hyvinvointikysely_kuvitus1_aino_harmanen

Äiti, en tahdo mennä korkeakouluun

Teksti Elisa Luukinen
Kuvitus Aino Harmanen

Kun olin peruskoulun neljännellä, luokallemme tuli uusi oppilas, Satu. Hän oli vuoden vanhempi, päätä pidempi ja muutenkin isokokoisempi kuin me muut. Muistan elävästi, kuinka nauroimme hänen vastatessaan opettajan kysymykseen väärin ja välttelimme häntä välitunnilla. Olimme yhtä mieltä siitä, että hän on jotenkin ”outo”. Satu ei sanonut ikinä mitään vastaan, joten en ajatellut asiaa sen enempää. Lukuvuoden jälkeen hän vaihtoi koulua. Myöhemmin tajusin, miten törkeästi olimme häntä kohtaan käyttäytyneet, miten minä olin käyttäytynyt. Hävetti. Hävettää vieläkin.

Kiusaaminen on ryhmäilmiö, jolle on tyypillistä systemaattisuus ja voimasuhteiden epätasapaino. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kiusaava käytös on tarkoituksellista, se kohdistuu toistuvasti ja jatkuvasti samaan yksilöön, ja tämä kiusaamisen uhri on jollain tavoin puolustuskyvytön kiusaajaan tai kiusaajiin nähden. Kiusaaminen ei johdu uhrista, vaan sen taustalla voi olla kiusaajan pyrkimys hankkia itselleen tietty asema, pelko yksinjäämisestä, tai ryhmän sisäisen koheesion vahvistaminen; yhteinen ”vihollinen” yhdistää.

Kiusaaminen voidaan nähdä myös ”poikkeavuuden kurittamisena”. Kiusattu määritellään ryhmän kesken jollakin tavalla normista poikkeavaksi, ja tällä erilaisuudella oikeutetaan kiusaava käytös. Tutkimusten mukaan joka kymmenes lapsi joutuu kiusatuksi koulussa, mutta aikuiset ihmisethän eivät enää kiusaa, eiväthän?

Väärin. Vaikka kiusaaminen mielletään lapselliseksi käytökseksi, kiusaaminen ei jää lapsuuteen. Myös työpaikkakiusaaminen on arkipäivää, eikä kiusaaminen katoa mihinkään korkeakoulussakaan. Lapin yliopiston ylioppilaskunnan keväällä 2017 toteuttaman Vuorovaikutus- ja yhteisöllisyys Lapin yliopistossa -kyselyn vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että sen sijaan että ihminen iän karttumisen myötä oppisi olemaan kiusaamatta, tämä oppii pikemminkin piilottamaan kiusaamisen paremmin.

Kiusaaminen voidaan jakaa suoraan, fyysiseen ja verbaaliseen sekä epäsuoraan, manipulatiiviseen kiusaamiseen. Kyselyn vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että yliopistossa tapahtuvassa kiusaamisessa korostuvat epäsuorat strategiat, muun muassa huomiotta jättäminen, halveksuvat katseet, ryhmän ulkopuolelle jättäminen niin luennoilla kuin vapaa-ajallakin, selän takana pahan puhuminen sekä juorujen levittäminen. Kiusaamisen lopputuloksena on ulkopuolisuus; henkilö jää käytännössä ilman sosiaalista verkostoa.

Kyselyn vastauksista käy ilmi myös se, että mielipiteet siitä, mikä on kiusaamista ja mikä ei, voivat vaihdella. Kiusaaminen onkin subjektiivinen kokemus. Jos henkilö kokee käytöksen kiusaamisena, se on hänelle kiusaamista, vaikka toisen mielestä kyse olisi pelleilystä tai harmittomasta piikittelystä. Vaikka arjessa oletamme ymmärtävämme toisiamme vaistomaisesti, ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja voivat antaa samalle tilanteelle tai tapahtumalle erilaisia merkityksiä.

Kiusaamisen subjektiivisuuden myötä nousee kuitenkin kysymys kiusaamisen tahallisuudesta. Jos eri ihmiset kokevat kiusaamisen eri tavalla, voi olla, ettei henkilö kiusaa tahallaan, tai edes tajua käytöksensä olevan kiusaavaa. Mahdollista on myös, että vaikka joku sivullinen mieltäisi tilanteen kiusaamiseksi, kiusaavana pidetyn käytöksen kohde itse ei koe tulleensa kiusatuksi. Nämä näkökulmat nousevat esille myös kyselyn vastauksissa.

hyvinvointikysely_kuvitus2_aino_harmanen

Kyselyn vastausten perusteella näkyvintä yliopistossa tapahtuva kiusaaminen on sosiaalisessa mediassa, erityisesti Jodelissa. Mahdollisuus kirjoittaa anonyymisti ja käytännössä olematon kiinnijäämisen pelko aiheuttavat sen, että kirjoittelu Jodelissa ryöstäytyy toisinaan totaalisesti käsistä. Vaikka kirjoitukset olisi tarkoitettu vitsiksi, joku voi loukkaantua niistä. Myös WhatsApp-ryhmissä tapahtuva kiusaaminen nousee esille vastauksissa: kiusaaminen Whatsappissa tapahtuu joko niin, että henkilön kommentit tai kysymykset sivuutetaan keskustelussa, tai että tiettyjä henkilöitä ei kysytä alun perinkään mukaan ryhmiin.

Maininnan ansaitsevat myös opettajat. Kyselyn vastauksista käy ilmi, että opettajat voivat kiusaamistilanteessa olla joko kiusatun, kiusaajan tai sivustakatsojan roolissa. Opettajan harjoittamaksi kiusaamiseksi koetaan muun muassa se, jos tämä valitsee opiskelijoiden joukosta näennäisen satunnaisesti silmätikkuja, antaa epäasiallista palautetta tai mustamaalaa jotain opiskelijaryhmää toisen opiskelijaryhmän kuullen. Kiusaamista opettajan suunnalta on myös se, jos tämä on tietoinen kollegansa epäasiallisesta käytöksestä, muttei puutu siihen.

Opettajaan kohdistuvaa kiusaamista taas on esimerkiksi se, kun kurssista annettu kriittinen palaute kärjistyy opettajan yleiseksi haukkumiseksi ryhmän kesken.

Jos kiusaamisen ilmeneminen riippuu siitä, kokeeko henkilö tulevansa kiusatuksi, miten kiusaamista voi ennaltaehkäistä? Kyselyn vastauksissa mainitaan useaan kertaan ”kuppikunnat”, klikit, joiden jäseneksi on vaikeaa päästä, ja jotka tavalla tai toisella syrjivät ulkopuolisia. Maarit Vartia ja Katriina Perkka-Jortikka mieltävät työyhteisön hyvinvointiin keskittyvässä teoksessaan klikit negatiivisen yhteisöllisyyden yhdeksi ilmenemismuodoksi. Negatiivinen yhteisöllisyys luodaan sulautumalla ryhmän samanmielisyyteen luopumalla omasta yksilöllisyydestään, ja sen seurauksena on, että aidon yhteisöllisyyden sijaan ikään kuin leikitään yhteisöllisyyttä.

En ota kantaa siihen, kuinka vahvaa tällainen kuppikuntaisuus yliopistossamme on. Jokaisella on varmasti omat kokemuksensa ja käsityksensä aiheesta, enkä itsekään voi asettua neutraalin sivustakatselijan rooliin, olenhan Lapin yliopiston opiskelija itsekin ja ollut jäsenenä jos jonkinlaisessa virallisessa ja vähän epävirallisemmassakin ryhmässä, joita joku toinen voisi nimittää kuppikunniksi. Kuitenkin, jos tällainen klikkiytyminen viestii negatiivisesta yhteisöllisyydestä, ehkä tulisi miettiä, kuinka luoda positiivista yhteisöllisyyttä. On parempi taistella hyvän puolesta, kuin oletettua pahaa vastaan.

Positiivisen yhteisöllisyyden ylläpitämisen ja edistämisen rakennuspalikoita ovat yhteisöllisten tavoitteiden korostaminen, ylpeys yhteisön jäsenyydestä, kaikkien asiantuntemuksen ja osaamisen arvostaminen sekä tulevaisuuteen suuntautuminen. Yliopiston opiskelijayhteisössä tällaisten arvojen ajaminen voi olla kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, ottaen huomioon esimerkiksi sen, että yliopistossa jokaisen tavoite on luultavimmin lähtökohtaisesti yksilöllinen: oman tutkinnon saaminen. Ylpeys yhteisön jäsenyydestä taas voi kohdistua koko yliopiston opiskelijayhteisön sijaan esimerkiksi omaan ainejärjestöön, mikä luo vastakkainasettelua yhteisöjen välille.

Maailman talousfoorumi listasi vuonna 2016 tunneälykkyyden yhdeksi keskeisimmistä taidoista, joita tulevaisuuden työelämä vaatii. Mielestäni tunneälykkyyttä, erityisesti empatiaa, voisi harjoitella jo opintojen aikana. Koska kiusaamisen kokemus on subjektiivinen, ei kiusaamista ole välttämättä mahdollista kitkeä juurineen. Kuitenkin, kyky asettua toisen asemaan ja edes yritys ymmärtää toisen tunteita voisivat olla vastalääkkeitä kiusaamiselle ja aineksia positiivisemman yhteisöllisyyden luomisessa. Loppupeleissä väistämätön tosiasia on se, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Satukin olisi sen ansainnut.

Kirjoittaja on yleisen kasvatustieteen opiskelija, joka tekee gradua kiusaamisesta Lapin yliopistolla.

Sadun nimi on muutettu.

Lähteet

Hamarus, Päivi 2012. Haukku haavan tekee. Puututaan yhdessä kiusaamiseen.
Laine, Timo 2001. Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma.
Paasivaara, Leena & Nikkilä, Juhani 2010. Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia.
Ranta, Annika 2017. Empatia – kriittisin taito digitaalisessa ajassa.
Saarikoski, Helena 2006. Kateus, juoru, kiusaaminen – esseitä henkisestä yhteisöväkivallasta.
Salmivalli, Christina 1999. Kiusaaminen ryhmäilmiönä.
Vartia Maarit & Perkka-Jortikka, Katriina 1994. Henkinen väkivalta työpaikoilla. Työyhteisön hyvinvointi ja sen uhat.
Vuorovaikutus ja yhteisöllisyys Lapin yliopistossa -kysely
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, www.mll.fi

2 kommenttia artikkelissa “Äiti, en tahdo mennä korkeakouluun

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *