Teksti ja kuvitus Kaisa-Reetta Seppänen

Arktisuus on seksikästä. Arktisuus on brändien etuliite. Ja arktisuus muuttuvien määrittelyjen liikkuva objekti. Kaisa-Reetta Seppänen avaa matkaraportissaan Arctic Frontier-konferenssin tunnelmia Tromssasta.

Bussimatka Rovaniemeltä Tromssaan kestää noin kahdeksan tuntia. Kautokeinon kohdalla kyytiin hyppää yksi suomalainen, muutoin penkkejä täyttää joukko ulkomaalaisia matkailijoita. Matka etenee joutuisaan. Ylä-Lappi pistää parastaan pakkasen lähennellessä kolmeakymmentä maiseman värittyessä kirkkaana, lumisena erämaana.

Olen matkalla vuotuiseen Arctic Frontiers-konferenssiin. Monelle pohjoisen matkaajalle tutussa kaupungissa riittää vilinää. Tromssan elokuvajuhlat on juhlittu edellisellä viikolla ja konferenssin aikaan kaupungissa pidetään The Northern Lights -musiikkifestivaaleja.

Ensimmäisenä konferenssipäivänä hotellin aulassa on kuhinaa. Geneerinen asuvalinta on smart and casual, joukossa näkyy myös paljon alkuperäiskansojen pukuja. Sisään saliin mennään ensin lipun tarkastuksen, narikan ja laukun tarkastuksen lävitse.

Sitten on puheita, puheita, puheita. Nopeasti tiivistettynä konferenssissa toisteltavia teemoja ovat arktisen alueen muuttuva tila, ilmastonmuutos, nuoret ja kestävä kehitys alueella.

Arktinen on seksikäs. Entinen perähikiä on muuttunut Arctic -etuliitteisiin brändeihin. Arktinen on raikas, hiljainen, kaunis. Arktista kehotetaan kokemaan. Kun aluetta aletaan oppikirjan mukaan määrittelemään, voi valita yhden seitsemästä.

Konkreettisin määritelmä on Pohjoinen napapiiri, joka toimii kätevästi alueen eteläisenä rajana. Arktiseen jengiin pääsee, kun alueella on vähintään yksi kaamos vuorokausi talvella ja yksi yöttömän yön kausi kesällä (käytännössä tämä ei toteudu kaikkialla, sillä maanpinta on epätasaista ja valo taittuu ilmakehässä). Napapiiri kulkee leveyspiirillä noin 66 33 48.0, mutta sekään ei ole kiveen hakattu.

Jos haluaa poiketa tutusta, voi arktisen määritellä myös lämpötilan, metsänrajan, ikiroudan ja kulttuurisen mukaan. Luonnollisesti määritelmä muuttuu ilmastonmuutoksen myötä, sillä jään sulaessa, lämpötilan noustessa ja metsän rajan kiriessä ylemmäs, arktinen, kuten sen olemme tähän asti ymmärtäneet, kutistuu. Ei kulttuurinen määrittely sekään oikein anna minulle tyydyttävää kuvaa Arktisesta. Pohjoisten alkuperäiskansojen kotiseutu, se sanoo. Kotiseutu milloin? Tänään, tuhat vai kaksituhatta vuotta sitten?

Poliittinen määrittely on kuitenkin kaikista levottomin. Se vaihtelee sen mukaan, miten rajaus palvelee erilaisia kansainvälisen yhteistyön tai valtion etuja.

Kiinan nousu, uusi maailmanjärjestys. Arktinen ei ole enää takapajula, kertoo australialainen kansainvälisen politiikan asiantuntija Bobo Lo. Väliaika, kahvit, kuhinaa aulassa. Takaisin keskusteluun. Katsomossa läppärillään töitä tekeviä ihmisiä, tässä välissähän ehtii vähän somettaa. Kiristäviä puvuntakkeja, kollektiivinen konferenssihiki alkaa vienosti leijailla salissa. Joku tietää sanoa, että nuorissa on tulevaisuus. Missä ne nuoret on? Ai tuolla! Nuoret käyvät pitämässä minuutin mittaisen puheen sivulavalla siitä, että heidän pitäisi olla päälavalla. Nyökyttelyä. Kiitos nuoret. Taputus. Keskustelu jatkuu.

Nuorissa on tulevaisuus. Sen kuulee neljän päivän aikana vähintään yhtä monta kertaa, kuin ilmastonmuutoksen.

Pitäisi kysyä nuorilta, miksi he muuttavat pois täältä, joku sanoo. En tiedä, kysyikö kukaan.

Ei ole uusi asia, että ihminen itsenäistyessään haluaa koluta vähän muitakin ojanperiä kuin niitä, joita on teini-ikäiseksi samassa paikassa asuneena tonkinut. Kokemusasiantuntijana voin kertoa, että ajattelin koko ikäni, että minun tulee muuttaa etelään opiskelujen ja töiden perässä, koska koko elämänsä pienellä paikkakunnalla asuneena sai kuulla, ettei täällä ole mitään ja on muutenkin noloa asua jossain jumalan selän takana, koska kaikki coolit asiat on etelässä ja trendit rantautuvat kasvukeskuksiin paljon nopeammin.

Paikalla on väliä, paikalla on status. Ihminen rakentaa identiteettiään monista rakennuspalikoista, myös elinympäristönsä kautta. Paikka on kokemusten, oletusten ja odotusten kautta rakennettu subjektiivinen mielentila. Arktinen alue ei tarjoa kuvaa hyvää elämää lupaavasta urbaanista pöhinästä; vilkkaista kaupungeista, muodikkaista työpaikoista, urakiidosta. Se ei tarjoa sitä tarinaa, mitä ihminen lähtee hyvän elämän perässä hakemaan.

Kirjassaan Sapiens - ihmisen lyhyt historia Yuval Noah Harari valottaa läpi kirjan, kuinka tarinat totuttavat ihmisen ajattelemaan tietyllä tavalla, käyttäytymään tiettyjen normien mukaisesti ja haluamaan tiettyjä asioita. Arktinen ei voi ikinä tarjota samoja tarinoita, jotka vetävät ihmisiä pois alueelta. Eikä sen tarvitsekaan, sillä hyvän elämän tarinoita on muitakin. Niitä pitää vain löytää ja kertoa.

Lähteet

Arctic Frontiers konferenssi, Tromssa. 27.-30.1.2020 × Arcticcenter.org/arktinen alue × Torvinen, Hanna. Muistojen värittämät maisemat: Humanistisen maantieteen näkemyksiä aistien, muistojen ja paikkojen merkityksistä. Hybrislehti. https://hybrislehti.net/muistojen-vrittmt-maisemat × Harari, Yuval Noah. Sapiens – ihmisen lyhyt historia. 

Teksti Henrik Telkki
Kuvat Stella Keppo / Dash Lapland

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Dash Lapland järjestetään jälleen keväällä. Lupauksenaan sillä on osallistujilleen ainutlaatuinen kokemus. Mikä siis Dash Lapland oikein on ja mitä sen keskiössä olevalla design hackathon sanaparilla oikein tarkoitetaan?

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Rovaniemellä pidetty Dash Lapland kokoaa jälleen idearikkaat ihmiset ratkomaan yrityspartnereiden tulevaisuushaasteita tämän vuoden huhtikuussa.

Käytännössä Dash Lapland on siis ympäristö, johon yhteistyökumppaneiksi valitut yritykset voivat tuoda liiketoimintaansa liittyvän ongelman. Tämän ongelman ympärille koostetaan tiimejä, joiden tarkoitus on keksiä ratkaisumalli yrityksen esittämään ongelmaan.

Dash itsessään on osa opiskelijavetoisen yrittäjyysyhteisön Aaltoes:n (Aalto Entrepreneurship Society ry) luomaa tapahtumabrändiä, mutta Dash Laplandin organisoimisesta vastaa itsenäisesti Lapland Entrepreneurship Society (LES). Muita Dash –tapahtumia ovat Dash Helsinki sekä Turku Dash X Boost.

Kaiken tämän keskiössä on design hackathon.

Se on termi, jolla Dash Lapland ensimmäisenä on määrittelemässä itseään. Outo ja hivenen alienimainen englanninkielinen sanahirviö, jonka voisi löytää Mad Men -sarjan modernisoidusta versiosta. Siitä ei oikein tiedä, pitäisikö nyt tuntea hypeä, vaiko karsastaa taas päälle liimattuja vierasperäisiä trendi-ilmaisuja.

Yrityksessä avata Dash Laplandin konseptia auttaa tapahtuman tämän vuoden tiimivetäjä Heli Turtinen.

“Dash Lapland on yritysinnovaatiotapahtuma, jossa käytetään muotoilutyökaluja. Kyseessä on kolmipäiväinen tapahtuma, joka alkaa perjantaina ja päättyy sunnuntaina."

Tapahtumassa noin 5-6 hengen tiimit ratkovat yritysten tarjoamia haasteita palvelumuotoilun keinoin.

“Dash Laplandin keskiössä on ongelmanratkaisu, desing thinking ja palvelumuotoilu.”

 

Timanttinen juttu

Yksi keskeisistä työkaluista Dash Laplandin tapahtumassa on niin kutsuttu tuplatimanttimalli. Tuplatimantti, sitä tuntemattomille, on British Design Councilin kehittämä malli, jonka idea on kahdessa kehitystyön aikana hioutuvassa timantissa. Näistä ensimmäinen kattaa ratkaistavan ongelman ymmärtämisen ja jälkimmäinen muodostaa ongelmaan ratkaisun.

Ongelman todellinen ymmärtäminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa tai suoraviivaista kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Viime vuoden Dash Laplandin yrityshaasteet olivatkin monipuolisia ja paikoin hyvinkin laajoja aiheita.

Viime vuoden tapahtuman pääyhteistyökumppanin Lappset Groupin haasteena oli etsiä ratkaisuja tulevaisuuden leikkikenttään ja sitä, miten siinä voisi hyödyntää esimerkiksi interaktiivista teknologiaa.  Digitaalisuus puhutti myös Santa Claus Holiday Villagea, joka pyysi tutkimaan miten matkailijakokemus digitalisoidaan. Kaleva Media puolestaan etsi keinoja saada nuoret kuluttamaan mediaa sekä etsi ratkaisua rajat ylittävän arktisen median konseptiksi.

Kemianteollisuuden yritys Kemira Oyj oli isojen kysymysten äärellä, kun se etsi ratkaisuja 1,5 asteen haasteen voittamiseksi kysyen, miten kemiallisia ratkaisuja voidaan käyttää ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. Hoivatilat puolestaan etsi uudenlaisia tila- ja konseptipalveluita megatrendien kuten väestön ikääntymisen, julkisen terveydenhuollon rahoitusongelmien ja yksilön tarpeiden ja halujen kautta ajateltuna.  Asiakaskokemuksen parantaminen oli Napapiirin Energian ja Veden haasteen keskiössä, kun haasteessa etsittiin vastauksia kysymykseen miten esitellä yrityksen arvoja ja vahvuuksia sen mainonnassa.

Haasteiden ymmärtämisessä oli apuna yritysten omaa henkilökuntaa, jotka sparrasivat tiimejä paikan päällä läpi koko tapahtuman.

Viime vuoden Dash Laplandissa syntyneistä ideoista ainakin Kemira Oyj:n haasteen voittajaidea on ilmeisesti etenemässä pilottivaiheeseen.

Ison maailman meininkiä

Dash Lapland on tapahtumana totuttua massiivisempi kokemus. Painopisteissä näkyy osallistujamäärät, yhteistyökumppanien koko sekä muotoilun ja yritysmaailman veteraaneista muodostuvat mentorit.

Kun tapahtuma viime vuonna Jussi Korhosen vetämänä järjestettiin ensimmäistä kertaa hotelli Santa Claussissa, otti siihen osaa arviolta 150 henkilöä. Tähän kun lisätään tapahtuman toteuttanut tiimi ja avustajat, päästään noin 230 henkeen, jotka olivat suoraan osallisena viime vuoden tapahtumassa. Tapahtuman varsinaiset vierailijat olivat sitten lauma erikseen. Tänä vuonna odotetaan vähintään samanlaista kattausta.

Tekijätiimin kannalta tämä kaikki tarkoittaa massiivitapahtumaan kuuluvia haasteita.

“Rovaniemeltä reippaalle 200 hengelle tapahtumapaikan löytäminen kolmeksi päiväksi on luonut osaltaan haasteita. Ylipäätänsä osallistujakokemuksen suunnitteleminen on meillä työllistänyt sieltä lokakuusta lähtien. Ja tietenkin yrityskontaktointi.”

Taloudellisesti tämä kaikki on voittoa tavoittelemattomalle tapahtumalle aikamoinen ponnistus.

Oppia ikä kaikki

Mikä sitten on se palkinto, jonka osallistumalla voi saada?

“Ihan ensimmäisenä sanoisin kokemuksen. Itse osallistuin viime vuonna ja tiedän kokemuksen olevan intensiivinen”, kertoo Turtinen.

Muilta osin Dash Lapland on osallistujilleen oppimisympäristö ja mahdollisuus saada ideoitaan eteenpäin.

”Kyllähän tästä saa kokemusta tiimityöskentelystä ja työkaluja, jos haluaa oppia palvelumuotoilua. Varsinkin nykypäivänä, kun muotoiluajattelu yrityksissä alkaa ottamaan suuntaa, niin onhan tämä ihan kelpo CV-merkintä.”

Työelämätaitojen ohella Dash Laplandiin osallistumisesta voi hyötyä myös opintopisteinä. Tapahtuma on yhteistyössä yliopiston kanssa ja työelämälähtöisenä tapahtumana erinäköisiä järjestelyjä on saatu neuvoteltua. Samalla on myös mahdollista saada jalkaansa oven väliin, ehkä jopa löytäen tulevan työnantajan.

Tänä vuonna Dash Lapland järjestetään 17.–19.4. Lisätietoa ilmoittautumisesta ja tämän vuoden yrityshaasteista saa Dash Laplandin nettisivuilta ja sosiaalisen median tileiltä.

www.dashlapland.com

www.facebook.com/dashlapland/

www.linkedin.com/company/dashlapland

Opiskelijalähtöisiä unelmia

Henrik Telkki

Lapland Entrepreneurship Society, tuttavallisemmin LES, on F-Talon ARCTA tilojen syövereissä lymyävä, verrattain uusi aktiivitoimija. Mikä siis oikein on LES? Vastauksen tähän antaa johtamisen opiskelija ja LESin puheenjohtaja Janne Mäkinen. 

“LES on täysin opiskelijalähtöinen yhteisö, jonka visiona on edistää opiskelijalähtöisiä tapahtumia, yrittäjämäistä ajattelua, yrittäjätaitoja ja tuoda työelämän mahdollisuuksia lähemmäs opiskelijoita käytännön tasolla.”

Tämä näyttäytyy tuen ja valmennuksen antamisena opiskelijoiden unelmille. Osuvaa, sillä LES:in omatkin juuret ovat alkujaan unelmissa. Tai tarkemmin Dash Laplandissa, tapahtumassa, jonka taustavoimana LES itse tätä nykyä toimii.

“LES lähti unelmasta ensimmäisestä Dash Laplandista. Sitä järjestäessä tuli paljon erilaisia haasteita vastaan. Tuolloin huomattiin alueelta puuttuvan toimija, joka mahdollistaisi opiskelijoiden erilaiset unelmat. Kun Dash sitten onnistui viime keväänä hyvin, niin syntyi ajatus siitä, että on varmasti muitakin opiskelijoita, jotka haluaisivat järjestää tapahtumia yliopistolla.”

Unelmat on tarkoitettu jaettavaksi ja jakaminen on tässäkin ideana. LES toteuttaa tätä unelmien jakamista kahdella eri tapaa. Ensimmäinen on alueellisen unelman, Rovaniemessä ja opiskelijoissa olevan potentiaalin ruokkiminen. Toinen on tiedekuntarajat ylittävä ja aidosti mukaan ottava yhteisöllisyys.

Kaikkien omatessa unelmia, herää väistämättä kysymys, kenen unelmat sitten pääsevät jatkoon? Mikä projekti etenee ja ketä tuetaan? LES pyrkii tukemaan jokaista, joka tulee sen toimintaan mukaan.

Dash Laplandin ohella LES on käynnistämässä myös muita tapahtumia. Maaliskuussa järjestetään puhujatapahtuma SpeechLES, joka tulee rakentumaan kansainvälisyyden ympärille. Alustavat neuvottelut ovat käynnissä myös vielä nimeämättömän, kansainvälisiä harjoitteluja start-up -yrityksiin järjestävän toimijan kanssa.

Eikö yhdessä tapahtumassa sitten olisi ihan tarpeeksi opiskelijayhteisölle puurrettavaa?

“Kyllä siinä varmasti olisi”, kuuluu hivenen hermostunut naurahdus.

“Olihan toi Dashkin suoraan sanottuna ihan hullu idea. Jälkeenpäin olen miettinyt, että oltiinhan me aika typeriä, kun me sitä lähdettiin vetämään.”

Lausunto havainnollistaa tapahtuman luomiseksi käytyä taistelua.

“Eihän meihin kukaan oikeasti uskonut. Ei yliopistolla eikä kaupungilla. Ja nyt kun miettii, niin ymmärrän kyllä niitä. Ei meillä ollut mitään kokemusta tuollaisen tapahtuman järjestämisestä.”

Tapahtuma kuitenkin järjestettiin, ja se oli menestys. Ja juuri siinä näkyy LES:in hienous. Joukko saman unelman jakavia opiskelijoita, jotka yhteen hiileen puhaltamalla saavat aikaiseksi asioita, joihin muut eivät uskalla uskoa.

Dash Laplandin ja SpeechLES:in lisäksi on tulossa vielä Supported LEan Design, tai kieliystävällisemmin SLED. Kyseessä on yliopistolla aivan uudenlainen hybridi-kurssi, joka koostuu kolmesta osa-alueesta. Ensimmäinen on normaali kurssi, jota seuraa yrityskiihdyttämö ja lopulta pitchaus-vaihe. Tarkoituksena on päästä läpikäymään matka ideasta yrittäjyyteen, turvallisesti simuloidussa ympäristössä. Tarjolla olisi mahdollisimman pitkälle viety ja realistinen simulaatio, joka ei kuitenkaan vielä vaadi pankkilainan ja oravanpyörän hankintaa.

Opiskelijoille LES:in toiminta on avointa, eikä tapahtumiin ja kursseille osallistuminen vaadi sen ihmeempiä. Mikäli omaa haaveen, jota haluaisi kokeilla saaden samalla tukea ja vastuunkantoa muilta, niin ovet ovat avoinna.

www.laplandes.fi

Teksti Juho Keränen
Kuvitus Meri Heikkilä

Korkeakouluharjoittelu on tärkeä väylä saattaa opitut teoriat käytäntöön; harvoin jos koskaan teoriat vastaavat täydellisesti reaalimaailmaa, mutta ne antavat ymmärrystä asioiden moniulotteisuudesta. Teorian lisäksi harjoittelu testaa opiskelijaa omista taidoistaan ja antaa perspektiiviä työelämän vaatimuksiin ja odotuksiin.

Lämmin ja aurinkoinen kesäkuinen aamu, Suomen Turku. Lähes identtinen syyskuinen aamu, Alankomaiden Haag. Näissä merkeissä aloitin viime vuonna kaksi kolmen kuukauden korkeakouluharjoittelua, joiden aikana pääsin soveltamaan niin aiemmin yliopistossa oppimaani kuin kehittämään täysin uusiakin taitoja. Kesä Suomen merivoimien esikunnan viestintätiimissä avasi silmäni puolustusorganisaatioiden viestintätavoille ja syksy Suomen suurlähetystössä EU-puheenjohtajakaudella valotti niin kotimaan kuin muidenkin valtioiden ulkopolitiikan toimintaa konkreettisesti.

Miten esimerkiksi Yhdysvaltain ulkopolitiikka pohjautuu realismin oppeihin, jolloin valta ja vaikuttavuus määrittyy lähinnä taloudellisen ja sotilaallisen voiman kautta? Näkyykö siinä sittenkin vahva liberalismin pohjavire, jolloin kansainväliset instituutiot muodostavat merkittävän areenan ulkopolitiikan edistämiseksi? Entä toimiiko Venäjä puhtaasti kovan vallan käyttäjänä, kun samaan aikaan EU pyrkii hyödyntämään pehmeän vallan keinoja oman asiansa edistämiseksi? Millainen on maailmanyhteisö vai onko sitä todellisuudessa lainkaan?

Kuten yllä olevat kärjistetyt esimerkit erilaisten valtioiden toiminnasta osoittavat, selitetään maailmaa ja sen ilmiöitä mitä moninaisimmilla ja usein keskenään ristiriitaisillakin teorioilla. Vallitsevan maailmanpoliittisen järjestelmän voi nähdä realismiin uskovan silmin anarkistisena kilpailuna, jonka keskeisimpinä toimijoina ovat valtiot, jotka pyrkivät ajamaan omaa etuaan ja haalimaan itselleen mahdollisimman paljon valtaa oman olemassaolonsa turvaamiseksi. Toisaalta liberalismin teoriarypästä seuraava tulkitsee maailmanpolitiikkaa usein myös kansainvälisen yhteistyön, kaupan ja organisaatioiden kautta. Valtioiden vaikuttamiskeinot liikkuvat pehmeä vallan arvovaikuttamisen, kulttuuriviennin ja koulutuksen kautta aina kovan vallan metodeihin taloudellisesta sotilaallisen voimankäyttöön.

Yksittäinen teoria onnistuu kuitenkin harvoin, jos koskaan, selittämään oppialan tarkastelemia ilmiöitä. Teoriat ovat kuitenkin edellytys erilaisten ilmiöiden jäsentelemiseksi. Ne avaavat ja kehystävät eri asioita keskenään vertailtaviin ja analysoitaviin muotoihin. Kun opiskelija opintopolkunsa aikana tutustuu erilaisiin teorioihin hän myös ymmärtää, kuinka eri ilmiötä tulkitaan varsin erilaisista lähtökohdista ja näiden tulkintojen myötä nämä ilmiöt näyttäytyvät entistä moniulotteisempina.

Väitän, ettei teorian hallitseminen kuitenkaan yksin riitä – tarvitaan kenttäkokeita. Korkeakouluharjoittelu erityisesti oman tieteenalan piiriin kuuluvan työnantajan leivissä auttaa konkretisoimaan opintojen aikana hankittua henkistä pääomaa ja sorvaamaan siitä työnantajan ja yksilön itsensä kannalta relevantteja työkaluja. Yliopistossa opitut teoreettiset näkemykset avasivat erilaisten toimijoiden mahdollisia motiiveja ja tavoitteita esimerkiksi kuunnellessani diplomaattien välisiä keskusteluja tai julkisia puheenvuoroja. Teoria auttoi siis näkemään reaalimaailman ilmiöiden, puheen ja tekojen taustalla mahdollisesti vaikuttavia lainalaisuuksia.

Korkeakouluharjoittelu ei ole kuitenkaan vain oiva tilaisuus testata opittua teoriaa. Monen opiskelijan kohdalla harjoittelu avaa myös näkemyksiä valmistumisen jälkeiseen aikaan. Vaikka kampuksella opiskeltu ala saattaa vaikuttaa teoriassa peräti ylväältä, on usein työelämä siihen nähden ehkä kärjistetysti muotoiltuna raadollista. Harjoittelu onkin oiva tapa ymmärtää, millaisin tavoin opittuja teorioita käytännön työssä hyödynnetään. Varsinkin yhteiskuntatieteiden maisterin kaltaisia yleisluontoisia tutkintoja suorittaessa valmistumisen jälkeiset tehtävät voivat olla todella moninaisia ja jopa pääaineesta riippumattomia, jolloin erilaisten urapolkujen tunnusteleminen on harjoittelun kautta järkevää.

Joillekin harjoittelu avaa näköalan tehtäviin, jotka vaikuttavat unelmien täyttymykseltä; vihdoinkin opittuja asioita pääsee konkreettisesti käyttämään tehtävissä, jotka tuntuvat mielekkäiltä ja kiinnostavilta. Toisille harjoittelu osoittaa puolestaan sen, millainen ala ei todellakaan häntä kiinnosta tulevaisuudessa. Molemmissa tapauksissa harjoittelun voi kuitenkin nähdä mahdollisuutena itsereflektiolle ja oman valmistumisen jälkeisen elämän suunnan hahmottelemiselle.

Harjoittelu voi avata myös jäljellä olevia opintoja uudesta näkökulmasta ja tarjota tilaisuuden sanallistaa omaa osaamista ja oppimaansa uusin tavoin. Harjoittelun konkretisoiva luonne voi johtaa kokemuksiin siitä, kuinka omaa oppialaa ja teoreettista pohdintaa lähestyy nyt uusin tavoin. Henkilökohtaisella tasolla voisin harjoittelujeni myötä todeta jopa ”vihdoin ymmärtäväni, mistä tässä hommassa on kyse”. Jo pelkkä harjoittelupaikan hakeminen auttaa usein jäsentelemään omaa osaamista, koulutusta, motivaatiota ja taitoja. Hakeminen itsessään on jo harjoittelua tulevaa työelämää ajatellen.

Mihin ajankohtaan harjoittelu sitten sopisi? Milloin tietoja ja taitoja on sopivasti suhteessa harjoittelun vaativuuteen? Tämä kaikki riippuu toki yksilöstä. Moni työnantaja toivoo hakuilmoituksissaan kandidaatin ja notaarin tason tutkintoa suoritetuksi ennen harjoittelua, mutta joukossa on toki sellaisiakin paikkoja, joihin voi hakeutua jo opintojen alkutaipaleella tai aivan niiden loppupuolella. Kaikissa näistä tapauksista harjoittelun haastavuuden olettaisi vastaavan myös korkeakoulussa opiskeltua osaamista.

Oma kysymyksensä on samaa teemaa sivuava, harjoitteluista saatava rahallinen vastine. Toiset työnantajat tarjoavat vaativistakin tehtävistä minimipalkkaa – toiset suhteuttavat palkan esimerkiksi hankittuihin opintopisteisiin nähden. Harjoittelussa on siis myös kyse raadollisimmillaan oman osaamisen hinnoittelemisesta, mutta myös motivaation punnitsemisesta suhteessa työstä saatuun ansioon ja substanssiin.

Korkeakouluharjoittelua voi pohjimmiltaan verrata peilitaloon. Se on täynnä heijastavia pintoja, jotka auttavat opiskelijaa näkemään opintonsa, työurahaaveensa ja ympäröivän maailman eri näkökulmista.

Korkeakouluharjoittelua voi pohjimmiltaan verrata peilitaloon. Se on täynnä heijastavia pintoja, jotka auttavat opiskelijaa näkemään opintonsa, työurahaaveensa ja ympäröivän maailman eri näkökulmista. Se tarjoaa mahdollisuuden reflektoida itseään niin työntekijänä, opiskelijana kuin yksilönä. Peilitalossa heijastavat pinnat voivat näyttää haavekuvia, mutta myös karuja totuuksia. Siellä yliopistossa opitut teoriat auttavat jonkin matkaa eteenpäin, mutta niistä kutakin on haastettava aktiivisesti oman polkunsa löytämiseksi. Reittejä eteenpäin onkin kokeiltava usein erehdysten kautta. Vain laittamalla itsensä sekä oppimansa teoriat testiin, avautuvat peilitalon ovet maailmaan.

Harjoitteluun – mutta millä hinnalla?

Juho Keränen

On eri asia keskustella korkeakouluharjoittelusta kuin itse harjoitteluun pääsemisestä. Eri alojen pääasialliset harjoittelupaikat asettavat erilaisia vaatimuksia harjoittelun rahoitukselle. Vilkaistaessa useimpien harjoittelijoiden käyttämää Aarresaari-sivustoa huomaa, että varsinkin monet valtionhallinnon paikat edellyttävät yliopiston myöntämää harjoitteluapurahaa.

Apurahakäytännöt vaihtelevat kuitenkin runsaasti yliopistoittain ja tiedekunnittain. Myös YLE uutisoi joulukuussa 2018 eri yliopistojen vaihtelevista apurahakäytännöistä. Joissakin yliopistoissa, kuten Helsingissä, jokainen opiskelija on oikeutettu harjoittelutukeen. Esimerkiksi Lapin yliopistossa tukea myönnetään puolestaan vain muutamille. Meillä yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa apurahan kriteereinä ovat suoritetut ja koostetut pääaineen perus- ja aineopinnot sekä kokonaisopintopisteiden määrä. Vouchereita ei ole myöskään varattu kaikille tiedekunnan pääaineille.

Kun opintopisteiden määrä muodostuu tällaisessa järjestelmässä tosiasialliseksi apurahan myöntöperusteeksi, saattaa se lykätä joidenkin opiskelijoiden valmistumista. Harjoittelu nähdään opiskelijoiden keskuudessa olennaisena tekijänä tulevaa työllistymistä ajatellen, jolloin osa saattaa kokea houkuttelevaksi vaihtoehdoksi valmistumisen viivyttämisen, jotta harjoitteluvoucher ja sitä myötä harjoittelupaikka mahdollistuisivat. Tiedekunta-, oppiala- ja yliopistokohtaiset vaihtelut apurahakäytännöissä asettavatkin opiskelijoita ilmeisen eriarvoiseen asemaan.

Jotta opiskelijoiden yhdenvertaiset mahdollisuudet harjoitella omaan oppialaan liittyvissä työtehtävissä varmistuisivat alueellisesti sekä oppialakohtaisesti, ja jotta valmistumisen pullonkauloista päästäisin opintojen loppupäässäkin eroon, olisi syytä uudistaa apurahajärjestelmää ja -määriä sekä voucherien myöntöperusteita. Harjoittelukokemus valmistaa työelämätaitoisempia maistereita, jolloin harjoittelutukien lisääminen olisi niin yksilön, yliopiston kuin yhteiskunnankin etu.

Lähteet

YLE (Ulriika Myötänen) (28.12.2018) Yliopistojen harjoittelutuissa suuria eroja: Laura Kaltiainen joutui luopumaan unelmaharjoittelusta New Yorkissa, koska ei saanut harjoittelutukea – tukipäätös tuli yliopistoa vaihtamalla. https://yle.fi/uutiset/3-10522121

Jenni Tuomainen
Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n (SYL) vuoden 2020 hallituksen jäsen
Kuva Aleksi I. Pohjola

Tulin viime vuoden lopulla valituksi ylioppilaskuntien keskusjärjestön, eli Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:n hallitukseen vuodelle 2020. Työpöytäni täyttävät kuluvana vuonna muun muassa koulutuspoliittiset teemat, kuten rakenteet ja raha, opinnot ja laatu, jatkuva oppiminen ja maksuton koulutus. Lisäksi työskentelen viestinnän ja SYL:n ensi vuoden 100. juhlavuotta koskevan projektin parissa.

SYL:n historia ulottuu lähes sadan vuoden taakse ja voidaankin sanoa, että SYL on kasvanut ja kehittynyt ajan kuluessa ja yhteiskunnan muuttuessa. Myös SYL:n ydintehtävän, eli edunvalvonnan teemat ovat muuttuneet. SYL:n olemassa olon aikana keskustelu osaamisesta on muuttunut merkittävästi. Voidaan sanoa hieman kärjistäen, että aikaisemmin yliopistosta valmistunut selvisi työurallaan mainiosti saamallaan koulutuksella. Nyt asia on kuitenkin merkittävästi toisin: työelämä ja yhteiskunta kaipaavat monipuolista osaamista. Rohkeita, erilaisia valintoja ja yhdistelmiä tehneitä osaajia arvostetaan.

Osaamisvaatimukset eivät jää vain koulun ja yliopiston penkeillä hankittuun osaamiseen. Enemmän ja enemmän arvostetaan henkilöiden valmistumisensa jälkeistä oppimista ja yhteiskunnassa nähdäänkin, ettei osaamisen hankkiminen tapahdu vain kaavamaisesti perinteisen koulutuspolun varrella, vaan oppiminen jatkuu jokaisella meistä eliniän. Kun työelämän murros on voimakas ja yhteiskunta tarvitsee erilaisia osaajia, korostuu työikäisen väestön jatkuvan oppimisen merkitys. Tämä on huomattu myös Sanna Marinin hallitusohjelmassa, jonka perusteella Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt jatkuvan oppimisen uudistuksen. Sen tavoitteena on helpottaa osaajapulaa ja sujuvoittaa työikäisten osaamisen päivittämistä pohtimalla samalla laaja-alaisempia vaihtoehtoja muunto-, täydennys- ja erikoistumiskoulutusten järjestämiseksi.

Tämä lisää myös yliopistojen mahdollisuuksia. Ne voivat kehittää tarjoamastaan koulutuksestaan esimerkiksi erilaisia täydennyskoulutuksen paketteja, joita he voivat tarjota suoraan niin työntekijöille kuin työnantajillekin. Erilaiset jatkokoulutusmahdollisuudet tuovat yliopistoille yhden keinon hankkia lisää ulkopuolista rahoitusta oman toimintansa järjestämiseen alati tiukkenevassa taloustilanteessa. Kaiken tämän toteuttamisessa on kuitenkin muistettava, ettei uudistus saa vaikuttaa yliopistojen päätehtävän, eli perustutkinto-opiskelijoiden opintojen suorittamiseen ja heidän opintojensa laatuun. Lisäksi esimerkiksi täydennysopintojen maksujen tulee jakautua tulevaisuudessa mahdollisimman oikeudenmukaisesti jokaisen koulutuksesta hyötyvän tahon kesken niin, että jokaisella henkilöllä on mahdollisuus saavuttaa tämä koulutusmahdollisuus heidän erilaisista taustoistaan huolimatta.

On tärkeää, että meillä tulevaisuuden osaajilla on erinomainen asema työmarkkinoilla. Hyödyntäkäämme siis nämä mahdollisuudet ja päivittäkäämme osaamistamme monipuolisiin ja rohkeisiinkin uravalintoihin myös opintojemme jälkeenkin.

Teksti LYYn edunvalvonta-asiantuntija Aatu Puhakka
Kuva Aleksi I. Pohjola

Kuluneen puolen vuoden aikana kun olen ollut töissä y-liikkeessä, yksi teema on noussut ylitse muiden: Mielenterveys ja jaksaminen. Aiheesta on puhuttu jokaisessa SYL:n tapaamisessa, julkisuudessa ja kampuksella. Marraskuussa järjestetty Mielentärkeydenosoitus -tapahtuma opintopsykologin palkkaamiseksi keräsi paikalle kymmeniä opiskelijoita sekä YLE:n ja Lapin Kansan toimittajat. Tapahtuman jälkeen ei yliopistossa tai ylioppilaskunnassakaan voida väittää, että olisi epäselvää mitä opiskelijamme ovat asiasta mieltä. Mielenterveys pysyy varmasti ajankohtaisena myös tänä vuonna, ainakin kahdesta syystä.

Ensinnäkin keväällä toteutetaan kuudennen kerran valtakunnallinen Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus (KOTT). Muiden terveyskysymysten ohella tutkimuksessa kysytään myös opiskelijoiden mielenterveydestä. Edellinen tutkimus on vuodelta 2016. Olen melko varma, että tuon jälkeen mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet opiskelijoiden parissa huomattavasti. Esimerkiksi Kelan tilastojen mukaan mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrä on noussut 43%:ia vuodesta 2016. KOTT 2020:ssa voidaankin luotettavasti arvioida kuinka paljon nämä ongelmat ovat viime aikoina lisääntyneet nimenomaan opiskelijoiden keskuudessa.

Toiseksi, YTHS laajenee ensi vuonna myös AMK-opiskelijoille. Tällä hetkellä virallista tietoa esimerkiksi tulevasta palveluverkosta ja tuotettavista palveluista on vielä niukahkosti saatavilla, mutta kehotan kaikkia asiasta kiinnostuneita seuraamaan YTHS 2021 -nettisivua. Vaikuttamistyötä on opiskelijaliikkeessä tehty sen eteen, että palvelut säilyvät monipuolisina.

Parempien mielenterveyspalveluiden vaatiminen törmää kuitenkin lähes aina yhteen asiaan – rahaan. Tällä hetkellä tuntuu, että niin yliopistolla kuin valtiollakin on jaettavissa lähinnä niukkuutta. Yliopiston suhteen ajatushautomolla toivotaan tietysti suotuisaa tulosta OKM-neuvotteluista. Lisärahalle olisi käyttöä.

Valtion talouspolitiikka on kuitenkin monimutkaisempi asia. Jos halutaan parempia terveyspalveluita ml. mielenterveyspalvelut, on julkisia menoja siltä osin kasvatettava. Kun asiaa tarkastelee pidemmällä aikavälillä, on tärkeää huomioida, että hyvät ennaltaehkäisevät mielenterveyspalvelut toki myös säästävät monia julkisia kuluja. Ongelmia on halvempaa hoitaa ajoissa kuin myöhässä.

Toisaalta on myös tunnustettava, että mielenterveyden hoitaminen saa maksaa. Arvostetuimmat yhteiskunnalliset palvelumme, koulutus, terveyskeskukset sekä sairaalat, maanpuolustus ja poliisi ovat kaikki kalliita eriä valtion budjetissa mutta juuri ne tekevät yhteiskunnastamme toimivan ja turvallisen. Myöskään mielenterveyden hoitaminen ei ole valtiontalouden näkökulmasta aina halpaa. Hyvinvoivat kansalaiset ovat kuitenkin toimivan yhteiskunnan perusta. Jos järjestelmämme ei tue kansalaisten henkistä hyvinvointia, voidaan kysyä, ketä se enää palvelee.

Päätoimittaja Aleksi I. Pohjola
Kuva Elli Alasaari

Elä hetkessä, ne sanoo. Ole läsnä, ne neuvoo. Ja oikeassahan he ovat; kaikki tapahtuu nyt. Mutta nykyisyys on aina seurausta historiasta ja vain hetken päässä tulevaisuudesta. Ehkä he ovatkin väärässä? Eivät he ole, mutta vaarassa sokeutua kylläkin.

Pysähdy. Toistan, pysähdy. Se, miten yksilö tai yhteiskunta nykyisyyteen tuli ei useinkaan ole sattumaa; eilinenkin oli vielä hetki sitten kokematonta tulevaisuutta, mutta ei suinkaan täysin pimeää – se oli paljastanut itsensä jo toissa päivänä. Siis pysähdy, sillä ilman sitä et huomaa vihjeitä.

Ilmastonmuutos ja sen ympärillä käytävä keskustelu on konkretisoinut etenkin nuorille historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden kolmiyhteyden, jossa historia näyttää seuraukset ja nykyisyys ja siinä tehdyt päätökset tulevaisuuden.

Tulevaisuuden haasteet ovat kuitenkin usein laajoja, monimutkaisia ja usein myös hahmottomia; ongelma ja ongelman ymmärtäminen ovat eri asioita. Siksi tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaankin laaja-alaista ja poikkitieteellistä ymmärrystä. Tarvitaan keskustelua.

Tässä lehdessä mietitään paljon tulevaisuuksia. Mikä on Lapin tulevaisuus laskevan syntyvyyden Suomessa, jossa aluekehitys eriytyy ja keskittyy? Miten puhtaasta luonnosta pitkälti ammentava matkailubrändi ja Lapin rikkaiden luonnonvarojen hyödyntäminen sopivat yhteen? Miten Lapin maakunnassa ennakoidaan tulevaisuutta ja mitkä tahot sitä tekevät? Lapin tulevaisuutta käsittelevä juttu alkaa sivulta 20.

Opiskelijoiden tulevaisuus on tietenkin työelämässä. Miten työelämään pääsemistä ja siellä pärjäämistä voisi edistää jo opintojen aikana? Mikä on vouchereiden merkitys opiskelijoiden pääsystä työharjoitteluun ja jakautuvatko ne tasaisesti? Juttu työharjoittelun merkityksestä alkaa sivulta 10.

Myös yritykset miettivät yhteiskunnan ja opiskelijoiden ohella tulevaisuutta. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty poikkitieteellinen, palvelumuotoiluorientoitunut tapahtuma Dash Lapland järjestetään myös tänä vuonna. Mikä Dash Lapland oikein on ja mikä on sen idea? Juttu Dash Laplandista alkaa sivulta 13.

Ja lopuksi myös Lapin Ylioppilaslehti on muutosten edessä. Lehti saa uuden päätoimittajan, kun Kaisa-Reetta Seppänen valittiin Lapin Ylioppilaslehden uudeksi päätoimittajaksi edustajiston kokouksessa 1/2020. Oli lehden formaatti tai tekotapa tulevaisuudessa mikä hyvänsä, on ylioppilaskunnan oma itsenäinen media äärimmäisen tärkeä osa yliopiston ja ylioppilaskunnan sisällä tapahtuvaa moniäänistä ja kriittistä keskustelua, keskustelukulttuuria ja kulttuuripääomaa. Sen arvo kannattaa tunnistaa, siitä kannattaa pitää kiinni ja sitä kannattaa kehittää eteenpäin; tieto ja moniääniset näkökulmat eivät lisää tuskaa. Ne lisäävät ymmärrystä – historiasta, tästä hetkestä ja tulevaisuudesta; muista ihmisistä ja mielipiteistä. Maailmasta.

Teksti Aleksi I. Pohjola
Kuva Jussi Pohjavirta / LYT

Lapin ylioppilasteatterin syksyn toinen tuotanto Tarina maailmankaikkeudesta tuo visuaalisuuden Wiljamin lavalle uv-valoin ja -maalein. Tarina kietoutuu kolmen jumalhahmon ympärille, jotka tarkkailevat maailmaa eksistentialististen kysymysten kautta.

Ruusu-Maria Lappalaisen ohjaus Tarina maailmankaikkeudesta tuo Ylioppilasteatterin syksyn tuotantokauteen kokeellisen draamatuotannon, jonka keskiössä ovat visuaalinen ja näyttävän näköinen teatteri uv-valoineen ja maaleineen sekä näitä korostavat liike ja tanssi.

Näytelmän keskiössä on kolme enemmän ja vähemmän ajatonta jumalhahmoa, jotka pohtivat elämän suuria kysymyksiä; eksistentialismia, individualismia, erilaisuutta ja oman paikkansa löytämistä. Jumalhahmojen ajatukset ja kokemukset peilautuvat tässä ajassa elävien ihmisten kokemusten kautta.

”Ylioppilasteattereiden traditioon kuuluu kokeellinen tyyli ja tapa tehdä. Täällä on tilaa toteuttaa ideoita ja ajatuksia”, toteaa Lappalainen, jonka ensimmäinen tekstiohjaus Tarina Maailmankaikkeudesta on.

Visuaalisuudessa ja näyttävyydessä isossa osassa ovat valot, jotka heijastavat näyttelijöiden liikkeitä uv-maalien avulla. Näytelmässä hyödynnetäänkin paljon liikettä ja tanssia.

”Kyllä tämä on ollut erilainen näyttelijäkokemus. Esimerkiksi kasvojen ilmeitä ei pimeässä näy, vaan eleet, ilmeet ja tunteet on näyteltävä eri tavalla. Tämä on ollut kehollisempi näyttelijäkokemus”, kertoo yhtä jumalhahmoa näyttelevä Akseli Korpioksa.

Jumalhahmojen ajattomat pohdinnat elämästä ja ihmisenä olemisesta ovat merkityksiltään ajasta riippumatta keskeisiä sukupolvilta toisille; peilauspinnat ja purkautumiskanavat vain vaihtelevat ajankuvan mukaan.

”Teksti peilaa omaa elämääni aika paljon, mutta kohtaukset ovat silti yleismaailmallisia. Toivon, että ihmiset tulevat katsomaan näytelmää aistit avoimina ja ottamaan ajatuksia myös omaan elämään”, päättää Lappalainen.

Tarina maailman-kaikkeudesta

• Ohjaus & Käsikirjoitus: Ruusu-Maria Lappalainen
• Tuotanto: Terhi Kuokkasen johdolla Veronica Koskinen ja Iiris Kaihua
• Koreografia: Ulla Väätäinen
• Valosuunnittelu: Samuli Valkama
• Äänisuunnittelu: Tatu Ollikainen
• Rooleissa: Amanda Landström, Akseli Korpioksa, Ante Jalvela, Niko Mäntynenä, Marita Guevara, Julia Havsvind, Elisa Oikarainen, Kerttu Pakkasvirta
• Esitykset: 22.11, 23.11, 27.11, 5.12, 15.1, 22.1, 24.1, 29.1, 31.1

Teksti Eve Orhanli-Viinamäki
Kuvitus Meri Heikkilä

Miten ihminen perustelee paikkansa muiden eläimien yläpuolella, luomakunnan huipulla? Monille vastaus tähän löytyy moraalista; kipua, kärsimystä tai kuolemaa aiheuttavan toiminnan eettisestä arvioinnista. Samalla eläinten vastaava toiminta jää eettisen arvioinnin ulkopuolelle.

Jos eläinten toimintaa katsottaisiin samanlaisten kriteerien läpi kuin ihmisten, se voisi tarkoittaa sitä, että eläimet tulisivat myös oikeusjärjestelmiemme piiriin. Moraalinen toimija on kohde myös moraalisille seurauksille – palkkioille ja rangaistuksille.

Oikeusjärjestelmämme kohtelee jo eläimiä olentoina, joita on suojeltava joiltain ihmisten väärinkäytöksiltä. Se viittaa myös ajan kuluessa tapahtuneisiin muutoksiin suhtautumisessamme eläimiin. Olemme alkaneet kohdella eläimiä myös tuntevina olentoina, joita varjellaan tarpeettoman kärsimyksen kokemiselta.

Toisin sanoen, olemme jo myöntäneet muille eläimille juridisia oikeuksia, vaikka ne ovat rajallisia ja ne toteutuvat vielä varsin huonosti. Olennainen kysymys onkin se, mitä oikeuksia eläimille voitaisiin myöntää. Tällöin tulee ajankohtaiseksi pohtia uudelleen myös ihmisen ja eläimen välistä suhdetta ja sitä, mitä eläimet puolestaan voivat tehdä ihmisille. Joudumme palaamaan ihmisen ja eläimen yhteistoiminnan perusteiden äärelle, sillä pidämme monia eläinten kanssa toimimisen tapojamme myös itsestään selvinä: ihmiset esimerkiksi oikeuttavat tuotantoeläinten pitämistä proteiinin tarpeellaan ja ajattelevat, että hirvet ja porot juoksevat heidän autoteillään vaikka tie on rakennettu metsän poikki.

Nykyään eläimet nähdään oikeudellisesti ihmisen omaisuutena.

Nykyään eläimet nähdään oikeudellisesti ihmisen omaisuutena. Omaisuudensuoja on turvattu perustuslaissa, minkä takia sitä pidetään pääasiassa eläinten hyvinvointia tärkeämpänä. Jos vaikkapa koira menehtyy tapaturmaisesti, se määrittyy asian selvittelyssä omaisuudeksi. Oikeudellinen toimija on siis ihminen, jonka omistukseen koira on merkitty. Rohkea kuvittelija voi keksiä, että jos menehtynyt koira rinnastuisi oikeudellisesti ihmiseen, sen rintaperilliset voisivat periä sen omaisuuden. Ehkä sen kanssa asuva ihminen olisi sitten taloudellinen edunvalvoja? Tämä on ajatusleikki, jonka tarkoitus on ravistella mielemme paikalleen pölyttyneitä nurkkia. Olemme suhtautuneet myös joihinkin ihmisryhmiin toisin kuin nyt: Esimerkiksi Yhdysvalloissa afrikkalaistaustaiset orjat ja Suomessa huutolaislapset olivat esineitä, joita ostettiin ja myytiin, mutta myös rikosoikeuden subjekteja, joita oli mahdollista syyttää rikoksesta. Usein pitäisikin siis kysyä, missä suhteessa jokin on oikeussubjekti.

Ranskalainen filosofi ja akateemikko Michel Foucault (1924-1984) puhuu biopolitiikasta ja biovallasta, jolla kontrolloidaan elämään liittyviä teemoja, kuten syntyvyyttä, terveyttä, sairautta ja kuolemaa. Kriittinen eläintutkimus tarkastelee eläimiä foucault’laisen biopolitiikan käsittein. Perinteisesti biopolitiikka ymmärretään ihmisten välisten valtasuhteiden ja yhteiskunnallisten kysymysten tarkasteluksi. Tiedollisesti avaamme uuden ikkunan, kun biopolitiikka ulotetaan esimerkiksi tuotantoeläimiin, joiden elämän tarkoitus on tulla kulutetuksi. Tuotantoeläimen elämä ei ole kuolemaan jätetyn elämää, vaan hallittua, organisoitua ja tuotettua toimintaa, joka tähtää eläimen tappamiseen ja syömiseen.

Oikeussubjektiksi tuleminen on myös subjektiksi tulemista ylipäätään. Voidaankin miettiä, onko subjektiksi tuleminen nimenomaan ihmiseksi tulemista eli erottumista muista eläimistä. Eläinten hyödyntämisen ja käyttämisen salliminen kumpuaa kristinuskon ihmiskäsityksestä, jonka mukaan ihminen on luomakunnan kruunu, sillä Jumala loi hänet omaksi kuvakseen. Toden totta, ihminen vaikuttaa luontoon kaikkein eniten ja ulottaa valtansa laajalle. Keskusteluissa siitä, kenellä on valtaa päättää kenenkin elämästä ja kuolemasta puhutaan suvereniteetista, toteaa kamerunilainen filosofi ja poliittinen teoreetikko Achille Mbembe (1957-). Suvereniteetti tarkoittaa valtaa päättää siitä, miten asiat ovat ja se valta on ymmärtämässämme todellisuudessa ennen muita ihmisellä.

Ihmisen suvereniteetti on johtanut luonnon ja yhteiskunnan erottamiseen toisistaan käsitteellisesti. Luonto ympäristönä on yhteiskuntaelämän resurssi, josta haetaan elämän ehdot ja jonne mennään palautumaan yhteiskuntaelämän ärsyketulvasta. Geneveläinen valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) on tunnettu rakkaudestaan luontoa kohtaan. Rousseaun mukaan kaupungit ovat ihmiskunnan viemäreitä ja ihminen tulee onnelliseksi palatessaan luontoon. Näin todettuna luonto ja yhteiskunta näyttävät toisistaan erillisiltä tiloilta, joissa vallitsee erilaiset säännöt.

Ihmisen suvereniteetti on johtanut luonnon ja yhteiskunnan erottamiseen toisistaan käsitteellisesti.

Ihminen ja luonto kietoutuvat eittämättä yhteen, vaikka urbaanin nykyihmisen luontosuhde onkin hyvin etäinen. Raamatullinen ajatus luomakunnan kruununa olemisesta tuo vallan lisäksi vastuuta, minkä ihmiskunta tuntee nyt paineena ratkaista ilmastokriisi ja vastata ympäristökatastrofien aiheuttamiin haasteisiin. Lisäksi länsimaisissa yhteiskunnissa tunnetaan yhä enemmän empatiaa eläimiä kohtaan ja suuryritykset ottavat parhaillaan koppia kasvisruokatrendistä sekä kuluttajien keskuudessa kasvavasta eettisestä tiedostavuudesta.

Vallalla on taipumus karata käyttäjiensä käsistä. Siksi on vastuullista ihmisyyttä pohtia sitä, millaista valtaa itsellä on ja miten valtaa voisi kanavoida niille, joilla sitä ei yhtä lailla ole.