Teksti Inka Komonen ja Lotta Lautala
Kuvat Karolina Arvo
Valsan puheenjohtaja Krista Vaaralan mielestä Rovaniemi ei ole kulttuurimyönteinen kaupunki. Ympärillään hän näkee kuitenkin rajoja rikkovaa yhteistyötä ja intohimoista tekemistä, mikä luo toivoa.
Loisteputkivaloja ja vanhoja toimistokalusteita. Kirjailtuja tyynyjä ja teekattaus.
Lattialla tauluja odottamassa esille pääsyä.
Kauan ei tarvitse odottaa, sillä tekeillä on tapahtuma Rovaniemi-viikolle.
Gallerian ikkunasta heijastuu harmaa Hallituskatu. Ulkona sataa.
Tila jatkuu kapealle käytävälle, jossa on useiden taiteilijoiden työtiloja. Seiniä koristaa graffitit.
Yhden oven takaa avautuu pieni työhuone pitsiverhoineen ja kirjahyllyineen. Siellä työskentelee Krista Vaarala: Sodankylästä lähtöisin oleva kirjoittaja, kulttuurituottaja, Lapin yliopiston johtamisen psykologian opiskelija, Sanaseuran perustajajäsen ja Kulttuuriyhdistys Valsan puheenjohtaja.
Keväällä 2020, juuri ennen koronaa Vaarala oli huomannut Facebookista ilmoituksen vapaana olevasta työhuoneesta Valsalla.
Työhuoneella hän kirjoittaa.
Vaaralalle kirjoittaminen on ollut teini-iästä asti väline ymmärtää todellisuutta ja ympäröivää maailmaa. Kuitenkaan vielä muutama vuosi sitten Vaarala ei juuri puhunut asiasta ääneen.
“Ihmiset kyllä tiesivät, että kirjoitan, mutta en halunnut keskustella aiheesta.”
Nyt Vaarala kuitenkin puhuu.
”Olen päättänyt uskaltaa, sillä jos mie en siitä uskaltaisi puhua, niin se olisi jotain pelon läpitunkemaa toimintaa. Mikä se semmoinen ajatus on, että olisi jotenkin vittu naurunalainen, jos paljastaa itsestään jotain tai tekee asioita intohimolla?”
“Mikä se semmoinen ajatus on, että olisi jotenkin vittu naurunalainen, jos paljastaa itsestään jotain tai tekee asioita intohimolla?”
Parhaillaan Vaarala työstää esikoisteostaan, joka kulkee työnimellä Suuri köyhyysromaani. Se on ollut on-off työn alla pari vuotta, mutta kirjoittaminen on verkkaista hommaa ja sitä hidastavat muut työt, joita pitää tehdä elääkseen.
Lokakuu on varattu kirjoittamiselle, sillä edessä on kuukauden residenssi.
Kirjassaan Vaarala pohtii yhteiskunnallisia epäkohtia ja haluaa kirjoittaa myös vaietuista aiheista. Hän ajattelee, että kirjan teemoihin voi moni samaistua.
Romaanilla ei ole vielä julkaisijaa, mutta Vaarala uskoo vahvasti, että tulee olemaan.
“Minä teen sitä ihan täysillä työkseni, ja jos se epäonnistuu, niin sitten epäonnistuu.”
Kirjan Vaarala on siis päättänyt kirjoittaa. Kaiken tekemisen suhteen hän ei kuitenkaan ole ollut elämässään yhtä tavoitteellinen.
“Jotkut ihmiset kulkevat päämäärätietoisina eteenpäin ja toiset enemmänkin vain päätyvät johonkin. Itse sitä on usein vain päätynyt tekemään juttuja.”
Samalla lailla hänestä tuli myös Kulttuuriyhdistys Valsan puheenjohtaja.
Vaarala oli onnistunut ennen tätä tehtävää pakoilemaan puheenjohtajuutta eri yhdistyksissä. Myös Valsan kohdalla hän aluksi pelästyi ajatusta.
”Vetäisin vettä väärään kurkkuun ja meinasin tukehtua. Sanoin, että ei, ei missään nimessä. Herranjumala, ei.”
Kysymys jäi kuitenkin mieleen kummittelemaan ja Vaarala pohti, miksi asia herätti niin vahvan reaktion.
”Aloin tutkiskelemaan asiaa, ja reflektoinnin seurauksena ymmärsin, että mulla pelottaa. Pelotti, etten osaa tai jotenkin. Lopulta ajattelin, että nyt kannattaa ehkä vaan mennä sitä pelkoa päin.”
Omia epävarmuuksiaan miettiessä Vaaralaa lohdutti tietoa siitä, että ympärillä oli hyvä porukka. Valsa tunnetaan vahvasta yhdessä tekemisen kulttuuristaan, ja toiminta on kaukana yksilösuorittamisesta.
Lähtiessään puheenjohtajaksi Vaarala pohti paljon sitä, mitä voisi myös itse antaa toiminnalle.
“Olen hirveän kiinnostunut siitä, miten ihminen voi. Ja minähän pidän ihmisistä! Se on hyvä lähtökohta, noin niin kuin yleisesti. Toivoisin sen näkyvän niin, että mun kanssa on helppo olla.”
Koronan seurauksena tapahtumia ei ole juuri ollut, joten aikaa on jäänyt jäsenten kohtaamiselle.
Jäsenlähtöinen vuosi on tuonut mukanaan uusia toiminnan muotoja. Vaarala ja kumppanit ovat vetäneet Valsalla utopiatyöpajaa, jossa pohdiskellaan omaa taiteilijuutta, ympäröivää maailmaa sekä haaveita ja toiveita. Samalla kartoitetaan sitä, miksi ihmiset ovat Valsalla ja mitä he toivovat toiminnalta.
Valsan yksi tärkeimmistä tehtävistä on jäsentensä eli kulttuurialan toimijoiden ja taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksien tukeminen ja työtilojen tarjoaminen.
Samanaikaisesti yhdistyksen tavoitteena on kulttuurielämän edistäminen paikallisesti.
”Teemme töitä sen eteen, että Rovaniemellä elämä olisi värikästä ja monipuolista. Emme ole täällä pelkästään itseä ja toisia valsalaisia varten, vaan on myös tärkeää olla avoinna ympäristölle. Taiteilija haluaa yleisön, ja nyt kun meillä on enemmän tietoa koronasta, ja ollaan opittu sen kanssa elämään, voimme alkaa pikkuhiljaa avaamaan toimintaa.”
Vaarala kertoo, että koronavuonna on tullut paljon uusia jäsenhakemuksia. Hän uskoo sen kertovan siitä, että turvattomuuden tunteen lisääntyessä ihminen kaipaa yhä enemmän jotakin yhteisöä.
”Ehkä parasta Valsassa on, että se antaa fyysisten tilojen lisäksi henkisen paikan olla ja luoda mitä vaan. Se tarjoaa jotain sellaista vapautta ja tukea siihen, että hei tee – tuo on ihanan hullu idea!”
Valsa tarjoaa yhteisön, johon kuuluu laajalla kirjolla eri alojen taiteilijoita. Vaaralan sanojen mukaan se on hedelmällinen lähtökohta yhdessä olemiselle ja tekemiselle.
Valsan jäseneksi voi käytännössä hakea kuka tahansa myös ilman taidealan koulutusta, jos vain on intohimoa tehdä.
“Se on aika iso kyseenalaistus.”
Normien purkaminen, taidealan vallitsevien rakenteiden kyseenalaistaminen ja omaehtoisuus ovat vahvasti läsnä kohta kymmenen vuotta täyttävän Valsan toiminnassa.
“Valsa on alusta asti ollut vaihtoehtokulttuurin paikka.”
Normien rikkominen kuvaa Vaaralan mukaan myös laajemmin tekemistä pohjoisessa, mikä näkyy erityisesti siinä, miten taiteenalojen väliset rajat rikkoutuvat.
“Tämä on pieni paikka ja taiteilijat käytännössä tuntevat toisensa eri aloilta. Monesti ollaan niin, että hei tehdäänpä jotain yhdessä. Tätä ei välttämättä isommissa paikoissa tapahdu.”
Vaarala on muun muassa ollut tekemässä teatteria Helsingissä ja huomannut taiteilijoiden olevan siellä enemmän omissa kuplissa.
Rovaniemen kulttuurielämää Vaarala kuvailee sanalla fluxus.
“Mua on kiehtonut paljon tämä 60–70-lukujen, ehkä suurelle yleisölle hieman tuntematon taidesuuntaus. Oikeastaan sen sanotaan olevan enemmän asenne kuin suuntaus. Fluxuksessa on oleellista se, että taiteilijat ylittävät rajoja ja tekevät laajasti yhteistyötä. Sitä kuvaa vaihtoehtoisuus, intohimoisuus ja epäkaupallisuus. Taidetta taiteen vuoksi.”
Tätä meininkiä Vaarala näkee Rovanimellä.
Fluxuksen lisäksi Vaarala pitää Rovaniemen rikkautena Lapin yliopistoa, arktista sijaintia ja kansainvälisyyttä.
Vaikka Rovaniemellä on paljon hyvää, on hänellä ristiriitaisia ajatuksia Rovaniemen kaupungista.
“Rovaniemi ei ole kulttuurimyönteinen kaupunki. Tiedän, että se on aika iso syytös. Ja nyt en puhu kaupungin kulttuuritoimesta, joka tekee aivan upeaa työtä. Kaupungin kulttuuritoimelle kymmenen pistettä! Mutta ongelma on tilojen puute ja sivistymätön lyhytkatseisuus rahan edessä. Jos tilanne ei muutu, kymmenen vuoden päästä Rovaniemen keskustassa ei ole elävää kulttuurielämää. Kuka sellaiseen kaupunkiin tahtoo jäädä tai tulla edes lomalle?”
“Ongelma on tilojen puute ja sivistymätön lyhytkatseisuus rahan edessä. Jos tilanne ei muutu, kymmenen vuoden päästä Rovaniemen keskustassa ei ole elävää kulttuurielämää.”
Hän vertaa Rovaniemeä Outokumpuun, jossa on juuri ollut tuottamassa monitaidefestivaalia.
“Vitsi mikä meininki siellä! Outokummun kaupunki on niin kulttuurimyönteinen kaupunki kuin olla ja voi. Kaikilla tavoin siellä koitetaan kaupungin toimesta tehdä mahdolliseksi marginaalifestivaalia.”
Toisin on Rovaniemellä, jossa tekeminen vaatii enemmän tee-se-itse-meininkiä.
Kaupungin kulttuurimyönteisyys heijastuu Vaaralan mukaan sen pitovoimaan.
“Meiltä lähtee Rovaniemeltä paljon jengiä pois. Täällä on Lapin yliopisto ja taiteiden tiedekunta, mutta kaupungilla ei kuitenkaan ole pitovoimaa.”
Vaarala uskoo tilojen puutteen olevan myös yksi syy aivo- ja taitovuodolle.
Aiheesta on puhuttu Rovaniemellä jo vuosia. Siitä huolimatta tiloja taiteelle ja kulttuurille ei ole juuri syntynyt.
“Ei ole mitään kulttuuria, tapahtumia tai gallerioita, jos niillä ei ole tilaa. Fyysiset tilat ovat niin tärkeitä.”
Ydinkeskustaan nousee koko ajan pystyyn uusia rakennuksia, joissa voisi olla mahdollisuuksia.
”Oikeasti ei ole, sillä uudisrakennukset ovat kalliita. Keskustasta lähtee vanhemmat rakennukset, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että täältä lähtee kaikki muut paitsi elinkeinoelämän ihmiset pois.”
Valsan nykyisistä tiloista Vaarala sanoo olevansa onnellinen. Sekään kun ei ole itsestään selvää täällä.
Muistissa on edelleen rakkaiden tilojen menetys. Lapin yliopiston ylioppilaskunnan omistamaan valistustaloon perustettu Valsa joutui aikoinaan lähtemään, kun talo purettiin ja tilalle tuli – mitäpä muutakaan kuin uudisrakennuksia.
“Kun tilat on joskus menetetty, niin siihen liittyy tietynlainen trauma. Trauma on iso sana, mutta kyllä se on läsnä. Se jännittää, että mitä jos tästäkin joudutaan lähteä jossain vaiheessa.”
Valsan puheenjohtajana Vaarala kokee velvollisuutena pohtia myös sitä, voisiko yhdistys kasvaa ja tarjota jatkossa lisää työtiloja.
Samalla häntä mietityttää se, mitä kasvu tarkoittaisi käytännössä. Tällä hetkellä jäseniä on reilu 30, osa löyhemmin ja osa tiiviimmin sitoutuneita.
“Meidän ei tarvitse olla kuitenkaan mikään voittoa tuottava eikä tehokas yhdistys, niin mikä olisi Valsalle sopiva koko tulevaisuudessa?”
Teet on juotu, kun Vaarala miettii vastausta viimeiseen kysymykseen. Jos saisit vapaat kädet ja loputtomat resurssit, niin millaiset puitteet loisit Rovaniemen kulttuurielämälle?
“Toihan on vähän tuollaista utopiameininkiä”, Vaarala sanoo ja innostuu.
Hän on kuitenkin hetken hiljaa. Kun on tottunut toimimaan resurssien puutteessa, sitä miettii vähemmän mitä tekisi, jos kaikki olisi mahdollista.
“No ainakin aloittaisin siitä, että antaisin rahaa taiteilijoille, jotta he pystyisivät tekemään työtänsä. Itselläkin on se, että pitää tehdä jotain ihan muita asioita sen sijaan, että voisin keskittyä kirjoittamiseen.”
Näin sanoessaan Vaarala ei kuitenkaan vähättele muiden tekemiensä töiden merkitystä.
“Toki kulttuurituottaminen ja muu on tärkeää. Mutta joo, antaisin ilmaista rahaa kaikille! Tää kuulostaa ihan kommunistiselta, mutta laita se vaan!”, Vaarala sanoo ja nauraa.
“Tää kuulostaa ihan kommunistiselta, mutta laita se vaan!”
Vaaralan Rovaniemi syksyllä
TAPAHTUMAT
“Kesä on täällä hiljaista aikaa. Syksy on sen vuoksi aina vähän niin kuin uuden alku. Ilmassa on sellainen tunnelma, että nyt alkaa taas tapahtumaan. Suosittelen lämpimästi Sanaseuran tapahtumia ja Rimpparemmin klubi-iltoja!”
SYKSYN HENKI
“Lapissa meillä ei ole neljää vuodenaikaa vaan kahdeksan. Jatkuva muutos on raskasta, mutta toisaalta hedelmällistä. Kontrastit ovat suuria, ja se herkistää.
Rovaniemellä on syksyisin omat värinsä ja tuoksunsa. Läsnä ovat myös pimeys ja kalsea kylmyys. Vaikka sitä tavallaan on itse vieraantunut luonnosta, niin sen mukana elää vahvasti sitä arvostaen.”
