Eteläaho (1)

Suihkivaa sopoa ja kuumaa kopoa: Korkeakoulukiusaamisesta ja maakuntavaikuttamisesta

 

Antti Eteläaho

No nyt on sellainen yhdistelmäotsikko, että osa lukijoista voinee jo miettiä, että nyt se on lopullisesti seonnut, mutta aloitetaanpa kolumni lähes mainoksella, tosin hyvällä sellaisella: Helsingin Sanomat julkaisi 16.5. kaksi todella ansiokasta kirjoitusta koskien korkeakoulukiusaamista. Lukaisepa ne täältä ja täältä.

Halusin nostaa nämä uutiset esiin, koska ne uutisoivat tärkeästä asiasta. Teemasta, josta puhutaan ja kirjoitetaan aivan liian vähän: Korkeakoulukiusaamisesta. Samaa aihetta käsiteltiin myös viimeisimmässä Lapin ylioppilaslehdessä: Elisa Luukisen artikkeli kiusaamisesta Lapin yliopistossa sekä pääkirjoituksessa

Meillä LYYssä tehtiin viime syksynä #kivakaveri-kampanja, jossa pyrittiin herättämään yliopistoyhteisöä ajattelemaan omaa käytöstään – sitä, miten voisi olla vielä kivampi kaveri. Kampanja oli menestys LYYn mittapuulla, ja se onnistui puhuttelemaan.

Kampanja huomioitiin valtakunnan toimijoiden toimesta, nettisivuillamme vieraili viikon aikana n. 1000 lukijaa lukemassa #kivakaveri-kolumneja ja somessa teemaa koskeneet postaukset keräsivät meidän kanavillamme n. 20 000 katselukertaa. Meille nämä ovat kovia lukuja. Ja se kertoo minulle sen, että aiheesta on pystyttävä puhumaan, joten kiitos kaikille asiaa esillä pitäneille. Eihän lopeteta puhetta nyt.

Meidän yliopistoyhteisö on todella yhteisöllinen. Yhteisöllisyyden kautta on mahdollisuus taklata kiusaamista. Ja lopulta yhteisöllisyyden rakentaminen ei ole mahdoton tehtävä; pienimmillään se on hyviä käytöstapoja ja toisen kunnioittamista sellaisena kuin hän on.

Maakuntavaikuttamisesta

Johan on mielenkiintoiseksi mennyt maakuntavaalien kohtalo ja sitä kautta koko sote. Mutta niihin vaaleihin on edunvalvontavaikuttamisessa valmistauduttava ainakin niin kauan, kun odotus ja oletus on, että vaalit järjestetään. Tämän vuoksi olenkin alkanut pohtia, että mitkä voisivat olla ylioppilaskunnan kärkiteemoja maakunta- ja sote-vaikuttamiseen.

Nyt alkaa selvästi nousta mielestäni esiin seuraava top-3:

  1. Vaihto-opiskelijoille tarjottavien terveyden- ja sairaanhoitopalveluiden laadukkuuden turvaaminen sekä vaihtareiden palvelunpiiriin pääsyn matalan kynnyksen varmistaminen.
  2. Mielenterveyspalveluiden kattavuus ja riittävyys; esim. mikä on kuntoutuspsykoterapian kohtalo sote- ja maku-myllerryksessä? Kuntoutuspsykoterapia on tärkeä palvelu, jota myös usea opiskelija on käyttänyt.
  3. Maakuntavaltuuston ja -hallituksen iso E. Eli miten maakunnallinen elinkeinoelämäyhteistyö tuotetaan maku-uudistuksessa. Tässä voinee olla paikka tehdä ilmi maakunnan laajuisesti opiskelijoiden tarve harjoittelu- ja työpaikoista sekä opinnäytetyö-toimeksiannoista.

Näillä mennään, ainakin tällä hetkellä. Mikäli maakunnat perustetaan, ja sote saadaan sitä kautta maaliin, olisi hienoa nähdä monia nuoria vaikuttamassa näihin asioihin. Nuoret kuitenkin loppukädessä käyttävät ja toivottavasti hyötyvät ajallisesti maakunnan järjestämistä sote-palveluista kaikkein pisimpään.

Sellaista tällä kertaa, ollaanpa jälleen kuulolla!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *