Teksti Åsa Niemi

“Veni, vidi, vici” on varmaankin tunnetuin lainaus antiikin ajoilta. Väitetysti roomalainen sotajohtaja Gaius Julius Caesar sanoi niin vuonna 78 ennen ajanlaskun alkua voittaessaan irlantilaiset.

“Tulin, näin, voitin.”

Me tulimme vuonna 1979. Me näimme uuden ja vastaperustetun korkeakoulun kasvukivut ja Rovaniemen paikoittain kipeän muuttumisen opiskelijakaupungiksi. Me näimme, kun opiskelijat menettivät akateemista vapautta ja tehokkuustavoitteet muuttivat opiskelua. Me näimme, kun Neuvostoliitto kaatui ja Itä-Eurooppa vapautui. Me näimme yhteiskunnallista vaikuttamista ja pullamössösukupolven vaikuttamattomuuden. Me näimme, kun yliopistoista tuli tulosvastuullisia. Me näimme, kuinka sosiaalinen media korvasi tiedekuntien ilmoitustaulut ja internet muutti maailmaa. Me näimme, kun valvontakamerat asennettiin yliopistolle. Me näimme, kun edustajisto arvosti lehteä ja oli kiitollinen lehden tekijöille sen säännöllisestä ilmestymisestä. Me näimme, kun journalismi menetti arvoaan edustajiston silmissä, ja silloin me taistelimme. Me näimme, kun edustajisto ei enää tunnustanut kriittistä journalismia arvokkaana jäsenpalveluna ja osana edunvalvontaa.

Me näimme paljon ja me voitimme monta vuotta.

Kunnes me hävisimme.

"Et tu, Brute", suomennettuna “sinäkin, Brutukseni”, Caesar sanoi, kun hänen oma senaattinsa, hänen ystävänsä, murhasivat hänet 23 veitsen iskulla. Me kaaduimme 11 iskuun. Edustajiston äänestys päättyi tulokseen 11-9. LYY päätti rahoittaa enää tämän yhden lehden käsissäsi.

“Sinäkin, edustajistomme.”

Menetys on mittaamaton. Koulumme ja koko Lappi menettävät tämän viimeisen lehden myötä opiskelijoiden äänenkannattajan. Menetämme opiskelijoina parhaan väylämme journalistiselle uralle. Menetämme osan edunvalvontaa, sillä kuka nyt tuo esille meidän, Lapin yliopiston opiskelijoiden, huolenaiheita? Kuka valvoo meidän yliopistoamme ja meidän ylioppilaskuntaamme? Menetämme yhden suositun ja näkyvän jäsenpalvelumme. Menetämme osan yliopistomme kasvoja. Toivottavasti kaikki tykkäävät juhlia, sillä tapahtumat ovat enää jäljellä.

Haluan päättää tämän viimeisen pääkirjoituksen kiittämällä kaikkia lehden tekijöitä. Toinen toistaan taitavimpien opiskelijoiden taidonnäytteet ovat tehneet jokaisesta lehdestä erityisen, kauniin ja merkittävän, täydellisen kokonaisuuden. Kiitos teille! Aivan yhtä nöyrä kiitos myös kaikille, jotka ovat lukeneet lehteä.

Meidän yliopistomme kriittinen journalismi ei enää selvinnyt tämän maailman taisteluista. Toivottavasti me opiskelijat voimme kuitenkin toteuttaa itseämme ja luoda paremman tulevaisuuden yhdessä.

Onnea ja rohkeutta jokaiselle tuleviin taisteluihin!