Matka tilassa ja liikkeessä

TEKSTI Hertta Huovila
KUVAT Karolina Arvo

 

Matti Martiskainen on kaupungin virkamies päivisin ja taiteilija iltaisin. Luovuudesta on hyötyä sekä sosiaalityössä että katutaiteessa. Rovaniemellä Martiskainen toimii perustamassaan katukulttuuriyhdistyksessä sekä tekee taidetta artistinimellä Matka.

Valoisan huoneen kahta seinää täyttävät värikkäät graffitit. Viereisistä huoneista kantautuvat tanssituntien äänimaailmat: vaimeaa musiikkia, lasten kiljahduksia, rytmikästä tamppausta jalkapohjien hakatessa lattiaan.

Tanssisalin pehmeällä matolla istuu rennossa takakenossa Matti Martiskainen. Päässä on Ugly Stik -lätsä, jonka hän kertoo voittaneensa kalastuskilpailusta seitsemän kilon hauella. Vieressä matolla lepäävät aurinkolasit, jotka Martiskainen on ottanut mukaan tuomaan tunnelmaa kuvauksiin.

Salin seinät ovat graffiititaiteilija Santeri Karttusen käsialaa. Hänen kanssaan Martiskainen on perustanut Rovaniemelle vuonna 2016 katukulttuuriyhdistys Transcendent ry:n. Yhdistys toimii matalan kynnyksen kohtaamispaikkana ruohonjuuritason tekemisestä ja katukulttuurin eri muodoista kiinnostuneille rovaniemeläisille.

Martiskainen itse on tanssinut eri katulajeja suuren osan elämäänsä. Tekniikoiden ja tyylien hallinnan taakse kätkeytyy paljon työtä sekä lukematon määrä tanssimiseen käytettyjä tunteja. Eikä turhaan, sillä harjoittelun myötä kertynyt tekninen osaaminen vapauttaa nauttimaan tanssista.

“Parhaimmillaan se on vapaata ja irroittelevaa. Tuottaa valtavasti riemua, kun pääsee uppoutumaan tanssin tuottamaan transsiin ja flow-tilaan”, hän kuvailee hymyillen.

Transcendentin toimintaan, kuten katukulttuurin yleensä, liittyy ajatus oivaltavuudesta ja innovatiivisuudesta. Yhdistys pyrkii viemään tekemistä mahdollisimman paljon ympäristöihin, joissa se on autenttisimmillaan. Maaliskuussa Transcendent esimerkiksi oli mukana järjestämässä jamitapahtumaa kauppakeskuksen parkkihallissa.

“Rosoisesta ympäristöstä voi löytää paljon kauneutta ja estetiikkaa, mikä taas ruokkii katukulttuurin matalan kynnyksen toimintaa”, Martiskainen sanoo.

 

Yleisen asenneilmapiirin taiteen ja kulttuurin ympärillä Martiskainen kokee Rovaniemellä hyvänä: yhteisön sisällä erilaisille avauksille ja kokeiluille annetaan tilaa, ja tekijät eivät ole samasta muotista, vaan kaikki tekevät omaa juttuaan.

Päättäjätaholta tekemiseen kuitenkin olisi Martiskaisen mukaan saatava enemmän tilaa ja mahdollisuuksia sekä ennen kaikkea rahoitusta.

“Kulttuuriin panostaminen julkisessa tilassa luo mahdollisuuksia sekä hyvinvoinnille että taloudelle. Katukulttuuria olisi järkevää tuoda mahdollisimman paljon keskustaan ja sen ympärille, sillä kaupunkilaisten viihtyvyyden lisäksi se on keino kehittää kaupungin brändiä ja luoda vetovoimaa esimerkiksi matkailuun”, Martiskainen huomauttaa.

Lapinaukean avoimen graffitiaidan kohtalo on esimerkki katutaiteen ja -kulttuurin asemasta käytännössä. Aita oli vielä joitain vuosia sitten Suomen tiettävästi pisin laillinen maalauspaikka, mutta nyt se on enää haamu entisestään.

Aidan purkaminen aloitettiin vuonna 2016, ja tilalle on rakennettu kerrostaloja. Kaupunki lupasi tuoda aidan tilalle uutta maalauspinta-alaa, mutta tuloksena oli muutama pysty betonitolppa keskuskentän vieressä.

“En voi sanoa, että olisin itse henkeen ja vereen graffititaiteilija, mutta ei tällainen tue alan kulttuuria millään tavalla”, Martiskainen toteaa.

“Kun graffitia tehdään, tarvitaan lääniä pituussuunnassa.”

"Katukulttuuria olisi järkevää tuoda mahdollisimman paljon keskustaan ja sen ympärille, sillä kaupunkilaisten viihtyvyyden lisäksi se on keino kehittää kaupungin brändiä ja luoda vetovoimaa esimerkiksi matkailuun."

 

Yhdistystoiminnan lisäksi Martiskaisella on erilaisia omaehtoiseen taiteelliseen tekemiseen perustuvia projekteja. Tanssin ja liikkeen ohella ja osittain myös limittäin Martiskainen muun muassa tuottaa, säveltää ja sanoittaa musiikkia sekä kuvaa ja editoi videoita.

Yksi projekteista on Rinkitaide, jota Martiskainen kuvailee sloganilla “lappilaista taideosaamista hip hopin perinteistä astraalitason katufilosofointiin”.

“Rinkitaide saa leikkiä vähän siinä korrektin rajamailla. Sen ei tarvitse olla missään määrin pullantuoksuista, vaan se saa rävähtää. Koska taiteen pitää myös puhuttaa ja ottaa kantaa", Martiskainen sanoo.

Eri projekteja on toisinaan vaikea pitää erossa toisistaan. Osa hautautuu pöytälaatikkoon, ja osa päätyy osaksi toista projektia. Raja työn ja harrastuksen välillä on osittain myös häilyvä, eikä Martiskainen koe sen määrittelemistä välttämättä edes keskeiseksi.

“On monta asiaa, jotka ovat vähän siinä liipasimella, että ovatko ne harrastusta vai työtä. Jos kaikista asioista tulee työtä on vaara menettää jotain”, Martiskainen pohtii.

 

Martiskainen on hakenut apurahoja taiteen tekemiseen, ja muutama on viime vuosina tärpännytkin. Kun omaa osaamista on pystynyt kehittämään omaehtoisesti, ja sille annetaan ulkopuolelta arvo ja rahaa tekemisen jatkamiseen, tuntuu apurahoituksen saaminen taiteilijana hyvältä.

Taiteen arvostus yleisesti yhteiskunnassa kuitenkin mietityttää. Se näyttäytyy jonakin, joka on uhrattavissa, joka voidaan laittaa syrjään. Martiskainen uskoo, että korona-aika tullaan muistamaan vielä pitkään esimerkkinä siitä, missä asemassa taide- ja kulttuuriala nähdään kriisiaikoina.

Martiskainen myös huomauttaa, että tilaisuuksia ja tapahtumia voi olla tarjolla paljonkin, mutta palkkiona tarjotaan usein pelkkää näkyvyyttä.

“Taiteilija voi kuluttaa itsensä puhki kiertämällä näkyvyyspalkalla. Jossain kohtaa ehkä jokaisen on opittava valitsemaan omat taistelunsa. Tilaisuuksia ja paikkoja riittää kyllä.”

Martiskainen työskentelee päivisin sosiaalityöntekijänä Rovaniemen kaupungin vammaispalveluissa. Sosiaalialalle Martiskaisen on johdatellut kiinnostus vuorovaikutukseen sekä halu auttaa ja luoda hyvinvointia. Samalla säännöllinen päivätyö toimii hyvänä ankkurina elämään, sillä se tuo rytmiä ja vakautta.

Martiskainen kokee luovuuden yhdistävän taiteen tekemistä ja sosiaalityötä.

"Sosiaalityössä, kuten taiteessakin, ymmärtää sen, että täydellisyyttähän ei ole."

“Hyvä sosiaalityöntekijä pystyy yhdistelemään ja näkemään erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, ja löytää oikeanlaisia ratkaisuja eri tilanteisiin. Se on parhaimmillaan todella luovaa.”

Sosiaalityön yhdistää taiteeseen myös ajatus epätäydellisyydestä. Martiskainen vertaa täydellisyyttä nollatutkimukseen; tutkimukseen, joka ei paljasta mitään tai tuo esiin mitään uutta.

“Epätäydellisyys kuuluu taiteeseen, ja tekee siitä nimenomaan puhuttelevaa ja tartuttavaa”, Martiskainen pohtii.

“Tämä ajatus tuli alun perin tanssin kautta, mutta näen, että taiteen periaatteet voivat olla tietynlaisia ohjenuoria kaikessa elämässä. Sosiaalityössä, kuten taiteessakin, ymmärtää sen, että täydellisyyttähän ei ole. Epätäydellisyydet ovat meidän vahvuuksiamme loppujen lopuksi.”

 

 

Säännöllinen virkamiestyö, rekisteröity yhdistystoiminta, vapaampia omia projekteja ja kaiken alla ihan pelkkä Matti. Kuinka pakan saa pidettyä koossa?

“Se on se vastapaino. Kun hyppään avantoon, menen saunomaan, teen perusasioita.”

“Avantouinti on vähän kuin videopeleissä, kun kirjoitat jonkun koodin ja tapahtuu jotain sellaista pädäm! Avantouinti on elämän IDDQD, se on minun teoriani”, Martiskainen virnistää.

Perusasioiden äärelle Martiskainen pääsee omarahotteisessa taiteilijaresidenssissä. Se on Martiskaisen “happy place”, hirsitalo joen rannalla.

“Siellä toisella tavalla kuin kaupungissa pääsee sellaiseen olemisen tilaan ja olemisen tapaan. Huomio on yksinkertaisissa asioissa, jotka saattavat jossain kaupungin sykkeessä ja stressaavassa elämäntahdissa hukkua ihan kokonaan.”.

Tanssisalissa kaupungin kiireinen tahti alkaa kuitenkin kutsua takaisin, sillä alkuilta on hiljalleen hämärtymässä illaksi tanssisalin ulkopuolella. Viereisissä huoneissa treenataan vielä, mutta Martiskaista odottaa arkinen aamukuuden herätys työpäivää varten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *