia. 

Ympäristö ei tunnista verokertymää, bruttokansantuotetta tai pörssikursseja. Kuluttamisen ja luontonsa muovaamisen seuraukset se sen sijaan tuntee, ja niin tuntee ennen pitkää jokainen meistäkin.

Huolestuneet tuskailut palkkatyöläisten joukkopaosta maalle voinee silti säästää. Yhteiskunnan onneksi omavarainen elämä ei ole läheskään kaikkien juttu. Minun juttuni se voisi olla.

 

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden kandidaatti, joka rakastaa luontoa, kiireettömyyttä ja vanhojen talojen tuoksua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *