Teksti Aleksi I. Pohjola
Kuvitus Aino Soininen

Valistustalon trauma ja niin kutsuttu Turun tauti. Toimintaedellytykset ja ainainen taistelu niiden puolesta. Kaupunkitila, kaupunkilaiset ja kaupunki. Tilojen valtaus ja kansalaistottelemattomuus. Olemmeko Berliinissä? Ei sentään. Tämä kaikki tapahtuu Rovaniemellä, ja tapahtuisi vielä enemmän, jos sille annettaisiin mahdollisuus. 

Rovaniemen kulttuurikenttä on ollut ahdingossa jo pitkään. Kaupungissa olisi ammattitaitoisia tekijöitä, halua kehittää toimintaa sekä myös tilausta elävälle ja monipuoliselle kulttuuritarjonnalle, mutta tilojen puute rajoittaa toimintaedellytyksiä ja toiminnan kehittymistä.

”Toiminnan kehittäminen ei ole mahdollista, kun energiaa menee koko ajan muutoksien organisoimiseen ja niistä selviytymiseen”, toteaa tuottaja, kulttuuriyhdistys Valsa ry:n jäsen Eveliina Paksuniemi.

”Toiminnan kehittäminen ei ole mahdollista, kun energiaa menee koko ajan muutoksien organisoimiseen ja niistä selviytymiseen.”
– Eveliina Paksuniemi

Valistustalon, tuttavallisemmin Valsan, purkaminen vuonna 2016 teki ison aukon kaupungin kulttuuritiloihin, eikä menetystä ole pystytty kokonaan paikkaamaan.

Valsan purkuun johtanut vuosien mittainen saaga oli monisyinen, josta voittajana selviytyi lähinnä rakennusyhtiö.  Rakennuksen viimeinen omistaja oli Lapin yliopiston ylioppilaskunta LYY, joka myymällä huonokuntoisen rakennuksen rakennusyhtiölle pelasti täpärästi taloutensa, mutta kärsi kirvelevän imagotappion ja sai osakseen kulttuuriväen tyrmistyksen.

Muita nenilleen saaneita olivat ainakin Museovirasto, joka haki rakennuksen suojelua sekä ennen kaikkea Rovaniemen kulttuurielämä, joka kävi pitkän ja uuvuttavan taistelun Valsan puolesta katkeraan loppuun asti. Kulttuurikenttä puhuu tapahtuneesta jopa Valsan traumana. (Lue lisää Valsan loppuvaiheista Lapin Ylioppilaslehden numerosta 2/19: Bisnesseikkailuja ja pettymyksiä)

Makasiinien valtaus

Turun tauti. Tällä nimellä kutsutaan ilmiötä, jossa vanhoja, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia puretaan uusien, modernien rakennusten tieltä. Usein nämä modernit rakennukset ovat liikekiinteistöjä tai kovan rahan asuntoja.

Alkuperäisellä termillä viitataan etenkin 60- ja 70-lukujen purkuvimmaan Turussa, mutta esimerkkejä löytyy ympäri Suomen myös tuoreemmilta vuosikymmeniltä. Myös kiinteistöjen tarkoituksenmukainen alasajo hoidon laiminlyöntinä voidaan pitää yhtenä Turun taudin ilmenemismuotona.

Uusin esimerkki tästä tulee Rovaniemeltä.

Lampelan alue on Rovaniemelle rakennettava uusi asuinalue. Se on alue, joka näkyy rautatieasemaa vastapäätä radan toisella puolella isojen kirpputorien takana. Alueelle tulee kaupan liiketiloja sekä kerrostaloasuntoja. Purkutuomion saavat muun muassa radan varressa tyhjillään olevat VR:n omistamat makasiinit.

Nyt näistä makasiineista on tullut symboli kulttuurikentän tilaongelmalle.

Kesän loppupuolella kulttuuriosuuskunta Dead Standing Tree ja Valsa ry ryhtyivät kokoamaan Rovaniemen kulttuurikenttää yhteen. Tavoitteena oli saada yhdistykset ja yksittäiset tekijät yhdistämään voimansa tilaongelman ratkaisemiseksi.

Syntyi ajatus ottaa haltuun tyhjillään olevia kiinteistöjä ja osoittaa näin akuutti tilantarve sekä luoda samalla poikkitaiteellisia tapahtumia vallattuihin kiinteistöihin.

Kohteeksi valikoitui makasiinit.

”Kansalaistottelemattomuus synnyttää keskustelua. Haluamme positiivisen energian kautta synnyttää yhteistyötä ja synergiaetuja sekä luoda tällä yhteisöllisellä toiminnalla mahdollisuuksia kulttuuritoimijoille”, toteaa Paksuniemi.

Järjestäjät tiedustelivat myös lupaa VR:n makasiinien käyttöön, mutta sitä ei myönnetty.

”Kansalaistottelemattomuuden (valtausten) malli tulee Etelä- ja Keski-Euroopasta. Byrokratia ja taidekenttä eivät aina ymmärrä toisiaan”, toteaa videotaiteilija, tuottaja Arttu Nieminen.

Makasiinit vallattiin kulttuuritoimijoiden osalta kaksi kertaa; elokuun lopussa poikkitaiteellisessa tapahtumassa ja taiteiden yönä syyskuun alkupuolella järjestetyssä päätapahtumassa vieraili useita satoja rovaniemeläisiä.

Makasiinien valtausten yhteyksissä kerättiin myös adressi kulttuuritilojen puolesta, jonka allekirjoitti 14 yhdistystä tai järjestöä sekä noin 500 yksityishenkilöä.

Myös kulttuuri tarvitsee yleisötiloja

Kulttuurikenttää tilaongelmassa hiertää erityisesti se, että akuutin tilaongelman lisäksi kulttuuritoimijoiden tilat ovat usein toimintaa rajoittavia. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei tiloissa voida järjestää kunnolla esimerkiksi yleisölle suunnattua esittävää taidetta.

Valsa ry:n uudet tilat Metsätalossa eivät mahdollista esittävän taiteen tapahtumia. Myös pääsääntöisesti Lapin Ylioppilasteatterin käytössä oleva kulttuuritalo Viljami on varattu usein pitkälle tulevaisuuteen, eikä se siksi sovellu spontaaneiden yleisötapahtumien näyttämöksi.

”Valsalle tulee koko ajan kyselyitä tiloista ja mahdollisuuksista tulla esiintymään, mutta tekijöille joutuu usein sanomaan, ettei sopivia tiloja ole tarjolla. Koko kaupunki hyötyisi elävän kulttuurin tiloista, jotka mahdollistaisivat luovan ja spontaanin toiminnan”, kertoo Paksuniemi.

Myös Rovaniemen kaupungilla ollaan tietoisia kulttuuripuolen tilaongelmista.

”Ehdottomasti tilatarvetta kulttuurikentällä on. Kaupungin tekemässä tilakartoituksessa esille nousi yleisellä tasolla se, että kulttuuritoimijoiden tarpeet ovat hyvin monipuoliset. Tilatarvetta on muun muassa harrastustiloissa ja taiteilijatoiminnassa”, toteaa palvelualuepäällikkö Merja Tervo Rovaniemen kaupungin kulttuuripalvelukeskuksesta.

Keskustelu kaupungin ja kulttuuritoimijoiden välillä tulee hankalaan ajankohtaan, sillä Rovaniemen kaupungilla on menossa toiminnan ja talouden uudistamisohjelma, jolla tavoitellaan pahasti alijäämäisen talouden tasapainottamista.

Kansan kielellä ohjelma tarkoittaa vyön kiristystä ja leikkauksia.

”Meidän näkökulmasta on harmillista, että kun me samanaikaisesti tunnistetaan tarpeita, niin me joudutaan silti etsimään säästöjä. Kaikki kyllä tunnistaa sen, että elävä taide ja monipuolinen taidekenttä ovat kaupungille tarpeellinen”, sanoo Tervo.

Luovia ratkaisuja ja poliittisia päätöksiä

Usein tarve ja niukat resurssit synnyttävät luovia ratkaisuja.

Kulttuurikentän aktivoituminen ja toiminnan ympärille muotoutunut yhteistyö ja yhteisö sekä sen yhteisön lujittaminen yhteisillä päämäärillä ja ratkaisuilla voidaan nähdä jo nyt merkittävänä avauksena ja etappina rovaniemeläisessä kulttuurielämässä.

Kulttuurikentän aktivoituminen ja toiminnan ympärille muotoutunut yhteistyö ja yhteisö sekä sen yhteisön lujittaminen yhteisillä päämäärillä ja ratkaisuilla voidaan nähdä jo nyt merkittävänä avauksena ja etappina rovaniemeläisessä kulttuurielämässä.
– Eveliina Paksuniemi

Se on onnistunut synnyttämään keskustelua ja avauksia sekä tuonut tilatarpeen esille tavalla, jolla myös esitellään toiminnan potentiaalia ja niitä hyötyjä, mitä siitä yhteisölle tulee.

Kaupungin puolella ollaan myös valmiita vuoropuheluun ja luoviin ratkaisuihin.

”Varovaisesti ajatellen mahdollisuus voisi olla esimerkiksi löytää sellainen kulttuuripuolen avustusmuoto, jolla pystyttäisiin tukemaan yhdistyksiä ja kulttuuritoimijoita tilaratkaisuissa. Tällä hetkellä avustusmuodot koskettavat kohde- ja yleisavustuksina toimintasisältöjä”, miettii Tervo.

Myös tilaratkaisuissa itsessään voidaan käyttää luovia ratkaisuja.

”Rovaniemen palveluverkkouudistuksessa palveluverkkoa tiivistetään. Pitää tarkastella, jos sieltä jäisi sellainen tila, jota voisimme hyödyntää kulttuuritoimijoiden tilaratkaisussa”, pohtii Tervo.

Myös poliitikkojen soisi osallistuvan keskusteluun entistä aktiivisemmin; byrokratian purkaminen, kaavoituspäätökset sekä kaupungin budjetin laatiminen ovat pitkälti heidän hallussaan.

Myös Tervo pitää keskustelua tärkeänä.

”Meillä on kaupungissa kulttuuritoimijoita, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta ja roolia erilaisissa toiminnoissa. Keskustelu pitää käydä päätöksentekijöiden, viranhaltijoiden ja kulttuuritoimijoiden välillä. Rovaniemi haluaa näyttäytyä kulttuurimyönteisenä kaupunkina ja ihmisillä on tahtotila etsiä ratkaisu asiaan.”

Tilojen valtaus yhteisöllisen toiminnan nimissä on harvinaista, ellei jopa ainutkertaista Rovaniemen alueella.

Kyseessä on kulttuurikentän luova, positiivisella hengellä osoitettu voimannäyttö, jonka ympärillä väreilee potentiaalin ja luovuuden energiaa.

Tarkoituksenomaisessa paikassa se potentiaali voi purkautua koko kaupunkia elävöittävällä ja eheyttävällä tavalla; siihen pitää vain uskaltaa luottaa ja sille pitää vain uskaltaa antaa mahdollisuus.

”Kaupungilla pitäisi olla näkemystä ja halua ottaa rohkeita askeleita. Pitäisi uskaltaa unelmoida isosti. Ja jos tässä omia motivaatioita tehdä tätä miettii, niin kyllä se hyvin pitkälti on se, kun yhteensaatetut ihmiset alkavat resonoida”, päättää Nieminen.

Teksti Miro sarola
Kuvitus Maria Tuunanen

Lapin yliopiston vapaa, kokeileva opiskelijaradio Radio Säteily päättää radiohiljaisuuden taas marraskuussa, kun Säteilyn uusi kausi alkaa 1.11.2019.

Radio Säteilyä kuultiin ensimmäisen kerran vuonna 2001. Säteily luotiin tukemaan audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelman radioilmaisun kurssia, mutta vapaana opiskelijaradiona siihen voivat tuottaa sisältöä kaikki radioilmaisusta kiinnostuneet opiskelijat tiedekunnasta riippumatta.

Säteilyn isänä pidetään ensimmäistä tuottajaa ja ideoitsijaa Juha Rissasta. Myös videoilmaisun lehtori Max Juntunen on ollut keskeinen vaikuttaja. Läpi Säteilyn historian säilyneen logon luojan Antti Ritan nimi mainittakoon myös.

Radio-ohjelman käytännön toteutus oli keskeinen tavoite Säteilyä luotaessa. Säteilyä tuotetaan opiskelijavoimin ja kulloisenkin vuoden tuotanto päättää ohjelmakauden teeman ja painopisteet.

Pohjimmaisena ajatuksena Säteilyn perustamisessa on ollut kuitenkin se, että villejäkin ideoita päästäisiin kokeilemaan oikeille radio-aalloille – itse oppimista tietenkään unohtamatta.

Pohjimmaisena ajatuksena Säteilyn perustamisessa on ollut kuitenkin se, että villejäkin ideoita päästäisiin kokeilemaan oikeille radio-aalloille.
– Marjut Pietarlehto

”Itselleni Säteily muuttui tärkeäksi vuonna 2017, kun minusta tuli päätuottaja. Useampi Säteilyn kanssa aktiivisesti työskennellyt henkilö valmistui ja siirtyi työelämään, eikä radiolle löytynyt uutta vastaavaa tuottajaa ja hakua jouduttiin jatkamaan aina vuoden 2017 alkuun”, muistelee Säteilyn päätuottajana toimiva Samuli Valkama.

Spontaani ote oli vahvasti mukana Säteilyn alkuaikoina. Askelista ammattimaisempaan suuntaan mainitaan kuitenkin jo 2010-historiikeissä, jolloin radiolle oli jo muodostunut tietyt vakiintuneet käytäntönsä kuten huhtikuu julkaisuajankohtana. Huhtikuun julkaisuajankohdasta jouduttiin kuitenkin luopumaan päätuottajan venyneen haun takia.

”Tuotannolla oli tuossa vaiheessa jo kovan luokan kiire ja tulimme yksimieliseen päätökseen, että perinteisesti huhtikuussa ilmestynyt Säteily on pakko siirtää syksyyn jos aiomme pitää tason loistokkaana”, kertoo Valkama.

Vaikka venynyt haku julkaisuajankohtaa muuttikin, on Valkaman siirtyminen päätuottajaksi sujunut suhteellisen helposti.

”Säteily on pitkälti silloisten tuottajiensa näköinen, mutta tiettyjä kasvukipuja oli muun muassa vuonna 2017, kun julkaisuajankohtaa jouduttiin muuttamaan. Samoin Säteilyn aikaisemmat nettisivut jouduttiin ajamaan alas teknisistä syistä. Nämä johtivat tiettyihin keskusteluihin aikaisempien vuosien tuottajien kanssa, mutta mitään sen suurempaa ongelmaa ei ollut ja siirtymiseni päätuottajaksi meni verrattain helposti.”

Säteily on siis alun perin luotu opetustarkoituksessa. Hauskanpito ja yhteisöllisyys ovat myös usein mainittuja arvoja. Radio on toisaalta myös hyvä vaikuttamisen kanava. Ainakin tavallisen kansan stereotypioissa yliopistolaiset ovat usein radikaaleja henkilöitä vahvoine agendoineen.

Mahtaako Säteilyllä olla jotain kokouksissa päätettyjä vaikuttamisen tavoitteita joista kaikki eivät tiedä? Jos ei muuta, niin rikkoa rajoja riittävän näkyvästi?

”Vuosittaiset teemat on päätetty erikseen ja ohjelmia on otettu sen mukaan minkälaisia ehdotuksia ja tarjouksia on tullut. Tietääkseni mukana on ollut joskus myös vahvasti kantaa ottavia ohjelmia, mutta Säteilyn tuotannolla ei ole itsessään mitään (piilo)agendaa, kuten esimerkiksi promotoida jotain poliittista suuntaa. Vaikka Säteily on tarjonnut myös kanavan toteuttaa ideoita joita ei olisi mahdollista tehdä isommassa virallisessa radiossa, mitään sen hurjempaa ei ole kuulemani mukaan tapahtunut. Hyvän maun rajoissa on pyritty pysymään”, kertoo Valkama

Säteily luotiin siis alun perin AVM-opiskelijoiden tarpeeseen. Tao ry:n alaisuudessa toimivassa radiossa AVM-opiskelijat ovat edelleen keskeisessä osassa Säteilyn toimintaa. Poikkitieteellinen suunta on kuitenkin vahvistunut viime vuosina.

”Poikkitieteellisyys oli yksi tietoinen suunta aloittaessani päätuottajana. Aloitimme säännöllisen yhteistyön LYYn kanssa ja tekijöitä on kutsuttu eri ainejärjestöistä.”

Säteilyn vuoden 2019 teema on dystopia. Teeman voi nähdä heijastelevan aikamme isoja kysymyksiä, mutta sitä voi lähestyä myös taiteen ja fiktion suunnalta.

”Vuoden teema tarkoittaa ensisijaisesti graafista ilmettä. Tietty orwelilainen ajatus oli myös taustalla. Vapaus ja itsensä vapaa toteuttaminen on ollut keskeistä Säteilyn toiminnassa. Orwelilainen ”isoveli valvoo” taas edustaa toista laitaa ja tuo tiettyä vastakohtaa”, päättää Valkama.

Radio Säteily 1.11.2019 alkaen osoitteessa radiosateily.fi

Teksti Kaisa-Reetta Seppänen
Kuvitus Helmi Hakuri

Tietotekniikka halpenee, mutta eriarvoisuutta lisäävä digitaalinen jako kasvaa. Digitaaliseen saavutettavuuteen keskittymisellä kurotaan kuilua pienemmäksi käyttöliittymien ja verkkosisältöjen osalta. Perusperiaate saavutettavuuden osalta on se, että verkkopalvelua pystyisi käyttämään ja ymmärtämään kuka tahansa huolimatta mahdollisista aisti- tai toimintarajoituksista.

Kotimaisten kielten keskus Kotus julkaisee vuosittain listan ajankohtaisista sanoista. Yksi vuoden 2018 sanapoiminnoista oli digitaalinen eriarvoisuus. Ilmiöstä käytetään myös termejä digitaalinen jako ja digitaalinen kuilu.

Kielikeskuksen määritelmän mukaan digitaalinen eriarvoisuus on tietotekniikan yleistymisestä johtuvaa epätasa-arvoa. Tasa-arvoa nakertaa niin käyttöliittymien käytettävyys kuin myös verkkosisältöjen käytettävyys.

Farooq Mubarakin Turun yliopistoon vuonna 2018 tehdystä väitöskirjassa Rethinking the digital divide köyhyyden todetaan olevan suurin digitaalisen eriarvoisuuden aiheuttaja. Muita syitä ovat esimerkiksi haluttomuus käyttää digitaalisia palveluita ja laitteita sekä luottamuspula teknologian hyödyllistä käyttöä kohtaan.

Mubarak selventää digitaalisen jaon käsitteen olevan haastava, sillä usein määrittelyssä on keskitytty laitteiden ja palveluiden saatavuuteen teoriassa, mutta ei siihen, kuinka hyödylliseksi ja helpoksi ihminen kokee verkon käytön.

Väitöksessä todetaan myös, että vaikka tietotekniikan hintojen lasku on mahdollistanut tietotekniikan saatavuuden isommille ryhmille, on digitaalisen jaon kehitys haronut päinvastaiseen suuntaan.

Digitaalisella saavutettavuudella kohti yhdenvertaisuutta

Digitaalinen saavutettavuus pyrkii kuromaan kiinni digitaalista eriarvoisuutta niin sisältöjen kuin laitteiden käytettävyydenkin suhteen.

Saavutettavaa verkkosivua pitäisi pystyä käyttämään vaikka ei esimerkiksi näkisi tai kuulisi. Saavutettavuudella pyritäänkin ottamaan ennen kaikkea huomioon ne, jotka jäävät nykyisten palveluiden ulkopuolelle, mutta siitä on hyötyä myös kaikille verkossa toimiville.

Projektipäällikkö ja käytettävyystutkija Marjut Pietarlehto kuvailisi digitaalista saavutettavuutta sanalla yhdenvertaisuus.

“Usein ajatellaan, että saavutettavuus koskettaisi vain tiettyjä erityisryhmiä, kun tosiasiassa se saattaa koskettaa meitä kaikkia joskus. Esimerkiksi ikänäön tuomat haasteet voivat koskettaa monia.”

“Usein ajatellaan, että saavutettavuus koskettaisi vain tiettyjä erityisryhmiä, kun tosiasiassa se saattaa koskettaa meitä kaikkia joskus. Esimerkiksi ikänäön tuomat haasteet voivat koskettaa monia.”
– Marjut Pietarlehto

Pietarlehto on toiminut digialalla liki 20 vuotta. Hän on saavutettava.fi -sivuston perustajajäsen ja tehnyt töitä saavutettavuuden saralla useissa projekteissa.

Saavutettava.fi perustettiin noin 15 vuotta sitten, kun suomen kielellä ei ollut paljon tietoa saavutettavuudesta, vaikka digiala oli huimassa kasvussa. Kolmen hengen porukka käänsi aluksi sivustolle englanninkielisiä artikkeleita. Myöhemmin mukaan tulivat digitaalista saavutettavuutta käsittelevien uutisten julkaisu sivustolle. Sivuston tarkoitus on lisätä informaatiota ja tietoisuutta saavutettavuudesta.

Saavutettavuutta voi itse arvioida monella tapaa. Selaimiin voi ladata lisäosia, joiden avulla voi simuloida erilaisia saavutettavuuteen liittyviä haasteita kuten värejä, kontrasteja ja koodia. Toimivuutta voi kokeilla erilaisilla päätelaitteilla ja selaimilla, tai kokeilla muokata väriasetuksia.

Pietarlehto puhuu myös saavutettavasta designista. Jo laitetta tai verkkosivua suunniteltaessa saavutettavuus ja käytettävyys tulisi ottaa huomioon.

“Olisi hyvä tehdä saavutettavaa muotoilua alusta alkaen, niin ei tarvitse alkaa korjaamaan (tuotetta) projektin jälkeen, jolloin se on paljon kalliimpaa. Suunnitteluprosessiin tulisi ottaa mukaan enemmän loppukäyttäjiä.”

Pietarlehto on iloinen, että saavutettavuus on alkanut kiinnostaa isompia yleisöjä. Hänen mukaansa vielä 15 vuotta sitten saavutettavuusseminaareissa ihmisiä oli paikalla vain kourallinen. Nykyään tilanne on toinen. Salit ovat usein täynnä.

Julkinen sektori haltuun EU- direktiivillä

Mielenkiintoista saavutettavuuden kentällä juuri nyt on EU-direktiivi, joka velvoittaa useita julkisen sektorin toimijoita räätälöimään verkkopalvelut saavutettavuus standardien mukaiseksi.

Saavutettavuus standardit keskittyvät verkkopalveluiden sisältöön, ei käyttöliittymiin. Aikaväli, jolloin verkkosivujen uudistusten tulee olla tehtynä, vaihtelee 2019 vuoden syyskuusta vuoden 2020 syyskuuhun, riippuen sivustojen luomisajankohdasta. Mobiilisovellusten tulee olla standardin mukaisia vuoden 2021 kesäkuuhun mennessä.

Myös LYY on uudistanut verkkosivujaan saavutettavuusdirektiivin mukaiseksi.

”Yksi tärkeä motiivi uudistaa LYYn sivut oli saavutettavuusdirektiivi ja etenkin englanninkielisen informaation puuttuminen vanhoilta sivuilta. Painotimme sivujen toimittajan valinnassa juurikin saavutettavuusdirektiivin tuntemista”, kertoo LYYn pääsihteeri Heljä Kärnä.

Pietarlehto näkee direktiivin voimaantulon positiivisena asiana, vaikka asiassa voi nähdä myös toisenkin puolen.

“On ollut pakko luoda direktiivi, koska muu ei ole auttanut.”

“On ollut pakko luoda direktiivi, koska muu ei ole auttanut.”
– Marjut Pietarlehto

Pietarlehto muistuttaa, ettei saavutettavuuden tulisi koskea pelkästään julkista sektoria.

“Ei saavutettavuuden pitäisi olla vain julkisen sektorin vastuulla vaan kaikkien sektorista riippumatta, sillä siitä hyötyy kaikki.”

LYYn uudet nettisivut aukeavat marraskuun aikana.

KOMMENTTI:

Etuoikeutettu digiloikkija

Kaisa-Reetta Seppänen

Maslowin tarvehierarkiasta on muokattu uusi hilpeyttä herättävä versio. Perus selviytymistarpeiden eli veden, suojan, ilman ja ruoan alle on piirretty lokerot wifi:lle. Myöhemmin wifi:n alapuolelle on ilmestynyt laatikko laitteen tarvitsemalle virralle.

Korkeakoulutettuna pohjoismaalaisena lainaan Sheldon Cooperia: “It’s funny cuz it’s true.” Jos et tiedä, kuka on Sheldon Cooper, KVG.

Onhan se totta, että toimiminen ilman internetiä asemasta josta itse tulen, tuntuu yhtä suurelta mahdottomuudelta kuin asuminen syrjäkylällä ilman autoa. KVG –ilmaisu toimii meillä, koska meillä on rajaton mahdollisuus netissä surffailuun.

Analyysi- ja konsulttiyhtiö Teficcientin vuoden 2018 raportin mukaan Suomessa käytetään eniten mobiilidataa maailmassa. Oxfordin yliopiston ylläpitämän ourworldindata -sivuston mukaan vuonna 2017 lähes 90% suomalaista oli pääsy nettiin. Ukrainan vastaava luku oli 53% vuonna 2016. Heikoimmassa asemassa oli Keski-Afrikan tasavalta, jossa pääsy nettiin oli 4% väestöstä. Tutkimuksessa, jonka pohjalta luvut kerrotaan, pääsy nettiin tarkoitti sitä, että henkilö oli käyttänyt nettiä viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Vuonna 2019 hieman yli puolella maailman populaatiosta on pääsy nettiin, joista suurin osa tulee Pohjois-Amerikasta, Oseaniasta ja Euroopasta. Samalla luvut tarkoittavat myös sitä, että puolet maailmasta jää internetin ulkopuolelle.

Vaikka netin saatavuus näyttää ajan mittaan värittävän koko maailman karttaa, World Wide Webin isänä pidetty Tim Berners-Lee muistuttaa www:n 30-vuotiskirjoituksessaan, että jokaisen uuden verkkopalvelun ja –piirteen myötä jako niiden välillä, jotka ovat ja eivät ole netissä, kasvaa.

Olen etuoikeutetussa asemassa, kun joka kuudes minuutti nostan älylaitteen käteeni ja peukalo vääränä haen tietoa milloin mistäkin asiasta. Olen erityisen etuoikeutetussa asemassa, kun voin nauraa tarvehierarkia –meemille, koska kylven yltäkylläisyydessä kaikkien muiden tarpeiden osalta.

Teksti Vilma Romsi
Kuvitus Meri Heikkilä

LYY juhlii tänä vuonna 40-vuotista historiaansa Lapin opiskelijoiden edunvalvojana. Parinsadan oppilaan yhteisö perustettiin ilman rahaa tai kokemusta, mutta visio oli selkeä: Lappiin haluttiin jäsenistöään lähellä oleva ylioppilaskunta, joka kehittäisi itseään osana yhteiskunnallisia muutoksia.

Eletään vuotta 1979 ja Rollo on vielä Roi. Oulun yliopiston alaisuudessa toimineen opettajakoulutusyksikön pohjalle Lappiin on juuri saatu oma kasvatus- ja oikeustieteiden osastoista koostuva Lapin korkeakoulu. Yliopistostatuksen koulu saisi vasta myöhemmin, mutta Lapissa ollaan ylpeitä omasta ja itsenäisestä korkeakouluyksiköstä. Pienteollisuustalon yläkerrasta on muodostunut tukikohta pienelle mutta innokkaalle yhteisölle: osoitteessa Pohjolankatu 2 rakennettiin Lappiin omaa ylioppilaskuntaa.

”Siellä istuttiin pienellä innostuneiden opiskelijoiden porukalla monta iltaa luonnostelemassa ylioppilaskunta-asetusta. Aina se tuli bumerangina takaisin korjattavaksi. Töitä ylioppilaskunnan rakentamiseksi tehtiin paljon, mikä meitä opiskelijoita myös yhdisti”, kertoo edustajiston ensimmäinen puheenjohtaja, opettajaksi Lapin korkeakoulusta valmistunut Ilpo Husa.

Jäsenistönsä näköinen ylioppilaskunta

Yhdessä tekeminen koettiin pienessä ylioppilaskunnassa tärkeäksi. Lapin Korkeakoulun ylioppilaskunnan eli LaKYn hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja Mirja Ylitalo linjaa ensimmäisessä Ylioppilaslehdessä (syyskuu 1980) tavoitteeksi sen, etteivät ylioppilaskunnan jäsenet olisi ”pelkkiä rivijäseniä, joiden ainoat yhteydenotot ylioppilaskuntaansa ovat jäsenmaksun maksaminen ja automaattisesti jäsenille tuleva ylioppilaslehti”.

Ylioppilaskunnasta todella haluttiin tehdä jäsenistöään lähellä oleva edunvalvoja. Tuoreessa ylioppilaskunnassa järjestettiin jäsenistölle avoimia hallituksen ja edustajiston tenttitilaisuuksia, Ylioppilaslehden mielipidepalsta oli avoinna palautteelle ja lehden sivuilla kerrottiin opiskelijoille kerta toisensa jälkeen, mikä se LaKY oikein on. Yksi ensimmäisistä edunvalvontatehtävistä oli ottaa kantaa DASin jatkuvasti nouseviin vuokrahintoihin.

Ensimmäisissä edustajistovaaleissa vuonna 1979 äänestysprosentti olikin lähes 74% ja toisissa jo melkein 85%, kun valtakunnallinen äänestysprosentti ylioppilaskunnissa oli keskimäärin 42%. Tästä Ylitalo kiittää kirjoituksessaan pientä ja tavoitettavissa olevaa ylioppilaskuntaa – noin 300 opiskelijan joukossa kaikki tunsivat toisensa.

Tosin uuden ylioppilaskunnan rakentaminen tyhjästä oli helpommin sanottu kuin tehty ja aktiivisten joukko jäi pieneksi.

”Kyllä varsinainen opiskelijapolitiikka ja ylioppilaskunnan rakentaminen jäi pienen porukan tehtäväksi ja töitä painettiin. Muistan Mirjankin varsinaisena työmyyränä, joka teki tehtäviä muidenkin edestä”, Husa muistelee.

Politiikkaa, bileitä ja maailmantuskaa pienellä budjetilla

LaKYsta haluttiin pohjoisen alueeseen kiinnittyvä lappilainen ylioppilaskunta, jonka yhteishenkeä ei pikkupolitikointi nakerra ja jonka rivijäsenistökin osallistuisi yhteisten asioiden edistämiseen. Odotukset olivat kovat erityisesti kulttuuri- ja harrastustoiminnan suhteen.

Ensimmäisten Ylioppilaslehtien sivuilla vilisevät myös sellaiset sanat kuin solidaarisuus, kehitysyhteistyö, globaali epätasa-arvo sekä ympäristöongelmat. Muun muassa LaKYn ensimmäinen pääsihteeri Arto Ylitalo linjaa, etteivät opiskelijat saa eristäytyä omaksi luokakseen ympäröivästä yhteiskunnasta ja maailmasta.  LaKYn ensimmäinen juhlaviikko alkoikin varainkeruutempauksella Phnom Penhin jälleenrakentamiseen sekä eteläisen Afrikan koulutuksen hyväksi.

”Tuolloin vapaana virtaavat joet olivat tärkeä puheenaihe ja halukkuus puuttua globaaliin epätasa-arvoon oli opiskelijaliikkeessä yleinen trendi. Koettiin, että nuorilla on mahdollisuus käyttää ääntään muutoksen hyväksi ja painostaa päättäjiä kantamaan velvollisuutensa yhteisistä asioista”, Husa kertoo.

Puheet olivat suuret, mutta LaKYn ensimmäisinä vuosina toiminta rajoittui todellisuudessa tiukasti käytännön asioihin ja ylioppilaskunnan toiminnan käynnistämiseen. Rahaa, kokemusta tai edes yhteisiä tiloja ei ollut.

”Yhteistyö muiden ylioppilaskuntien kanssa erityisesti Oulun suuntaan oli tärkeää jo siksi, että saisimme esimerkkiä ylioppilaskunnan asioiden järjestämisestä. Opiskelijaliikkeessä halutiin pysyä laajemminkin mukana, mutta budjetti oli niukka: Jos halusimme matkustaa etelään esimerkiksi Suomen ylioppilaiden liiton tapahtumiin, jokaisen piti maksaa matka omasta pussistaan”, Husa kertoo.

Uuden päärakennuksen valmistumista odotettiin kuin kuuta nousevaa samalla, kun ylioppilaskuntakaravaani vaelsi Pienteollisuustalon, linja-autoaseman yläkerran ja Vilhon talon välillä.

”Yliopistolta tuli kuitenkin kiitettävästi tukea tilapalveluiden muodossa. Korkeakoulun ja ylioppilaskunnan toiminnan saaminen sujuvasti käyntiin oli yhteisesti tärkeäksi koettu asia.”

Yhteisten tilojen puute vaikutti kenties osaltaan siihen, ettei jäsenistön aktivoinnissa onnistuttu alkuvuosina toivotulla tavalla. Muiden oppiaineiden edustajiin törmäsi lähinnä Tupsussa, ja Ylioppilaslehden sivuilla näytti miltei olevan kiintiöpaikka valitukselle laskevasta äänestysprosentista, kiinnostuksen puutteesta ainejärjestötoimintaa kohtaan sekä tyhjistä kokoussaleista.

Yksi asia kiinnosti kuitenkin jo 80-luvulla: Opiskelijoiden illanvietot houkuttelivat ylioppilaskunnan jäsenistöä pokoamaan tanssilattialle Hassisen koneen ja Pelle Miljoonan tahdissa. Erityisen lämpimänä muistona Husalle onkin jäänyt mieleen jälkimmäisen keikka Ounaskosken koululla.

”Seinät meinasivat natista liitoksista, kun koko ylioppilaskunta oli ahtautunut kuuntelemaan Tahdon rakastella sinua. Elämä oli railakasta. Paljon opiskeltiin, mutta paljon myös istuttiin kuppiloissa. Usein opiskeltiin yhdessä kuppiloissa.”

Opiskelijaliike osana yhteiskuntaa on visio, joka kestää aikaa

40 vuotta myöhemmin LYYn jäsenistö on kohonnut yli neljään tuhanteen ja rahaa tulee muustakin kuin parista mainoksesta ja kopiokonetoiminnasta.

Ylioppilaskunnan tärkein tehtävä on edelleen sama – toimia opiskelijan edunvalvojana. Kun peilataan vuoden 1979 visioon, monessa asiassa on onnistuttu. Esimerkiksi kasvavien paineiden alla opintojaan suorittavien opiskelijoiden hyvinvointitarpeisiin on tartuttu muun muassa vuosittaisen hyvinvointiviikon, häirintäyhdyshenkilöiden toimen perustamisen ja esimerkiksi kiusaamisen vastaisen kampanjan merkeissä.

Tapahtumia järjestetään jatkuvalla syötöllä. Vaikka useimmat tempaukset melko kosteita ovatkin, löytyy kattauksesta myös niitä yhteiskunnallisesti hereillä pitäviä tapahtumia. Kehitysyhteistyölle on oma viikkonsa ja LYY Disku järjestää matalan kynnyksen keskustelualustan ajankohtaisista aiheista. LYY on julistautunut Reilun Kaupan ylioppilaskunnaksi. Muihin opiskelijajärjestöihin on vahvat verkostot.

Jotkin haasteet ovat jatkuneet 80-luvulta aina nykypäivään. LYY tulee edelleen näkyvimmäksi opiskelijalle nimenomaan tapahtumien ja erityisesti bileiden kautta, mikä ei itsessään ole huono asia. Jäsenistön aktiivisuus opiskelijapolitiikan suhteen meinaa siinä sivussa kuitenkin jäädä toisinaan unholan puolelle. Esimerkiksi äänestysprosentti alkoi vastoin toivomuksia laskea nopeasti ensimmäisten edustajistovaalien jälkeen. Kohti tavoitteita kirittiin kuitenkin viimeisimmissä vaaleissa 2017, jolloin äänestysprosenttia saatiin nostettua lähes 31 prosenttiin edellisestä 21 prosentista.

Maailma muuttuu, mutta ensimmäisten lyyläisten visio ylioppilaskunnasta kestää aikaa – opiskelijaliike osana yhteiskuntaa.

Ylioppilaskunta on yhteisö, jossa ajatusten, ideoiden, tieteen ja taiteen ainakin soisi hengittävän vapaana ja itseään kehittävänä. Nykyinen putkitutkintomalli ja pirstaloituneet työmarkkinat luovat kuitenkin paineita nopeasta valmistumisesta – tulos ja ulos on nykyopiskelijan elämänohje.

Toisenlainen elämänohje kantautuu vuoden 1983 pääkirjoituksesta: ”Onhan opiskelu toki muutakin kuin opetuksen seuraamista ja nenä kiinni kirjassa istumista. Vaikutteiden hakemista ja kypsymistä ottamaan haasteita vastaan. Joissakin maissa -- on suljettu yliopistoja opiskelijoiden radikaalin liikehdinnän vuoksi. Suomessa taas ei tunnuta huomaavan nousta vastarintaan edes omaa itseä koskevia huonoja päätöksiä vastaan (esim. juuri se tutkintoputki)”.

Lapin yliopiston ylioppilaskuntaa luonnehditaan pienen kokonsa ja yhteisten tilojen ansiosta edelleen hyvin yhteisölliseksi. Mitä voisi pieni yhteisömme saadakaan aikaan, jos toteuttaisimme vuoden 1979 vision ja aktivoisimme ylioppilaskunnan rivijäseniä myöten kehittämään itseään osana muuttuvaa yhteiskuntaa?

Marraskuussa valitaan taas uusi edustajisto, joten äänestämisestä on hyvä aloittaa.

Teksti Juho Kähkönen
Kuvitus Henna Huotarinen

Lappiin lappaa matkailijaa lentokone toisensa jälkeen. Maailmalta lentää leipää yhteen, jos toiseenkin lappilaiseen pöytään.

Vauhti on kova, eikä edes valtavan Thomas Cook-matkatoimiston konkurssi vie yöunia Lapin matkailualalta. Konkurssia kuvataan ikäväksi töyssyksi. Samaan lauseeseen korostetaan, miten tulijoita on onneksi talvisin jonoksi asti. Vaikuttaa, että Lapin matkailu on kestävällä pohjalla. Onko se siis kestävää?

Kestävyydellä viitataan yleisesti kestävään kehitykseen, joka pitää sisällään ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Kestävän kehityksen teki tunnetuksi vuonna 1987 YK:n alainen Yhteinen tulevaisuutemme -raportti. Raportin mukaan kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Kestävä kehitys on raportin mukaan tärkeää, koska monet ongelmat ovat voimakkaasti linkittyneitä toisiinsa, jonka vuoksi näiden ratkaisuun tarvitaan yhteisiä toimia.

Yhteisiin toimiin on sittemmin ryhdytty. Vuonna 2015 ihmiskunta sitoutui YK:n johdolla Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 toimeenpanoon. Tällä korvattiin aiemmat YK:n vuosituhattavoitteet. Matkailu on mainittu suoraan kolmesti Agenda 2030:ssa.

Mitä matkailun kestävyys konkreettisimmillaan sitten tarkoittaa?

Hakusanalla kestävä matkailu tulee 892 000 hakutulosta.

Matkatoimistot lupaavat suojella luontoa, vähentää ilmastonmuutosta ja tukea kestävää kehitystä tuotantoketjuissaan. Ihailtavia ja kunnianhimoisia lupauksia, jotka vaihtelevat arjen kestävistä valinnoista strategisiin linjauksiin. Myös Lapissa on meneillään useita projekteja, jotka kehittävät matkailun kestävyyttä. Lapin yliopisto on monissa näistä mukana. Paljon positiivista kehitystä tapahtuu parhaillaan.

Kuitenkin nähtäväksi jää, onko tulevilla sukupolvilla mahdollisuutta tyydyttää heidän tarpeensa. Tarpeet kun ovat niin kokemusperäisiä. Ja nälkä kasvaa syödessä.

WWF:n mukaan tarvitsemme 1.75 maapalloa, jotta maailman ihmisten yhteenlaskettu nykyinen kulutus voidaan kattaa kestävästi. Jos ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme 3.8 maapalloa. Tänä vuonna ylikulutuspäivää juhlittiin historiallisen aikaisin heinäkuussa.

Matkailukin jatkaa globaalia kasvuaan.

Jään uteliaana odottamaan monennenko lennon kohdalla ilmoitetaan, että nyt on saavutettu kestävän kasvun raja. Että nyt on ihan riittävästi, kun pitäisi säästää tulevillekin sukupolville.

 

Ahkiomaantien ajatushautomo
Edunvalvonta-asiantuntija Aatu Puhakka

Viime hallituskausi leikkauslistoineen muistetaan katastrofina yliopistoille varmasti vielä pitkään. Vanha sanonta pilvestä ja hopeareunuksesta pitää kuitenkin paikkansa, kun aletaan perkaamaan uudistusten vaikutusta opiskelijoiden toimeentuloon. Opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin, jolloin asumistukea on voinut saada ympäri vuoden, vaikka kesällä ei opiskelisikaan. Uudistuksen jälkeen sekä opiskelijoiden asumismenot että asumisen tuen määrä ovat kasvaneet. Koska jälkimmäinen kasvoi kuitenkin enemmän, opiskelijoille jää maksettavaksi keskimäärin 17 euroa vähemmän vuokrasta kuin ennen uudistusta.

Siirto tarkoittaa myös sitä, että opiskelijoiden edunvalvonnan on oltava valppaana, kun asumistukijärjestelmästä keskustellaan. Antti Rinteen hallitusohjelmassa asumistukea pyritään kehittämään yksilöllisemmäksi ja sen tulisi mahdollistaa kaikille kohtuuhintainen sekä riittävän laadukas asuminen. Lisäksi selvitetään opiskelijoiden asumistuen yhteisasumisen tulkinnan ongelmat ja korjaustarpeet. Hallitusohjelman perusteella olisi siis yllätys, jos asumistukeen kohdistettaisiin leikkauksia.

Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu nykyiseen asumistukijärjestelmään myönteisesti. Usein kuullun kritiikin mukaan asumistukijärjestelmä nostaa vuokratasoa ja asumistuet valuvat vuokranantajalle. Näin valtion yhteiset rahat päätyvät lopulta asuntosijoittajien taskuihin. Ratkaisuksi on esitetty esimerkiksi asumistukijärjestelmän purkamista, tuettavien määrän vähentämistä ja tukisumman supistamista.

Ensimmäinen kritiikki vuokratason noususta on tutkimustiedon valossa kiistanalainen. Joidenkin taloustieteilijöiden arvioiden mukaan asumistukijärjestelmä nostaa vuokria. Kuitenkin VATT:n kaksi vuotta sitten julkaistun tutkimuksen mukaan vaikutusta on liioiteltu ja tämänhetkinen tutkimustieto viittaa siihen, että asumistuen erot asuntojen ja kotitalouksien välillä eivät heijastu vuokriin. Vaikutuksesta yleiseen vuokratasoon ei kuitenkaan ole ainakaan vielä luotettavaa empiiristä tutkimusta.

Asumistuen valumisesta vuokranantajalle taas voi todeta, että mitä sitten? Eikö asumistuen juuri kuulukin päätyä asumismenoihin, eli suurimmaksi osaksi vuokranantajan taskuun? Ilman asumistukea rahaa valuisi edelleen vuokranantajien taskuun, mutta suurimmalta osin opiskelijan taskusta.

Asumistukea maksetaan opiskelijoille usein satoja euroja. Vaikka vuokrataso laskisi tukijärjestelmän poiston myötä, se tuskin laskisi opiskelijoiden kannalta riittävän paljon. Vai kuinka todennäköiseltä 200-300 euron vuokranalennus kuulostaa?

Asumistuessa on varmasti omat ongelmansa, mutta ainakin tällä hetkellä se on merkittävä osa opiskelijoiden toimeentuloa. Ja täysin ongelmatonta sosiaalietuutta tuskin on olemassakaan.

Päätoimittaja Aleksi I. Pohjola

Tiedättekö Malcolm Gladwellin kuuluisaksi tekemän 10 000 tunnin säännön? Yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen voi saavuttaa huipputason lähes asiassa kuin asiassa harjoittelemalla 10 000 tuntia.

Gladwell oli väärässä.

Entä tiedättekö mantran, jossa varhainen erikoistuminen tiettyyn asiaan takaa parhaan mahdollisen tuloksen?

Valitettavasti tämäkin on väärin.

Gladwell menee ajattelussaan metsään unohtaessaan sen, ettei mekaaninen harjoittelu päde muualla kuin täysin suljetussa, muuttumattomilla säännöillä varustetussa asiassa; 10 000 tuntia kehittää meistä varmasti hyviä robotteja asiaan kuin asiaan, mutta entä kun säännöt tai toimintaedellytykset muuttuvat? Ohjelmoitu robotti – suorittaja – jää polkemaan paikalleen.

Suomen koulutuspolitiikka menee puolestaan metsään pakottaessaan nuoret tekemään yhä varhaisemmassa vaiheessa pitkälle kantavia valintoja tiedoilla, joita nuorilla ei yksinkertaisesti pysty vielä olemaan; varhainen valinta ja erikoistuminen sekä orjallinen suorittaminen putken sisästä ulos kehittävät meistä varmasti hyviä ammattilaisia tiettyyn olemassa olevaan tarpeeseen, mutta entä kun nämä olemassa olevat tarpeet muuttuvat? Silloin yksilö on ongelmissa, mutta ongelmissa on myös yhteiskunta.

Kysymys on kriittisestä ajattelusta, tiedon soveltamisesta sekä ongelmanratkaisukyvystä.

Juuri nämä asiat ovat olleet perinteisesti yliopisto-opiskelun keskeisiä arvoja ja ovat sitä toki edelleenkin, mutta nykyinen koulutuspolitiikka sekä yhteiskunnan arvomaailma ja suorituskeskeisyys ovat jättäneet nämä asiat pitkälti opiskelijan omalle vastuulle vaikka samalla jatkuvaa oppimista ja kykyä reagoida työelämän muutoksiin ja tarpeisiin korostetaankin joka puheessa.

Miten niin, eikö yliopistossa opeteta enää kriittistä ajattelua, tiedon soveltamista tai ongelmanratkaisukykyä? Opetetaan toki, mutta yleensä tämä opetus tapahtuu oman oppiaineen sisällä – siis siinä kuuluisassa putkessa.

Jos kriittistä ajattelua haluaa soveltaa laajemmin, tarvitaan laaja-alaisempaa ymmärrystä asioista. Tarvitaan kykyä ymmärtää eri tiedon merkitys ja arvo.

Tapoja kerryttää laaja-alaista ymmärrystä on tietysti lukemattomia ja jokainen meistä arvioi lopulta itse, mitä haluaa oppia ja millä keinoin.

Kysymys on lopulta kokeilusta, etsimisestä ja uteliaisuudesta.

Yliopisto tarjoaa edelleen useita mahdollisuuksia hankkia laaja-alaista tietoja ja taitoja. Vapaa sivuaineoikeus on rikkaus, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää rohkeasti yli oman oppialansa. Järjestö- ja harrasteryhmissä tapaa eri alojen opiskelijoita. Ja tapahtumia niin ylioppilaskunnan, ainejärjestöjen kuin myös yliopiston puolesta järjestetään vuosittain lukuisia.

Syyskuussa Lapin yliopistossa järjestettiin Tieteen päivät teemalla rohkeus. Paikalla oli tutkijoita ja puhujia monelta eri tieteenalalta useista eri yliopistoista. Paikalla ei sen sijaan juuri ollut Lapin yliopiston opiskelijoita.

Missä sinä olit silloin? Gladwell oli väärässä.

Edunvalvonta-asiantuntija Antti Eteläaho

Viimeistä viedään. Tulin LYYlle töihin lokakuussa 2016, ja nyt edessä on pitemmälle opintovapaalle jääminen. Toistaiseksi en uskalla luvata onko jatkoa LYYn kolumneilleni tulossa, joten lähdetään siitä, että tämä on viimeinen kolumnini.

Työnkuva on muuttunut viimeisen vajaan kolmen vuoden aikana paljon. Sen huomasi viimeistään, kun siivosin työläppärini kansioita. Vuosien 2016-2017 aikana toiminta keskittyi paljolti puhdasveriseen lobbaamiseen. Oli monia erilaisia tilaisuuksia, missä esiinnyttiin ja esiteltiin omaa toimintaamme ja omia tavoitteitamme. Lobbaaminen oli sen verta menestyksekästä, että nyt vuosien 2018-2019 aikana työ on keskittynyt paljolti lupausten lunastamiseen. On huomattavasti helpompaa puhua ja huudella, mutta mielestäni vasta se kuinka sanansa pitää, näyttää kuinka tosissaan tavoitteiden kanssa oltiin.

Työskentelyaikani isoin muutos LYYn edunvalvonnassa on ollut opiskelijatuutoroinnin siirtyminen ylioppilaskunnan vastuulle. Se on ollut mahtavaa, kiitollista, mutta myös äärimmäisen painavaa työtä. Mielestäni on tärkeää, että tuutoroinnin suunnat lähtevät opiskelijoiden ajatuksista, jolloin tuutoroinnin organisointikin opiskelijoiden puolelta on todella perusteltua.

Toinen havaitsemani muutos koskee yhteiskunnallisen ja opiskelijakentän keskustelun keskittymistä painokkaasti ympäristökysymyksiin. Kun katsoin omia papereita ja esityksiäni, olen enemmän puhunut viimeisen vuoden aikana ympäristöstä kuin vaikka opiskelijan toimeentulosta. Kysyntä, ja yleisön kiinnostus, on ollut selvästi suurempaa ympäristökysymyksissä kuin oikeastaan missään muussa aiheessa. Ympäristöasioista puhuttaessa olemme mielestäni osallistuneet yliopistolain mukaiseen kasvatustehtävään, kun olemme valmistaneet opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Ympäristöstä huolta pitäminen on oman sukupolveni tärkein tehtävä ja samalla keinoista puhuttaessa todennäköisesti haastavin kysymys ratkaistavaksi. Elintasosta, materian omistamisesta ja kulutuksesta on karsittava, ja silloin kun puhutaan ihmisten omistuksista ja tulonsaannista, on poliittinen puhekenttä herkkä. Yliopiston on myös oltava suunnannäyttäjä julkisoikeudellisena tieteentekijänä ympäristöasioissa ja sitouduttava omassa toiminnassaan kestävän kehityksen arvoihin ja ekologisten käytänteiden vahvistamiseen.

Kolmantena isona muutoksena työkentällä on toiminut korkeakoulujen rakennekentän muutos. Lapissa muutos on kouriintuntuva – ja toisaalta taas ei ole ollenkaan sitä. Lapin korkeakoulukonserni on muodostettu 2007, ja vuonna 2017 kehitys ampaisi uusille urille, kun Lapin yliopisto osti Lapin AMK:n enemmistöosakkuuden. ”Konserni menee kovaa vauhtia, mutta mihin?” Tähän kysymykseen tiivistäisin tämän hetkisen tilanteen. Opiskelijat ovat saaneet olla mukana erityisesti ylioppilas- ja opiskelijakunnan kautta kehitysprosesseissa, mutta mielestäni silti yhteistä tavoitetta, jonka omistaisivat konsernin hallinto, henkilöstö ja opiskelijat, ei ole saatu vielä konsernille muodostettua vuosien 2017-2019 aikana. Näin 2017 kehitysprojektin käynnistyessä vauhdikkaasti konsernissa paljon mahdollisuuksia, mutta tällä hetkellä prosessin maalilinjan näkymättömyys huolestuttaa. Jos opetuksen kehittämisprojektien tuloksena syntyy opetuspaketteja tai pakettien suunnitelmia, joissa saa epäillä henkilöstön motiivia opettaa niitä ja opiskelijoiden motivaatiota opiskella niitä, hakataan päätä niin kovaa seinään, että jossain kohtaa pää antaa seinälle periksi ja murtuu.

Kaivan vielä lopuksi kristallipalloni esiin ja ennustan, mikä seuraava asia muuttaa työnkuvaa, tai mihin asiaan on syytä kiinnittää huomiota. Kyse on opiskelijoiden asumisesta. Rovaniemi on Suomessa laboratorio siihen, miten lyhytaikaisvuokrat vaikuttavat opiskelijoiden vuokramarkkinoihin. En ole kuullut, että missään toisessa opiskelijakaupungissa yksityisiin vuokramarkkinoihin olisi niin vahvaa vaikutetta lyhytaikaisvuokrilla kuin Rovaniemellä. Tässä asiassa mielestäni pitäisi lähteä ainakin siitä, ettei lyhytaikaisvuokratoimintaa kiellettäisi. Esimerkiksi, jos asunto-osakeyhtiö kieltäisi lyhytaikavuokratoiminnan, voisi asuntosijoittajien kiinnostus Rovaniemen asuntomarkkinoita kohtaan heiketä, mikä voisi tarkoittaa pitemmällä aikavälillä entistä vähemmän rakennettavia asuntoja, eli tulevaisuuspotentiaalisen opiskelija-asuntokannan vähenemistä. Selvitys tulisi siirtää siihen, miten lyhyt- ja pitkäaikaisvuokraaminen voisivat mahdollistua samanaikaisesti, jopa samassa vuokraosakkeessa. Olisiko mahdollista toistaiseksi voimassaolevalla vuokrasopimuksella vuokralla olevan ja vuokranantajan välillä erillissopimuksen turvin sopia asunnon luovuttamisesta vuokranantajalle lyhytaikaisvuokrakäyttöön tietyksi aikaväliksi? Tämä erillissopimuksella sovittu luovutus kompensoitaisiin vuokralaiselle, vaikka vuokrien euromäärissä.

Laitetaan kuitenkin kristallipallo kaappiin takaisin. Ja laitetaan sinne kaappiin pian myös työkynä, jolla sopoasioita on suihkittu ja kopoasioita kuumoteltu. Neuvoja annetaan vasta, kun joku niitä kysyy. Nyt haluan kiittää kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet niin menestymisen kuin epäonnistumisten kautta oppimisen työssäni näiden parin viime vuoden aikana. Vuorovaikutus on ollut rehellistä ja avointa, ja jotain on myös aikaan saatu.

No piru, se on siinä. EV-Ana over and out.