Teksti Matias Partanen
Kuvitus Juho Hiilivirta

The first time I came across with the concept Dark Web was a year ago when I read a newspaper article about a Finnish online black market called Silkkitie. It is a domestic platform for selling illicit drugs and other illegal products and services online. Payments are made using bitcoins and the products are sent to customers via Finnish postal services.

Mail-order drug shop Douppikauppa, which operates through Silkkitie, had a very unusual advertisement campaign to market its services. In June 2015 Douppikauppa sent free LSD to hundreds of people in exchange for reviews of their service. This of course caught the attention of Finnish media and naturally the law enforcement officers as well. Now, a year later, the service is still up and running. How come is this possible?

Silkkitie operates in a part of the Internet called the Dark Web. To better understand what is going on here it is best to explain terminology of the darker side of the Internet. Internet consists of layers. There is the surface Internet, the Deep Web and the Dark Web. Surface Internet by definition can be accessed through normal search engines like Google, Bing and others.

According to Internet Live Stats there are approximately 940 000 000 websites online at the present moment. In the United States about 100 000 web domains are registered every day. Simultaneously, it is estimated that 40 000–70 000 web domains go offline each day. It makes 30 000 new web domains every day. Still, only about 0,03 percent of the Internet can be accessed via normal search engines. Where is the 99,97 percent of the Internet then?

Layers of the Internet

Luckily, doctorand Alexander Wiatrowski, who is working towards his Ph.D. at the Faculty of Law in the University of Lapland, can give us an explanation. Mr. Wiatrowski held a presentation about the less known parts of the Internet at the International Summer School of Legal Informatics this year.

Wiatrowski divides Deep Web into two layers. Deep Web Layer 1 consists of websites and content accessible via normal browser, but with no index. Deep Web Layer 2 on the other hand contains content available through specialized software. That includes Dark Web where the aforementioned Silkkitie also operates. According to Wiatrowski, Deep Web is currently 400 to 550 times larger than the commonly defined World Wide Web.

The Deep Web is accessible through specialized search engines designed specifically for indexing the content of the Deep Web. It is estimated that approximately one third of the Deep Web consists of commercial databases and one fifth military databases. Approximately 50 percent of the Deep Web can be searched for free with the right tools and determination.

"Most of the data in the Deep Web is really boring."

“Most of the data in the Deep Web is really boring. What is no longer important goes to the Deep Web. The amount of the interesting content is much smaller. You also have to know what you are looking for. Otherwise you end up wandering in the Deep Web aimlessly”, Wiatrowski explains.

The content of the Deep Web is hard to access because the content is often behind some kind of bot unfriendly interface, security block, has corrupted code, uses Flash or some other reason the bot can not access the content. Common search engines rely on automated software agents called spiders, crawlers, robots and bots. These bots seek content from the Internet, and from within individual web pages. If a search engine is not able to index content from a particular website, this website will not show on search results. Databases that require login are also part of the Deep Web.

On the level 2 of the Deep Web there is a technological space called the Dark Web, where the servers of websites are hidden behind a veil of cryptography, and users also enjoy strong anonymity protections.

Dark Web

Dark Web is what the predecessor to the of the current World Wide Web was – a space to beyond the control of individual states, where ideas can be exchanged freely without fear of being censored or oppressed. Dark Web is known to be a place for illegal activities. This image is mainly created by the media.

“There are bad things happening in the Dark Web as well. For example illicit drug trade, child pornography, illegal services for contracting hitmen, trade of fake ID’s and so on. Basically anything you can imagine of.”

It is difficult to determine how big the Dark Web really is. A clearnet search engine called Ahmia.fi has indexed over 5 000 websites on the TOR-network. Ahmia.fi filters out sites containing child pornography so presumably the number of websites is higher.

Dark Web is getting more and more popular. The reason for its growing popularity is that it is getting more easily accessible. The Dark Web can be reached through decentralized, anonymized nodes on a number of networks including TOR and I2P. TOR is short for The Onion Router and I2P for Invisible Internet Project.

Onion routing was developed during the mid 90’s by the United States Naval Research Laboratory employees with the purpose of protecting U.S. intelligence online communications. Onion routing was further developed by the Defence Advanced Research Projects Agency – DARPA – which supported the evolution from ARPANET to Internet between 1960s and 1990s.

In 2004, the Naval Research Laboratory released the code for TOR under a free license. The Electronic Frontier Foundation began funding the development of onion routing and in December 2006 The Tor Project was founded.

Invisible Internet Project is a combination of of an overlay network and darknet that allows applications to send messages to each other pseudonymously and securely. It was initially released in 2003. I2P can be used for anonymous web surfing, chatting, blogging and sharing files. File sharing includes the possibility of using BitTorrent protocol anonymously, but this method decreases download speed.

All darknets require specific software or network configurations to access them, such as TOR, which can be accessed via a customized browser. Wiatrowski reminds that there are risks accessing Dark Web.

”If you decide to go there, you should do it with a ”naked” computer."

”If you decide to go there, you should do it with a ”naked” computer. The computer should not have a working web camera and it is not recommended to keep private files or any information pointing to you on that computer. People operating in the Deep Web are more experienced with computers than regular users and they are not always friendly. It is not regular Internet, there are no regular protocols.”

A malevolent hacker might take the control of your computer or steal your information if you end up in the wrong place. There are really no rules in the Dark Web. By accessing the Dark Web you let go of the little protection you have in the surface web.

There are directories like the Hidden Wiki that list functioning Dark Web sites. Hidden Wiki is censorship-resistant, so it does not filter out illegal content like child pornography. Its main page provides a community-maintained link directory to other hidden services, including links claiming to offer money laundering, contract killing, cyber-attacks for hire, contraband chemicals, and bomb making.

Other side of the coin

Not everything associated with the Dark Web is illegal. There are legitimate uses for it, because it gives its users anonymity. A growing number of people need to cover their identities in countries where the governments are oppressing their own citizens.

In defence of free web and anonymous web the authors of the Tor Project claim that ”criminals can already do bad things. Since they are willing to break laws, they already have lots of options available that provide better privacy than Tor provides. ...

Tor aims to provide protection for ordinary people who want to follow the law. Only criminals have privacy right now, and we need to fix that. ...

So yes, criminals could in theory use Tor, but they already have better options, and it seems unlikely that taking Tor away from the world will stop them from doing their bad things. At the same time, Tor and other privacy measures can fight identity theft, physical crimes like stalking, and so on.”

By using the possibilities given by the Dark Web, it is possible for example to bypass the Great Firewall of China - a censorship and surveillance project that blocks potentially unfavourable incoming data from foreign countries. Journalists use Tor to communicate more safely with whistleblowers and dissidents. Edward Snowden used Tor to send information about PRISM surveillance program to The Washington Post and The Guardian. So the Dark Web can be used to distract even the infamous NSA itself.

Another legit reason is knowledge. Deep Web encases very specialized and specific content that can be valuable in the right hands.

”Internet never forgets. If someone has uploaded information at some time to the Internet, you can find it there. Deep Web and Dark Web are the Internet in its pure, original form”, Wiatrowski says.

Dark Web and the law enforcement

The answer for the aforementioned question – why websites like Silkkitie can continue to operate - is that the Dark Web gives its users an effective tool for remaining anonymous. They are also harder to shut down than regular websites. Wiatrowski states that officially there is no such thing as Dark Web. Legislation does not recognize it.

”These black markets do not operate in the regular Internet."

”These black markets do not operate in the regular Internet. Normally law enforcement officials would contact web hosting service providers to shut down servers that are hosting sites offering illegal content or ask Internet service providers to block these harmful sites. In Dark Web this is not possible.”

United States Federal Bureau of Investigation however considers people accessing Dark Web websites as criminals and flags these people as potential terrorists.

Law enforcement officials encounter several problems with respect to the Dark Web. Everything in the Dark Web is encrypted. Encryption means that messages or information is encoded in such a way that only authorized parties can read it. Encryption is one of the very first countermeasures to evade detection.

Other thing is attribution. It is extremely difficult to determine attribution of these domains. Everything happens on .onion domains. Wiatrowski also states in his presentation that the Deep Web is also a very dynamic place.

“An online forum can be at a specific URL one day and gone the next. The naming and address schemes in the Deep Web change often. This means that information harvested two weeks ago is no longer relevant today. This has implications in proving crime.”

Law enforcement officers have to rely on regular police work and wait criminals to make mistakes. The original Silk Road – a black market service that Silkkitie is now mimicking – was shut down in 2013 and its creator Ross William Ulbricht was arrested. Ulbricht – who went by a pseudonym Dread Pirate Roberts – made security mistakes that led the FBI to him.

Ulbricht used the same nickname, ”altoid”, on several forum sites to make users aware that Silk Road was active in early 2011. He then used the same nickname again to hire developers for a “venture-backed bitcoin startup company”. But this time he asked people to send their resumes to his gmail address – that included his name. Ulbricht was later sentenced to life imprisonment without the possibility of parole.

According to Wiatrowski it is impossible to shut down the Dark Web. It would be the same thing as shutting down the whole Internet. For now, the dark corners of the Internet are here to stay as well as criminals lurking in the shadows. As long as there are ways to respond to demand of these illegal services and products provided in the Dark Web and as long as there is the demand itself, these sites continue to exist. If one is shut down another one will come to take its place.

Teksti ja kuva Matias Partanen

Lapin yliopiston Fellman-salin alla sijaitseva yliopiston kappeli on vastaanottanut hiljaista hetkeä tai kuuntelijaa etsiviä jo 20 vuotta. Oppilaitospastori Heini Kesti on tavattavissa hiljaisessa huoneessa maanantaisin. Kesti itse on nähnyt yliopistoelämää pitkään, sillä hän on opiskellut yliopistossa 12 vuotta. Lapin yliopistossa soveltavaa psykologiaa opiskellut Kesti valittiin tehtävään viisi vuotta sitten, mutta hän aloitti toiminnassa varsinaisesti vuonna 2012 vietettyään kaksi vuotta äitiyslomalla. Perheeseen kuuluu aviomies, sekä neljä puuhakasta poikaa. Teologian ja psykologian tutkintojen lisäksi Kesti on saanut myös kriisityön koulutuksen.

Pienessä tilassa on pöytä, jonka ääressä on muutama tuoli. Lattialla on kaksi raidallista mattoa tuomassa tilaan kodikkuutta. Vasemmalla reunustalla on allekkain pinottavia penkkejä, jotka voidaan järjestellä niin, että tilasta tulee kappelimaisempi. Nyt penkkien päällä on rivistö tyynyjä. Huoneen päädyssä on pieni alttari, jonka yläpuolella oleva puinen risti näyttää leijuvan seinänpinnan yläpuolella. Kesti itse on pukeutunut mustaan pantakaulukselliseen papinpaitaan sekä farkkutakkiin.
”Alun perin tämä hiljainen huone oli enemmänkin kappeli. Se oli kuitenkin melko kolkko alkuperäisessä kuosissaan, joten pari opiskelijaa sisusti sitä viihtyisämmäksi”, Kesti kertoo.

Oppilaitospastori toimii osana opiskelijoiden hyvinvointipalveluita. Seurakunnalla on yliopiston kanssa yhteystyösopimus, jossa määritellään, mitä työhön kuuluu. Maanantaisten tapaamisten lisäksi työhön kuuluu erilaisissa tapahtumissa vierailuja sekä tapahtumien järjestelyä, kuten joka toinen lauantai järjestettävät Olet minulle arvokas -illat. Myös yliopistolla näyttäytymisen Kesti kokee tärkeäksi. Hän viettääkin silloin tällöin aikaa käytävillä tai opiskelijaravintoloissa, ja saattaa esimerkiksi syödessä mennä pöytään juttelemaan.
”Paljon aikaa onkin mennyt siihen, että olen selvittänyt, mitä työ pitää sisällään. Tässä työssä näkee myös sen toisen todellisuuden”, Kesti kertoo.

Monenlaiset syyt johtavat yhteydenottoon

Syitä, miksi opiskelijat hakeutuvat opiskelijapastorin puheille, on lukuisia. Usein syyt liittyvät Kestin mukaan ihmissuhdeasioihin tai vaikeuksiin elämässä.

”Yleisiä syitä ovat yksinäisyys, masennus, ahdistus, parisuhdeasiat, seksuaalisuus sekä tietysti myös hengelliset asiat”, Kesti listaa.

Monesti taustalla on suuri hätä, eikä apua hakevilla välttämättä ole ketään muuta, jolle puhua. Yhteydenottoja tulee Kestin mukaan viikoittain muutama. Yhteydenotot eivät kuitenkaan aina liity ongelmiin, vaan joskus ihmiset haluavat tulla keskustelemaan muuten vain, mielenkiinnosta. Tähän Kesti rohkaiseekin mielellään.

Apua hakevaa ei yritetä värvätä kirkkoon, eikä myöskään kenenkään kuulumista kirkkoon kysellä. Kestin mukaan väkeä käy muistakin seurakunnista ja uskontokunnista, eikä hän aina edes tiedä, mihin kaikki kuuluvat. Eikä sillä Kestin mielestä ole väliäkään.
”Minulle käsitys Jumalan valtakunnasta on laajempi. Siinä ei ole tärkeää, mihin kukanenkin kuuluu.”

Kesti itse omaa voimakkaan hengellisen identiteetin, mikä papille on varmasti hyvin luonnollista. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei hengellisiä asioita tyrkytetä.
”Joskus voin kysyä, haluaisiko henkilö, että hänen puolestaan rukoiltaisiin. Jos vastaus on ei, se on aivan ok.”
Hän myöntää, ettei voi ottaa hengellisyyttä itsestään pois. Keskustelu, ja sitä kautta ihmisen olon helpottaminen, onnistuu kuitenkin myös ilman tätä hengellistä lataustakin.

Kesti näkee, että hengellisyydellä on oma sijansa yliopistoelämässä. Hän soimaa länsimaiden halua pärjätä yksin nykyihmisen suurimmaksi ongelmaksi.
”Yliopistossa ihmiset haluavat näyttäytyä osana hyvännäköisten ja menestyvien yhteisöä. Elämä ei kuitenkaan ole aina sitä”, Kesti pohtii.
”Ongelmana nykyajassa on se, ettei uskalleta tukeutua yhteisöllisyyteen – ja Jumalaan”, hän lisää.
Samanlaista ongelmaa ei välttämättä ole muissa kulttuureissa, joissa perheelle ja yhteisyydelle annetaan suuri arvo. Länsimaissa sen sijaan menestytään yksin, mutta myös langetaan yksin.

Hengellisyydellä suuri rooli

Avattaessa ovia hengelliselle keskustelulle Kesti silminnähden aktivoituu. Vaikka elämmekin akateemisessa maailmassa, eivät tiede ja tutkimus Kestin mukaan kuitenkaan poissulje uskoa.
”Minulle usko on suhde. Siihen pitää antautua, jotta se avautuu. Sellaista ei saa neutraalisti tutkimalla”, hän kuvailee.

Uskon löytäminen merkitsee Kestille siis heittäytymistä, haavoittuvaksi antautumista. Ihminen kaipaa jotain muutakin, kuin tiedettä, joka rationaalisesti selittää asiat. Tällainen heittäytyminen ei ole rationaalista, se on pelottavaa ja jopa hallitsematonta.

”Se pelottaa kontrollinhaluisia länsimaalaisia. Elämässä kaikki ei kuitenkaan ole hallittavissa.”

Minkä merkityksen Kesti sitten antaa uskolle? Lyhykäisyydessään se hänen mukaansa tuo turvaa elämään.
”Uskova on suojassa, tapahtuupa mitä tahansa. Tämä ajatus tuo syvän rauhan sekä tulevaisuuden toivoa.”
Kesti kertoo nähneensä omassa elämässään voimakkaan johdatuksen. Hän ei aina tiedä tai näe, minne menee, mutta ymmärtää asiat jälkikäteen. Oppilaitospastoriksi päätyminen on Kestin mukaan tapahtunut johdatuksesta. Hän nimittäin tietää, että Jumala on kutsunut hänet tähän työhön.

”Opettajana toimiessani minulla heräsi ajatus, oppilaitospastorin virka aukeaa, minun täytyy hakea sitä.”

Kestiä ei vielä tuolloin oltu edes vihitty papiksi. Häneltä puuttui kokemusta ja näytti siltä, ettei hänellä muutenkaan olisi edellytyksiä erityisvirkaan. Kun oppilaitospastorin paikka laitettiin avoimeksi, haki siihen yhdeksän henkilöä. Kesti sai paikan siitä huolimatta, ettei voisi edes välittömästi aloittaa tehtävässä äitiysloman vuoksi.

”Tuntui, että kaikki palaset vain loksahtelivat ja jokin johdatti kohti tätä päämäärää. Tuntui kuin olisi katsellut elokuvaa.”

Sekulaarille ja rationaaliseen ajatteluun pyrkivälle tässä ajattelussa on jotain käsittämätöntä. Koen kuitenkin jotain vaikuttavuutta siinä, että jotkut voivat löytää hengellisyydestä syvän rauhan, joka tässä elintasokilpailuun ja kuluttamiseen keskittyvässä yhteiskunnassa tuntuu niin kaukaiselta olotilalta.

Uskontojen on selitetty olevan peräisin milloin ihmisluonnosta peräisin olevasta halusta antaa asioille merkitys, milloin taas kulttuureista ja yhteiskuntien asettamista hierarkiamalleista. Uskuntotieteilijä Pascal Boyer nimitti uskontoa jopa kognitiiviseksi loiseksi, joka pesii aivoissa. Boyerin mukaan evoluutio on luonut ihmisille mielellisen rakenteen, joka kannustaa käyttäytymään tietyllä tavalla.

Siihen, mikä uskontojen tai hengellisyyden taustalla vaikuttaa, pystyy kukaan tuskin poissulkevasti vastaamaan. Sen sijaan Kestin kuvailema rauha ja johdatus on joillekin ihmisille totisinta totta. He saavat siitä voimaa ja suuntaa elämälleen sekä lohtua vastoinkäymisissä.

Kriisitilanteissa merkitys korostuu

Uskonnon merkitys korostuu kriiseissä. Vaikeat elämäntilanteet voivat ajaa ulospäin maallistuneelta vaikuttaneen hakemaan lohtua jostain korkeammasta. Myös tämän Kesti on nähnyt omassa työssään.

Kesti on saanut kriisityön koulutuksen, joka antaa valmiudet traumaattisten tapahtumien jälkipuintiin. Kestin lisäksi kriisiapua on yliopistolla saatavilla Lapin ensi- ja turvakodin Kriisikeskukselta.

"Ihmiset näkevät, etteivät ole tunteidensa kanssa yksin."

”Kriisitilanteissa ihmiset kokevat surun yhteiseksi asiaksi, se yhdistää. Usein kuolemantapausten vuoksi pidetään hiljaisia hetkiä. Ihmiset näkevät, etteivät ole tunteidensa kanssa yksin.”

Kestin saama kriisityön koulutus perustuu niin sanottuun debriefing-menetelmään, jolla pyritään purkamaan pahin kriisivaihe. Menetelmässä tapahtuman kokeneille järjestetään kahden tai kolmen päivän sisällä yksilöllinen tapaaminen tai ryhmäistunto, jossa tapahtunutta puidaan. Tarkoituksena on ehkäistä tai vähentää traumaattisten kokemusten jälkireaktioita.

Tuttu ja tylsä

Kirkon merkityksen Kesti kokee yhä suureksi, vaikka vaikutelma maallistuneesta Suomesta on vahva.
”Kyllähän meilläkin arvostetaan kirkkoa. Nuoret eivät välttämättä niinkään, mutta ehkä sitten, kun tulee elämänkokemusta.”

Yhdeksi syyksi kirkon alamäkeen nuorten ihmisten keskuudessa Kesti näkee yksilökeskeisyyden lisäksi globalisaation. Ihmisillä on vara valikoida, mihin uskoo ja mistä ottaa vaikutteita. Esimerkiksi itämaisten uskontojen ja filosofioiden suosio on Suomessa viime vuosina kasvanut.
”Tuttu ja tylsä kristinusko. Ihmiset hakevat jotain eksoottisempaa ja jännittävämpää” Kesti naurahtaa.
Kesti kuitenkin haluaa muistuttaa, että kirkon työntekijät tekevät paljon arvokasta työtä esimerkiksi lapsi- ja diakoniatyön muodossa. Sen merkitys on edelleen suuri.

Myös naljailua Kesti kertoo kuulleensa. Tietyillä tahoilla voi olla voimakkaita negatiivisia latauksia kirkkoa kohtaan, ja asioihin reagoidaan voimakkaasti.
”Joskus psykologiaa opiskellessani minulle saatettiin naljailla, kun kuultiin, että olen opiskellut myös teologiaa. Tätä tapahtui myös henkilökunnan puolesta.”

Ei ole muodikasta kuulua nykypäivänä kirkkoon tai näyttää uskonnollisuuttaan. Siitä huolimatta tapahtumissa käy aktiivinen porukka. Seurakunta järjestää säännöllistä toimintaa, kuten sählyä, gospelkuoroa, raamattupiiriä sekä suomeksi että englanniksi ja rukoushetkiä.

Yhdeksi vuoden kohokohdista Kesti nimeää perinteisen Livingroom-tapahtuman, joka järjestetään lokakuun viimeisenä päivänä. Tapahtuma on osa LYYn KEHY-viikkoa. Tämän vuoden teemaksi on valittu Sámi-Livingroom, joten tapahtumassa pääsee tutustumaan Euroopan ainoan alkuperäiskansan kulttuuriin.

”Livingroom-tapahtumat eivät perinteisesti ole olleet niin hengellisiä. Ne ovat niin sanottuja matalan kynnyksen tapahtumia.”

Teksti Teemu Loikkanen
Kuvitus Juho Hiilivirta

Kun olin kuudennella luokalla, kävimme koulun kanssa katsomassa elokuvan Sairaan kaunis maailma. Muistan vieläkin elävästi tunteen, joka valtasi minut pyöräillessäni kotiin ystäväni kanssa keskustellen. Jokin oli muuttunut sisälläni, vaikken sitä osannutkaan täysin ymmärtää tai artikuloida. En ollut enää lapsi vaan valmistauduin teini-ikään. Tulen loppuikäni yhdistämään tuon karun nuorisokuvauksen omaan tärkeään kehitysvaiheeseeni.

Jokainen meistä muistanee jonkin sellaisen hetken tai tapahtuman, kun kulttuurituote on aikaansaanut voimakkaita tunteita. Kun musiikki iskee, emme tunne kipua ja taiteen äärellä voimme liikuttua ymmärtämättä sillä hetkellä mistä on kysymys. Erilaiset taide-elämykset voivat olla voimaannuttavia ja yhteisöä vahvistavia kokemuksia.

Yliopisto näyttäytyy minulle paikkana, jossa luodaan uusia tapoja tuottaa taidetta ja kulttuuria. Myös Lapin yliopiston olisi aika kunnostautua tällä saralla vielä nykyistä paremmin, varsinkin nyt kun olemme viimein päässeet kaikki saman katon alle; taiteilijoista oikeustieteilijöihin sulassa sovussa ja samassa sakissa. Yli neljäntuhannen tutkinto-opiskelijan joukosta löytyy melkoinen määrä puoliammattilaisia. On musiikillisia moniosaajia ja bändijyriä, voimakkaita teatterintekijöitä ja kaikenlaisia poikkitaiteellisia panostajia. Tätä loputonta ja vuosittain uudistuvaa resurssia kannattaisi hyödyntää enemmän.

Henkilökohtaisesti koen yliopiston kulttuuritehtävän olevan uuden luomista ja vaihtoehtoisten illanviettotapojen tutkimista. Tämän syksyn tapahtumissa, esimerkiksi fuksiaisten jatkobileissä ja yliopiston perinteisissä varjoavajaisissa ei ole nähty ohjelmaa. Kaupungissa on toki vähän tiloja, missä järjestää tapahtumia tuhannelle opiskelijalle.

Samat tutut tanssihitit
soivat ja viina virtaa.

Omasta näkökulmastani on kuitenkin rimanalitus ”järjestää” tapahtumia, joissa maksetaan normaalia enemmän yökerhon jokaviikkoisesta menosta. Samat tutut tanssihitit soivat ja viina virtaa. Erona on ainoastaan se, että kaikki tämä suoritetaan haalarit päällä tai pikkutuhmassa teema-asussa. Yökerhon omistajat ovat varmasti tyytyväisiä, että LYY tuo opiskelijansa kuluttamaan opintotukensa heidän yritykseensä, mutta ovatko kaikki opiskelijat tyytyväisiä ohjelmaan? Tuhannen opiskelijan tuominen on melkoinen neuvotteluvaltti, joten LYY voisi esimerkiksi antaa tilaisuuden jäseniensä omille bändiprojekteille tai muille vastaaville, jotka taas saisivat esiintymiskokemusta ja palkkaa työstään. Paikalle voisi toki myös tuoda muita nimekkäämpiä artisteja, joita Lapin leveysasteilla haluttaisiin nähdä. Yökerho tekee sellaista tiliä opiskelijatapahtumilla, että se voisi maksaa esiintyjien korvaukset.

Kaikille on suotu mahdollisuus vaikuttaa ylioppilaskunnassa, mutta kaikki eivät ehdi tai halua järjestää tapahtumia. Olisi hyvä, että vaihtelua ja erilaista ohjelmaa tarjottaisiin moneen makuun. Kenties jonkinlainen kysely pelkästään kulttuuritapahtumiin liittyen olisi paikallaan. Peräänkuulutan tekstilläni ennen kaikkea keskustelua siitä, millaisia tapahtumia ylioppilaskunnan tulisi järjestää ja mikä on niiden tehtävä? Jos tarkoitus on ainoastaan lihottaa kassaa ja tarjota opiskelijoille mahdollisuus yhteiseen illanviettoon, on perusteltua jatkaa nykyisellä linjalla. Tiedän kuitenkin, etten ole yksin ajatuksieni kanssa ja että mahdollisuus tuoda esiin opiskelijoiden omia taitoja ja järjestää iltoja, jotka tarjoavat jotain valtakulttuurin ja tavallisen viikonlopun yökerhokännäyksen lisäksi on olemassa.

Asetankin täten haasteen kaikille meille, jotka täällä Rovaniemen opiskelijapiireissä puuhailevat. On aika tuoda omaa osaamistaan esille ja nostaa piilevät kykymme näyttämölle. Täytyy tarjota ja ehdottaa ylioppilaskunnalle erilaisia tapoja juhlia porukalla. Samaan aikaan hallituksessa ja edustajistossa olisi hyvä lähteä filosofiseen tyyliin pohtimaan kulttuuritapahtumien järjestämisen alfaa ja omegaa. Miksi näitä järjestetään ja kenelle? Millaisia tapahtumia yliopiston tulisi edistää ja tukea? Onko tarkoitus ainoastaan kerätä rahaa ja järjestää massatapahtumia vai onko yliopistolla sivistävää tai kasvattavaa roolia?

Jokainen varmasti vastaa näihin kysymyksiin omalla tavallaan. Minun utopiassani yliopistolla olisi käytössään oma iso tila, missä olisi mahdollista järjestää kaikenlaisia tapahtumia ja luovuus kukkisi värikkäänä kuin horsmat kesäisin tienpientareilla. F-siiven uusi lauantaisin pidettävä Open Stage on hyvä esimerkki siitä minkälaisia mahdollisuuksia meillä on käytettävissämme. Valitettavasti yliopiston aula ei kuitenkaan palvele isojen tapahtumien järjestämistä. Ehkä myös Half Moonissa voisi järjestää avoimen lavan jonain iltana? Parhaaksi valittu esiintyjä voittaisi palkallisen keikan seuraavasta illanvietosta ja osallistujat saisivat juomalippuja?

Odottamattoman sivuvaikutuksena jotkut saattaisivat jopa kokea elämäänsä ja tietoisuuttansa mullistavia kulttuurielämyksiä.

Teksti Heini Papinsaari
Kuvat Matias Partanen

Geokätköily on maailmanlaajuinen ulkoilmaharrastus, jossa etsitään GPS-paikannusta hyväksi käyttäen erikokoisia rasioita tai purkkeja eli geokätköjä.

Geokätköily on hurjaa vauhtia suosiotaan kasvattanut harrastus, jota voi harjoittaa kuka tahansa iästä ja kunnosta riippumatta ja lähes missä tahansa. Geokätköjä kun löytyy niin luonnon keskeltä maastosta, mutta myös rakennetusta ympäristöstä sekä teiden varsilta. Joskus geokätköt saattavat esitellä jotakin paikkaa, joka ilmenee jo kätkölle annetusta nimestä. Geokätköilysivustolle rekisteröityminen on ilmaista ja kätköjä voi etsiä esimerkiksi kännykkään ladatun geokätköilysovelluksen, GPS-laitteen tai pelkän kartan avulla. Geokätkön olennaisin sisältö on lokivihko, johon kätköllä vierailija kirjaa eli loggaa nimimerkinsä ja päivämäärän. Tämä jälkeen löytö vielä kirjataan geokätköilysivustolle, jossa löytömäärin kehitystä voi kätevästi seurata. Aivan kuten purkkien etsiminen, myös niiden piilottaminen on kaikille mahdollista. Geokätköjä voi piilottaa ja etsiä siellä, missä jokamiehenoikeudella liikkuminen on muutoinkin sallittua.

Geokätköilyn historiaa

Geokätköilyn synty ajoittuu reilun viidentoista vuoden päähän. Vappuna vuonna 2000 Yhdysvallat poisti GPS-paikannussatelliittien (Global Positioning System) signaalista häirinnän, jonka johdosta siviilikäyttöön tarkoitettujen GPS-laitteiden tarkkuus parani noin sadasta metristä alle kymmeneen metriin. Muutaman päivän päästä 3. toukokuuta vuonna 2000 yhdysvaltalainen tietotekniikkakonsultti ja GPS-harrastaja Dave Ulmer perusti maailman ensimmäisen geokätkön. Hän piilotti mustan muoviämpärin Oregonin syrjäseudulle, julkaisi koordinaatit Internetissä sekä kehotti muita etsimään tämän kätkön. Jo ensimmäinen kätkö sisälsi geokätköilyn peruspiirteet eli rasian, lokikirjan ja vaihtotavaroita. Suomen ensimmäinen geokätkö piilotettiin 30. syyskuuta vuonna 2000 Keravalle. Kätkön nimi oli Sun Gear ja se on edelleen aktiivinen ja siten Suomen vanhin geokätkö. Tänä päivänä maailmassa arvioidaan olevan 4-5 miljoonaa geokätköilijää, joista Suomessa toimii noin 12 000. Geokätköjä Suomessa on noin 53 000.

Koukuttava harrastus

Geokätköily on harrastuksena koukuttava. Kun kätköilyssä kerran pääsee alkuun, on siihen vaarana jäädä pahasti koukkuun. Toiset alan harrastajat keräävät määrää, toiset laatua. Useat geokätköilijät yrittävät purkkeja keräämällä päästä aina seuraavaan ja seuraavaan tavoitteeseen. Harvemmin kätköilijät kuitenkaan kilpailevat toisiaan vastaan, vaan tärkeämpää on omien virstanpylväiden saavuttaminen. Itsekin muistan tavoitelleeni sataa löydettyä kätköä, jonka jälkeen tavoitteena olikin jo 200, sitten 500, pian jo 1000. Ja nälkä vain kasvaa syödessä. Tällä hetkellä, harrastettuani geokätköilyä hieman reilut kaksi vuotta, on löydettyjen kätköjen listalla purkkeja noin 1160. Yhtäkään kätköä en vielä itse ole uskaltautunut piilottamaan, mutta eiköhän senkin aika vielä koita.

Välillä, onneksi hyvin harvoin, huomaan pohtivani, onko harrastuksessa mitään järkeä.

Välillä, onneksi hyvin harvoin, huomaan pohtivani, onko harrastuksessa mitään järkeä. Tällaisia ajatuksia saattaa herätä rämpiessäni pyörän kanssa keskellä märkää pimeää metsää tai etsiessäni purkkia, jota ei kuitenkaan tunninkaan pyörimisen jälkeen löydy. Toisaalta harrastuksen suola on juurikin se hieno fiilis, joka tulee, kun löytää kauan piilossa pysytelleen kätköpurkin.

Erilaisia kätkötyyppejä

Määrän sijaan toisille geokätköilijöille tärkeämpää saattaa olla erilaisten kätkötyyppien keräily sekä erityisesti haasteiden suorittaminen. Geokätköjä on aikojen saatossa syntynyt monenlaisia ja osasta niistä on jo ehditty luopuakin. Yksinkertaisin kätkö on peruskätkö (traditional cache), jossa annetut koordinaatit osoittavat suoraan siihen paikkaan, josta piilotettu rasia löytyy. Multikätkön (multicache) lopullisia koordinaatteja ei puolestaan ilmoiteta, vaan ne selviävät matkan varrelta. Yksinkertaisin multikätkö on kaksiosainen, jossa kätkön kuvauksessa ilmoitetaan alkupisteen koordinaatit, johon paikan päälle menemällä löytyy esimerkiksi purkki tai laatta, josta ilmenee loppupisteen ja siten itse geokätköpurkin koordinaatit.

Pulmatehtävien ystävälle sopii puolestaan mysteerikätkö (mystery cache), jossa kätkörasian koordinaatit voi saada esimerkiksi ratkaisemalla jokin arvoitus, salakirjoitus tai laskutehtävä. Mysteerikätköjä ovat myös haastekätköt, joissa kätkön löytämisen lisäksi pitää suorittaa jokin geokätköilyyn liittyvä haaste, ennen kuin kätkön saa logata. Haasteena voi olla esimerkiksi tietyn kätkömäärän löytäminen yhden päivän aikana tai kätkön löytäminen kaikista Suomen kunnista. Eräässä vaativissa haasteessa tulee puolestaan löytää yksi kätkö per päivä 1000 päivän ajan. Kerran leikkimielisesti lähdin suorittamaan tätä haastetta, mutta putki katkesi jo 40 päivän jälkeen. Ehkä parempi niin, jottei rakkaasta harrastuksesta tule itselle liian suurta pakkomiellettä.

Tradien, multien ja mystien lisäksi erilaisia kätkötyyppejä on vielä muutamia muitakin, mutta ne ovat jo huomattavasti harvinaisempia. Geokohde (earth cache) on opettavainen virtuaalikätkö, jossa ei ole lainkaan kätköpurkkia. Geokohteessa esitellään yleensä jokin mielenkiintoinen luontokohde. Selvitettyään vastaukset kätkön omistajan kysymyksiin, tulee ne lähettää hänelle sähköpostilla, jonka jälkeen kätkön saa vasta logata. Myös kuvan ottaminen ja lähettäminen saattaa kuulua vaatimuksiin.

Jästejä varottava

Ulkopuolisen silmin geokätköilijän etsintäpuuhat saattavat joskus vaikuttaa melko erikoisilta. Liikennemerkkejä tai kaiteita tonkiva tai puihin kiipeilevä aikuinen saattaa helposti kiinnittää kanssaliikkujien huomion ja herättää ihmetystä. Tämän vuoksi kätköille tulisi mennä mahdollisimman huomaamattomasti, jotteivat kätköt paljastu ulkopuolisille. Geokätköilypiireissä näitä ulkopuolisia kutsutaan jästeiksi, jotka muuttuvat jästeistä geokätköilijöiksi etsittyään ja logattuaan ensimmäisen kätkönsä. Kadunvarressa epämääräisesti käyttäytyvä henkilö ei siis välttämättä suinkaan ole hämärätyyppi, vaan kätköä etsivä harrastaja.

Uusia kätkömaita ja -ystäviä

Aloittaessani geokätköilyn, vietin vaihto-oppilassyksyäni Gran Canarian Las Palmasissa, joten ensimmäiset liki 100 purkkia tuli etsittyä ulkomailta. Suomeen palatessani oli talvi, mutta onneksi kaikki kätköt eivät suinkaan ole kivenkoloon piilotettuja pakastepurkkeja. Olemassa on myös runsaasti talvilöydettäviä kätköjä, joiden etsiminen on mahdollista, vaikka lunta olisikin maassa. Suomen ja Espanjan lisäksi olen ehtinyt kahdessa vuodessa saamaan tilastoihin kuusi muuta maata mukaan lukien Ruotsi, Norja, Viro, Iso-Britannia, Ranska ja Monaco. Ei ole vaikea arvata, mitä aktiviteettia jokaiseen ulkomaanmatkaani nykyään kuuluu.

Kuten muidenkin harrastusten parista, myös geokätköilyn parista on mahdollista löytää uusia ystäviä.

Kuten muidenkin harrastusten parista, myös geokätköilyn parista on mahdollista löytää uusia ystäviä. Toisiin geokollegoihin voi törmätä satunnaisesti esimerkiksi kätköllä, mutta erityisesti uusiin kätköilyä harrastaviin ihmisiin tulee tutustuttua tapahtumissa (event cache), joissa geokätköilijät kokoontuvat yhteen vaihtamaan kokemuksia ja jutustelemaan rennoissa tunnelmissa. Saapa tapahtumaan osallistumisesta myös yhden kätkön tilastoihin. Itse olen ehtinyt osallistumaan vasta kahteen geokätköilytapahtumaan. Ensimmäinen näistä tapahtui Pariisissa, kun ihan vahingossa tuli eksyttyä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan Notre Damelle, jossa oli juuri alkamassa noin 30 hengen event cache. Siinä oli vähän jo tuuriakin pelissä.

Kätköilyä Lapissa

Myös Lapissa harrastetaan geokätköilyä. Mikä voisikaan olla mukavampi tapa tutustua Lapin luontoon, kuin ulkoilemalla retkeilyreittejä pitkin samalla geokätköjä etsien. Lapista löytyy tilastojen mukaan noin 1300 piilotettua kätköä. Näistä Rovaniemellä sijaitsee noin 220 geokätköä, joista suurin osa (177) on perinteisiä tradi-kätköjä. Geocaching.com sivustolla rekisteröityneitä ja kotipaikakseen Rovaniemen ilmoittaneita on tilastojen mukaan tällä hetkellä 83, mutta koska kotipaikan ilmoittaminen ei sivustolla ole suinkaan pakollista, lienee todellinen määrä huomattavasti suurempi. Sosiaalinen media on läsnä myös geokätköilyssä. Facebookista löytyy muun muassa ryhmä Rovaniemen seudun geokätköilijät, jossa alueella harrastavat kätköilijät voivat esimerkiksi tutustua toisiinsa sekä miettiä yhteisiä kätköilypäiviä.

Jos kipinä geokätköilyyn syttyi, vielä ehtii toimia ennen lumen saapumista. Harrastus kannattaa aloittaa tutustumalla nettisivuihin www.geocaching.com ja www.geocache.fi, lataamalla geokätköilysovellus puhelimeen sekä luomalla nimimerkki. Sitten ei muuta kuin purkkeja etsimään!

Teksti Aleksi I. Pohjola
Kuvitus Maria Leskinen

Tiedättekö puhtaan betonin kultin? Niin juuri, juuri sen, joka vannoo elementtitehtaiden sieluttomien ja harmaiden liukuhihnatuotteiden nimiin niin vakaasti, ettei salli mitään ulkopuolisia jälkiä missään. Se pelkää tuntematonta, se pelkää vierasta. Se pelkää merkkejä muusta elämästä – elämästä – jota se ei halua nähdä saati tiedostaa, koska se kertoo paikalla olleista ja olevista ihmisistä. Se elää omassa kuplassaan ja suojelee oman kuplan ahdasta maailmaa kumartamalla harmaalle betonille.

Mutta se kultti on sokea. Se ei kyseenalaista kadunkulmassa seisovaa jättimäistä mainostaulua, joka syöttää pakkosyötöllä viestejä meidän mieliimme ja vähät välittää levittämästään valosaasteesta ja visuaalisesta oksennuksesta. Se ei kyseenalaista valtavia mainostauluja, joiden sisältö ei ole sen hallinnassa vaan jotka toitottavat omia intressejään ja etujaan ajavia sanomia julkisessa kaupunkitilassa – tilassa, joka lähtökohtaisesti kuuluu kaikille, mutta joka ei suinkaan kuitenkaan kuulu kaikille.

Puhtaan betonin kultissa voi olla kyse ahdasmielisyydestä ja vieraan asian pelosta – oman kuplan sisälle rakennetun turvallisuustunteen horjumisesta – mutta julkisen kaupunkitilan hallinnoimisessa ja käytössä kyse on kuitenkin puhtaasti rahasta ja sen varjolla tehdyistä myönnytyksistä. Julkisen kaupunkitilan myymistä yksityisille toimijoille ei kyseenalaisteta, koska se on nimenomaan myymistä ja meidät on totutettu ajatukseen ”rahalla saa”. Me emme ymmärrä tai uskalla kyseenalaistaa sitä, koska pelkästä betonistakin on tehty kohtuuttomien sanktioiden uhalla jollain tavalla ainutlaatuinen asia.

Tee katutaidetta – ota kantaa. Tee installaatio kadulle, flash mob julkiseen tilaan, antaudu villiin tanssiin kesäyön kultaamalla kadulla, suunnittele vastamainoksia, piirrä viiva betoniin; niin tekivät jo kivikauden ihmisetkin, tosin kallioon toki. Kun näin teet, olet rikkonut markkinatalouden ja julkisen kaupunkitilan epäpyhästä jo pyhäksi muuttunutta liittoa. Olet häirinnyt ympäristöä, jossa kaiken pitää olla kliinistä ja ainoat jäljet mitä hyväksytään, ovat saasteiden värjäämät pinnat ja rahalla ostetut mainospaikat.

Julkinen kaupunkitila kuuluu kaikille – ei vain yrityksille ja kaupallisille toimijoille.

Elävä kaupunki ja kaupunkikuva syntyy ihmisistä. Monotonista ledivälkettä suoltava valotaulu, kulutusjuhlan oodia toitottava muovinen massatuotettu mainos tai harmaan ankea betonialikulku, josta isolla rahalla on siivottu elämisen ja olemisen jäljet – nuo vaaralliset ja hyökkäävät jäljet – kertovat surullista tarinaa alistuneesta ihmisestä, jonka ainoa tähän maailmaan ja kulttuuriin jättämä sallittu jälki on sirukortin käytöstä jäävä digitaalinen muisto.

Nauru kuolee, jos sitä ei käytä. Kaupunki kuolee, jos jäljet ihmisistä ja elävästä elämästä hävitetään. Julkinen kaupunkitila kuuluu kaikille – ei vain yrityksille ja kaupallisille toimijoille. Kehotan teitä ottamaan sen takaisin haltuunne, sillä juuri teille se oikeasti kuuluu.

Teksti Greetta Heilala ja Matias Partanen
Kuvat Greetta Heilala

Lauantaina Rovaniemen kaupunginkirjaston edustalle oli kokoontunut värikkäästi pukeutunut kyltein ja ilmapalloin varustautunut iloinen väkijoukko. Tunnelma oli riehakas ja odottava. Arctic Pride kulkue alkoi olla valmiina lähtöön.

Vielä ennen liikkeelle lähtöä käytiin läpi iskulauseita koko joukon voimin. ”Harjoitellaan uudestaan”, huudeltiin väkijoukosta siinä vaiheessa, kun iskulauseet oli jo kerran kajautettu läpi äänekkäästi. Ennen kulkueen lähtöä kuultiin myös  joikaamista.

Ihmisten valtavan määrän ymmärsi vasta siinä vaiheessa, kun lähdettiin liikkeelle.

Ihmisten valtavan määrän ymmärsi vasta siinä vaiheessa, kun lähdettiin liikkeelle. Kulkue tuntui täyttävän koko Rovakadun. Keskustassa liikkuvat turistit pysähtyivät seuraamaan iskulauseita huutavaa iloista joukkoa ja äänekästä menoa jatkettiin myös Lordin aukiolla, jonne kulkue oli matkalla. Mukana tanssimassa ja juhlimassa oli kaikenikäisiä ihmisiä ja lopuksi vapautettiin ilmapallot taivaalle.

Kulkueen jälkeen ei voinut kuin kuin hymyillä. Positiivinen asenne ja ilo tarttuivat. Olin mukana seuraamassa kulkuetta ensimmäistä kertaa, mutten varmasti viimeistä.

Kolmatta kertaa Rovaniemellä järjestetty Arctic Pride keräsi satoja tasa-arvon ja moninaisuuden puolesta marssijoita lauantaina 21.2. Arctic Pride tarjoaa kohtaamispaikan ja tuo esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämää arktisilla leveysasteilla.

Tapahtuman järjestäjänä toimii Seta ry. Kulkueen lisäksi viikonloppuna oli tarjolla muun muassa teatteria, live-musiikkia, näyttelyitä sekä klubi-ilta.

 

 

Teksti Niko Väistö
Kuvat Matias Partanen

Antti Kässille konsolipelaaminen on vakava harrastus vaikka hän ei tummennakaan silmäpussejaan yön tunteina, pelaten Nintendoa Super Mario-päissään. Nintendo-harrastaja avaa 8-bittisen Nintendon pelaamisen tuntua vertaamalla sitä viinin maisteluun: ”tärkeintä ei se pelkkä asia, mitä lasi pitää sisällään. Tärkeää ovat ne nyanssit kuten oikea seura, ympäristö sekä lasin muoto.”

Teksti Aleksi I. Pohjola
Kuva Vilja Tuohino

Tammikuu on uuden alku, koska olemme niin päättäneet. Gregoriaaninen kalenteri aloittaa uuden vuoden tammikuun ensimmäinen – ja niin aloittaa moni suomalainenkin. Tai yrittää aloittaa. Se, että olemme päättäneet tammikuun ensimmäisen olevan uuden kalenterivuoden alku, ei tarkoita sitä, että pystyisimme päättämään sen olevan uuden elämän alku.

Röökilakko, tipaton, kuntosalin jäsenyys ja kaikki muut lupaukset ovat saavutetun hedonismitason laskemista ja jokainen ymmärtää, että vain vahvin ihmisluonto pystyy luopumaan saavutetuista eduista tai nautinnoista. Hyvin usea pahe - oli se sitten tupakointi, alkoholin juominen tai laiskuus - perustuu nautintoon.

Älkää toki ymmärtäkö väärin; en minä kehota teitä polttamaan, ryyppäämään tai katkaisemaan sitä kuntosalin kultakorttia. Sanon vain, että tulette luultavasti epäonnistumaan.

Ryhmäpaine on tehokas motivaattori; se kannustaa, mutta samalla se perustuu myös kasvojen menettämiseen ja kilpailuun. Jos sinä retkahdat tai lihot, olet huonompia kuin muut. Olet epäonnistunut. Sen tiedostamisesta moni saa huomattavasti enemmän motivaatiota kuin olalle taputtelusta ja näennäisistä kannustuksista, mitkä toki myös liittyvät ryhmässä toimimiseen.

Ryhmäpaine toimii myös valitettavasti toisin päin; kun tarpeeksi moni aloittaa samana päivänä uuden elämän, ei retkahtaneita nosteta tikun nokkaan. On ihan ok yrittää uutta elämää tammikuussa, mutta on ihan yhtä ok epäonnistua siinä. Uuden vuoden lupaukset ovat kokeneet inflaation - täydellisen luottamuskadon - sen vuoksi, ettei kukaan oikeasti usko niihin, koska niiden kohdalla epäonnistumisesta on tullut enemmänkin traditio kuin tragedia.

Sata ihmistä peukuttaa uutta elämääsi, mutta oikeasti ketään ei kiinnosta ja vain harva todella uskoo niihin lupauksiin.

On trendikästä huudella tammikuussa Facebookissa ja muissa sosiaalisen median kanavissa, että ”nyt loppui tupakanpoltto!” tai ”uusi elämä, täältä tullaan!”. Se on helppoa ja vaivatonta. Ja se on kusetusta – itsensä kusetusta. Sata ihmistä peukuttaa uutta elämääsi, mutta oikeasti ketään ei kiinnosta ja vain harva todella uskoo niihin lupauksiin. Meitä kiinnostaa tasan tarkkaan vain oma elämämme. Se on näennäistä kannustusta ja olalle taputtelua. Ja sitten kun parin viikon päästä retkahdat, et kerro sitä meille. Et tietenkään kerro. Ethän edes itse tosissasi uskonut onnistuvasi.

Ehkä tajuatkin jo; uusi elämä on vanhan jatkumo. Ne sulautuvat lineaarisesti toisiinsa, vaikka näennäisesti niistä onkin löydettävissä syklejä ja käännekohtia. Uusi elämä on ihmisenä kasvamista. Siksi, jos oikeasti haluat luvata jotain tai tehdä elämääsi muutoksia, tee ne vaikka helmikuun 15. tai lokakuun 6. päivä. Ennalta määrätyt päivät, ns. populaarit rajapyykit, ovat vain helppo tie pieneen mielihyvään – huomioon ja itselle valehteluun – tarkoitukselliseen massaan hukkumiseen.