Tekijä: toimitus

Orbánista Orpoon osa 1/2

Teksti Åsa Niemi
Kuvitus Sari Koukku

Demokratia on vaarassa. Kyse on kansainvälisestä ilmiöstä, sillä etnonationalistiset populistipuolueet ovat nousussa koko Euroopassa ja ne muuttavat demokratian pelisääntöjä. Suomi ei ole poikkeus, ja meidän täytyy toimia kansalaisina, journalisteina ja tutkijoina turvataksemme demokraattisen oikeusvaltion tulevaisuus Suomessa.

“Jos se tapahtuu Unkarissa, niin kuin se on tapahtunut Puolassakin, niin voisiko se tapahtua Suomessakin? Miksei? Se on häiritsevä ajatus.”
Näin Lapin yliopiston lehtori Mika Luoma-aho kuvailee ajatuksiaan, kun kysyn, pitääkö meidän Suomessa tehdä jotain, ettemme lähde Unkarin tielle. Euroopan parlamentti sanoi vuonna 2022, että Unkaria ei voida pitää enää täytenä demokratiana. Sen yhteydessä puhutaan usein demokratian romahduksesta ja lehdistönvapauden katoamisesta. Unkarin pääministeri Viktor Orbán on saavuttanut diktaattorimaisen aseman Unkarissa Fidesz-puolueensa kanssa.
Mutta mitä Unkarissa oikeastaan tapahtui?
2000-luvun alkupuolella Orbán ei ollut vielä päässyt valtaan, ja Luoma-aho vieraili ensimmäistä kertaa politiikantutkijana Unkarissa. Hän matkusti vuosittain järjestettävään politiikantutkijoiden ECPR-konferenssiin Budapestiin. Suuri syy matkalle oli kuitenkin rautaesiripun murtumisen jälkeen Budapestiin perustettu Central European University eli CEU.
“Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen mietittiin, miten itäeurooppalaiset maat saadaan integroitua Eurooppaan ja päädyttiin perustamaan CEU. Se on aivan upea yliopisto Budapestin keskustassa. Rakastuin Budapestiin siellä”, Luoma-aho muistelee.
“Siellä oli lämmintä ja halpaa. Tuntui ihanan suomalaiselta, kun ympärillä näkyi Nokian tehtaita ja koko maa tuntui suomalaiselta. Ruoka oli hyvää ja tuntui, että täällä kaikki saavat olla, miten haluavat.”
Luoma-ahon kokema todellisuus häiriintyi, kun vuoden 2008 rahoituskriisi iski erityisen voimakkaasti Unkariin ja pian Nokian tehtaat olivatkin jo historiaa. Vuonna 2010 Orbánin Fidesz-puolue voitti kaksi kolmasosaa Unkarin parlamentin paikoista ja Orbánin hallintokausi alkoi.
“Fidesz on ehkä lähimpänä Suomen kokoomuksen oikeistosiipeä. Se on oikealla oleva konservatiivipuolue, jossa on kristinuskon mausteita, populismia sekä
ulkomaalaisvastaisuutta.”
Orbán sai heti mahdollisuuden muuttaa perustuslakia, sillä Unkarissa siihen vaaditaan Fideszin saamat kaksi kolmasosaa parlamentin paikoista.
“Orbán osasi jo aikaisin käyttää hyväkseen rikkinäistä vaalijärjestelmää. Jos jossain häntä pitää ihailla, niin hän on kova ja taitava hallintomies. Hän osaa pelin säännöt todella hyvin.”
Heti aluksi Orbán alkoi tehdä perustuslaillisia muutoksia, joiden avulla hän ja hänen puolueensa pysyisivät mahdollisimman helposti vallassa. Hän esimerkiksi muutti vaalipiirejä niin, että Fidesz saa mahdollisimman paljon ääniä.
“Hän laittoi vastustajan äänestäjät yhteen isoon vaalipiiriin ja omat moneen pieneen niin, että Fidesz saa enemmän paikkoja kuin muut.”
Orbán tunnetaan erityisestä poliittisesta manööveristään nimeltään Riikinkukontanssi.
“Kun Orbán laittaa aluilleen jonkin hänen valtaansa ylläpitävän perustuslaillisen muutoksen, hän laittaa samaan aikaan aluilleen jonkin aivan päättömän lain jostain aivan omituisesta asiasta, mitä kukaan ei voi hyväksyä. Hyvä esimerkki tästä on Unkarin tupakkalaki. Orbán sanoi, että unkarilaiset tupakoivat liikaa ja tupakat pitää siirtää pieniin kauppoihin, joissa on vaikeat aukioloajat ja keltamustat teipit ikkunoissa, eikä sisälle näe. Laki raivostutti ihmisiä jolloin media kirjoitti siitä, eikä niistä oikeista asioista, mitä samalla tehtiin.”
Orbánin valtaannousun jälkeen Luoma-aho kävi usein Budapestissä. Hän loi koronapandemiaan asti uraa kansainvälisesti, toimitti kirjoja ja sai hyviä ystäviä. Monet konferenssit olivat Unkarissa. Hän myös tutustui paljon unkarilaisiin tutkijoihin.
Vuonna 2017 Orbán sulki CEU-yliopiston. Hän päätti, että kaikkien yliopistojen Unkarissa täytyy olla unkarilaisia ja CEU oli amerikkalaisomisteinen.
“Orbánin mielestä oli liian vaarallista, että Unkarin suurin ja rikkain yliopisto on sellainen, jota hän ei voi ohjailla. Hän alkoi luomaan puheissaan kuvaa CEU:sta yliopistona, jossa koulutetaan vain anarkisteja ja terroristeja. Hän puhui pakolaistutkimuskursseista, joiden avulla halutaan pakolaisia Unkariin ja naistutkimuskursseista,
joilla halutaan homoja maahan.”
Orbán voitti eikä CEU voinut toimia enää laillisesti Unkarissa. Unkarin suurin yliopisto siirrettiin Wieniin, lukuun ottamatta yhtä demokratian tutkimuslaitosta. CEU:n rehtori Michael Ignatieff on sanonut, että CEU:n pakkosiirto todistaa, miksi tutkimuksen asema on tärkeä.
“Tiede on ollut vähän hankalassa asemassa suhteessa valtaa pitäviin jo Galileosta asti. Galileo sanoi, että aurinko on keskellä ja kaikki pyörii sen ympärillä, mikä pitääkin paikkaansa. Hän kuitenkin joutui puheistaan ongelmiin 1500-luvulla. CEU oli yhteiskuntatieteellinen ja poliittinen, ja Orbán piti sitä vihollisenaan”, Luoma-aho pohtii.
Koronapandemian jälkeen Luoma-ahon projektit ovat hidastuneet ja hänen viimeisin kerta Unkarissa oli vuonna 2019.
“Viimeisen kerran kävin Unkarissa ennen koronaa Pázmány Péterin katolisen yliopiston seminaarissa. Minulla oli lyhyt puhe ja kalvosarja, jonka otsikossa mainittiin Trump, Johnson ja Orbán. Lähetin sen yliopistolle jo etukäteen ja sain vastauksen, jossa pyydettiin ottamaan Orbán pois, ettemme turhaa kiinnittäisi huomiota.”
Unkarissa järjestettiin vaalit viimeksi vuonna 2022. Silloin Orbán hyödynsi taas omaa poliittista manööveriään, riikinkukontanssia. Hän kiinnitti ihmisten huomion muualle vaalien alla.
“Aina ennen vaaleja Orbán keksii jotain sosiaalietuuksia, joita jaetaan vaalivuonna. Vuonna 2022 Orbánin hallinto maksoi eläkeläisille yhden ylimääräisen eläkekuukauden ja vapautti alle 25-vuotiaat tuloverosta. Ääniä saadaan näin lahjomalla.”
Viime vuoden Unkarin vaaleissa koko muu puoluekenttä nousi Fidesziä vastaan. Kaikki muut puolueet yhdistyivät yhdeksi rintamaksi, mutta eivät silti voittaneet vaaleja, vaan Fidesz on edelleen hallituspuolue. Oppositiossa on nyt yleinen ajatus, että näillä pelisäännöillä he eivät voi koskaan voittaa.
“Miltä se Suomessa tuntuisi, jos esimerkiksi perussuomalaiset voittaisivat vaalit, vähän muuttaisivat sääntöjä, ja sitten ne olisivat tästä eteenpäin aina hallituksessa? Se olisi aivan kauheaa”, Luoma-aho pudistelee päätään.

Pelin säännöt ovat muuttuneet

Monille on tuttu tarina demokratian alkuaskeleista Antiikin Kreikassa. Ateenan torilla Kreikan vapaat miehet totesivat, että valta kuuluu heille kaikille ja kansa hallitsee itse itseään. Luoma-ahon mukaan nykyajan demokratiassa on osia historiasta, mutta se on saanut oman merkityksensä nykyajan kontekstissa.
“Yhtäkkiä se ei tarkoitakaan, että me kansalaiset hallitsemme itse itseämme ja tätä maata, vaan se tarkoittaa, että me kansalaiset valitsemme sellaisen porukan hallitsemaan meitä pelin kautta, jotka sitten ovat siellä parlamentissa meinä, kansana. Miten sinne parlamenttiin sitten pääsee edustamaan kansaa? Voi olla joko tehnyt uran puolueiden kautta tai ajanut rallin MM-mestaruuden tai voi olla vaikka missi. Demokratiaan on kidnapattu jotain historiasta ja määritelty se uudelleen.”
Demokratia on jatkanut muutostaan ajan mukana. Toinen maailmansota ja holokausti määrittelivät demokratiaa pitkään.
“Toinen maailmansota ja holokausti on nyt tietyllä tavalla unohtunut, eikä niitä tarvitse enää kunnioittaa sillä tavalla, kun vielä viime vuosituhannen lopussa. Silloin oli suuria pyhiä kertomuksia ja jos halusit politiikkaan, sinun piti olla niiden määrittelemillä alueilla. Et saanut kyseenalaistaa holokaustia tai olla natsi, se oli ehdotonta. Nyt ne on unohtunut riittävästi, että on kerääntynyt porukka, joka ei halua pyhittää näitä suuria kertomuksia samalla tavalla kuin ennen”.
Luoma-aho löytää jalkapallosta osuvan esimerkin kuvaamaan viime vuosien poliittista muutosta.
“Viimeisten vuosikymmenien aikana jalkapallon pelaaminen on muuttunut kokonaan. Nykyään pelataan positiointipeliä, jossa kaikilla on tietty alue ja tehtävä pelikentällä. Ensin muutamat valmentajat alkoivat pelaamaan positiointipeliä ja he voittivat aina muut. He toivat uuden tehokkaan tavan pelata ja muutkin alkoivat pelaamaan tällä uudella tavalla, koska sillä pärjäsi vanhoille joukkueille. Meillä on demokratiassa menossa samanlainen juttu. On keksitty uusi tapa pelata parlamentarismia, perustaa puolueita ja mennä vaaleihin. Se on ollut tosi tehokas. Nyt eri maiden puolueet omaksuvat tällaista pelityyliä ja saavat vaaleissa voittoja. Tämän pelityylin avaimia ovat populismi, rasismi ja etnonationalismi”, Luoma-aho summaa.

“Totuudella on vain välinearvo”

Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori Jukka Kekkonen ajoittaa oikeistopopulismin nousun suunnilleen Donald Trumpin kauden alkuun vuoteen 2015.
Populismilla tarkoitetaan politiikkaa, jossa kyseenalaistetaan eliittiä eli valtaapitäviä ihmisiä. Vallankäyttäjien kritisointi on välttämätöntä demokratialle, mutta populismiin kuuluu myös piirteitä, jotka voivat olla demokratian vastaisia.
“Populismissa haetaan sellaisia ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin, jotka keskittävät valtaa johtajille. Lisäksi pyritään nakertamaan niitä poliittisia instituutioita, jotka estävät populististen päämäärien toteutumista. Jos oikeuslaitokselta ei tule sellaisia päätöksiä, joita halutaan, niin lakkaa kunnioitus oikeuslaitosta kohtaan. Jos media kirjoittaa populisteja vastaan jollain tavalla, niin uhriudutaan ja samalla väheksytään riippumatonta mediaa. Ongelmiin haetaan myös aina syntipukkeja, joita ovat nykyään ennen kaikkea maahanmuuttajat, mutta monet muutkin.”
Oikeistopopulismi on muuttanut politiikkaa ja muutokset ovat heijastuneet myös Suomeen. Kekkonen kertoo, että Suomen hallituspolitiikkaan on tullut uusia, meille tuntemattomia elementtejä, kuten populistista retoriikkaa.
“Populistisessa retoriikassa totuudella on vain välinearvo. Retoriikassa esille nousee kaksoisviestintä, virheelliset vertaukset ja historian vääristely”, Kekkonen kuvailee.
“Suomessa perussuomalaiset edustavat oikeistopopulismia, mutta se on vahvistunut myös kokoomuksessa merkittävästi.”
Populistiselle demokratialle tyypillinen väistöliike on sanoa, ettei mikään ole muuttunut ja näin asiat ovat aina olleet. Kekkonen kuitenkin muistuttaa, että politiikassa on todella tapahtunut murros, jota ei ole vielä edes analysoitu riittävästi.
Unkarissa populistinen ajattelu on jo mennyt läpi monin osin. Syntipukkiajattelun mukaisesti ulkomaalaisista on saatu syyllisiä yhteiskunnallisiin ongelmiin, vaikka tutkimustietoa ongelmien syistä ei ole olemassa tai sitä luetaan valikoivasti. Jos oikeuslaitos hidastaa Fideszin uudistuksia, niin uudistuksilla isketään oikeuslaitokseen.
Oikeistopopulistiset puolueet ovat saaneet vaalivoittoja muuallakin Euroopassa, kuin Unkarissa, Ruotsissa ja Suomessa.

“Puola ja Turkki ovat menneet samaan suuntaan, osittain ainakin Slovakiakin, ja Bulgariassa sekä Romaniassa on myös isoja vaikeuksia. Viimeisimpänä Israel on lähtenyt oikeusvaltiota murentavaan suuntaan. Siellä korkeimman oikeuden asemaa yritetään ratkaisevasti heikentää. Muuallakin Etelä-Euroopassa on paljon puolueita, jotka ovat äärioikeistolaisia ja populistisia. Niillä kaikilla on sama agenda. Euroopan parlamentissa nämä eri maiden puolueet ruokkivat toisiaan ja ovat tavallaan kuin yhtä perhettä.”
Kekkonen kehottaa tutkimaan ja tarkkailemaan aina sitä, kenen liittolaisia eri poliittiset ryhmät ovat.
“Aikaisemmin populistit peukuttivat Turkkiakin, ainakin osa heistä, mutta sitä on vaikea peukuttaa, kun maan pääuskonto on islam. Populistit peukuttivat myös Vlamidir Putinia ja se on hyvä muistaa. Putin on myös tukenut aktiivisesti näitä Etelä-Euroopan oikeistopopulistisia ja äärioikeiston puolueita.”

“Turkkilainen sananlasku kertoo, että jos klovni muuttaa palatsiin, hän ei muutu siellä sulttaaniksi, vaan palatsi muuttuu sirkukseksi.”

– MIKA LUOMA-AHO

Orpon hallituksen yhdenvertaisuusloukkaukset

Mika Luoma-ahon mielestä Suomen tämänhetkinen hallitus on vaarallinen, sillä mikäli hallitus vielä jatkaa olemassaoloaan, niin äärioikeistoa aletaan pitämään hallituskelpoisena puolueena.
“Turkkilainen sananlasku kertoo, että jos klovni muuttaa palatsiin, hän ei muutu siellä sulttaaniksi, vaan palatsi muuttuu sirkukseksi.”
Perussuomalaiset eivät ole olleet hallituksessa sen jälkeen, kun puolue jakautui vuonna 2017. Sen jälkeisiä perussuomalaisia ei ole pidetty hallituskelpoisena puolueena ennen uusinta Petteri Orpon kokoamaa hallitusta. Jukka Kekkonen arvelee, että se johtuu kokoomuksen
hallitustavoitteista.

“Uusi hallitusohjelma on ideologinen, puhdasta vanhakantaista luokkapolitiikkaa: köyhiltä pois, rikkaille lisää.”

– JUKKA KEKKONEN

“Kokoomus haluaa ajaa läpi tietyt ideologiset muutokset, jotka heikentävät AY-liikettä. Kaikki me olemme sitä mieltä, että Suomi velkaantuu liikaa ja liian nopeasti, ja että jotain pitää tehdä, mutta vaalikampanja miltei puhtaalla velkapopulismilla ja muutamien miljardien heitoilla ei ollut tyylikäs. Uusi hallitusohjelma on ideologinen, puhdasta vanhakantaista luokkapolitiikkaa: köyhiltä pois, rikkaille lisää.”
Kekkonen kertoo, että kritisoi monista asioista myös Sanna Marinin hallitusta, mutta kiittelee sitä siitä, että se pysäytti ideologisen yksityistämisen ja uusliberalistisen politiikan etenemisen. Hän arvelee sen olevan yksi syy, miksi Marin sai niin paljon törkyä niskaansa.”
“Nyt yritetään palata Juha Sipilän, Alexander Stubbin ja Jyrki Kataisen ideologiseen politiikkaan, jossa yksityistämisen ensisijaisuus julkisen vallan asioiden hoitoon nähden on aina jotenkin kiistaton. Mielestäni näissä asioissa pitäisi olla pragmaattinen. Ei vain yksityistä eikä vain julkista, vaan pitäisi hakea tasapainoa. Demokratia perustuu aina kompromisseihin ja parhaimmillaan aitoon konsensukseen.”
Suomen hallitus on joutunut lyhyessä ajassa useaan kriisiin perussuomalaisten ministereiden rasistisen tekstien takia.
“Kaikki yhdenvertaisuuden loukkaukset ovat mielestäni pahoja oikeusvaltion kannalta. Rasismi on ääriesimerkki tästä.”
Kekkonen kaipaa keskustelua sananvapaudesta ja siitä, mitä se oikeasti tarkoittaa.
“Tiettyjen perussuomalaisten ministereiden ja Eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon edustamilla mielipiteillä ei pitäisi olla mitään asiaa keskeisiin päätöksentekoelimiin. Eduskunnassa heidän tulee tietenkin olla, kun heidät on äänestetty sinne, mutta ei eduskunnan puhemieheksi pitäisi valita henkilöä, joka avoimesti halveksii meidän perusarvojamme.”
Kekkonen muistuttaa, että meidän liberaaliin demokraattiseen oikeusvaltioomme kuuluvat ihmisoikeudet ihan ydinasiana.
“Kaikki arvot eivät ole yhtä arvokkaita. Me olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuteen EU:n, YK:n ja Suomen perustuslaissa.”

Tämä oli kaksiosaisen jutun ensimmäinen osa. Osassa kaksi kerromme, miksi populismi on noussut, miksei politiikan uusiin huolestuttaviin piirteisiin ole puututtu aiemmin, kenen pitäisi toimia nyt ja mikä tieteen asema tässä kaikessa on?

Ihana, kamala kotiyliopisto

Teksti Alina Viranto
Kuvitus Alexander Pentinpuro

Syksy vuodenaikana tuntuu monille opiskelijoille tarkoittavan eräänlaista uutta vuotta, sillä usein syksy tuo mukanaan uusia alkuja. Mitä tehdä opintoihin paluuseen tai niiden aloittamiseen liittyville ristiriitaisille tunteille, kun rollolove ja rolloankeus vuorottelevat?

Istun tuttuakin tutummassa Petrossa, eli Petronellassa, ja katselen uskomattoman pitkää hämähäkin luomaa nauhaa. Kesäloma uinuu tässä rakennuksessa. Yliopisto-opettajat eivät vastaa sähköpostiviesteihin, ja kaukaiselta tuntuvat ne arki-iltapäivät, jolloin Petro kaikuu haarukoiden ja lautasten toisiinsa kolahtelua ja opiskelijoiden kohtaamisia. Muutamat ystävistäni vielä pakottavat itsensä akateemiseen sprinttispurttiin saadakseen lukuisat puuttuvat nopat kasaan, ennen kuin lukuvuosi vaihtuu toiseen ja Kelakarhu iskee.
Itse olen lomalla, mutta tulevaisuusorientoitunut mieleni tietää, että kesä loppuu ja syksy vyöryy tilalle. Opiskeluarki tulvahtaa syksyn mukana lomani päälle. Ajatukset uudesta lukuvuodesta ovat ristiriitaiset, sillä siitä huolimatta, että olen viihtynyt tässä kotiyliopistossani kohtalaisen hyvin, kaipasin tälle syksylle jotain raikasta uutta alkua. Se taitaa olla ensi vuoden asia, koska näyttää siltä, että alkava lukuvuosi menee vielä nykyisten opintojeni loppuunpakkaamisessa.

Valtaosa alani opiskelijoista lähtee kanditutkinnon suoritettuaan tästä kaupungista tavalla tai
toisella ja usein melko
iloisin mielin.

Ajatus siitä, että tarvitsisi aloittaa enää vain yksi syksy tässä paikassa, tuo helpotuksen tunnetta. Myös monet ystäväni haaveilevat maisemanvaihdosta ja se saa minut miettimään joukkopaon syytä. Valtaosa alani opiskelijoista lähtee kanditutkinnon suoritettuaan tästä kaupungista tavalla tai toisella, ja usein melko iloisin mielin. Samaan aikaan kun Lapin yliopisto ja Rovaniemi voivat tuntua kodikkaan kompakteilta, rennoilta ja kotikutoisilta, tiiviiltä ja eläväisiltä, rinnalla elää myös toinen tarina.
Tarina henkisesti ahtaasta, nopeasti kalutusta, ajoittain sammuvasta ja vain turisteille tehdystä kaupungista. Tuntuu, että kulttuurielämä tukahdutetaan tahallisesti, kun keikkapaikka toisensa jälkeen sulkeutuu ja opiskelijaelämä toistaa sitä samaa tunkkaista, humalahakuista kaavaa: Kansasta Mooniin. Ihmiskontaktia kaipaavana opiskelijana toivon syksyn gradusemmassani olevan enemmän kuin pari kolme opiskelijaa. Ahkerasti mainostettu vapaa sivuaineoikeus kuulostaa hienolta, mutta jos sivuainetarjonnan tarkastettuaan toteaa sieltä löytyvän kaksi kiinnostavaa kurssia, jotka paljastuvat itsenäisiksi kirjatenteiksi ja unohtuvat siksi hopsin perimmäisiin nurkkiin, ei tämä pieni laitos jaksa loputtomiin innostaa ja sykähdyttää.

Rovaniemi, jonka kadut olen nimennyt niiden asukkaiden mukaan ja jonka kulmat muistan ulkoa nopeasta purku- ja rakennustahdista huolimatta.

Tämä ihana, kamala Lapin yliopisto, jossa on turvallista ja kotoisaa, jossa ovista sisään astuessaan on oltava valmis loputtomaan moikkailuun ja small talkiin. Tämä ihana, kamala Rovaniemi, jossa törmään saman illan aikana viisi kertaa samaan tuttuun. Rovaniemi, jonka kadut olen nimennyt niiden asukkaiden mukaan ja jonka kulmat muistan ulkoa nopeasta purku- ja rakennustahdista huolimatta.
Uskon, että moni kanssaopiskelija pystyy samaistumaan ristiriitaisiin tunteisiini Lapin yliopistoa kohtaan. Minulle kotiyliopisto on ollut paikka luoda tärkeitä ihmissuhteita, oppia tästä monimutkaisesta maailmasta vähän lisää ja paikka varttua aikuiseksi. Uskon, että ihmissuhteissa kiintymystä luo osittain se aika, joka yhdessä vietetään, ja tässä kotiyliopistossa on ehkä sama juttu. Kiintymystä on ehtinyt kerrostua, sillä maiharini tuntevat tämän yliopiston lattiat jo melko hyvin, ja mieleni ja jalkani ovat täällä kuin kotonaan. Petrosta on tullut minulle ja ystävilleni jo niin kodinomainen ja tuttu, että nauramme liiallistakin rentouttamme tässä paikassa. Täällä on jo niin tuttua, että kohta asetumme kodiksi ja nukumme täällä päikkäreitä.

Moni vanha opiskelija astuu alkusyksynä yliopiston ovista sisään ja aistii tuttuuden kuin lämpöisen tuulenvireen. Ehkä opiskeluahdistus asettuu hartioille siinä samalla, mutta mieltä lämmittää nähdä opiskelukavereita ja tuskailla uinuvan kesän loppumista yhdessä heidän kanssaan. Moni uusi opiskelija taas astuu alkusyksynä uuteen kotiyliopistoonsa kantaen koulurepussaan monenlaisia tunteita.

Sitä löytää mukavilta vaikuttavia opiskelutovereita ja tarrautuu heihin kuin pelastusrenkaaseen.

Oli ne tunteet minkälaisia tahansa, innostusta tai pelkoa, elämä arkistuu täälläkin. Alussa kaiken uuden määrä ympäröi jatkuvasti, ja haluaisi ehkä tukeutua johonkin tuttuun ja turvalliseen. Sitä löytää mukavilta vaikuttavia opiskelutovereita ja tarrautuu heihin kuin pelastusrenkaaseen. Alkuhuumasta kannattaa nauttia ja huolten mittakaavaa pohtia. Arki kyllä asettuu, stressi laantuu ja sinunkin kenkäsi oppivat kulkemaan täällä.
Jos taas vanhempana opiskelijana syksy Rovaniemellä ei ole ensimmäinen, ja ankeus tahtoo asettua määrittelemään opintoihin paluuta, etsisin itselleni arkeen jotain vierasta, jotain uutta. Oma mieleni kaipaa vierasta ja tuttua aina hieman eri suhteissa, riippuen kulloisestakin elämäntilanteesta. Jos ympärillä on paljon tuttua, haen raikkaita tuulahduksia tekemällä asioita ensi kertaa, käymällä jossain muualla, tutustumalla uusiin ihmisiin. Uuden ympäröimänä saan taas turvan tuntua jostain tutusta: kosketus, lämpimät sanat ja luotettavat ihmissuhteet, joissa on tilaa tunteille ja omalle olemiselle. Turvallisuus tuntuu pehmeältä ja pimeältä pesältä, mielellään sängyltä, sohvalta, kainalolta tai peitolta.
Reissussa esimerkiksi voi olla ihana kokea jotain, joka tuntuu kodilta. Näillä kotikaduilla, joilla nyt pyöräilen, ja jotka tuntuvat niin paljon menneisyydeltä, näillä kotikaduilla puolestaan on ihanaa tuntea jotain vierasta ja nähdä jotain, mitä ei ole ennen nähnyt. Voisiko omaa kotikaupunkia katsoa toisin?
Olen asunut suurimman osan elämästäni Rovaniemellä, toisin kuin useimmat opiskelukavereini ja useimmat täällä Petrossakin syksyllä parveilevista opiskelijoista. Huomaan ulkopaikkakuntalaistenkin opiskelukavereiden kiintyneen tähän kaupunkiin, sivuuttamatta kuitenkaan ajoittaisia turhautumisen tunteita. Käytämme yhdessä käsitettä rollolove, kun koemme jotain syvää kiintymystä tätä pientä, vireää kotikutoista kotikaupunkiamme kohtaan.

Silti yöllä tuijotan kattoa, hengitän ja huokailen haluani päästä pois täältä.

Rollolove ei ole pysyvää tunnetta, vaan lämpimää läikähtelyä, kun pyöräilemme lempikuppilasta toiseen ystävien kesken ja kirkas yöaurinko lämmittää hentoisesti “arktisessa”, kylmässä tuulessa. Läikähdys kestää ehkä päivän tai muutaman, ja katsellessamme kuolleilta näyttäviä katuja, tunnemmejotain päinvastaista. Ehkä sen nimi voisi olla rolloankeus.
Saatan viettää ihanan päivän ihmisten kanssa, jotka tarkoittavat minulle minun Rovaniemeä. Minun luomaa, omaa Rovaniemeäni: itse luomaani elämää, jossa olen luonut myös itse itseni. Silti yöllä tuijotan kattoa, hengitän ja huokailen haluani päästä pois täältä. Pois täältä ahtaudesta, jonka olen jo määritellyt. Pois täältä, missä minua kaivataan kun lähden, ja täältä, missä minulla on jo koti. Ja näin rollolove ja rolloankeus vuorottelevat.
Selailen Facebook-ryhmissä asuntoja jostain kaukaa ja haaveilen uusista aluista. Aina ei kuitenkaan tarvitsisi muuttaa, aloittaa uusia tutkintoja ja luoda itseään uudelleen saadakseen jotain uutta elämäänsä. Tai näin ainakin väitetään.
Jään itse vielä miettimään, mikä on minulle se uusi asia tänä syksynä.

Pakko olla vapaa

Teksti Alina Viranto
Kuvitus Miku Huttunen

 

Vapauteni olla ja tehdä mitä vain saa minut välttelemään valintoja ja uppoutumaan vain syvemmälle japanilaisiin ristikoihin, joita täyttäessä ajantaju häviää. Saan vain olla, eikä minun tarvitse valita mitään, sillä ristikon tekijä on asettanut raamit minulle puolestani.

 

Nautin haaveilusta. Tulevaisuuteen on mahdollista projisoida toiveita niin elämänsä kuin myös itsensä suhteen. Ajattelen, ettei tulevaa voi ennustaa, sillä aina taaksepäin katsoessani hämmästelen niitä reittejä, joita elämäni on taapertanut. Juurikin tulevaisuuden epävarmuus tarkoittaa mahdollisuutta johonkin, mikä ei vaikuta juuri nyt todennäköiseltä. Tulevaisuudelta voin siis haaveilla jotain, mikä ei ole mahdollista nyt. Olen etuoikeutetussa asemassa siinä mielessä, että tiedän voivani itse valita ja suunnitella elämänpolkuni sekä tehdä omat valintani.

Toisinaan niin pienten kuin suurtenkin valintojen edessä sitä kuitenkin toivoo, että universumi, tai joku muu, tekisi valinnat puolestani. Valintojen valikoima on valtava, samaan tapaan kuin tarjonta Prisman jogurttihyllyllä. En havaitse eroavaisuuksia, plussia tai miinuksia vaihtoehtojen välillä, enkä tiedä, mikä vaihtoehto olisi minulle paras tai mieluisin. Toisinaan viivyttelen valintojen äärellä toivoen, että aika tekisi päätökset puolestani.

Vapaus on etuoikeus, joka näyttäytyy tilavampana pelikenttänä, jossa pelinappulani pystyy etenemään minne haluaa, toiveidensa mukaan. Vapaus tarkoittaa myös pakkoa olla vapaa.

 

Yksilökulttuurin voimistuminen ja mahdollisuus irrottautua erilaisista yhteiskunnan rakenteista ja instituutioista, kuten luokasta ja perheestä, merkitsee vapautta luoda itsensä uudestaan. Voi itse valita sen, mitä haluaa olla. Toki ihmisiä kahlitsevat mitä moninaisemmat asiat, ja toiset mahdollisuudet ovat realistisempia kuin toiset. Tulkitsen kuitenkin ihmisen olevan vapaampi kuin aiemmin.

Ajattelen, että vapaus on aikaa ja tilaa tehdä valintoja. Siis sekä mahdollisuuksia valita että esteiden poissaoloa. Vapaus on etuoikeus, joka näyttäytyy tilavampana pelikenttänä, jossa pelinappulani pystyy etenemään minne haluaa, toiveidensa mukaan. Vapaus tarkoittaa myös pakkoa olla vapaa, siis pakkoa päättää ja tehdä valintoja. Vapaus ja pakko valita oma elämänsä.

Vapauspakko tekee meistä oman elämämme suunnittelutoimistoja. Samaan aikaan kun saan valita graduaiheeni itse, minun on myös pakko valita jotain. Olen vältellyt aiheen valintaa yli puoli vuotta odottaen, että aika kertoisi minulle parhaan vaihtoehdon. Aiheen valitseminen tuntuu määrittelevän akateemista suuntautumistani ja siten myöhempää elämänkulkuani ainakin jossain määrin. Samaan aikaan, kun minua vaivaavat pohdinnat graduaiheesta, näen opiskelutovereideni tuskailevan opintosuunnittelun kanssa. Yliopisto-opinnot vaativat paljon suunnittelua, joka on useilla aloilla tehtävä lähes täysin yksin. Opiskelija on lopulta aika yksin, ja itseohjautuvuus on piirre, jonka arvo huomataan epävarmuuden täyttämässä maailmassa.

Tuntuu, että epävarmuudesta puhutaan usein elämän poikkeustilana, välivaiheena tai etsikkoaikana. Itse ajattelen epävarmuuden olevan tänä päivänä yleisempää kuin varmuuden. Epävarmuuden aiheuttama stressi ja ahdistus saa meidät pyrkimään selkeämpiin aikoihin. Olemme tyytymättömiä omaan vapauteemme.

 

Yksilöllisyys vaatii aloitteellisuutta ja aktiivisuutta, kun on itse tehtävä omat valintansa. Valinnanvapauskaan ei tunnu tyydyttävältä: olisi selvempää, jos en voisi valita tai olla mitä tahansa, ja joku vain kertoisi, mitä minun on tehtävä. Tehdessäni valintoja tiedostan liian hyvin sen, että toisinaan valinnat ovat toisiaan poissulkevia. On siis hyväksyttävä, etten voi saada kaikkea.

Jos ihminen ei menesty yhteiskunnan pelilaudalla, johon hän on kahlittuna, yksilöön ja suorituksiin keskittyvä kulttuurimme mahdollistaa sen, että hänen elämän kurjuuden syitä haetaan hänestä itsestään: hänen valinnoistaan, toimistaan, lahjoistaan. Kun luovimme lukuisten mahdollisuuksien keskellä, ja yhteiskunta sanoo meille meidän pystyvän mihin vain ja saavamme mitä vain, voi yksilölle tulla hoppu saavuttaa kaikki ja elämä muuttuu triathloniksi, jossa yksi suoritus seuraa toista.

Toivon usein saavani vain olla ilman aikatauluja, odotuksia ja vaatimuksia. Saavani olla passiivinen ja antaa ajan kuljettaa minua. Uskon tämän tarkoittavan sitä, että kaipaan aikaa. Tunnetta siitä, että on aikaa ja tilaa olla tekemättä mitään, tai tehdä jotain vain hetken mielijohteesta tai inspiraatiosta. Olenkin todennut, että ehkä Muumilaakson kaltaisesta maailmasta voi hakea mallia levollisemmalle elämälle, jossa ei sokeasti vain noudateta itseapuoppaiden, tehokkuusajattelun tai uusliberalismin normeja ja ohjeita, vaan köllöttely, yhteisöllisyys ja nautiskelu ovat toiminnan keskiössä.

 

 

Se mitä koen, on minä-väsymystä. Filosofi Byung-Chul Hanin käsite minä-väsymys viittaa lamaantumiseen positiivisen yltäkylläisyyden edessä ja jatkuvaan saavutusten metsästämiseen paitsijäämisen pelossa. Aina paremmat bileet odottavat jossain toisaalla, kiinnostava artikkeli on lukematta ja toiset reissukohteet vain odottavat matkustajaansa.

Se mitä kaipaan, on me-väsymystä. Hanin teorian me-väsymys viittaa yhteisölliseen väsymykseen, jossa saa levätä ilman lepäämisen tavoitteita. Toisin kuin yksiköihinsä eristävä minä-väsymys, me-väsymyksessä lamaantuminen tai uupumus ei ole yksilön ongelma, vaan yhteiskunnallinen ja yhteinen. Hanin mukaan yhteiskuntaamme kuvaa maksimoinnin kulttuuri, jossa uhkakuvina pelottelevat keskinkertaisuus, tylsyys ja asioista paitsijääminen. Suoritukset ja kokemukset on maksimoitava, ja kaikesta on saatava irti paras potentiaali.

Uusliberalismin, kapitalismin ja yksilökulttuurin ympäröimänä yksilölle uskotellaan hänen pystyvän kehittymään omaksi parhaaksi versiokseen ja pystyvän mihin vain, kunhan hän osaa valita parhaiten häntä hyödyttävät toiminnan muodot. Tämäkään ei ole aivan totta, sillä saadessamme syntyessämme erilaiset pelikortit, jotkin elämänpolut ovat todennäköisempiä kuin toiset. Täten vapaus näyttäisi olevan ainakin jossain määrin näennäistä ja pinnallista, sillä tarkastellessa ihmiselämää lähempää, paljastuu erilaisia tapoja olla kahlittu. En pystykään mihin tahansa.

 

Jean-Jacques Rousseau on kirjoittanut aikanaan, että “ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa.” Siis samaan aikaan kun ihminen on vapaa, hänet on kahlittu yhteiskuntaan, kanssaihmisiin, luontoon ja vapauteensa. Onkin mielestäni lohdullista, että on olemassa edes joitain raameja elämälle, emmekä olekaan täysin valtoimenaan ajelehtevia, toisistaan erillisiä yksikköjä.

Itse ainakin elän mieluummin elämää tässä maailmassa yhdessä muiden kanssa, kuin yksin. Yksilöllisyys voi samaan aikaan olla niin taakka kuin pelastuskin, kun jokaisen on itse valittava se, mihin oman elämän merkityksellisyys perustuu. Kukaan ei kysynyt yksilöltä, haluaako hän olla yksilö.

 

 

Esseessä on käytetty seuraavia lähteitä:

Han, Byung-Chul: The Burnout Society (2015). 

Han, Byung-Chul: Psychopolitics: Neoliberalism and New Technologies of Power (2017).

Huotari, Edna: Juuriin ja ikeniin (Nuori Voima 1/2023).

Valkonen, Jarno: Luento: Ilmastonmuutos sosiologisena ilmiönä (2023).

Sähköpostiviestit Jarno Valkosen kanssa.

Onko tämä nyt aavekaupunki

Teksti Henriikka Kastala, Lapin yliopiston somelähettiläs
Kuvat Yolanda Gonzales Torres, Henriikka Kastala ja Jasmin Koivisto

 

Rovaniemi ja koko Lappi ovat tunnettuja niiden taianomaisista lumisista talvista. Mutta tarkoittaako se, että täällä ei ole mitään tekemistä tai nähtävää, kun turistikausi on ohi? Ei todellakaan, paras kausi on vasta alkamassa!

 

Rakastan Rovaniemeä paljon enemmän ilman lunta. Kaupungissa liikkuminen on helpompaa, koska on monia erilaisia halpoja vaihtoehtoja. Voit tietysti kävellä, mutta voit nauttia myös pyöräilystä tai vuokrata JOE:n sähköpotkulaudan nopeuttaaksesi liikkumista. Onnistuin itse löytämään halvan vanhan skootterin, jolla rakastan ajaa kesätuulessa.

Nyt kun tiedämme kuinka liikkua, niin mitä voisimme tehdä? Kun päivät lämpenevät, on helppo nauttia esimerkiksi pitkästä yöstä luonnossa tulen ääressä. Rovaniemellä on yli 100 erilaista laavua ympäri kaupunkia. Suosikkini on Kuninkaanlaavu, sillä sieltä on upeimmat näkymät Ounasjoelle.

Ja mitä olisikaan kesä ilman uimista? Joista ja järvistä sulaa pian jää, niin voit nauttia virkistävistä pulahduksista Lapin vesistöissä. Myönnän, ettei vedestä tule ainakaan liian lämmintä, mutta kylmyyteen kyllä tottuu, ja on hyvä harjoitella tulevien talvien avantouinteihin.

Hyviä paikkoja nauttia rantapäivistä Rovaniemellä ovat Ounasjoen uimaranta, joka tunnetaan myös nimellä Valdemarin uimaranta, Norvajärven uimaranta, Alakorkalon uimaranta ja Tammanlaakso. Norvajärven ja Alakorkalon rannoilla on myös laavuja, joten täydellinen kesäpäivä on taattu.

Toinen vaihtoehto kesäaktiviteeteille on suunnata kohti Roisketta, mistä löytyy kelluva vesipuisto, wakeboarding, e-surffaus ja muita aktiviteetteja. Jos joessa uiminen ei saa sydäntä lyömään tarpeeksi lujaa, suosittelen suuntaamaan Ounasvaaraan hiihtokeskukseen. Sieltä löytyy kesäkelkkarata ja pyöräpuisto, jossa voit tuntea tuulen hiuksissasi, kun lasket alas rinnettä pyörällä tai kelkalla.

Myös muutamat sesonkiravintolat aukeavat kesäisin, kuten esimerkiksi Kesärafla. Ravintola tarjoilee erinomaista BBQ-ruokaa ja siellä on koko kesäkauden avoinna oleva yleinen sauna. Yksi paikka, jossa haluan tänä kesänä ehdottomasti vierailla, on Savurafla Kotisaari, joka on ravintola läheisen Kemijoen saarella. Café Bar 21 avaa yleensä kaksi keskustassa sijaitsevaa gelato-myymälää, joissa tarjoillaan herkullista käsintehtyä gelatoa. Pub Old Lättis Kauppatorilla on myös loistava paikka nauttia keskiyön auringosta.

Ei se kuitenkaan ole mitään vakavaa

Teksti ja kuvitus Sara Brax

 

Sukupuolten välinen tasa-arvo saavutetaan YK:n pääsihteerin mukaan vasta 300 vuoden kuluttua. Esimerkkejä sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä löytyy Suomestakin niin työelämän, koulutuksen kuin terveydenhuollon piiristä.

 

Oletko koskaan tullut käännytetyksi lääkärin vastaanotolta sillä perusteella, että kuvailemiasi oireita pidetään hysteerisenä vouhotuksena? Entä onko sinua kieltäydytty tutkimasta, koska hoitohenkilökunta epäilee kokemasi kivun johtuvan lisääntymiselimistäsi, joille kivun tuottaminen on väitetysti olennaista niiden toiminnan kannalta?

Liian moni nainen vastaa kysymyksiin myöntävästi.

“Terveydenhoidon tuottajat ja terveydenhoitojärjestelmä eivät suhtaudu vakavasti naisten kivun, varsinkaan kroonisen kivun, merkkeihin ja hoitamiseen”, kirjoittaa tohtori Elinor Cleghorn vuonna 2020 julkaistussa teoksessaan Sairas ja viallinen – naiset lääketieteen historiassa. “Vinoutuneet sukupuoliodotukset vaikuttavat suoraan siihen, miten todellisena, vakavana ja hoitoa tarvitsevana naisen kipua pidetään.”

Suomen terveyskeskuksissa ei esimerkiksi ole valmiutta hoitaa endometrioosia sairastavia siitäkään huolimatta, että arviolta 200 000 suomalaista kärsii sairaudesta. Endometrioosi on sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta alkaa kasvaa muualla kehossa, minkä seurauksena kudokseen syntyy krooninen tulehdusreaktio. Tavallisin oire on voimakas alavatsakipu. 

Myös muut naistentaudit, kuten munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS) ja vulvodynia, diagnosoidaan usein väärin “kivuliaiksi kuukautisiksi”. Epäluottamus naisten kertomuksia ja kokemuksia kohtaan on kietoutunut syvälle lääketieteeseen jo vuosisatojen ajan.

Yle haastatteli aiheeseen liittyen Väestöliiton asiantuntijalääkäri Miila Halosta vuonna 2019. Halosen mukaan on hämmentävää, ettei naisten kipuja oteta vieläkään tosissaan, vaikka esimerkiksi kuukautiskipu voi olla “infernaalista ja verrattavissa kivultaan sydäninfarktiin.” Lisäksi noin joka kymmenes nainen kärsii voimakkaista kuukautiskivuista, joten on erikoista, että terveydenhuollon kuluja lisätään edelleen jättämällä naiset ilman kunnollista hoitoa – vaivahan ei häviä mihinkään, vaan todennäköisesti vain pahenee ajan kanssa.

 

 

Endometrioosia sairastavalle Maria Hietapakalle lääkärissä ravaaminen on tuttua puuhaa.

“Hakeuduin runsaiden kuukautisten vuoksi ensimmäiseksi Kokkolan terveyskeskukseen. Siellä lääkäri ultrasi kohdun seudun, mikä on varmasti hyvin poikkeuksellista terveyskeskuslääkärille tällaisessa tapauksessa, ja totesi, että kohdun seinämä näyttää paksuuntuneelta. Hän vilautti siinä endometrioosin mahdollisuutta ja oli sitä mieltä, että olisi hyvä hakeutua Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan naistentautien poliklinikalle tarkempiin tutkimuksiin.”

Keskussairaalassa Hietapakalle ilmoitettiin, että hänelle pitäisi asettaa kierukka. “Yritin vastustella tätä, sillä minulla oli taustalla ikävä kokemus aiemmasta kierukasta. Minulle kuitenkin vakuuteltiin, että kierukka tulee ratkaisemaan kaikki ongelmani, ja suostuin tähän lopulta pitkin hampain. Yritin kierukan laiton jälkeen vielä puhua gynekologille endometrioosiepäilystäni. Siihen gynekologi totesi, ettei sitä tutkita ollenkaan, koska se on niin vaikea löytää.”

Hietapakka sinnitteli kierukan kanssa vuoden ajan uskoen siihen, että se alkaisi jossain vaiheessa helpottamaan hänen oireitaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.

 “Lähdin lopulta etsimään Korento ry:n tukiryhmän kautta tietoa siitä, ketkä gynekologit täällä Kokkolan alueella ovat erikoistuneet endometrioosin hoitoon”, Hietapakka kertoo. “Sain diagnoosin yksityisen gynekologin kautta, ja muutamaa vuotta myöhemmin olin leikkauksessa, jossa poistettiin myös pätkä suolta. Suolikirurgi sanoi operaation jälkeen, että tilanne suolistossani oli hengenvaarallinen. Siinä vaiheessa minua pisti niin vihaksi se ensimmäinen gynekologi, joka sanoi, ettei minua tarvitse tutkia. Hoitoon pääsyni viivästyi merkittävästi sen vuoksi.”

 

"Muistan, että kivut olivat niin kovia, että itkin."
– Ilona

 

Myös kaksi muuta naista kertoivat kokemuksistaan terveydenhuollossa Lapin ylioppilaslehdelle. Heidän nimensä on muutettu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Ilonaa ei suostuttu tutkimaan aluksi ollenkaan.

“Vuonna 2020 asuin Raahessa ja hakeuduin toukokuun lopussa päivystykseen kovien vatsakipujen takia. En ollut ikinä aiemmin käyttänyt hormonaalista ehkäisyä, mutta minulla on aina ollut erittäin runsaat ja kivuliaat kuukautiset. Kipu oli niin kova, ettei alapääni toiminut. Vessassa käyminen oli erittäin kivuliasta, enkä pystynyt kävelemään tai seisomaan suorassa.”

Nuori mieslääkäri kävi katsomassa Ilonaa hänen maatessaan kovissa kivuissa käytävän petipaikalla, ja totesi: “Varmaan naisten vaivoja, tule takaisin parin päivän päästä, jos ei mene ohi.” Ilona kertoo, ettei muistaakseen saanut mitään särkylääkkeitä, eikä hänelle tehty verikokeiden lisäksi muita tutkimuksia. Verikokeissa ei näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa.

“Muistan, että kivut olivat niin kovia, että itkin. Pari päivää kovissa kivuissa oltuani menin takaisin päivystykseen ja sain diagnoosiksi munasarjakystien puhkeamisen. Mahaani oli kerääntynyt monta desiä verta enkä voinut edelleenkään käydä vessassa. Sain lähetteen OYS:aan gynekologian poliklinikalle lisätutkimuksiin sekä leikkauksen heti seuraavalle päivälle, kuten myös PCOS-diagnoosin ja reseptin e-pillereille.”

Tehy-lehden mukaan diagnoosin tekeminen endometrioosin kaltaisesta sairaudesta voi Helsingin yliopistollisen sairaalan Hyksin naistentautien ja synnytysten tulosyksikön osastonlääkäri Aila Tiitisen mukaan kestää jopa seitsemästä yhdeksään vuotta kipujen alkamisesta. THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler puolestaan listaa blogissaan 10 syytä, miksi naiset käyttävät terveydenhuollon palveluja enemmän kuin miehet. Yksi syistä on se, ettei naisten kipua oteta vakavasti.

“Saadakseen tarvitsemansa hoidon nainen joutuu käymään vastaanotolla useammin”, kirjoittaa Gissler. “Tästä on selvää tutkimusnäyttöä naisten sydänvaivoista.”

 

"Koen itseni arvottomaksi. Elämälläni ja sen laadulla ei tunnu olevan mitään väliä."
– Roosa

 

Lapin Ylioppilaslehdelle tulleissa kokemustarinoissa korostuu lannistuneisuus, suru ja epätoivo. Roosa kertoo omasta hoitopolustaan seuraavaa: “Minulla on mielenterveysongelmia sekä hormonihäiriö, ja siihen liittyviä erilaisia terveysvaivoja, joita ei ole otettu ollenkaan tosissaan. Lääkärit vaihtuvat joka kerta ja kaikilta saa kuulla samat vähättelevät vastaukset. Olen kuulemma niin nuori, ettei tämän ikäisellä pitäisi olla tällaisia vaivoja, ja neuvotaan ostamaan samoja itsehoitolääkkeitä, jotka on jo moneen kertaan todettu tehottomiksi. Joka kerta myös vihjaillaan psyykkeen ongelmiin.”

Roosasta tuntuu, ettei ketään terveydenhuollossa kiinnosta auttaa tai perehtyä hänen terveysasioihinsa. “On vain ilmeisesti helpompi laittaa kaikki psyykeongelmien piikkiin. Olo on tosi nöyryytetty, ja tämä terveydenhuollon kohtelu on vaikuttanut itsetuntooni ja mielenterveyteeni tosi negativiisesti. Koen itseni arvottomaksi. Elämälläni ja sen laadulla ei tunnu olevan mitään väliä.”

Pitkään jatkuva, toistuva kipu tekee arjesta äärimmäisen raskasta. Kaiken väsymyksen keskellä naisten tulee liian usein jaksaa itse hakea apua vaivaansa yksityiseltä puolelta. Elleivät rahat riitä yksityiseen lääkäriin, saattaa kipujen kanssa joutua elämään vuosia pelkkien vahvojen särkylääkkeiden voimalla. Kaiken huippuna yksityinenkään lääkäri ei välttämättä lähde ajamaan asiaa eteenpäin – artikkelin kirjoittajalla itsellään on kokemusta siitä, kuinka yksityiseltäkin puolelta saatetaan kannustaa teini-ikäistä hankkimaan lapsia ratkaisuna kipuihin.

 

Naisten kohtelu terveydenhuollon piirissä on vaikea ja vaiettu ongelma. Lukemattomia alan asiantuntijoita pyydettiin haastatteluun artikkelia varten, mutta kukaan ei suostunut kommentoimaan asiaa omalla nimellään.

“Vasta nyt, kun kohtu ja munasarjat ja kaikki on leikattu pois, voin hyvin ensimmäistä kertaa elämässäni vähän reilu nelikymppisenä”, Hietapakka kertoo LY:lle. “Kelatessani omaa polkuani taaksepäin mietin sitä, miten en ole pystynyt sanoittamaan nuorena omia oireitani, eikä näistä asioista ole voinut puhua avoimesti. Toivoisin yhteiskunnallista muutosta avoimuuden suhteen, jotta nuoret tytöt uskaltaisivat puhua oireistaan. Ennen diagnoosia en esimerkiksi tiennyt, että minulla on jotenkin poikkeuksellisen kivuliaat ja runsaat kuukautiset, koska siitä, mikä on normaalia ja mikä ei, ei ole puhuttu. Minullekin on toitotettu sitä, että kipu nyt vaan kuuluu kuukautisiin.”

Hietapakka vannottaa haastattelussaan, ettei aio koskaan ottaa oman tyttärensä kipua kevyesti. Hoitoon on päästävä ja asianmukaista hoitoa on saatava ja vaadittava. “Kaiken tämän jälkeen minulle on jäänyt jonkinlainen tutkimuskammo. Saatan saada sisätutkimuksen aikana paniikkikohtauksen, ja jouduin viimeisimmässä tutkimuksessa pyytämään rauhoittavaa lääkettä. Olen sen ikäinen, että minulla on varhaisteini-ikäinen nuori nainen kotona, ja hänen kauttaan olen miettinyt omaa polkuani hänen iässään uudelleen. Kannustan myös nykypäivän äitejä hoksaamaan sen, että jos lapsi tai nuori saa heti alusta asti äidin tuen ja hyvän hoidon, ei ehkä jouduta siihen pisteeseen, mihin itse jouduin: 36-vuotiaana vasta saadaan diagnoosi ja ollaan jo hengenvaarallisessa tilanteessa.”

 

 

Lisäys: Tekstissä käsitellään yksinomaan naissukupuolta, koska tutkimukset ja muut tekstit, joihin artikkelissa viitataan, koskevat naisia. Tunnistamme myös muunsukupuolisten vaikean aseman terveydenhuollon asiakkaina. Muunsukupuolisuutta suhteessa näihin asioihin on käsitelty erillisissä tutkimuksissa.

Lapin yliopisto houkuttelevin Suomen pienistä yliopistoista

Teksti Åsa Niemi

 

Lapin yliopistoon tuli vuonna 2023 yhteensä yli 7000 hakemusta. Haetuimmat kohteet nauttivat suosiostaan vuodesta toiseen, kun taas vähiten suositut vaihtuvat jatkuvasti.

 

Kevät ja yhteishaku ovat jännittävää aikaa niin hakijoille kuin yliopistoillekin. Ihmiset selaavat Opintopolkua ja yliopistojen verkkosivuja ja tekevät vaikeita valintoja hakukohteiden suhteen. Yliopistot toivovat suuria hakijamääriä ja jotkut kampanjoivat jo sosiaalisessa mediassakin.

Lapin yliopistoon tuli vuonna 2023 yhteensä 7283 hakemusta, joista 148 olivat uuden avoimen väylän erillisvalinnan hakemuksia.

“Hakijamäärä oli oikein hyvällä tasolla, joskin se oli hivenen pienempi kuin parina aiempana vuonna. Edellisinä vuosina on ollut myös enemmän aloituspaikkoja tarjolla koulutuslaajennusten ja lisäaloituspaikkojen takia”, kertoo Lapin yliopiston koulutusvararehtori Satu Uusiautti.

Vaikka hakijamäärät ovat tippuneet vähän, niin Uusiautti on tyytyväinen.

“Pienistä yliopistoista Suomessa Lapin yliopisto menestyi parhaiten keskimääräisessä houkuttelevuudessa.”

 

Lapin yliopistossa on neljä tiedekuntaa ja useampia kandidaatin ja maisterin tutkintoja. Uusiauttin mukaan vähiten suositut kohteet vaihtelevat vuosittain, sillä koulutusohjelmia uudistetaan ja hakukohteita poistetaan. Suosituimmat hakukohteet kuitenkin pysyvät vakaasti suosiossa.

”Oikeustiede, sosiaalityö ja luokanopettajakoulutus ovat pitkään olleet suosituimmat hakukohteet hakijamäärillä mitattuina eli ne ovat niin sanottuja hakupainealoja.”

Pelkkiä hakijamääriä katsomalla ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöksiä tutkinnon suosiosta.

”Ensisijaisten hakijoiden määrä suhteessa aloituspaikkoihin kertoo lisää houkuttelevuudesta. Taiteissa graafinen suunnittelu ja kuvataidekasvatus sekä yhteiskuntatieteissä hallintotiede ja johtaminen ovat taasen olleet suosittuja tarkasteltaessa ensisijaisia hakijamääriä suhteessa aloituspaikkoihin.”

 

Tänä vuonna avoimen väylän hakijoille järjestettiin ensimmäistä kertaa erillishaku. Ainoastaan kasvatusalan avoimen väylä on edelleen sisällytettynä yhteishakuun.

”Avoimen väylä näyttäytyy houkuttelevana hakukohteena”, Uusiautti kertoo.

 

 

Valintakokeet järjestetään 26.5.-15.6.2023 sähköisinä ja paikan päällä Rovaniemellä. Hakijat saavat tietää tuloksensa viimeistään 7.7.2023 Opintopolusta. 

Olemme alistaneet luonnon tarpeidemme palvelijaksi ja nyt tarvitsemme askeleen taaksepäin

Teksti Saana Kääriäinen
Kuvitus Josefina Yrjölä

 

Yhteiskuntamme kohtaa jatkuvasti enemmän ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen rajallisuuden tuomia haasteita. Vaikka yritykset kestävyysstrategioineen ja yksilöt vihreine valintoineen ovat pyrkineet vastaamaan näihin haasteisiin, kytkeytyvät ratkaisut edelleen vahvasti kuluttamiseen.

 

Ilmaston lämpeneminen ja luonnonvarojen rajallisuus näkyvät jo selkeästi jokaisen suomalaisen arjessa. Kotiemme pihoilla tai niiden läheisyydessä sijaitsevat kierrätysastiat kehottavat meitä lajittelemaan jätteemme, jotta kulutettuja luonnonvaroja voitaisiin uusiokäyttää mahdollisimman tehokkaasti. Kauppojen kassoilla sekä hedelmä- ja vihannesosastoilla on muovipussien lisäksi tarjolla myös biohajoavia pusseja ja paperisäkkejä Tietoisuus kasvisruokavalion positiivisista vaikutuksista hiilijalanjäljen pienentämiseen kasvaa jatkuvasti ja kauppojen hyllyvalikoima muokkautuu tämän tietoisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Lomamatkaa varatessa yhä useampi joutuu ajattelemaan matkansa kustannuksia ympäristölle, kun lentoyhtiöt muistuttavat hiilijalanjäljen kompensaatiomahdollisuudesta lisämaksua vastaan. Kotimaanmatkailu ja ekoturismi ovat nyt kasvavia trendejä.

Yritykset eivät kilpaile enää ainoastaan edullisimman hinnan kanssa, vaan kilpailuun on astunut mukaan laadukkuuden, kestävyyden, ja ympäristöystävällisyyden trendit. Vaikka kehitys on tietenkin ilmaston lämpenemisen ja luonnonvarojen rajallisuuden kannalta positiivinen, se kytkeytyy edelleen vahvasti kuluttamiseen. Siirtymä kohti kestävämpää yhteiskuntaa on uhka yritysten kulutukseen perustuvalle menestykselle ja vaatii myös meiltä kuluttajilta uhrauksia niiden mukavuuksien suhteen, joita pidämme jo itsestäänselvyyksinä. 

William ja Mapes-Martin kertovat artikkelissaan, että asiaan havahtuminen on saanut yritykset investoimaan epäilysten herättämiseen ilmastonlämpenemisen tieteellisestä totuudesta. Myös poliitikot, muun muassa Yhdysvaltojen edellinen presidentti Donald Trump, käyttävät samoja keinoja vedotessaan kansaan. Koska mukavuuksien karsiminen tuntuu epämielekkäältä, ilmastonmuutoksen todellisuus kiistetään ylikulutuksen ja talouskasvun turvaamiseksi.

Näiden saatesanojen perusteella on selvää, että nyky-yhteiskuntaamme leimaa vahvasti lisääntyvä tietoisuus luonnonvarojen rajallisuudesta. Tietoisuuden lisääntyminen heijastuu politiikkaan ja päätöksentekoon ympäristöpoliittisena keskusteluna, jonka määrässä ja laadussa on kuitenkin aikakausikohtaisia eroja. Aidosti kestävän yhteiskunnan rakentaminen vaatisi asenteiden muutoksen ja ympäristön huomioon ottamisen jokaisessa keskustelussa, päätöksenteossa ja tavoitteessa. 

Koska mukavuuksien karsiminen tuntuu epämielekkäältä, ilmastonmuutoksen todellisuus kiistetään ylikulutuksen ja talouskasvun turvaamiseksi.

 

1600-luvun Englannissa vaikuttanut filosofi John Locke näki ihmisen moraalisesti luonnon yläpuolella. Hän kirjoitti tutkielmassaan Second Treatise of Civil Government (1690), että kaikki mitä maa päällään kantaa, oli annettu ihmiselle hänen olemassaolonsa tueksi ja mukavuuksiksi. 

Ei voida kuitenkaan suoraan väittää, että Locke olisi kannattanut nykyisen kaltaista luonnonvarojen rajatonta käyttöä. Jos otamme huomioon hänen esittämät ehdot, huomaamme, että noudatamme Locken teoriaa vain siltä osin, mikä sopii itsellemme parhaiten. Näiden ehtojen ylenkatsominen onkin johtanut meidät nykyisen kaltaiseen tilanteeseen, jossa meitä uhkaa ilmaston jatkuva lämpeneminen ja luonnonvarojen riittämättömyys.

Locke siis esitti teorialleen kaksi keskeistä ehtoa. Hänen mukaan Jumala antoi ihmiselle kaikkea runsaasti, mutta jokaisen osuus tästä yhteisestä omaisuudesta olisi vain sen verran, mitä hän pystyy itse hyödykseen käyttämään ennen sen pilaantumista. Jumala ei siis antanut mitään ihmiselle tuhottavaksi tai pilattavaksi. Toine ehto oli, että yksilön tulee jättää tarpeeksi myös muille.

John Locke ajatteli ihmisen olevan siis luonnon yläpuolella. Hänen mukaan Jumalan luoma maa oli tarkoitettu ihmisen hyödynnettäväksi, joka tekee ihmisestä dominoivan suhteessa luontoon. Tätä ajatusta vahvistaa Locken kirjoitukset siitä, miten maan arvo lisääntyy (ihmisen) sitä työstäessä. Toisin sanoen, maalla ei ole itseisarvoa ilman ihmisen työtä. Sama jäsennys on nähtävissä edelleen nykyisessä yhteiskunnassamme: olemme alistaneet luonnon ja eläimet tarpeidemme palvelijoiksi. 

 

Vaikkei Lockea voidakaan pitää nykyisen kaltaisen ylikulutuksen varsinaisena kannattajana, 1700-luvun geneveläis-ranskalaisen filosofin, Jean-Jacques Rousseaun, ajatukset olivat edeltäjäänsä ympäristöystävällisemmät. Rousseau näki maan arvokkaana jo sellaisenaan ja puhuukin kirjoituksissaan muun muassa maan luonnollisesta hedelmällisyydestä. 

Toiseksi hän väittää tällaisen (koskemattoman) hedelmällisen maan tarjoavan suojan ja varaston kaikille eläinlajeille, ei siis vain ihmisille. Rousseau ei näe ihmistä suoranaisesti eläinkunnan yläpuolella vaan heidän vertaisinaan. Ajatusta vahvistaa Rousseaun vetoava kommentti ”You are lost if you forget that the fruits are everyone’s and the earth is no one’s,” jossa hän korostaa näkemystään siitä, ettei maata ole luotu kenenkään omistettavaksi, ja sen anti on yhtä lailla luotu eläimille kuin ihmisille. 

Masaki kertoo artikkelissaan, että Rousseau näki ihmisen ja luonnon välisen suhteen hyvin erilaisena kuin Locke. Heidän ajattelunsa primäärinen eroavaisuus on ihmiskeskeisyydessä, antroposentrismissä. Locke näki ihmisen luonnon yläpuolella ja tuottavan maalle sen arvon. Rousseau päinvastoin näki ihmisen ja eläimet tasavertaisessa moraalisessa asemassa, eikä hänen ajatuksissaan maata oltu annettu yksistään ihmisen käyttöön. Häntä onkin pidetty myös nykytulkinnan mukaan radikaalina ympäristönsuojelijana. 

 

Rousseaun tapaa ajatella tulisi hyödyntää nykyisessä ympäristöpoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Asenteen muutos ihmiskeskeisestä ajattelusta kohti ihmistä osana luontoa voisi saada aikaan kaipaamamme muutoksen luonnonvarojen riittävyyden takaamiseksi ja ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. 

Elon ja Karimäen tutkimuksessa 2021 tuotiin esiin ympäristöteemaisten puheenvuorojen kasvua eduskunnan täysistunnoissa 1960-luvulta 2020-luvulle. Tutkimuksen mukaan ympäristöteemainen puhe on lisääntynyt viimeisen 60 vuoden aikana. Kasvu ei kuitenkaan ole ollut tasaista, vaan siinä on ollut radikaaliakin vaihtelua. 

Elon ja Karimäen tekemistä kaavioista on huomattavissa taloussuhdanteiden vaihtelun vaikutukset ympäristöteemaisten puheenvuorojen määrään. Muutos on huomattavissa niin ympäristöpuheen kokonaismäärässä kuin puoluekohtaisessakin kaaviossa. Kaavioissa näkyy selkeä nousu puheenvuorojen määrässä noususuhdanteessa ennen 1990-luvun lamaa sekä ennen vuoden  2008 finanssikriisiä. Samoin puheenvuorojen määrä on laskenut laskusuhdanteessa näiden kriisien jälkimainingeissa ennen taittoa uuteen noususuhdanteeseen. 

 

 

Jos talouden suhdanteet vaikuttavat eduskunnan ympäristöpoliittiseen keskusteluun, elämme todennäköisesti lähempänä Locken jäsentämää antroposentristä kuin Rousseaun biosentristä tapaa. Ihmiskeskeinen ajattelumme ilmenee siinä, miten ympäristöasiat jäävät taka-alalle talouden suhdanteen kääntyessä laskuun. Toisin sanoen varmistamme ensin oman hyvinvointimme takaamalla talouden noususuhdanteen - ympäristön kustannuksella - ja vasta sen jälkeen voimme keskittyä ympäristön hyvinvointiin. Noususuhdanteessa olemme taas valmiita nostamaan ympäristöasiat keskusteluun. 

Luontoa ja ympäristöä ei siis arvosteta samalla tavalla ihmisen kanssa, vaan ihminen nähdään sen yläpuolella, Locken ajatuksia mukaillen. Suomalaisen hiilijalanjälki on moninkertaisesti suurempi, kuin globaalisti kestäväksi arvioitu 2,5 tonnin taso. Vaikka suurin osa tuottamastamme hiilijalanjäljestä koostuu liikkumisesta ja asumisesta, on sanomattakin selvää, että keskiverto suomalainen omistaa ja kuluttaa enemmän kuin tarvitsee ja pystyy hyödykseen käyttämään. Emme ole myöskään onnistuneet täyttämään toista Locken ehtoa siitä, miten muille täytyisi jättää myös tarpeeksi, sillä mikäli kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat saman verran kuin suomalaiset, tarvitsisimme WWF:n mukaan liki neljän maapallon luonnonvarat.

 

Kysymys kuuluukin, miten siirtymä luonnonvarojen ylikuluttajista vastuullisiksi luonnon kanssaeläjiksi toteutetaan? Jotta riittäviä toimia voitaisiin saada aikaan, tulisi siirtyä Locken kaltaisesta ajattelutavasta enemmän Rousseaun ajatuksia myötäileväksi - siis sopeutua ajatukseen, jossa ihminen on osa luontoa, eikä sen yläpuolella. Tämän kaltainen ajattelu saisi meidät toimimaan myös sen mukaan ja arvottamaan luonnon kanssamme samalle moraalitasolle. Toisin sanoen tarvitsemme siirtymän ihmiskeskeisestä ajattelustamme anti-ihmiskeskeiseen ajatteluun. Kun ihminen nähdään luonnon omistajan sijaan sen kanssaeläjänä, ympäristökeskustelu ei rajoitu vain ”hyville aikakausille,” vaan on osana jokaista poliittista keskustelua ja päätöksentekoa, ajasta ja paikasta riippumatta. Muutos vaatii työtä sekä vahvoja ja rohkeita linjauksia poliitikoilta, mutta myös kansalaisten tahtotilaa muutoksesta ja valmiutta luopua totutuista mukavuuksista.

 

 

Esseessä on käytetty seuraavia lähteitä: 

Elo, Kimmo; Kairamäki, Jenni: Luonnonsuojelusta ilmastopolitiikkaa: Ympäristöpoliittisen puhunnan muutos eduskuntakeskusteluissa 1960–2020. (2021).

kestavakehitys.fi: Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki on pysynyt liian suurena (13.1.2022). 

Locke, John: Second Treatise of Civil Government (1690).

Masaki, Erika K.: Locked into the anthropocene? Examining the environmental ethics of John Locke and Jean-Jacques Rousseau (2021).

William, David L.; Brad Mapes-Martins: What Rousseau can tell us about the challenges facing Climate March (2014).