Teksti Inka Komonen
Kuvitus Marjo Hiilivirta

Opiskelijoiden arki medioituu vauhdilla, mikä tuo mukanaan uudenlaisia mahdollisuuksia ja haasteita. Näitä kysymyksiä pohtii syksyllä 20 vuotta täyttänyt Lapin yliopiston Media Education Hub.

Whatsappissa odottelee 53 viestiä ja sähköpostissa yhdeksän. Vastaan vähän myöhemmin ajan kanssa. Tässä välissä ehtisi kurkkaamaan myös uutiset. Ja mitäköhän Twitterissä on meneillään? 

Moodlesta löytyy kurssin suoritusohjeet ja tallennetut luennot. Aloitan, kunhan saan hyvän vireen päälle.

Instagramin ihmeellinen maailma pysäyttää hetkeksi: seesteisiä lomakuvia, terävää tasa-arvokeskustelua ja Enni Koistisella taas upea tyyli! 

Viikon ruutuaikaraportti pomppaa näytölle. Lukema on hävettävän suuri. 

Puhelimessa on 9143 kuvaa. Tallennustilaa pitäisi vapauttaa – puhelimesta ja päästä. 

 

Datan kulutus on kasvanut vauhdilla viime vuosina. Suomen verkoissa internetliikenteen määrä lähes yhdeksänkertaistui vuosien 2011–2017 välisenä aikana. Erityisesti mobiilidatan käyttö on lisääntynyt Suomessa muita maita nopeammin: sen määrä lähes 25-kertaistui tarkastelujakson aikana. 

Kehityskulku tuskin on hidastunut pandemia-aikana.

Yliopistomaailmassa muutos on näkynyt uusina järjestelminä, ohjelmina ja sovelluksina: Moodle, Tuudo, Weboodi, Adobe Connect, Teams, Exam, Kahoot, Kideapp, Peppi. Lista on pitkä. Myös oppikirjat ja muut opetusmateriaalit ovat siirtyneet verkkoon. 

Vielä viisi vuotta sitten tentit luentosalissa kynän ja paperin kanssa olivat arkea – nyt lähes kaikki suoritetaan Examissa. 

Teknologia kehittyy huimaa vauhtia, ja luo lukuisia mahdollisuuksia oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Toisaalta se asettaa ihmismielelle haasteita pysyä tahdissa ja sopeutua digitaaliseen arkeen. 

Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Lapin yliopiston mediakasvatuksen yksikössä, joka täytti tänä syksynä 20 vuotta. 

 

Mediakasvatus on keskeinen tieteenala nykymaailman ymmärtämisessä. Tästä huolimatta Lapin yliopisto on Suomessa ainoa yliopisto, jossa on mahdollista opiskella sitä pääaineena. 

Digitalisaation myötä maailma on muuttunut 20 vuodessa paljon. Mediakasvatustutkijoille tämä muutos ei ole tullut kuitenkaan yllätyksenä.  

“Tutkimuksessa mennään sen mukaan, mikä on ajankohtaista. Teknologia sekä käsitteet muuttuvat ja elävät. Pysyvää on se, että kehitämme opetusmalleja mihin tahansa teknologiatuettuun ympäristöön, mille tahansa kohderyhmälle. Digitalisaatio ja korona eivät ole olleet meille isoja asioita”, kertoo Media Education Hub:in johtaja ja mediakasvatuksen professori Heli Ruokamo.

Monessa suhteessa mediakasvatuksen yksikkö on ollut aikaansa edellä. 

“Olen pitänyt omille opiskelijoille linjat auki niin kauan kuin muistan. Eli voi olla läsnä täällä, mutta jos sattuu olemaan jossain muualla, niin voi siitä huolimatta osallistua. Oli sitten esimerkiksi vaihdossa, matkalla tai työharjoittelussa.”

 

Pandemian alkaessa Lapin yliopiston arki muuttui radikaalisti. Työskentelytapojen muutos oli – ja on edelleen monelle vaikeaa ja kuormittavaa.

“Varmastikin on ollut kompurointia puolin ja toisin. Etätyöskentelyyn siirtyminen ei ole ollut kaikille opettajille helppoa eikä myöskään kaikille opiskelijoille. Aika monelle se on tarkoittanut lisääntyvää työmäärää sekä uusien menetelmien ja taitojen opettelua – sen sisällön lisäksi, mitä opetetaan ja opiskellaan”, Ruokamo pohtii. 

Opiskelutapojen muutos on vaikuttanut myös yhteisöllisyyteen. Kuitenkin Ruokamon mukaan myös etäopetuksesta on mahdollista rakentaa vuorovaikutteista. 

“Se ei toimi, että siellä on puhuva pää neljä tuntia. Luentojen täytyy olla jaksotettuja ja niihin tulee sisällyttää vuorovaikutteisia osuuksia. Tärkeää on, että keskustellaan ja osallistetaan opiskelijoita – olivat he sitten kasvokkain tai etänä. Keskusteleminen onnistuu myös etäyhteyksillä, kun siihen tarjoaa mahdollisuuden. Opiskelijat kyllä puhuvat tänä päivänä aktiivisesti sekä salissa että etänä.” 

Monille opiskelijoille osallistuminen etäyhteyksien välityksellä on voinut olla jopa helpompaa kuin luentosalissa esiintyminen kaikkien edessä.

Ruokamo näkee kuitenkin edelleen lähiopetuksen arvokkaana asiana.

”Pidän itse ihmisten kohtaamista kauhean tärkeänä. En ole halunnut siirtää omaa opetustani kokonaan verkkoon, vaikka olen alan ammattilainen.”

 

Digitaalinen arki on lisännyt vapautta ja joustavuutta, mutta myös vaatinut ihmisiltä uudenlaisia valmiuksia ja taitoja.

“Hyvänä asiana näen riippumattomuuden ajasta ja paikasta. Näin on mahdollista opiskella siellä missä on. Luurit päähän ja läppäri auki tai puhelimella yhteys. Se on mahdollisuus, mutta onhan se myös haaste”, Ruokamo pohtii.

Kun työtä voi tehdä kaikkialla, kaiken aikaa, arki puuroutuu helposti. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haasteellista, jos on koko ajan tavoitettavissa.

Kun työtä voi tehdä kaikkialla, kaiken aikaa, arki puuroutuu helposti. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haasteellista, jos on koko ajan tavoitettavissa.

Ajanhallinta ei ole tänä päivänä helppoa, kun huomiosta kilpailevat lukuisat mediat ja laitteet. Houkutusten määrä heijastelee usein myös keskittymiskykyyn.

“Me multitaskataan, vaikka se ei ole tehokasta. Asioiden samanaikaiseen hoitamiseen on suuri houkutus.”

Jatkuvaan mediatulvaan voi tottua, jolloin aivot hamuavat lakkaamatta uusia ärsykkeitä ja virikkeitä. 

“On hämmentävää, miten media välillä valtaa tilaa. Täytyy olla koko ajan online. Vai täytyykö? Voisiko välillä pitää taukoa, ja keskittyä siihen hetkeen, missä on?”, Ruokamo miettii.

Informaatiotulvan keskellä kuormittuminen voi tapahtua huomaamatta. Ruokamo näkee haasteena rajojen asettamisen. 

“Opiskelijat puhuvat paljon informaatioähkystä. Kaikkialta tulee hirveästi tietoa, jolloin on vaikea keskittyä olennaiseen ja ajanhallinta on haasteellista. Mihin se aika lopulta meni, joka olisi pitänyt käyttää kurssin oppimistehtäviin ja tentteihin valmistautumiseen. Tämä vaatii paljon itseohjautuvuutta ja kurinalaisuutta sekä sitä, että asioita tehdään tiettyinä aikoina.”

Digitalisaation maailmassa itsesäätelytaidoille olisi tarvetta. 

Ruokamo kertoo, että tällä hetkellä tutkitaan paljon, miten teknologiaa voidaan ottaa käyttöön opiskelijoiden hyvinvointia tukevalla tavalla.

“Mielenkiinnolla integroimme näitä asioita myös omaan opetukseen. Opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia voidaan jatkossa tukea työkaluilla, joilla säädellään ajankäyttöä sekä vahvistetaan oppimisen itsesäätelyä ja yhteisöllistä säätelyä.”

Kuulostaa siltä, että tällaisille työkaluille voisi olla suurtakin kysyntää opiskelijoiden keskuudessa. Digihyvinvoinnista ei ole toistaiseksi juurikaan puhuttu yliopistoissa.

 

Hiljalleen opiskelijat ovat palanneet kampukselle, ja kasvokkaiset kohtaamiset ovat jälleen lisääntyneet. Etäyhteydet ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen sekä opiskeluun että työelämään.

”En usko, että koronan jälkeen palataan perinteiseen, vaan entistä enemmän tullaan hyödyntämään sekä-että-mahdollisuuksia ja teknologiaa erilaisissa käyttötarkoituksissa. Mutta kyllä suuri osa ihmisistä on edelleen sitä mieltä, että kasvokkainen kohtaaminen on välttämätöntä. Läsnäolo tuo paljon lisäarvoa.”

Ruokamo näkee, että siinäkin olisi omat haasteensa, jos kaikki opiskelu siirtyisi verkkoon. Kyydistä putoaminen on verkkokursseilla yleisempää, ja aukko- ja monivalintatehtävät eivät varsinaisesti ohjaa aitoon tiedonrakenteluun.

”Haluaisin nähdä edelleenkin, että se tiedonrakentelu olisi mahdollista yhteisöllisesti. Tähän juuri kehitämme erilaisia pedagogisia malleja.”

Ruokamon mukaan opiskelijat osaavat hakea ja arvioida tietoa, mutta tärkeää olisi myös oppia tuottamaan mediasisältöjä. Uuden luominen aiemman tiedon pohjalta ja yhdessä tekeminen ovat oppimisen ytimessä.

 

Muutos opiskelijoiden arjessa heijastelee myös yhteiskunnan muutosta laajemmalla tasolla. 

Teknologia on tulevaisuudessa yhä vahvemmin läsnä, ja se nähdään ratkaisuna moniin tämän ajan polttaviin kysymyksiin. 

Digitalisaatio luo mahdollisuuksia koulutukseen ja terveydenhoitoon. Tekoälyllä ja muilla teknologioilla nähdään puolestaan merkittävä rooli ilmastokriisin hillitsemisessä. 

Samaan aikaan digiloikka on kuitenkin myös osa suurempaa ongelmaa. 

Digitalisaation varjopuolena on rajusti kasvava energian ja materiaalien kulutus sekä tuotannon epäeettisyys.

Ympäristövaikutukset ulkoistetaan tuottajamaihin, ja datakeskusten levitessä ympäri maailmaa on alan hiilijalanjälkeä vaikea arvioida. Tarkkaa tietoa, jonka varaan ilmastotavoitteet voitaisiin asettaa, ei ole saatavilla. 

Ympäristövaikutusten ohella tulisi tarkastella myös alan eettisiä kysymyksiä aiempaa laajemmalla tasolla. 

Addiktoivia sovelluksia ja palveluita suunnittelevien yritysten toimintamalleja on valvottava, jotta vastuu digihyvinvoinnista ei jäisi ainoastaan kuluttajien harteille. Avoimuutta ja tutkimusta tarvitaan.

Varmaa on, että muutos jatkuu ja teknologia kehittyy. Vielä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ja millä tavoin.

Teksti Anni Närvänen
Kuvitus Suvi Sipola

Lapin yliopiston kansainvälisten opiskelijoiden järjestö ESN Lapland palkittiin lokakuussa ylioppilaskunnan vuosijuhlilla Vuoden Opiskelijateko -palkinnolla.

Palkinnon taustalla oli aktiivinen työ vaihto-opiskelijoiden edunvalvonnan eteen.  

“ESN Lapland järjestää kansainvälisille opiskelijoille monipuolista toimintaa, johon myös kaikki paikalliset opiskelijat ovat tervetulleita. Tapahtumat ovat melko samanlaisia kuin ainejärjestöilläkin; sitsejä, liikuntatapahtumia, saunailtoja, kansainvälisiä illallisia sekä matkoja Lappiin ja naapurimaihin”, kertoo ESN Laplandin puheenjohtaja Hanna Palosuo.

Palosuon mukaan poikkeusaika on tuonut mukanaan muutoksia järjestön toimintaan. 

“Toiminta on siirtynyt enemmän verkkoon. ESN-toimijan näkökulmasta pandemia-aika on sisältänyt paljon edunvalvontaa, turvallisuusasioiden pohtimista sekä kaupungin ja yliopiston koronatiedotteiden kääntämistä. Toisaalta hiljentynyt tapahtumasektori on mahdollistanut toiminnan kehittämisen. ESN Lapland viimeistelee parhaillaan omaa laulukirjaansa ja on nimennyt viime keväänä omat häirintäyhdyshenkilönsä.”

Pandemia-aika ei ole ollut helppoa ulkomailla opiskelevalle.

“Muistan edelleen sen epätietoisuuden ja paniikin, kun maat sulkivat rajojaan ja yliopistot käskivät opiskelijoitaan palaamaan kotimaihinsa. Osa opiskelijoista päätti jäädä Rovaniemelle, sillä koronatilanne täällä oli huomattavasti helpompi kuin heidän kotimaissaan: ulkoilua ei kielletty ja kaupassakin sai käydä. Paikallinen opiskelijaelämä kuitenkin jäi monelta etäiseksi. Mediassa kv-opiskelijat, ja etenkin vaihtarit, leimattiin rankalla kädellä vastuuttomiksi bilettäjiksi ja reissaajiksi, ja he saivat osakseen ilkeitä kommentteja”, kuvailee Palosuo.

Tämäkin syksy on hiukan poikkeava normaaliajasta, sillä AMK ei ole vastaanottanut vaihto-opiskelijoita syyslukukaudelle. Tapahtumien ja toiminnan makuun on kuitenkin päästy runsain joukoin. Palosuo kuvailee, että opiskelijoista huomaa, kuinka he ovat odottaneet tapahtumia sekä yhdessäoloa, ja se on ihanaa – ulkomaille lähdetään nimenomaan tutustumaan, oppimaan ja kokemaan!

Teksti Jenna Nylund
Kuvitus Suvi Sipola

Alkuvuodesta 2021 Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön eli YTHS:n asiakasmäärä nousi noin 125 000 opiskelijasta 270 000 opiskelijaan. Aikaisemmin ammattikorkeakoulujen opiskeluterveydenhuollon järjesti kunta, mutta muutoksen myötä se siirtyi YTHS:n palveluiden piiriin. 

Muutoksen avulla pyrittiin yhdenvertaistamaan korkeakouluopiskelijoiden opiskelijaterveydenhuolto ja parantamaan palveluiden saatavuutta. 

Uudistuksen tarve oli perusteltu ja toivottu. 

YTHS varautui uudistukseen palkkaamalla lisää henkilökuntaa ja laajentamalla lähipalveluja. Korona-aikana jo tutuksi tulleet etäyhteydet on otettu palvelutuotannon tueksi ja digitaalisia palveluja hyödynnetään enenevissä määrin. 

Kaikesta varautumisesta huolimatta YTHS:n yleis- ja mielenterveyden palvelut ovat  ruuhkautuneet ja aikoja palveluihin on voinut joutua odottelemaan jopa kahdesta kolmeen kuukauteen. Tilannetta on pyritty paikkaamaan ohjaamalla asiakkaita terveyskeskukseen tai päivystykseen, sekä tarjoamalla maksusitoumuksia yksityisille palveluiden tuottajille. 

Myös anonymiteettiin perustuvassa viestintäpalvelu Jodelissa on käyty keskustelua mielenterveyspalveluiden pitkistä odotusajoista. Useissa kommenteissa tuodaan esille, että aikaa lääkärille on saanut odotella pitkään. 

Lokakuun 10. vietettiin kansainvälistä mielenterveyspäivää ja sosiaalisessa mediassa moni kertoi mielenterveysongelmistaan stigman poistamiseksi. Päivää myöhemmin YTHS:n yleis- ja mielenterveyspalveluiden palvelunumero oli ruuhkautunut. 

YLE:n marraskuussa julkaiseman artikkelin mukaan syksyn 2021 aikana mielenterveyspalveluihin on ottanut yhteyttä enemmän ihmisiä kuin koko vuonna. YTHS:n mielenterveys- ja opiskeluyhteisötyön johtava ylilääkäri Tommi Väyrynen kertoo artikkelissa, että “85% käynneistä liittyy ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen”.

Olemme tilanteessa, jossa voit jokseenkin avoimesti kertoa mielenterveysongelmasta, mutta asia saa antikliimaksisen käänteen, kun joudut hoitojonon perälle odottamaan tapaamista terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Kelan kuntoutuspsykoterapia saa miltein myyttisen olemuksen, kun yrität YTHS:n kautta varata aikoja tarvittaviin psykiatristen sairaanhoitajien, psykiatrin ja psykologin tapaamisiin lausuntoa varten. 

Omien mielenterveysongelmien tunnistaminen ja hoitoon hakeutuminen on raskas prosessi. Korona-aikana opiskelijoita on kehotettu usein “koittaa jaksamaan”. Kuka ottaa vastuun, kun ei jaksa enää jonotella YTHS:n palvelunumeroihin, jaksa jonotella chattiin tai jaksa odottaa kuukausien päässä olevaa lääkärikäyntiä? 

Korkeakoulujen terveyspalvelut haluttiin yhdenvertaistaa ja syystä. 

Nyt kaikki korkeakouluopiskelijat saavat saman tasoista hoitoa, eli odottelua ja neuvoja, joita voisit yhtä hyvin lukea self help -oppaista.

Opiskelijat kaipaavat vakaita tuloja, tukea opiskeluun, aikaa sosiaalisille suhteille ja varmuutta tulevasta. Sen sijaan saamme uudistuksia uudistuksen perään ja koitamme pysyä toimintakykyisinä samalla kun jonottelemme YTHS:n chatissa. 

APUA? MIELI ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin 24/7 09 2525 0111

Teksti Inka Komonen ja Lotta Lautala
Kuva Sampsa Hannonen

Marraskuun alussa käydyt edustajistovaalit eivät tälläkään kertaa herättäneet sen suurempaa vaalihuumaa.

Muutamia julisteita oli kiinnitetty sinne tänne, ja vaalien alla oleviin tapahtumiin osallistui saman verran opiskelijoita kuin perjantai-iltapäivän luennoille. 

Suurin osa vaaleihin liittyvästä keskustelusta käytiin sosiaalisessa mediassa. Myös LYY:n toimesta järjestettiin ylioppilaskunnan historian ensimmäinen somepaneeli. 

Vaatimattomasta huumasta huolimatta äänestysprosentti nousi hieman vuodesta 2019 ja oli parempi kuin valtakunnallinen keskiarvo. 

Minne hävisivät listat ja ehdokkaat?

Ennen vaaleja keskustelua herätti listojen sekä ehdokasmäärien merkittävä lasku. Ehdolle asettui 76 opiskelijaa, kuudelta eri listalta, kun edellisissä vaaleissa ehdokkaita oli 104 ja listoja 11.

“Asiaa selittää suurelta osin korona. Voimme kuitenkin olla iloisia siitä, että äänestysprosentti nousi, vaikka ehdokkaita oli vähemmän ja äänestäjiä enemmän. Nousu oli hyvin maltillista, mutta pelkäsimme roimaa laskua”, kommentoi keskusvaalilautakunnan sihteeri ja pääsihterin sijainen Miikka Keränen.

Tämän syksyn vaaleissa erityisesti puoluepoliittiset listat – Vasen, Rovaniemen Demariopiskelijat, F! ja Akateemiset kansallismieliset – loistivat poissaolollaan. 

“Vaikuttaisi siltä, että ainejärjestölistat ovat olleet äänestäjille tutumpia kuin poliittiset. Molemmille on kuitenkin edelleen kysyntää, sillä kaikki ehdokkaita asettaneet listat saivat ehdokkaitaan läpi.” 

Muutoksia tapahtui myös perinteisten tiedekuntalistojen joukossa, kun pois jättäytyi kasvatustieteilijöiden lista, Lastukas. 

“KTK:sta tulevien ehdokkaiden vähäisyys lienee asia, jota on syytä pohtia LYY:n tasolla laajemminkin”, Keränen toteaa.

Hyvinvointi puhututti

Edustajistovaalit käytiin vastuullisuusviikon yhteydessä, mikä näkyi ympäristöön ja opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvänä keskusteluna. 

Vastuullisuuspaneeliin osallistuneet ehdokkaat komppasivat toisiaan ja totesivat, että LYY:n täytyy olla suunnannäyttäjä kestävän kehityksen toimissa. Suurempien linjojen lisäksi ehdokkaat painottivat, että LYY:n tulisi tehdä vastuulliset valinnat helpoksi opiskelijoille. Yhtenä esimerkkinä esiin nousi kasvisruoan tarjonta.

Myös korona-aika näkyi vaalikeskusteluissa puheena etäopetuksesta ja sen kehittämisestä. Lähes yhtä mieltä oltiin siitä, että jokaisella opiskelijalla täytyy olla mahdollisuus lähiopetukseen, mutta sen rinnalla on tulevaisuudessa huomioitava laajemmin erilaiset opiskelumuodot.

Yksi vaalien selvästi suurimmista teemoista oli mielenterveys, joka yhdisti valittuja edustajia vaalikonevastauksissa. Kaikki olivat sitä mieltä, että yliopistoyhteisössä tulisi olla enemmän resursseja mielenterveyden ylläpitämiseen ja edistämiseen. 

Taideopiskelijat aktivoituivat

Edustajiston suureksi ryhmäksi Artiklan rinnalle nousi taiteiden tiedekunnan opiskelijoiden TAO-lista, jonka paikkamäärä on kasvanut tasaisesti viimeisissä vaaleissa. Vuoden 2019 vaaleissa TAO-lista nosti paikkoja kahdesta neljään ja nyt neljästä kuuteen.

Vaalien todellinen äänihai Susan Seppälä löytyi myös TAO-listalta.

Suurin voittaja myös valtakunnallisesti oli taidealojen opiskelijat ja Taideyliopiston ylioppilaskunta, joka erottui selvästi muista ylioppilaskunnista äänestysprosentin kohotessa 47,68 prosenttiin.

Ehdolla olevista listoista ainoa, joka menetti paikkojaan oli Vihertävät. Listan paikkamäärä laski kahdesta edustajasta yhteen. Kamppailu viimeisestä edaattoripaikasta oli tiukka ja Vihertävät hävisivät sen täpärästi TAO-listalle. Keskustaopiskelijoiden Neliapila säilytti kaksi paikkaa ja samoin Kokoomus yhden paikkansa.

Enää tarvitaan konkretiaa 

Nähtäväksi jää, miten vaaliteemat ja keskustelut näkyvät kaksivuotisen edustajistokauden aikana. 

Joulukuussa toimintansa aloittava uusi edustajisto pääsee heti suurten kysymysten äärelle. Pöydällä on niin seuraavan vuoden talousarvio kuin uuden pääsihteerin valinta. 

Teksti Milla Suutari
Kuvitus Sari Koukku

Ympäristöystävällisyyden ja vastuullisuuden huomioiminen on olennainen osa 2020-luvun organisaatioiden toimintaa. Tämä näkyy myös ylioppilaskunnan ja ainejärjestöjen toiminnassa, mutta millä tavoin?

Ilmastokriisi ja sen vaatimat toimenpiteet eivät ole ohitettavissa ylioppilaskunnan ja ainejärjestöjen työssä, sillä toiminnan vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä vaaditaan lähes jokaiselta tavoitteelliselta ihmisten yhteenliittymältä.

Tasa-arvo, ympäristöystävällisyys, kumppanuus ja hallinta ovat iskusanoja, jotka vilisevät organisaatioiden laatimissa strategioissa. Myös vastuullisuus osataan jakaa taloudellisiin, sosiaalisiin ja ekologisiin lokeroihin, mutta konkreettisessa toteutuksessa on usein parantamisen varaa. 

LYY ja ainejärjestöt vihreällä asialla

Lapin yliopiston ylioppilaskunnalla eli LYY:llä on keskeinen rooli yliopistoyhteisön kestävän kehityksen toiminnassa. 

Esimerkiksi LYY:n organisoimalla jaostotoiminnalla on tärkeä asema ylioppilaskunnan ja opiskelijajärjestöjen toiminnassa, sillä monet toimeenpantavat asiat esivalmistellaan sen kautta. 

Kullakin ainejärjestöillä on hallituksissaan ympäristövastaava, joka vastaa järjestötoiminnan ympäristöystävällisyydestä ja osallistuu ympäristöjaoston kokouksiin. Jaoston tehtävänä on lisätä opiskelijoiden ympäristötietoutta erilaisten tempausten ja tapahtumien avulla.

Syksyllä yliopistolla vietettiin LYY:n organisoimaa Vastuullisuusviikkoa. Se järjestettiin osana Suomen ylioppilaskuntien liiton Kestävyys kannattaa, kannata kestävyyttä -hanketta, jonka tavoitteena on haastaa opiskelijat pohtimaan omia kulutustottumuksiaan sekä tehdä tutuksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Viikon aikana yliopistolla nähtiin kirppistelyä, vastuullisuuspaneeli, erilaisia kuluttamista pohtivia työpajoja sekä hävikkisitsit. 

Vastuullisuudesta viestiminen on toiminnan ydin 

LYY:n ja ainejärjestöjen ympäristötoiminta konkretisoituu opiskelijoille usein viestinnän kautta. 

Kuluneen vuoden aikana sosiaalisessa mediassa on voinut törmätä muun muassa Arjen vastuulliset valinnat -kampanjaan. Kampanja toteutettiin yhteistyössä opiskelija-asuntoja vuokraavan Domus Arctica -säätiön kanssa, ja siinä jaettiin vinkkejä esimerkiksi asumiseen liittyen. 

Asuminen ja ruoantuotanto muodostavat suuren osan kuluttajien hiilijalanjäljestä. Selaillessani ainejärjestöjen sosiaalisen median tilejä, Jalot Villit vinkkaavat ”elämään pienesti”. Tunnen piston sydämessäni, sillä olen juuri muuttanut tilavaan kaksioon, vaikka asun yksin. 

“Koen, että opiskelijat ovat jo valmiiksi halukkaita edesauttamaan kestävien valintojen vahvistumista ympäristössämme”, toteaa LYY:n ympäristövastaava Siiri Peuraniemi. 

Yliopistoympäristössä vastuullisuudesta on kyettävä kommunikoimaan opiskelijoita kiinnostavalla tavalla. Niksipirkkamaiset vinkit arjen valintojen vastuullisuuden lisäämiseksi ovat leppoisa ja helposti lähestyttävä keino herätellä pohtimaan omia kulutustottumuksia. 

“Henkilökohtainen näkemykseni vastuullisuusviestinnän vaikutuksesta on se, että kun tietoisuus vastuullisuudesta sekä sen puutteesta lisääntyy opiskelijoiden keskuudessa, myös halu vaikuttaa asioihin omassa elämässä ja yliopistoyhteisössä lisääntyy”, sanoo Peuraniemi.

Viestinnän tulisi löytää myös ne, jotka suhtautuvat ympäristöasioihin neutraalisti, varauksellisesti tai jopa kielteisesti.

Tästä syystä positiivisuuden säilyttäminen on tärkeää, vaikka ekologinen kriisi on vakava aihe, ja se vaatii tietämisen ja olemisen mullistamista.

Tutkija Donna Harawayn mukaan ympäristökeskustelu kaipaa lannistavien ja kyynisyyteen taipuvien tarinoiden rinnalle enemmän iloa ja puhetta mahdollisuuksista mahdottomuuksien sijaan. Vastuullisuuden sisällyttäminen osaksi opiskelijatapahtumia on toimiva keino lisätä opiskelijoiden ympäristötietoisuutta. Tärkeää on yhdessä tekeminen. 

Organisaatiot ohjaavat ihmisten toimintaa

Yliopisto on kriittisen ajattelun pelikenttä. Aikaansa seuraavien, uteliaiden nuorten mielten uskoisi siis kaipaavan enemmän kuin vinkkejä vesihanan sulkemisesta tai valojen sammuttamisesta. 

Arjen vastuulliset valinnat -kampanjassa onnistuttiin pohtimaan vaikuttamista myös ympäristötekona. Kesän kynnyksellä käsillä olivat kunnallisvaalit, jossa menestyneet ovat siirtyneet kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin päättämään esimerkiksi kuntien hankinnoista. 

Aikaansa seuraavien, uteliaiden nuorten mielten uskoisi siis kaipaavan enemmän kuin vinkkejä vesihanan sulkemisesta tai valojen sammuttamisesta.

Myös ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa äänestäminen on ympäristöteko. Edustajisto päättää organisaation suuntaviivat, jotka konkretisoituvat yhteistyössä LYY:n ja  ainejärjestöjen kanssa.

”Yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa”, argumentoi elintasostaan tinkimätön. Nykyään tätä argumenttia kuulee onneksi yhä harvemmin. 

Se on muuttunut yleisesti hyväksyttävämpään muotoon, jonka mukaan yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta jokainen voi tehdä jotain. Jaetussa tilassa ja todellisuudessa elävät ihmiset vaikuttavat lähes jokaisella teollaan ja toiminnallaan suorasti tai epäsuorasti muihin yksilöihin. 

Tilat voivat joko mahdollistaa tai rajoittaa yksilöiden valintoja. 

Opiskelijaelämä ei tapahdu pelkästään luentosaleissa ja kirjaston lukulamppujen alla, vaan myös kampuksen ravintoloissa, opiskelijatapahtumissa sekä opiskelija-asunnoissa. Jotta opiskelija voi toteuttaa vastuullista elämäntyyliä, tulee kyseisten tilojen tarjota mahdollisuus vastuullisten valintojen tekemiseen.

Organisaatiot ohjaavat ihmisten toimintaa. Vaikka yksilöiden on tärkeää kiinnittää huomiota omiin kulutustottumuksiinsa, on organisaatioiden ensisijaisen tärkeää arvioida oman toimintansa vastuullisuutta ja toteuttaa sitä. Esimerkiksi tuotteiden ja palvelujen ympäristövaikutusten arviointi on kuluttajille vaikeaa, jollei organisaatio tee niitä itse näkyviksi.

Arjen vastuulliset valinnat -kampanjassa haluttiin tuoda esiin yritysten ja järjestöjen rooli vastuullisten vaihtoehtojen tarjoamisessa. LYY ja ainejärjestöt haastettiin kertomaan oman toimintansa ympäristövastuusta. 

Peuraniemi kertoo hiilineutraaliutta tavoittelevan LYY:n arvioivan hiilijalanjälkeään muun muassa hankintojen, tapahtumien ja matkustamisen osalta. Edustustilaisuuksiin matkustetaan julkisin liikennevälinein maata pitkin. 

Peuraniemi lisää, että tänä vuonna LYY on toiminnassaan halunnut kiinnittää enemmän huomiota myös muihin kestävän kehityksen ulottuvuuksiin, kuten sosiaaliseen vastuullisuuteen. 

Tuotetilauksissa tämä näkyy vastuullisesti sertifioitujen toimittajien suosimisena. Lisäksi LYY on ilmoittautunut Fairtrade@work-työpaikaksi, jonka myötä se on sitoutunut valitsemaan hankinnoissaan mahdollisuuksien mukaan Reilun kaupan tuotteita. 

Milloin Lovisasta saa vegaanista ruokaa?

Lähden hyvissä ajoin yliopistolle, jotta ehdin käydä lounaalla Lovisassa. 

Samaan aikaan YLE uutisoi Helsingin kaupungin lopettavan liharuoan tarjoilemisen tilaisuuksissaan. Tästä eteenpäin kahvinjuojat saavat kuppeihinsa pelkästään kauramaitoa. 

On perjantai ja yliopistolla on hiljaista. 

Vilkaisu ruokalistaan ei vakuuta: tonnikalasalaattia ja kinkku-pekonipastaa. 

Vaikka olen kasvisruokapainotteinen sekasyöjä, pelkkä mielikuva possua-possun-päälle-pastasta saa minut hikoilemaan. Kohdallani kyse on lähinnä makutottumuksista, enkä voi olla pohtimatta, millaisia ajatuksia päivän ruokalista mahtaa herättää vegaaneissa kanssaopiskelijoissa.

Lovisan kasvisruoka on puhuttanut opiskelijoita jo pitkään. 

On hienoa, että ravintola panostaa ”lappilaiseen likiruokaan” ja raaka-aineiden kotimaisuuteen. Voiko kahvilaa kuitenkaan todella kutsua ”Meidän Lovisaksi”, jos suuri osa opiskelijoista jätetään ”me”-ryhmän ulkopuolelle ruokavalionsa takia?

Kasvisruokavaihtoehtojen lisääminen olisi helppo tapa auttaa opiskelijoita ympäristöystävällisten valintojen tekemisessä. Kasvis- ja vegaaniruokailijoiden määrän kasvaessa jatkuvasti, kyse ei ole pelkästään vastuullisen valinnan mahdollistamisesta, vaan myös asiakaspalvelun kehittämisestä. 

Ravintolatoiminnan kehittämiseen vaikuttavat käytännölliset tekijät. Harvoin on kyse siitä, etteikö ravintola haluaisi toteuttaa lounastajiensa toiveita ja pienentää hiilijalanjälkeään.

Lovisan lounasruokaa ei valmisteta paikan päällä puutteellisten tilojen vuoksi, vaan se ostetaan toiselta yritykseltä. Ravintolan on myös vaikeaa arvioida oman kasvisruokansa todellista menekkiä, kun kampuksella on useampia ravintoloita. 

Vastuullisuus vaatii yhteistyötä

Yksilön valinnoilla on merkitystä, mutta ilman laajempaa eri organisaatioiden kanssa tapahtuvaa yhteistyötä elämän eri osa-alueiden ekologisaatio ei ole mahdollista. 

Ympäristönäkökulman tulisi ohjata kaikkea toimintaa, sillä ilman ympäristöä ei ole taloutta eikä sosiaalista. Vastuullisuuden periaatteet tulisi tehdä LYY:n ja ainejärjestöjen toiminnassa näkyviksi vuoden jokaisena viikkona. 

Vastuullisuuden periaatteet tulisi tehdä LYY:n ja ainejärjestöjen toiminnassa näkyviksi vuoden jokaisena viikkona.

Yliopiston ja sen organisaatioiden on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti yksilökeskeistä kulttuuriaan, sillä vastuullisuus on ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. Tuhansia vuosia vanha lausahdus siitä, ettei kukaan ole saari pitää paikkansa edelleen. 

Koonnut Lotta Lautala

Kahdeksan ihmistä ja kahdeksan kirjasuositusta. Ainejärjestöjen puheenjohtajat kertovat ajamattomista teoksista, joihin palaavat uudelleen. 

Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Bazar. 

“Hararin teos tiivistää ihmiskunnan historian viiteensataan sivuun. Mutkia vedetään paikoin suoriksi, mutta se tarjoaa siitä huolimatta paljon ajateltavaa. Mitä jos olisi tapahtunut toisin? Miten asiat silloin olisivat tänään? 

Kirja on niille, joita kiinnostaa historia, mutta ei niin paljon, että jaksaisivat kahlata kaiken. Toisaalta teos voi toimia lähtölaukauksena asioiden tarkastelemiseen myös syvemmällä tasolla.

Luen monipuolisesti erilaisia kirjoja dekkareista yhteiskunnallisiin aiheisiin. Kun haluan lukea jotain kevyempää, valitsen Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmat. Ne saavat minut nauramaan. Viime vuosien aikana olen myös löytänyt äänikirjojen maailmaan, mitä ilman olisin tuskin koskaan kahlannut esimerkiksi Sinuhe Egyptiläistä läpi.”

Pekka Nikumatti,  politiikkatieteiden ja sosiologian opiskelijoiden Kosmos Buran ry:n vara- puheenjohtaja

Haruki Murakami: Kafka rannalla. Tammi. 

“Nuoruudessani rakastin John Greenin kirjoja, ja luin Kaikki viimeiset sanat uudelleen ja uudelleen.

Vuosien varrella huomaan palaavani Kafka rannalla -kirjan pariin. Murakamin teoksen voi avata mistä kohtaa tahansa, ja löytää kauniisti rakennettuja lauseita, joista saa lohtua harmaaseen päivään.

Olen haaveileva ja utelias lukija. Rakastan kirjakauppoja, ja sitä kun voi uppoutua ja tutustua uusiin kirjoihin. Luen harvoin ääni- tai e-kirjoja. En vain osaa uppoutua niihin samalla lailla.  

Olen antanut itselleni luvan merkitä pokkareihin lempi lauseitani. Tämä helpottaa lohdun etsimistä kirjoista. En tosin koskaan merkkaisi mitään kovakantiseen kirjaan, ja siksi ostan välillä sekä kovakantisen kirjan, että pokkarin. Yhden merkinnöille ja toisen sitä varten, että saan sen joskus unelmakotini kirjastoon.”

Matilda Kalving, taideaineiden opiskelijoiden TAO ry:n puheenjohtaja 

 

Oskari Saari: Aki Hintsa. Voittamisen anatomia. WSOY.

“Olen lukenut Saaren teoksen, mutta myös kuunnellut sen äänikirjana. Siinä yhdistyvät lempikirjallisuuden lajini eli elämäkerta ja self-help.

Hintsan elämä on ollut tapahtumarikasta ja täynnä oivalluksia. Joka kerta kirjaan palatessa olen löytänyt siitä jotain uutta. Erityisesti Hintsan hyvinvointimalli on tuonut uutta omiin valintoihin riippumatta elämäntilanteesta.  

Viime aikoina olen saanut valtavasti inspiraatiota myös monien naisten elämäkerroista.

Lukijana olen kaikki tai ei mitään. Joko hotkaisen kirjan nopeasti tai en lue ollenkaan. Nautin siitä, kun kirjat vievät mukanaan. Luen kuitenkin valitettavan harvoin. Kynnyksenä lukemiselle on hyvän kirjan ja ajan löytäminen.”

Ilona Riihimäki, yleisen kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja mediakasvatuksen opiskelijoiden Lastu ry:n puheenjohtaja

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. WSOY.

 “Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo yllätti aikoinaan moniulotteisuudellaan ja nokkeluudellaan. Kirja ei ole ainoastaan romanttinen komedia, vaan käsittelee yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja. 

Vaikka kirja on nyt jo yli 200 vuotta vanha, voisivat Austenin hahmot ja ihmissuhdekuviot olla yhtä hyvin tästä ajasta.

Kirjassa on onnellinen loppu, ja palaan siihen, kun tarvitsen piristystä. 

Yliopisto on tehnyt minusta viikonloppu- ja lomalukijan. Nautin siitä, että voin lukea tuntikausia kerrallaan kirjan kannesta kanteen, mutta arjessa tällaisia hetkiä on vaikea löytää.” 

Sophia Macnamara, oikeustieteen opiskelijoiden Artikla ry:n varapuheenjohtaja

Julia Thurén: Kaikki rahasta. Gummerus. 

“Luin kirjan Kaikki rahasta hiljattain, mutta voisin hyvin lukea sen uudestaan. Kirja sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin, ja ajattelen, että jokaisen olisi hyvä lukea se jossain kohtaa elämää. 

Sijoittaminen ja säästäminen eivät ole kaikille opiskelijoille ajankohtaisia asioita, mutta kirjasta saa vinkkejä myös yleisesti omaan taloudenhallintaan ja oppeja tulevaisuutta ajatellen. 

Pidän Thurénin tavasta kirjoittaa ja myös hänen uusin teos Kaikki kuluttamisesta oli mielenkiintoinen. 

Koen olevani kirjastojen suurkuluttaja. Minulta ei löydy montaakaa kirjaa hyllystä, vaan sen sijaan lainaan paljon kirjoja. Luen mieluiten paperisia kirjoja, enkä niinkään ääni- tai e-kirjoja. Eniten tykkään dekkareista, mutta luen myös paljon muutakin kirjallisuutta.” 

Kiira Sihvola, matkailututkimuksen opiskelijoiden Jalot Villit ry:n varapuheenjohtaja 

Risto Harisalo: Organisaatioteoriat. Tietosanoma. 

“Olen palannut Harisalon kirjaan tasaisin väliajoin viime vuosina. Teos käsittelee keskeisiä  organisaatioteorioita ja sitä, miten jokainen niistä on yhteyksissä toisiinsa.

Kirjasta legendaarisen tekee se, että meidät laitetaan lukemaan se ensimmäisellä kurssilla, jolloin siitä ei juuri mitään vielä ymmärrä. 

Myöhemmin olen käyttänyt kirjaa lähteenä melkein jokaisella kurssilla, joten siihen tulee palattua usein.

Arjessa luen paljon opintoja varten, minkä vuoksi luen muita kirjoja enemmän lomalla. Tykkään lukea kirjoja niiden alkuperäiskielillä, mistä syystä suurin osa kirjahyllyni kirjoista on englanninkielisiä. Lukiessani haluan irrottautua todellisuudesta, ja siksi luen usein fiktiota.” 

Siiri Nokkanen, hallintotieteen, johtamisen ja johtamisen psykologian opiskelijoiden Remburssi ry:n puheenjohtaja

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt. Gummerus.

“Kuuntelin keväällä viime vuonna ilmestyneen Kolun kirjan ja olen saanut siitä paljon lohtua arkeen, jota sävyttävät kiire sekä suorittaminen. Korkeintaan vähän väsynyt onkin tarkka, mutta lohdullinen kuvaus tämän päivän burnout-kulttuurista, jonka uhrina en näe vain itseäni, vaan opiskelijat yleisemmin.

Suosittelen teosta kaikille, jotka kokevat olevansa yksin ajoittaisen uupumuksen kanssa. 

En oikeastaan lue kirjoja, mutta kuuntelen niitä aina sopivassa välissä, kuten Kolunkin kirjan. 

Jenni Matilainen, sosiaalityön ja kuntoutustieteiden opiskelijoiden Lyhty ry:n puheenjohtaja

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt. Gummerus.

“Olen lukenut jo muutaman kerran Korkeintaan vähän väsynyt kirjan, vaikka se on ilmestynyt vasta hiljattain. Uskon palaavani siihen vielä monesti tulevaisuudessa. 

Kolun tyyli kirjoittaa on oivaltava ja humoristinen. Pidän siitä, että kirja on konkreettinen ja tarjoaa samaistumispintaa. Meistä jokainen voi varmasti allekirjoittaa sen, että kokee toisinaan riittämättömyyden tunnetta. 

Luen silloin, kun ehdin. Tykkään eniten lukea juuri ennen nukkumaanmenoa. Silloin saan myös paremmin unta.” 

Elisa Hälinen, luokanopettajien ainejärjestö Lapikas ry:n puheenjohtaja 

Teksti Hertta Huovila
Kuvitus Eeva Hantula

John Websterin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Pölynimurikauppiaat 90-luvun Suomessa ovelta ovelle imureita kaupitteleva Kristiina näyttää malliesimerkkiä siitä, kuinka jokainen voi ottaa oman elämänsä haltuun.

Lama, syöpä, antaa tulla. Määrätietoinen imurikauppias on päättänyt puskea läpi.

“Eihän se oikeastaan mistään muusta ole kiinni kuin minusta itsestäni”, hän kiteyttää.

Nykysanastolla Kristiinalla on selvää bosslady-asennetta. Mikä tahansa on mahdollista, kunhan itse tekee töitä sen eteen.

Samaa mentaliteettia on toteuttanut oma isoäitini. Perheessä, jossa lukio-opintoihin ei ollut varaa, alkoi työnteko nuorena.

Haaste ei kuitenkaan ollut este. Määrätietoisella työnteolla hänkin otti ohjat omiin käsiinsä, ja valmistui ylioppilaaksi tenttimällä lukion sillä ajalla, mitä täysipäiväiseltä työltä ja vanhemmuudelta jäi yli.

Toinen Pölynimurikauppiaat-dokumentin seuraama kauppiashahmo on Heimo, joka painaa pitkää päivää kierrellen Itä-Suomen pikkukyliä ovelta ovelle.

Lupsakan ulkokuoren alta paljastuu karun realistinen maailmankuva: “Tuntuu, että olen jossain paskaläjässä. Välillä meinaan sinne hukkua, mutta jostain aina saan kiinni ja nostan itseni sieltä ylös.”

Omat ponnisteluni tuntuvat vaisuilta Kristiinan ja isoäitini lannistumattomien elämänasenteiden rinnalla. Heimon kuvaama vajoaminen ja itsensä vaivoin ylös nostaminen sen sijaan kuulostaa liiankin tutulta.

Isoäitini tavoin ei omakaan ylioppilastodistukseni ollut itsestäänselvyys.

Lukion toisen vuosikurssin alkutaipaleella äitini kehotti minua jättämään lukion suosiolla kesken. Toistuvien poissaolojen takia olin pudonnut useilta kursseilta, eikä opintojen eteneminen näyttänyt todennäköiseltä. Valmistumiseen oli vaikea uskoa, ennen kuin tieto siitä neljännen lukiovuoden päätteeksi todella luki Opintopolussa.

Ovatko paskaläjämme sitten itse aiheutettuja? Vai syntyvätkö ne yhteiskunnan sortuessa kerta toisensa jälkeen heikoimmassa asemassa olevien niskaan?

Sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä: itsensä on joka tapauksessa omin voimin nostettava ylös.

 

Uusliberalistiseen ihmiskuvaan nojaava retoriikka, jossa ajan tehokas haltuunotto on ratkaisu kaikkeen, tulee jatkuvasti vastaan. Self help sekä itsensä johtaminen ja kehittäminen perustuvat pitkälti ajan kuluttamisen hallintaan.

Se, mihin kulutamme aikamme, määrittelee keitä olemme. Ja sitä, kuinka onnistuneita olemme yksilöinä. Ajanhallinta on elämänhallintaa.

Motivaatiovideoissa elämä muuttuu heräämällä joka aamu viideltä, aikatauluttamalla päivät tehokkaasti ja olemalla kiitollinen jokaisesta eletystä minuutista. Jokainen päivä ja jokainen tunti on mahdollisuus kehittyä ja toteuttaa unelmiaan.

Jokainen päivä ja jokainen tunti on mahdollisuus kehittyä ja toteuttaa unelmiaan.

Tämän ohella otetaan sopivasti aikaa itselle. Vapaa-aikakin on aikataulutettavissa niin, että sitä on tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan liikaa.

Ja jos on haasteita, terapiaan voidaan vain mennä: “Terapiassa tavataan.”

Ne tavatkoot, joilla on terapiaprosessiin riittäviä voimavaroja sekä ajallisia ja taloudellisia resursseja.

Ratkaisu ongelmiin löytyy aina oman pään sisältä, omista toimintatavoista, omasta ajankäytöstä. Ja jos se ei auta, et ole yrittänyt tarpeeksi.

Raamatunkin mukaan laiskuus on synti. Lepo on kuitenkin sallittua, ja sen erottaa laiskuudesta se, että lepo ansaitaan kovalla työllä.

Maallistuneessa yhteiskunnassa Raamatun säkeet on korvattu motivoivilla lausahduksilla, jotka muistuttavat itsestään somefeedeissä ja kahvimukien kyljissä.

“You have the same 24 hours in a day as Beyonce.”

“It’s not about having time. It’s about making time. Be stronger than your excuses.”

“Some people dream of success, while other people get up every morning & make it happen.”

Aika on siis pelkkä priorisointikysymys, johon jokaisella on samat mahdollisuudet. Ottamalla haltuun oman ajankäyttönsä ja käyttämällä sen tehokkaasti, mikä vain on mahdollista. Hyvä pöhinä päälle ja menoksi.

Suoritusyhteiskunnassa ajatus itsestä huolehtimisestakin tarjoillaan yritysmetaforien kautta. Oy Minä Ab: olet oman elämäsi toimitusjohtaja.

Mutta mitä tapahtuu Oy Minä Ab:n ajautuessa konkurssiin?

 

Yksilökeskeisyyttä painottava yhteiskunta sivuuttaa puolivahingossa erilaiset lähtökohdat ja voimavarat.

Yhteiskunta muodostuu yksilöistä, kyllä, ja näin ollen jokainen meistä, start up -pöhisijästä rivityöläiseen ja pötköttelijästä toimitusjohtajaan, vaikuttaa omalla tavallaan yhteiskuntaan. Ei voi väittää, etteikö yksilön toiminnalla olisi mitään merkitystä.

Ei voi myöskään väittää, etteivätkö yhteiskunnan tuottamat lähtökohdat vaikuttaisi yksilön mahdollisuuksiin, ja etteivätkö nämä vaikutukset jakautuisi epätasaisesti.

Suomessa erilaisia lähtökohtia on pyritty tasaamaan hyvinvointivaltion keinoin. Peruskoulu-uudistuksen sekä tulonsiirtojen, kuten opintotuen ja asumistuen ansiosta harvinaisen monella on mahdollisuus opiskella jopa korkeakouluasteelle asti.

Tilastoja katsoessa sana “hyvinvointi” ei kuitenkaan nouse kuvaavimpana mieleen. 

Neljäsosa suomalaisista kärsii työuupumuksesta. Joka viides suomalainen kokee vuosittain mielenterveyden häiriöitä. Korkeakouluopiskelijoista psyykkisiä vaikeuksia on useammalla kuin joka neljännellä.

Vastuu rakenteellisista ongelmista jää yksilön omille harteille. 

Vaikeuksien edessä yksilö kääntääkin syyttävän sormen itseensä: tämä on merkki siitä, että minä olen epäonnistunut.

 

Hävettää. Olen kuluttanut päiviä, viikkoja, kokonaisia vuosia voimalla pahoin. Rehellisesti tuntuu, että olen tuhlannut suuren osan elämästäni.

Aika on arvaamaton, abstrakti. Se viivyttelee, tulee liian äkkiä vastaan.

Entä jos olenkin vain laiska ja saamaton, sopeutumaton?

Ei. Se, että osa jäsenistä putoaa pois kyydistä ja osa ei ole kyydissä alun alkaenkaan, kertoo yhteiskunnan heikkoudesta, ei yksilöiden.

Sen sijaan, että keskittyisimme ongelmien laajempiin syy-seuraussuhteisiin ja mahdollisiin rakenteellisiin ratkaisuihin, tarjoamme ahkeruutta vastauksena köyhyyteen ja mindfulnessia psyykkiseen pahoinvointiin.

Sen sijaan, että keskittyisimme ongelmien laajempiin syy-seuraussuhteisiin ja mahdollisiin rakenteellisiin ratkaisuihin, tarjoamme ahkeruutta vastauksena köyhyyteen ja mindfulnessia psyykkiseen pahoinvointiin.

Esikuviksemme tarjotaan ihmisiä, joilla on täysin erilaiset lähtökohdat, voimavarat ja resurssit kuin meillä. Medioissa toistuu onnistujien narratiivi. Ääni on niillä, jotka ovat selättäneet haasteet ja nostaneet itse itsensä ylös.

Missä ovat ne äänet, jotka kertovat siitä, kun se ei ollutkaan mahdollista? Niitä ääniä löytyy Suomestakin paljon: tilastoista, perheistä, tuttavapiireistä.

 

Yhteiskunnan jäsenten hyvinvointi olisi myös pitkällä tähtäimellä taloudellisen edun mukaista, mutta eikö yksilöllä pitäisi olla oikeus voida hyvin yhteiskunnassa ihan itsensäkin takia? 

Mihin yhteiskuntana pohjimmiltaan oikein pyrimme, jos emme siihen, että jokainen voisi  hyvin?

Teksti Amanda Hekkala
Kuvat Oona Stålhand

Ensimmäisen EP:nsä tänä syksynä julkaissut rovaniemeläinen Rosa Coste inspiroituu tylsyydestä ja viihtyy kotikaupungissaan. Musiikillaan hän jäsentää omaa, mutta myös muiden maailmaa. 

Rovaniemen keskustassa kerrostalon katutasossa sijaitsee Musta Kissa -kuppila. Se on täytetty lattiasta kattoon kotikutoisilla esineillä, joissa katse viipyilee.

Pöydille asetellut kauniit liinat on kyhäilty pienistä tilkuista, ja tilaa valaisee joukko erilaisia lamppuja.

Kuppilalle ominaiseen tyyliin taustalla soiva soittolista on koostettu kappaleista, jotka poikkeavat toisistaan niin genreltään, lyriikoiltaan kuin kieleltään. Yksi taustalla soivista biiseistä on rovaniemeläisen artistin Rosa Costen uutuuskappale Musta. 

“En hae julkisuutta tai muutakaan huomiota musiikin tekemisellä, mutta onhan se jännää ja kivaa, kun ihmiset tunnistaa. Se vaatii kuitenkin totuttelua”, Coste hymähtää, kun kuulee oman biisinsä soivan taustalla.

Hän on matkalla Saarenkylässä sijaitsevalle studiolleen, mutta ennen sitä hänellä on hetki aikaa kaljalle ja keskustelulle. 

 

Tämän hetken kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Coste on viihtynyt musiikin parissa pienestä pitäen, ja keikkaillut jo yli kymmenen vuotta. Ennen omaa musiikkia keikoilla kuultiin covereita akustisen kitaran säestyksellä.

Muutama vuosi takaperin Coste esitti ensimmäisen kerran oman kappaleensa paikallisen baarin Granden Open Mic -tapahtumassa. Biisin nimi oli Aamuaurinko.

“En mie siellä kenellekään sanonut, että se on miun biisi. Siellä oli tapana laulaa yhdessä ja jengi oli sitten etsinyt netistä sanoja, mutta ei löytänyt. Kun ne tuli kyselemään, että mikä biisi se oikein oli, niin tunnustin, että se oli oma”. 

Päätös musiikin julkaisemisesta syntyi jo kauan sitten Rosan asuessa Barcelonassa.

“Siellä mie päätin mennä niitä polkuja pitkin, jotka johtaisivat oman musiikin julkaisemiseen jonain päivänä.”

Nyt oma ääni on löytynyt ensisijaisesti R&B:n maailmasta. 

Perjantaina 17. syyskuuta Costen ensimmäinen lyhytsoitto, Ole varovainen näki päivänvalon. Levy- yhtiön järjestämillä levynjulkaisujuhlilla ympyrä sulkeutui, kun Coste esitti samaisen blues-tyylisen Aamuaurinko-kappaleensa kitaralla säestäen.

 

Costen musiikissa näkyy vahvasti hänen oma kädenjälkensä, niin soitossa kuin sanoituksissakin. Kappaleita on tehty myös yhdessä toisten artistien kanssa.

Uudelleen tutustuminen vanhoihin tuttaviin on luonut vahvoja ystävyyssuhteita, joiden punaisena lankana on ollut musiikki. KähinäPaten eli Paulus Kiviniemen kanssa vietetty aika on poikinut jo muutaman biisin: Siesta ja Kesken. 

Coste ja Kiviniemi tekevät molemmat vahvasti omaa juttuaan, omalla tyylillään, mutta aina silloin tällöin ystävykset yhdistävät lahjakkuutensa yhteiseen biisiin. Artistien omatkin biisit syntyvät yhteistyössä, sillä Costen biitit tulevat pääosin Kiviniemeltä. 

Coste ja Kiviniemi asuvat molemmat Rovaniemellä, mikä helpottaa työntekoa musiikin ympärillä. Rapille ja hiphopille ominaiseen tyyliin kuuluu kehuskella oman kotipaikkansa nimissä. 

Suomessa tämä brassailu sijoittuu pääosin Helsinkiin ja Helsingin eri asuinalueille, mutta viime aikoina myös Jyväskylän suunnilta on kuultu poikkeuksellisen paljon leveilyä verrattuna aiempaan. 

 

Vaikka Costen ensisijainen tyylilaji ei ole rap tai hiphop, sanoitukset sijoittuvat useassa kappaleessa Rovaniemelle, mikä luo musiikille joukosta erottuvan miljöön.

Hän kokee Rovaniemen etuna, sillä kaupunki tarjoaa rauhaa sekä kiireettömän ympäristön luonnon keskellä, jossa ihmisillä on aikaa toisilleen. 

Coste on tuottoisimmillaan tylsyyden valtaamana omassa kodissaan, jolloin kappaleiden aiheet ja melodiat syntyvät. 

“En mie olisi tämmöinen ihmisenä, jos ei olisi Rolloa. Tuntuu, että sitä on paljon avoimempi, ja kulkee semmoisella ‘ei sillä oo niin väliä’ -asenteella.”

“En mie olisi tämmöinen ihmisenä, jos ei olisi Rolloa. Tuntuu, että sitä on paljon avoimempi, ja kulkee semmoisella ‘ei sillä oo niin väliä’ -asenteella.”

Rovaniemi on antanut tilaa olla juuri sellainen kuin on, ja tämä on siirtynyt myös Costen luomaan musiikkiin.

”Ajatus siitä, että mie oon niin kun mie, huolimatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu, kiehtoo. Siitä on pystynyt aika hyvin piettää kiinni”, hän kuvailee kotikaupunkinsa tunnelmaa.   

Etelään ei tarvitse asettua, jos haluaa luoda musiikkia ja olla artisti. Keikoille on kuitenkin suunnattava ympäri Suomen. 

Vaikka monet tuntuvat tenttaavan, milloin Coste siirtää osoitteensa Helsinkiin, ei se ole ainakaan toistaiseksi suunnitelmissa. Rovaniemi on koti niin pitkään, kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa työskentely onnistuu. Paulus Kiviniemi on yksi heistä.

Kaiken ydin Costelle on kuitenkin musiikin tekeminen, johon fyysinen paikka ei loppupeleissä vaikuta. 

Ainoa haaste Lapissa asumisessa on verkostoituminen, mutta sekin onnistuu sangen mainiosti viestein ja sosiaalisen median välityksellä. 

“Levy-yhtiön näkökulmasta promoaminen on hankalaa, jos mie oon kaukana ja haluttaisiin esimerkiksi kuvattuja juttuja. Kuitenkaan itse musiikin tekemiseen ei vaikuta se, etten mie siellä Helsingissä ole”, hän tiivistää. 

Muita artisteja ja musiikkiskenessä pyöriviä kasvoja Coste aikoo tavata kesän festarikiertueella, jonka suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Ensi kesän keikkakalenteri näyttää jo nyt melkoisen täydeltä, mistä kertoessaan hän silminnähden innostuu. 

 

Perjantaisin julkaistaan rutkasti uutta musiikkia, jonka parissa monen musiikkiharrastajan viikonloput kuluvat. 

Aluksi uudesta musiikista, etenkin Spotifyn New Music Friday -listasta syntyi kovat paineet. Costen omaakin musiikkia on löytynyt kyseiseltä listalta. 

Sitä alkaa helposti vertailla omia kappaleita muuhun julkaistuun musiikkiin. 

Coste kuluttaa arjessaan musiikin lisäksi paljon muutakin taidetta. Runokirjat, runoillat ja spoken word ovat lähellä sydäntä. 

Näiden lisäksi kuvataide ja erityisesti valokuvataide puhuttelevat. Myös äänikirjat kuuluvat kuulokkeista päivittäin. Tällä hetkellä kuuntelussa on Harry Potterit sekä tietokirjoja.

Muusta taiteesta voi ammentaa omaan musiikkiin. Toisaalta Coste myös rentoutuu, latautuu ja hengailee mielellään taiteen äärellä. 

Päämäärätön hengailu antaa juuret uuden luomiselle.

 

Coste ei kuvittele yleisöään kappaleita kirjoittaessaan, vaan tekee ne pikemminkin itselleen, aivan kuin kirjoittaisi päiväkirjaa. 

Sanoitukset toimivat itsereflektiona, ja niiden avulla voi saada ulos päässä junnaavia asioita, joista muodostuu lopulta kokonaisia biisejä. 

Musiikin kautta on myös mahdollista herätellä yksittäisiä kuulijoita, ja sitä kautta vaikuttaa myös isompiin kokonaisuuksiin.

“Olisihan se tosi hienoa, jos mie saisin omalla musiikilla heräteltyä kuulijassa ajatuksia, että hei voisikohan asiat mennäkin eri tavalla. Tai joku muuttaisi omaa käyttäytymistään, kun on kuullut sanoituksiani”, Coste miettii.

“Olisihan se tosi hienoa, jos mie saisin omalla musiikilla heräteltyä kuulijassa ajatuksia, että hei voisikohan asiat mennäkin eri tavalla.”

Coste on saanut paljon palautetta sanoituksistaan ja musiikkivideoistaan eri ikäisiltä. 

Hän mainitsee esimerkkinä kappaleensa Hiukset, jonka lyriikoiden kautta hän on onnistunut sanoittamaan ja jäsentämään muidenkin ajatuksia. 

Keskustelu ja kalja Costen kanssa kääntyy loppua kohden, ja aluksi tyhjillään ollut kuppila alkaa pikkuhiljaa täyttyä asiakkaista. Puheensorina ympärillä yltyy ja yksittäiset keskustelut peittävät toinen toistaan.

Taustalla soi musiikki, joka sitoo erilaiset seurueet yhdeksi suureksi joukoksi. 

3 X Costen Rovaniemi 

“Musta kissa ja grande on paikkoja, joissa on aina hyvä olla ja rento meininki. Erityisesti Mustan Kissan spoken word -illat vetävät puoleensa.”

“Rovaniemen kaupunginkirjaston mystinen vinyylihuone. Siellä on suunnattoman osaava ja huomaavainen henkilökunta.”

“Ounasvaaran huippu, etenkin talvisin. On lohduttava näky, kun koko Napapiiri loistaa.”