Teksti Ella Karttunen
Kuvat Senni Luttinen

Muotimaailma herätti elokuvaohjaaja Wille Hyvösessä jotain, minkä johdosta hän luopui miessukupuolestaan. Muutoksen myötä hän kohtasi maailman myös itselleen uusista kulmista.

Wille Hyvösellä, 31, on yllään kirkkaan crimsonin punainen villanuttu, jonka pieluksessa on ehkä Kallion alueen suurin hakaneula. Kokeillaanko huvin ja vaihtuvuuden vuoksi valokuvia myös ilman nuttua? Yhdistelmä on liian hyvä särjettäväksi, tuumaa Hyvönen. Tuo punainen onkin erityisen herkku yhdistelmä alaluomen vaaleansinisen kajalin kanssa, joka taas istuu viehättävästi vaaleisiin viiksiin.

“En koe missään olevani niin hyväksytty kuin muotiyhteisössä. Meillä olisi opittavaa muodin suvaitsevaisuudesta ja avaruudesta”, toteaa Hyvönen

Jo lapsena Hyvönen leikki enemmän tyttöjen kanssa ja koki väkivaltasävytteisen poikakulttuurin kukkulankuninkaineen vieraana. Neuvottelu omasta sukupuolesta sai viimeistään alkunsa Lontoossa, kun puoliso Siiri pääsi opiskelemaan arvostettuun muotikouluun Central Saint Martinsiin. Kesällä 2015 Hyvönen tutustui Lontoossa Siirin opiskelukavereihin, joissa hän näki ihmisinä uudenlaisia puolia.

“Näiden kundien tapa olla mies oli tosi vapauttavaa. He kutsuivat toisiaan she-pronominilla. Siinä seurassa ei tarvinnut enää pitää machokiveä harteillaan, vaan pystyin kokemaan vapaammin elämää.”

Hyvönen alkoi tuntea housuihin pukeutumisen epämukavana. Pian ne jäivät kokonaan pois, ja ensimmäinen oma naisten deodorantti tuoksui imelien axejen rinnalla erityisen hyvältä.

“Siitä se varmaan lähti, pukeutumisen kautta. Puhuin ensin cross-dressauksesta ja pikku hiljaa aloin huomaamaan, etten ehkä muutenkaan ole enää mies.”

Mieheydestä luopumisella on ollut myös vähemmän armeliaita seurauksia. Kun Hyvönen pitää ääntä, hän tulee sörkkineeksi joitain kulttuurisen hyväksyttävyyden rajoja.

“Tietysti voi miettiä, mikä on se psykopatologinen vinoutuma, kun mulle huudetaan kadulla. Varmaan mut koetaan jotenkin uhkana.”

Uudella tapaa katsottavissa

Hyvösen kolmas elokuva Tuntematon sai ensi-iltansa lokakuussa 2017. Vaikka Tuntematon käsittelee Hyvösen omaa sukupuolivaellusta, elokuvaa pani alulle sapetus kotimaista paikallaan kököttävää, samojen setämiesten hallussa olevaa elokuvateollisuutta kohtaan. Elokuva syntyi kritiikkinä suomalaisen elokuvan esittämälle mieskuvastolle Aku Louhimiehen työstäessä Tuntemattoman sotilaan kolmatta filmatisointia.

Ohjaajauransa aikana Hyvöselle on kertynyt kokemusta myös kameran edessä. Hän esiintyy kertojana ja toimijana Tuntemattoman lisäksi aikaisemmissa töissään Kummisetäni thaimorsian ja Onnelliset.

Haastattelun valokuvauksessa Hyvönen vaikuttaa luontevalta, rennolta ja läsnä olevalta, ja ajatus siitä, että hänen olemuksensa voidaan nähdä ongelmallisena alkaa tuntua hämmentävältä. Kysymyksiä erikoisuudentavoittelusta onkin sadellut.

“Aivan kuin päättäsin vain ärsyttää ihmisiä. On myös tullut kysymyksiä, että onko tämä joku performanssi.”

Uuden minänsä ja feminiiniseksi miellettävän tyylinsä myötä Hyvönen on saanut osakseen huutelua ja lähentelyä. Usein tämä tapahtuu hänen ollessa selin.

“Klubilla on puristettu perseestä, ja kun käännän pään, niin tyyppi säikähtää kun en ollutkaan oikeaa sukupuolta. Tai oikeanlainen nainen.”

”Klubilla on puristettu perseestä, ja kun käännän pään, niin tyyppi säikähtää kun en ollutkaan oikeaa sukupuolta. Tai oikeanlainen nainen.”
– Wille Hyvönen

Pukeutuminen on ollut paljon tapetilla puhuttaessa oikeudesta koskemattomuuteen; oikeuttaako minihame vislailuun, avoin kaula-aukko kourintaan. Arkielämän keskustelu provosoinnista ja sitä kautta uhrin syyllistäminen elää yhä jossain määrin myös institutionaalisella tasolla: vaikka suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ei raiskaus- ja ahdistelutapausten lopputulokseen saa vaikuttaa uhrin pukeutuminen, puolustus saattaa siihen yhä vedota.

Uuden tyylinsä myötä Hyvönen kokee uudella tapaa ihmisten katseet. Lontoossa hän kokee suhtautumisen itseensä neutraalimpana, kun taas Suomessa hän huomaa eron erityisesti miesten katseissa. Yllättyneisyys näkyy vastaantulijan kasvoilla, kun naisille suunnattuihin, näyttäviinkin vaatteisiin varustautuneella henkilöllä onkin värikkään silmämeikin kaverina viikset. Tai kun viiksekkäällä onkin farkkujen sijaan vieno alusmekko kukkaiskuosilla.

“Mutta Helsinki ei ole mikään pahin paikka olla erilainen. Joku Pariisi on ihan helvetti maan päällä. Berliinistä ajattelin, että se voisi olla vapaampi kaupunki, mutta sielläkin ollaan aika konservatiisia sukupuoliroolien kanssa.”

Hyvösen on vaikeampaa muistaa, millaisia katseet olivat ennen muutosta. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että hän ei normia edustaessaan tullut kohdanneeksi asiaa tai joutunut sitä itsensä kanssa käsittelemään. Hän kuitenkin kertoo olleensa jo aiemmin kiinnostunut androgyyneistä vaatteista, joten huomaamaton näky hän ei liene koskaan ole ollut. Mutta nyt, kun hän on näkyvä julkisessa tilassa, hän kokee olevansa näkymätön omalla alallaan.

“Elokuvissa ei ole muunsukupuolisia. Ei siellä ole naisiakaan, oikeita naisia. Käsikirjoittaja ja dramaturgi Tove Idström piti meille Taikissa käsikirjoituskurssin ja suuttui, että taas tätä, katso näitä naishenkilöitä, näillä ei ole mitään sielua. Se oli hienoa, kun hän oli niin tiukka.”

 

Pitsiä ja rintakarvoja

Hyvönen muistelee kertaa, kun hän oli pukeutunut isoon miesten takkiin, jonka helman alta näkyi puolen säärtä sukkahousua. Puoliso Siiri alkoi kummastella, miksi ihmiset tuijottavat.

“Siiri kysyi, miten nuo eivät voi nähdä ettet ole kunnon mies. Ne sukkahousut olisi voinut olla megginsit, semmoiset pitkät kalsarit. Mikä siinä oli enää erona?”

On seikkoja, jotka yhdistämme vahvasti maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen – miehet housuissa ja lyhyessä tukassa, nainen hameessa hulmuavine kutreineen. Parrakkaalla naisella saattoi entisajan sirkuksessa olla lupaava ura. Feminisoivat nimitykset, kuten pitkätukkasivari, pyrkivät köyhdyttämään miehen maskuliinista kelpoisuutta.

“En mä näe, että mitkään ominaisuudet liittyvät kumpaankaan sukupuoleen, se on täysin vanhoillista ajattelua. Eivät miehet voi omia viiksiä, ja mitä eroa mukamas on miehen ja naisen hameella?”

Sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuuden huomioiminen on Hyvösen mukaan muotimaailmassa enemmänkin vakio. Sukupuolikysymyksistä ei alalla juurikaan enää jutella ja vaatteita suunnitellaan sukupuolten sijaan ihmisille.

“Muotiin vaikuttaa myös se, että alalla on valtapositioissa ihmisiä, jotka eivät ole valkoisia heteromiehiä. Merkittävillä paikoilla on paljon naisia ja homoja, muunsukupuolisia ja transihmisiä. Kouluun otetaan mieluummin ihmisiä, jotka myös arkielämässään joutuvat tekemään radikaaleja valintoja. He tekevät sitten suunnittelupöydälläkin kiinnostavia valintoja.”

Puhuttaessa muodin suhteesta Suomen elokuva-alaan Hyvösen mukaan kotimaista elokuvaa vaivaa valitettavasti se, että se on huonosti ajassa kiinni.

“Suomalainen elokuva ei sijoitu mihinkään luokkaan, ei mihinkään yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Niiden ihmiskuva on kuin joku Kampin kauppakeskus, ne kuvat ja ne pinnat. Semmoinen outo ei-mikään. Ja sitten elokuvan ohjaa joku ammattimies niin kuin ‘hyvin’.”

Suomalaisen muotialan kohdalla Hyvöstä harmittaa, ettei muotiteollisuuteen panosteta rahallisesti ja alan maine on pinnallinen. Hän toivoo, että ihmiset ja taidepiirit tarkastelisivat muotialaa syvemmältä.

”Muodin yksi tehtävä on seurata ja luoda aikaa, olla suunnannäyttäjä. Voisin näyttää tosi hyviä näytöksiä, joista jokainen taiteilija ymmärtäisi, että tämähän on tosi yhteiskunnallista ja ajassa kiinni.”

Kun Hyvönen pitää ääntä, hän tulee sörkkineeksi joitain kulttuurisen hyväksyttävyyden rajoja.

Valta luopua vallasta

Hyvösen mukaan hänen toisen elokuvansa Onnelliset jälkeen hänessä itsessään tapahtunut muutos on saanut aikaan sen, että lupaavasti alkaneen uran jälkeen häntä ei enää hyväksytä valtavirtaelokuvan rahoitusmalliin.

“Aiemmin nautin valkoisen heteromiehen valtaa ja olin feministi, koska niin kuului olla tai se oli siistiä. Mutta ei asemaansa tajua, ennen kuin kaikki tulee omalle iholle.”

Siiri ja monet naispuoleiset ystävät ovat Hyvöstä välillä muistutelleet, että hänen muutaman vuoden edesottamuksensa ei-miehenä on vasta alkusoittoa. Mutta vaikka Wille näkee nautiskelleensa 27 vuotta valkoisen heteromiehen valta-asemaa, ei silloinkaan aina kivaa ollut.

“Patriarkaatti on tehnyt mun elämästä hankalampaa jo ennen. Koen, että se on suuri osa mun tuskan lähdettä. Se on jännää, että tämäkin ajatellaan pelkästään naisten, muunsukupuolisten tai transsukupuolisten taisteluna. Patriarkaatti tekee myös miehen elämästä vaikeampaa ja se on hassua, etteivät miehet itse näe sitä.”

Kun ihminen muuttuu ja siirtyy normin ulkopuolelle, hän voi kokea patriarkaatin valta-asemat täysin uudesta näkökulmasta. Hyvönen kokee sukupuoliherätyksensä myötä saaneensa itsestään enemmän käyttöön, mikä on vaikuttanut myös hänen taiteeseensa.

“Miehen kuolema voi olla myös älyllinen tai yhteiskunnallinen. Se voi lähteä vaikka parisuhteesta, jossa henkilö tajuaa valtasuhteen, vaikka puolisoaan rakastaakin.”

Hyvönen muistuttaa, ettei mikään sukupuoli ole itsessään väärä, vaan kyse on systeemistä, jossa etuoikeutetusta asemasta nauttiva sukupuoli ei tee töitä murtaakseen valtarakenteita. Nyt Hyvönen miettii omaa aikaansa tuossa asemassa, kun hän vielä koki olevansa mies.

”Se oli “kivaa ja helppoa”, ja kenties siksi sitä ei ymmärtänyt kyseenalaistaa. Ehkä mun ahdistus tulee juuri siitä, että joku tuolla jossain yrittää puskea mua johonkin malliin, mitä en ole. Siitä tulee se kirraus mun ja yhteiskunnan välillä.”

Uudenlaisten, latautuneiden katseiden ja paikoin negatiivisen kohtelun vastapainoksi Hyvöselle satelee kiitosta. Tuntematon herättää keskustelua, ja jotkut tulevat antamaan tunnustusta hänen kannanotoistaan. Välillä Hyvönen kummaksuu kunnianosoituksia.

“Kiittely tuntuu liian suurelta, koska en mä oikeasti ajattele kuin itseäni. En koe, että kenenkään puolesta tekeminen olisi mun elämäntehtävä. Mutta ehkä ajaessani omaa asiaani tulen sohaisseeksi valtarakenteita, jolloin tulen ehkä tietämättäni auttaneeksi jotain toista alistetussa asemassa olevaa.”

Teksti Matias Partanen
Kuvitus Aino Soininen

Uuden opiskelijan ensikosketus yliopistomaailmaan tapahtuu usein oman ainejärjestön kautta. Ainejärjestöt ajavat oppiaineen etuja ja järjestävät toimintaa. Lähes aina tämä järjestö on vastikkeetonta ja onnistuu, koska asian omaksi ottaneet ovat valmiita uhraamaan aikaa ja vaivaa yhteiseksi hyväksi. Suurin osa ainejärjestöistä on rekisteröityjä yhdistyksiä, ja niitä koskevat yhdistyslain vaatimukset. Vaikka useimmiten ainejärjestötoiminta on hauskanpitoa, verkostoitumista ja yhdessäoloa, voivat asiat ääritilanteissa mennä niin sanotusti reisille.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on pureutua siihen, mitä velvoitteita yhdistystoiminta voi synnyttää järjestöaktiiveille, ja miten mahdolliset sudenkuopat voisi välttää. Hauskanpidon lomassa vastuuasiat voivat jäädä taka-alalle eivätkä epäilykset esimerkiksi väärinkäytöksistä helpostikaan nouse luottamukseen perustuvassa toiminnassa.

Pari vuotta sitten luokanopettajaksi opiskelevien ainejärjestö Lapikas ajautui talousvaikeuksiin väärinkäytöksen sekä huonon budjetoinnin vuoksi. Asiaa on puitu valtamedioita myöten, eikä tämän nimenomaisen tapauksen syihin ja yksityiskohtiin ole enää syytä uhrata palstamillimetrejä. Pahin onnistuttiin välttämään ja Lapikas on pikkuhiljaa nousemassa jälleen jaloilleen. Asiat olisivat kuitenkin voineet mennä myös huonommin.

Synkimpinä hetkinä Lapikasta uhkasi konkurssi, ja julkisuudessa kerrottiin, että veloista vastaavat konkurssitilanteessa henkilökohtaisesti ainejärjestön hallituksen jäsenet. Ääritapauksessa näin voisikin olla. Yleensä rekisteröidyn yhdistyksen hallituksen jäsen ei kuitenkaan vastaa yhdistyksen velvoitteista henkilökohtaisesti. Yhdistyslain mukaan hallituksen jäsen, yhdistyksen toimihenkilö ja toiminnantarkastaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksellisesti, siis huolimattomuuttaan, aiheuttanut yhdistykselle, sen jäsenelle tai muulle taholle.

Lieväkin huolimattomuus voi synnyttää vahingonkorvausvastuun. Asiakirjoja on siis aina syytä syynätä huolellisesti ja sitoumuksia esimerkiksi yhteistyökumppaneiden kanssa tehdä harkiten.

Huolimaton joutuu vastuuseen

Lieväkin huolimattomuus voi synnyttää vahingonkorvausvastuun. Asiakirjoja on siis aina syytä syynätä huolellisesti ja sitoumuksia esimerkiksi yhteistyökumppaneiden kanssa tehdä harkiten. Epäedullisesta yhteistyökumppanuudesta voi olla hyvin vaikea päästä eroon, ja mahdollinen ainejärjestön kokema vahinko voi kanavoitua hallituksen jäsenten korvattavaksi. Näin voi käydä esimerkiksi, jos yhteistyökumppanin kanssa on sitouduttu järjestelyyn, jota ainejärjestö ei kykene tai halua noudattaa, ja yhteistyökumppani vaatii ainejärjestöltä vahingonkorvausta sopimusrikkomuksesta.

Rekisteröimättömässä yhdistyksessä velvoitteista vastaavat henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti toimiin osallistuneet tai niistä päättäneet. Rekisteröimätön yhdistys ei ole oikeuskelpoinen, joten se ei voi saada nimiinsä oikeuksia eikä tulla velvoitetuksi. Rekisteröimätön yhdistys voi tulla kyseeseen silloin, kun toiminta pitää sisällään vapaamuotoista yhdessäoloa eikä yhdistyksellä ole juurikaan rahaliikennettä.

Rekisteröity yhdistys itse on oikeuskelpoinen ja voi saada nimiinsä oikeuksia tai tulla velvoitetuksi. Oikeuskelpoinen yhdistys voi esimerkiksi omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta, tehdä kauppoja ja muita sopimuksia sekä ottaa vastaan lahjoituksia. Ainejärjestötoiminnassa nämä toimet tapahtuvat hallitusten jäsenten ja toimihenkilöiden kautta. Yhdistyksen hallitus tekee päätöksiä kokouksissaan kollektiivina ja sillä on vastuu tehdyistä päätöksistä ja toiminnastaan. Lähtökohtaisesti asiat toimivat, kuten pitää, ja päätöksiä tehdään huolella.

Oman riskinsä ainejärjestötoiminnassa muodostaa kuitenkin se, että yhdistys voi harjoittaa muun toiminnan ohessa elinkeinotoimintaa, kuten tapahtumien järjestämistä tai valmennuskursseja. Elinkeinotoimintaan saattaa liittyä huomattava taloudellinen riski. Tapahtumat eivät välttämättä tuotakaan odotetusti tai tapahtumissa saattaa sattua vahinkoja, joita vakuutus ei kata.

Hallituksen jäsen voi joutua korvaamaan huolimattomuudellaan aiheuttamansa vahingon. Tuottamusvastuu ja sitä kautta vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä esimerkiksi silloin, jos hallituksen jäsen tai toimihenkilö laiminlyö laskujen, verojen tai muiden maksujen suorittamisen tai jos hän ryhtyy sellaisiin toimiin tai hankintoihin, joihin ei ole varattu määrärahoja. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että hallitustoimijat ovat tietoisia toistensa toimista, ja voivat esimerkiksi tukea jaksamisen rajoilla keikkuvaa toveriaan. Kynnys pyytää apua voi olla hyvinkin korkealla, joten asioista puhuminen ja vastuun jakaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Joskus rahoja käsitellessä tilaisuus voi tehdä varkaan ja yhdistyksen varoja voi ajautua vääriin taskuihin. Näin kävi Lapikkaan tapauksessa. Epärehellisen henkilön lisäksi myös muut hallituksen jäsenet voivat joutua henkilökohtaiseen korvausvastuuseen, jos he ovat laiminlyöneet asianmukaisen varojenkäytön valvonnan. Oikeuskäytännössä vahingonkorvausvastuun edellytyksenä on kuitenkin nähty yhdistyksen sääntöjen ja yhdistyslain vastainen toiminta. Korkeimpaan oikeuteen menneessä Kalpa Kuopio ry:n tapauksessa tuomioistuin katsoi, ettei huolellisuusvelvoitteenkaan laiminlyöminen synnyttänyt korvausvelvollisuutta. Mikäli ainejärjestö ajettaisiin konkurssiin, on hallituksen jäsenten henkilökohtainen korvausvelvollisuus melko epätodennäköinen, mikäli vahinko on aiheutettu ainoastaan huolimattomuudella.

Vastuuvapautus ei katkaise vastuuta

Hallituksen jäsenet ovat lähtökohtaisesti yhteisesti vastuussa yhteisesti tekemistään päätöksistä niin kauan kunnes vastuuvapaus on myönnetty. Yksittäinen hallituksen jäsen voi kuitenkin vapautua vastuusta myös sillä, että hän vastustaa vääräksi tietämäänsä päätöstä. Jos päätös on jo tehty, asiasta tulee jättää eriävä mielipide tai vastalause. Myös se, ettei ota esimerkiksi jääviyden takia osaa päätöksen tekemiseen, voi vapauttaa vastuusta. Pelkkä passiivisuus luottamustoimessa ei kuitenkaan vapauta vastuusta.

Vanhan hallituksen vapauttaminen vastuusta ei muodosta maagista seinää, joka estäisi aikaisempiin väärinkäytöksiin puuttumisen. Vanha hallitus on yhden jäsenen tai kollektiivin kautta saattanut antaa vääriä tietoja. Jos vahingollinen toiminta tulee myöhemmin ilmi, asiassa voidaan nostaa vahingonkorvauskanne, vaikka vastuuvapautus olisikin jo myönnetty.

Kokonaisuutena ainejärjestön hallituksessa toimimista voi pitää turvallisena tapana harjoittaa yhdistystoimintaa. Normaalilla huolellisuudella ja hyvällä yhteishengellä pääsee pitkälle. Joskus oikeanlaista toimintakulttuuria ei kuitenkaan saada siirrettyä uusille toimijoille hallitusten vaihtuessa. Tästä syystä esimerkiksi LYYn tulisi kyetä tarjoamaan tukea uusille toimijoille. Esimerkiksi Riemupiirakassa, jossa valtaosa ajasta menee verkostoitumiseen ja hauskanpitoon, tarjottu pieni oppitunti voi haihtua muistista viimeistään kivan viikonlopun jälkeen.

Teksti Pekko Riihonen, Emma Kähkönen ja Juho Kähkönen
Kuvitus Aino Harmanen

Kolme Lapin yliopiston opiskelijaa kävi kirjeenvaihtoon digitalisoituvan yliopiston tulevaisuudesta. Mihin haasteisiin opetus vastaa? Miten monimuoto-opinnot ja digitalisaatio muovaavat opiskelua? Entä mikä yhdistää suomalaista aikuisopiskelijaa ja nuorta Darwinia?

SIVISTYS DIGITAALISEN TIEDON SIRPALETULVASSA

Neljäs teollinen vallankumous ja median murros ovat muuttaneet, ja tulevat muuttamaan, tietoympäristöämme radikaalisti. Jo nyt kuka tahansa älylaitteella varustautunut kykenee murtautumaan ulos passiivisen vastaanottajan roolista aktiiviseksi sisällöntuottajaksi. Erilaisten aineistojen digitalisoituminen sekä koneelliset aineistojen analysointimenetelmät ovat luoneet valtavan tietoympäristön, jossa dataa on tarjolla yli aivojemme prosessointikyvyn. Tässä ympäristössä erityisesti aikaisemmin marginaaliin jääneet pseudotieteelliset tutkimukset, valemediat, sekä erilaiset viha- ja lokasivustot ovat saaneet jalansijaa.

Digitaalinen tietoympäristö on tullut jäädäkseen, joten sen haasteisiin on vastattava. Digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela korostaa kokonaisuuksien hallinnan sekä kriittisen ajattelun merkitystä, sillä digitaalisessa ympäristössä tietoa saadaan sirpaleina ja tulvimalla. Tässä tietoympäristössä tarvitaan kriittiseen ja luovaan ajatteluun ohjaavia tahoja sekä luotettavia ja vastuullisia sisällöntuottajia. Näin kompensoidaan ilmiön negatiivisia ulottuvuuksia. Tässä yliopistoilla on jo roolinsakin puolesta vastuu toimia. Yksi keino olisi tarjota julkista digitaalista opetusta; yliopistot pystyvät vastaamaan pseudotieteisiin ja valeuutisiin tarjoamalla opetusta kriittiseen ajatteluun. Avoin pääsy tiedon ja opetuksen lähteelle palvelisi myös yhteiskunnallista sivistystä, sivistyksen kun ei tule olla vain kapean eliitin etuoikeus.

Kansainvälisesti laaja sivistyksen taso on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen elementti. Teknologinen kehitys ja yhteiskunnallinen ilmapiiri asettavat sivistysyhteiskunnalle uusia haasteita, joihin digitaalisen keinoin voidaan vastata. Digitaalisuus ei kuitenkaan ole itseisarvo. Jotta digitaalisuus saadaan palvelemaan sivistystä, se tulee alistaa instrumentin rooliin. Tällöin sen avulla voidaan murtautua irti useista ajan ja paikan kahleista sekä opetuksen kaavamaisuuksista, ja näin nostaa dialogi, opetus ja sivistys uudelle tasolle.

Tällaisia pohdiskelin,

Pekko

Kirjoittaja on sivistymätön poliittinen eläin, joka opiskelee Lapin yliopistossa politiikkatieteitä.

Lähteet

Honkela, Timo (2014) Digitaalisuus Sivistyksen, oppimisen ja ymmärryksen tukena. Tieteessä Tapahtuu 5/2014, 39-40.

Rubin, Anita Opettajuuden Tulevaisuus. https://tulevaisuus.fi/artikkeleita/opettajuuden-tulevaisuus/ (haettu 25.9.2018).

ETÄOPETUS HAASTAA AJATUKSEMME LÄSNÄOLOSTA: AKATEEMIKON ELÄMÄÄ  DARWININ JA VÄÄRÄNIEMEN TAPAAN

Kiitos oivasta keskustelunavauksesta, Pekko! Jutellessani verkko-opinnoista, minulta kysytään usein: “Eikö se ole pois oppimisesta, kun ei kohtaa opettajaa kasvokkain?” Ymmärrän kysyjien digiskeptismin. Tukeudumme virtuaalikommunikaatioon arjessa niin usein, että perinteisistä tete-á-tete-hetkistä on muodostunut ylellisyys, jota varjella.

Toisaalta kysyn, onko fyysinen läsnäolo ollut ennenkään vaade akateemiselle kasvulle? Charles Darwinin kirjeenvaihto muodostaa suuren osan hänen kirjallisesta tuotannostaan. Darwin on esimerkki yliopiston kasvatista, joka vietti tärkeimmät opinvuotensa (Edinburghin ja Cambridgen kontaktiopetuksen jälkeen) kentällä. Kukaan ei väheksy hänen ajatteluaan siksi, että hän hioi sitä etäällä tiedeyhteisöstä, H.M.S. Beaglen kajuutassa ja kädet Galápagossaarten sannassa. Darwinin teoriat eivät syntyneet romanttisessa, luonnontilaisessa tyhjiössä, vaan hän testasi niitä jatkuvasti oppi-isiinsä turvautuen.

Samaan aikaan Lontoon johtavien yliopistojen kirjekurssit yleistyivät. Tarkoitus oli tavoittaa kansalaiset, joilla on työ- ja perhevelvoitteita. Jo 1800-luvun yliopistot herkuttelivat ajatuksella globaalista saavutettavuudesta. Darwinin aikalaiset saattoivat vain haaveilla web-seminaareistamme ja VR-laboratorioistamme.

Elinikäisen oppimisen aikakautena on tunnustettava, että kaikki opiskelijat eivät vaadi kampuselämää – tarvitaan akateeminen viitekehys, jossa oppia. Kaleva kertoi 12.09.2018 aikuisopiskelija Annakaisa Vääräniemestä, joka etäsuoritti kirjoittajanopintonsa maailmanympärimatkalla. Aikuiskoulutustuki riitti elämiseen ulkomailla Helsinkiä paremmin. Vääräniemi koki, että matkanteko tuki kirjoitustyötä. Etäopiskelu mahdollisti taloudellisen tasapainon ja elämäntavan, johon yltääkseen moni pitää välivuoden.

Toki epäilys etäopintojen vajavaisuudesta vaivaa lehtoreitakin. Kaipaamme kipeästi digididaktiikan tuntemusta. Mitä kriteerejä tiede asettaa ylipäätänsä toimivalle, inklusiiviselle opetukselle? Tutkimusten mukaan tilojen ja työtapojen täytyy olla osallistavia, esteettömiä, monikanavaisia, intuitiivisia ja yksilölähtöisiä. Mikään näistä tavoitteista ei ole verkko-opetustiloja timpuroivien koodaajien ulottumattomissa. Haaveissani e-luokat ovat immersiivisiä kuin tehnoavimmat pelit.

Jotta etäopetus ottaa edistysaskelia, se vaatii rehtorien tuen ja innostuneita yksilöitä opettajien ja opiskelijoiden joukosta. Jokainen digi-inklusiivinen kurssi auttaa yliopistoa sopeutumaan aikaan digiloikan jälkeen. Siinä maailmassa ihmiset kirjautuvat uuteen e-opistoon ennen, kuin ehdit “luokassa todettiin sisäilmaongelma” sanoa.

Mitä aatoksia Juholla herää kotiyliopistomme opetuksesta?

Terveisin,

Emma

Kirjoittaja on taiteiden tiedekunnan opiskelija ja parantumaton generalisti, joka napsii verkko-opintoja kolmesta korkeakoulusta.

Lähteet

Darwin Correspondence Project. https://www.darwinproject.ac.uk/. Viitattu 25.09.2018.

Moberg S., ym., (2010). Erityispedagogiikan perusteet.

Kaleva 12.09.2018

University of London. https://london.ac.uk/about-us/history-university-london Viitattu 25.09.2018.

PIIRTOHEITTIMEN JÄLKEINEN AIKA

Kiitos Pekko ja Emma. Nostitte esiin hyviä näkökulmia! Toivon, että meidän yliopistossamme uskalletaan ja kehdataan. Uskalletaan hyödyntää olemassa olevaa tekniikkaa ja kehdataan vaatia parempaa. Maailmalla riittää vaihtoehtoja perinteisille opetusmenetelmille ja Lapin yliopistossa pelkästään opetuslaboratorioita on yhdeksän erilaista. Niitä voisi hyödyntää rohkeammin.

Esimerkiksi yliopiston prototypointilaboratorio SINCO on raikas avaus. Luotaantyöntävästä nimestään huolimatta SINCO on mukautuva ympäristö, joka ainakin minulla madaltaa kynnystä kokeilla uutta ja mahdollistaa oppimisen eri tavoin. Minusta SINCO:ssa on erityistä se, ettei siellä ole “oikeaa” tapaa tehdä asioita. Se on minusta hyvä filosofia opetuksen kehittämiseen, etenkin kun teknologia ja opetusmenetelmät kehittyvät nopeasti.

Hyvänä esimerkkinä palvelumuotoilun luennolla luennoitsija oli Saksassa haastattelemassa Volkswagenin palvelumuotoilijoita. Rovaniemellä tätä seurattiin SINCO:n  näytöiltä samalla, kun tutkijan johdolla hyödynnettiin muuttuvaa luokkatilaa. Etäosallistuminen kurssille oli tehty helpoksi ja lähiopetuksessa sai osallistua itselleen sopivilla tavoilla. Videoyhteyksien pätkimisestä huolimatta näen, että monimuotoinen opetus on hyvä suunta kehittää opetusta.

Lapin yliopiston rajallisilla resursseilla on jo rakennettu hyviä oppimisympäristöjä, mutta esimerkiksi oma pääaineeni politiikkatieteet ei näitä vielä hyödynnä, vaikka meiltä mielenkiintoisia kursseja löytyykin. Esimerkiksi ympäristöpolitiikan huippukokoussimulaatio kehittyisi uudelle tasolle yhteistyössä taiteiden tiedekunnan pelisuunnittelijoiden kanssa. Pelilliselle simulaatiolle ilmastonmuutoksen torjuntaan uskoisi löytyvän kiinnostusta myös yliopistomme ulkopuolelta.

En kuitenkaan usko, että muutosta modernimpaan nähdään, elleivät opiskelijat sitä rohkeasti vaadi. Piirtoheittimistäkään* ei luovuttu ennen kuin ne kannettiin pois luentosaleista.

* Piirtoheitin, vanhemmalta nimeltään yliolanheitin on laatikko, jossa on lamppu. Piirtoheitin heijastaa kuvia yleisölle ja moni esiintyjä pitää sitä luotettavampana kuin tietotekniikkaa. (Lähde: Wikipedia)

Opiskelutsemppiä kaikille!

Juho

Kirjoittaja opiskelee politiikkatieteitä ja uskoo, että joka päivä tapahtuu hyviä muutoksia.

Teksti Mikko Koljonen 
Kuvitus Elli Alasaari

Yliopiston sähköposteissa kiertävät tietojenkalasteluviestit ovat ikuisuusongelma, jotka nousevat pintaan ympäri vuoden. Viimeisin epidemia tapahtui juuri alkusyksystä täsmälleen samoihin aikoihin uusien opiskelijoiden aloittaessa opintiensä.

Huijausviestiin lankeaminen ei ole kuitenkaan häpeäksi.

”Hyvin tehdyn huijausviestin tunnistaminen tietojenkalasteluksi voi olla vaikeaa, sillä viimeaikaiset viestit on kirjoitettu hyvällä suomen kielellä”, toteaa Lapin yliopiston tietoturvapäällikkö Esa Mätäsaho.

Tyypillistä huijausviesteille on se, että ne sisältävät linkin, jonka takana käyttäjää pyydetään antamaan käyttäjätunnukseensa liittyvää tietoa esimerkiksi salasanojen muodossa. Uskottavuutta lisää viestin naamioiminen viralliselta taholta saapuneeksi.

”IT Helpdesk (yliopiston it-tuki) ei koskaan lähetä tämänkaltaisia linkkejä salasanan vaihtamiseksi, ellei asiakas ole ensin ottanut yhteyttä esimerkiksi kirjautumisongelmien takia. Ennen viestissä olevien linkkien klikkailua kannattaa selvittää, mistä asiassa on oikein kyse, sillä vakavimmillaan linkin kautta voi asentua haittaohjelmia, joiden kautta verkkorikolliset saavat käsiinsä luottokortti- ja henkilötietoja” jatkaa Mätäsaho.

Pelkkä epäily tietojenkalasteluviestistä on hyvä syy ottaa yhteyttä opiskelijoiden Helpdeskiin, jossa asia selvitetään ja viedään tarvittaessa eteenpäin. Mätäsaho kannustaa myös selkeän huijausviestin ilmoittamiseen, sillä tieto voi olla hyödyllistä seurannan kannalta. Jos vahinko on jo tapahtunut ja käyttäjä epäilee antaneensa tietojaan huijausviestin välityksellä, täytyy hänen ottaa välittömästi yhteyttä Helpdeskiin tunnuksen sulkemiseksi ja haittojen minimoimiseksi.

”Mitään sanktioita käyttäjälle ei koidu, sillä huijausviestien kehittyessä tällaiset vahingot ovat mahdollisia kaikille”, täsmentää Mätäsaho.

Salasanalla on merkitystä

Koko yliopiston tietoturvan varmistamiseksi yliopiston käyttäjätunnusta tai sähköpostia ei tulisi käyttää rekisteröidyttäessä ulkopuolisiin palveluihin, esimerkiksi Facebookiin. Astetta tärkeämpää on kuitenkin käyttää eri salasanoja yliopiston palveluissa kuin ulkopuolisilla sivustoilla.

”Myös ulkoisten palveluiden salasanoja kannattaa vaihdella. Esimerkiksi pelisivuston salasanaa ei kannata käyttää pankin sivuilla. Kaikkien sivustojen pyyntöihin tallentaa salasana täytyy aina vastata kieltävästi”, lisää Mätäsaho.

Jos haluaa käyttää salasanojen tallennusohjelmia muistin tukena, kannattaa varmistua ohjelmiston tuottajan luotettavuudesta. Itse salasanojen pitäisi nykysuositusten mukaan olla pitkiä. Pitkässä salasanassa ei erikoismerkeilläkään ole niin suurta merkitystä. Mitään omaan persoonaan viittaavaa ei salasanassa saisi käyttää, vaan yleisluontoisuus ja helposti muistettavuus ovat eduksi.

Seuraamalla yliopiston sosiaalista mediaa pysyy tietoisena ajankohtaisista tietoturva-asioista. Lisätietoa tietoturvasta on lisäksi löydettävissä osoitteesta https://www.ulapland.fi/tietoturva.

Teksti Iida Nevasalmi & Matias Kassala
Kuvat Aleksi I. Pohjola

Yliopistohallinnossa toimivat hallinnon opiskelijaedustajat tunnetaan tuttavallisemmin hallopedeinä. Hallopedit ovat opiskelijoiden edustajia ja he osallistuvat yliopistoyhteisön päätöksentekoon.

Jokaisella opiskelijalla tiedekunnasta riippumatta on mahdollisuus saada opintopisteitä hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta, tuutoroinnista tai muusta aktiivisesta toiminnasta yliopistoyhteisön piirissä. Opiskelijat ovat edustettuina yliopiston hallinnossa monissa toimielimissä ja työryhmissä. Opiskelijat edustavat yliopiston hallituksessa, yliopiston kollegiossa ja tiedekuntien tiedekuntaneuvostoissa.

Lapin yliopiston hallituksessa ollaan suurten asioiden äärellä. Hallituksen tärkeimpinä tehtävinä on vastata yliopiston taloudesta ja strategisista linjauksista. Lapin yliopiston hallituksessa on kaksi opiskelijajäsentä. Tänä vuonna opiskelijajäseninä toimimme me, Iida Nevasalmi ja Matias Kassala.

Yliopiston hallitus kokoontuu noin kahdeksan kertaa vuodessa, mutta työtä riittää myös kokousten ulkopuolella.  On tärkeää, että kokouksiin valmistaudutaan hyvin ja asioista otetaan selvää jo ennakkoon. Myös yliopistoyhteisön ja korkeakoulupolitiikan kulloisetkin kiemurat on hyvä tuntea. Hallitustyöskentelyssä on erittäin tärkeää ymmärtää suuria kokonaisuuksia ja monimutkaisia syy-seuraus-suhteita. Välillä tuntuu, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tämän vuoksi on tärkeää tuntea yliopistoyhteisö ja eri sidosryhmät aina valtakunnan korkeakoulupolitiikkaa myöten.  

Yliopistoyhteisön oppii tuntemaan vain yhteisön kautta. Vuosi ylioppilaskunnan hallituksessa oli erittäin hyvä valmennus yliopiston hallituksessa toimimiseen. Lisäksi olemme aktiivisesti pyrkineet kuuntelemaan mitä toiveita ja huolia Lapin yliopiston opiskelijoilla on juuri nyt. Vaikka suurin osa opiskelijoiden huolenaiheista kuuluu oman ainejärjestön tai tiedekuntaneuvoston tontille, myös hallituksen jäsenelle on tärkeää tietää mihin suuntaan opiskelijat haluavat yliopistoa kehittää ja millaisena he näkevät korkeakoulun tulevaisuuden.

Olemme pyrkineet ottamaan selvää asioista myös muilta yliopistoyhteisön jäseniltä. Tässä on auttanut yliopiston henkilökunnan avoin ja välitön toimintakulttuuri. Kun uskaltaa mennä kysymään, saa yleensä myös vastauksen. Mikäli tuntuu, että hankerahoituksen kiemurat eivät aukea, voi käydä keskustelemassa asiasta talousjohtajan ja tutkimusvararehtorin kanssa. Sen jälkeen on paljon helpompi käsitellä asiaa hallituksessa ja tehdä siihen liittyviä päätöksiä.

Työskentely yliopiston hallituksessa on mielenkiintoista. Tällä hetkellä hallituksessa on käsitelty muun muassa prosessia yliopiston uuden strategian luomiseksi. Niin kuin suurin osa hallituksessa käsiteltävistä asioista, myös tämä on asia, jonka vaikutukset kantavat kauas tulevaisuuteen. Hallitustyöskentelyssä on pystyttävä irrottautumaan nykyhetkestä ja suunnattava katse ajattelemaan laajoja kokonaisuuksia, jotka saattavat vaikuttaa vielä vuosienkin päästä. Pelkäksi kuunteluoppilaaksi ei kuitenkaan kannata jäädä, vaan aivan kuten elämässä yleensäkin, myös opiskelijajäsenillä valta tuo mukanaan myös vastuuta. Paikka hallituksessa menee hukkaan, jos ei ole valmis kertomaan mielipiteitään ja perustelemaan niitä.

Teksti Harriet Lindfors
Kuva Laura Miettinen

Oikeustieteen opinnot ovat melko teoriapainotteisia, joten kaikenlainen työkokemus on hyväksi, jotta opintojen aikana saa näkökulmia erilaisista uramahdollisuuksista. Työskentelin korkeakouluharjoittelijana liikenne- ja viestintäministeriössä (LVM) konserniohjausosastolla joulukuun (2017) puolesta välistä huhtikuun (2018) puoleen väliin saakka. Työskentelin pääasiassa ministeriön strategiajohtajan ja lainsäädäntöjohtajan apuna keskeisissä lainsäädäntö- ja strategiahankkeissa.

Heti harjoitteluni alussa pääsin osallistumaan LVM:n hankelistan valmisteluun ja koordinoin valtioneuvoston kanslialle ilmoitettavien hallituksen esitysten aikatauluja. Ministeriön hankelista kattaa hallituksen esitykset, valmistelussa olevat säädösesitykset, hallitusohjelman kärkihankkeet ja keskeiset EU- ja kansainväliset hankkeet ja neuvottelut sekä muut kehittämishankkeet. Ensimmäiseksi tehtäväksi tämä oli mielestäni oikein hyvä, koska sain samalla kattavan kuvan siitä, minkälaisia hankkeita LVM:ssä oli sillä hetkellä valmisteilla eri osastoilla.

Pääsin työskentelemään myös LVM:n tulevaisuuskatsauksen parissa, joka julkaistiin kesäkuussa. Tulevaisuuskatsaus on virkamiestyönä laadittu ja sen tarkoituksena on tuottaa tietoa yhteiskunnan nykytilasta ja tuoda esiin aiheita, jotka vaativat poliittista päätöksentekoa seuraavalla hallituskaudella. Mielestäni oli erittäin mielenkiintoista päästä tutustumaan laajasti tulevaisuuskatsauksen laatimisprosessiin ja sen sisältöön.

Keskeinen hanke jossa olin mukana, oli LVM:n hallinnonalan virastouudistusta koskevan hallituksen esityksen valmistelu (HE 61/2018 vp). Tarkistin muun muassa esityksen perustelutekstejä ja lakiehdotuksia sekä varmistin, että ne täsmäävät keskenään. Toimin myös tarvittaessa uudistuksen oikeudellisesta valmistelusta vastaavan lainvalmisteluryhmän sihteerinä ja koordinoin materiaaleja sekä kokousaikatauluja. Kyseinen HE annettiin eduskunnalle toukokuussa ja se onkin vielä käsittelyssä tätä kirjoittaessani. Vaikka minulle oli teorian tasolla tiedossa, miten lain valmistelu toimii, oli erittäin opettavaista päästä näkemään se käytännössä. Voikin sanoa, että osaan nykyisin myös paremmin lukea lainvalmisteluaineistoja ja löytää etsimäni tiedon niistä.

LVM:ssä on aina useita korkeakouluharjoittelijoita eri osastoilla, joten työtehtävät voivat riippua paljon siitä, millä osastolla työskentelee. Muille osastoille tulee esimerkiksi enemmän kansalaiskirjeitä, joihin kyseisten osastojen korkeakouluharjoittelijat ovat päässeet vastaamaan. Itse en kansalaiskirjeisiin päässyt vastaamaan, mutta erääseen selvityspyyntöön laadin alustavan vastauksen.

Osallistuin monien eri työryhmien työskentelyyn avustaen niissä. Osallistuin esimerkiksi maakuntauudistuksen valmisteluun liittyviin työryhmiin sekä toimin sihteerinä LVM:n hallinnonalan arktisten asioiden yhteistyöryhmässä. Muutenkin pääsin tekemään erilaisia mielenkiintoisia selvityksiä ja laatimaan muistioita ja yhteenvetoja työryhmien käyttöön.

Kokonaisuudessaan pidin harjoitteluani erittäin hyvänä ja onnistuneena, koska sain riittävästi haastetta työtehtävissä ja jokainen päivä oli jollakin tapaa erilainen. Pääsin mukaan niin moneen, että sain monipuolista näkökulmaa siihen, millaista työtä ministeriössä voi olla. Koen, että sain paljon tietoa ja taitoa ammatillista kehittymistä varten!

Antti Eteläaho

Ylioppilaskuntatoiminta edunvalvontakentällä on opiskelijoiden edun edistämistä. Se vaatii vaikuttamista niin yliopiston sisällä oleviin päättäviin toimijoihin, kuin myös valtakunnan tasolla valtakunnanpäättäjiin. Koen, että olen edunvalvonta-asiantuntijana eräänlainen opiskelija-asian lobbari. Olen viime aikoina saanut miettiä paljon sitä, mikä sitten tekee vaikuttajasta hyvän.

Aluksi on tunnustettava, että olen luullut tietäväni hyvin, mikä on hyvä vaikuttaja. Olen tähän asti arvioinut, että hyvä vaikuttaja on sellainen, joka vaikuttamistilanteessa tekee vaikutustyönsä ikään kuin huomaamatta – vastapuolta kuunnellen, kompromissiratkaisuun oman asiansa vilauttaen – mutta piru, eihän tämä määritelmä riitä mihinkään.

Tärkeintä vaikuttajana ja vaikuttamisessa on tuntea ensin itsensä. Tärkeintä on se ydin ja sisin, kuka sinä olet. Mikä tekee sinusta juuri sinut, ja mikä tekee sinusta juuri sellaisen vaikuttajan kuin olet.

Ensin pöydälle laitetaan arvot. Määrittelisin arvotkin ainakin kolmeen erilaisiin arvoihin. Mielestäni erilaisia vaikutustilanteen arvokategorioita ovat pohja-arvot, toiminta-arvot ja tavoitearvot. Esimerkiksi pohja-arvo voi olla vaikka oikeudenmukaisuus, toiminta-arvo luottamus ja tavoitearvo onnellisuus. Tavoitearvossa on huomioitavaa se, ettei sitä voi koskaan maksimaalisesti saavuttaa. Aina on tehtävää esimerkiksi onnellisuuden tai tasa-arvon eteen.

Toinen tärkeä viime aikoina saamani oppi: hyvänä vaikuttajana tiedostat pelkosi ja heikkoutesi. Yleensä pelot ja heikkoudet ovat ensimmäisenä kolkuttamassa arvopohjan oveen. Esimerkiksi arkipäiväinen opiskelijamaailman ilmiö stressi voi paineistaa jotain sinun toiminta-arvoasi. Omalla kohdallani monesti on esimerkiksi huolellisuus toiminta-arvona ollut kovankin paineen alla, kun stressi on päässyt kylään minun ”arvojen talooni”. Pelot ja heikkoudet tiedostamalla on käytössäsi enemmän työkaluja niiden voittamisen suhteen.

Kolmantena avainkohtana hyvän vaikuttajan kohdalla pidän sitä, että hän uskoo itseensä, mutta osaa myös kuunnella. Tähän viittaa ehkä myös aiemmin kuvailemani hyvän vaikuttajan määritelmä, minkä olisin vielä ensimmäisenä vastannut, jos vaikka kaksi kuukautta sitten minulta olisi kysytty kysymys: ”Millainen on hyvä vaikuttaja?”.

Hyvä vaikuttaja on paljon muutakin. Hän on itsensä tunteva, tavoitteensa tiedostava ja arvoihinsa nojaava. Erityisen paljon vastauksia hyvään vaikuttamiseen olen saanut ylioppilasliikkeessä toimimisesta. Kannustankin hakemaan rohkeasti mukaan LYYn vaikuttajatoimintaan esimeriksi hallinnon opiskelijaedustajana!

Aleksi I. Pohjola

Tervehdys, arvon uudet ja vanhat Lapin yliopiston opiskelijat! Uusi lukuvuosi on pikku hiljaa käynnistynyt tuoden toivottavasti meille kaikille oppimisen ja kehittymisen, yhdessäolon ja ilon tunteita.

Itsensä kehittäminen, uuden omaksuminen ja sivistyksen kerääminen ei rajoitu pelkästään opiskeluaikaan; se on läpi elämän kestävä matka, jossa uteliaisuus ja avarakatseisuus uusia asioita, ihmisiä ja tietoa kohtaan takaa ihmisen kasvun täyteen mittaansa.

Mutta opiskeluaika on juurikin sitä aikaa, jossa luodaan perustukset tälle oppimismatkalle. Olemme yliopistoon hakiessamme olleet jo jollain tavalla tietoisia siitä, mikä meitä kiinnostaa. Olemme valinneet alan, jota haluamme opiskella ja jossa haluamme kehittyä.

Yliopisto on kuitenkin paljon muutakin, kuin laput silmillä kuljettava putki – koulutusalasta riippumatta. Tai ainakin sen pitäisi olla.  Sen pitäisi pystyä tarjoamaan välineet kriittiseen ajatteluun sekä laadukkaaseen ja monipuoliseen opetukseen – tieteelliseen ja taiteellisen sivistykseen. Yleissivistykseen.

Valitettavasti yliopisto on myös tulostavoitteita ja byrokratiaa, jatkuvaa kilpailua ajasta ja resursseista, ulkoapäin tulevista arvopainotuksista sekä valtakunnan politiikassa tehtävistä päätöksistä.

Sivistysyliopiston ihanne on ajautunut konfliktiin kapitalistisen tehokkuus- ja suoritusyhteiskunnan kanssa.

Mitä opiskelijat voivat tehdä? Sopeutua tilanteeseen? Hyväksyä sen, että yleissivistystä ja monipuolista osaamista entistä enemmän korostava yhteiskunta ei ole valmis koulutuspolitiikassa toteuttamaan vaatimiaan arvoja? Kyllä ja ei.  Realiteetit on toki tunnustettava ja niiden kanssa pyrittävä toimimaan, mutta opiskelijoilla on myös oikeus vaatia ja vaalia omia etujaan.

Teillä, arvon opiskelijat, on oikeus ja velvollisuus vaatia yliopistolta laadukasta ja monipuolista opetusta. Teillä, arvon opiskelijat, on oikeus sivistää itseänne monipuolisesti ja vaatia rakenteita, toimia ja toimintakulttuuria tätä sivistystä tukemaan. Teillä on oikeus ajatella kriittisesti ja tuoda myös epäkohdat esiin. Se on opiskelijan, yliopiston ja koko yhteiskunnan etu.

Käyttäkää yliopistossa opiskelemanne aika viisaasti itseänne sivistäen ja kehittäen, sekä nauttikaa oppimisesta, opiskelujen tarjoamista uusista ihmissuhteista sekä kokemuksista. Se on ainutlaatuista aikaa, jota ei kannata kulkea laput silmillä pimeää putkea pitkin.