Tekijä: toimitus

Pääkirjoitus: Vaaliaddiktin juhlapäivä

Päätoimittaja Aleksi I. Pohjola

Se oli jälleen kihelmöivä hetki; jännityksen ja odotuksen täytteinen aika, jonka kliimaksi nähtiin 6.11 vähän jälkeen ilta yhdeksän, kun äänestystulokset julkistettiin. Uusi Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto oli valittu.

Hei, nimeni on Aleksi ja olen vaaliaddikti.

Yhteiskuntatarkkailijalle vaalit ovat aina hedelmällinen ja mielenkiintoinen katsaus vaalikontekstiin sidottuihin lupauksiin, arvoihin, odotuksiin ja toiveisiin. Miten vaalien ennakkoasetelmaa rakennetaan ja millaista retoriikkaa käytetään? Mitkä asiat nousevat keskustelun keskiöön? Mille arvoille ja ajatuksille löytyy kannatusta? Mitä arvoja ja ajatuksia vastustetaan? Mitkä tahot ovat ehdolla ja millä volyymilla kampanjaa tehdään? Ketä tai mitä kampanjalla halutaan puhutella? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtiessa saadaan heijastuspinta ajankohtaisista ja puhuttavista asioista ja teemoista.

Kun tulokset ovat julki, voidaan analyysia syventää. Mikä oli äänestysprosentti? Ketkä käyttivät ääntä, ketkä nukkuivat? Minkälaiseksi voimasuhteet muotoutuvat? Onko havaittavissa kompromissihalukkuutta vai ideologioiden törmäyskurssi? Ja ennen kaikkea, mitä vaalitulos merkitsee isojen linjojen ja arvovalintojen suhteen?

Ja sitten on tietenkin myös reaalipolitiikka.

Reaalipolitiikka on se toimintaraami, joka määrittää vappusatasen todellisen arvon, äänestää muutosesityksessä vastaan ja muistuttaa joka käänteessä, että tänne kun kumarrat, niin meille pyllistät. Reaalipolitiikka on rakenteellisia raameja, budjettiesityksiä, talouden supistumista ja petettyjä vaalilupauksia. Reaalipolitiikka laittaa kaikki kontekstiin – se ikiaikainen ilon pilaaja.

Reaalipolitiikalla on latistava, hiukan harmaa sävy. Mutta sen voi nähdä myös toisin. Se on demokraattisissa järjestelmissä muistutus erilaisista äänistä, näkemyksistä ja niiden olemassa olon merkityksestä ja voimasta. Se on muistutus asioiden kausaalisista suhteista ja tasapainoilusta näiden syy- ja seuraussuhteiden välissä. Se on immersion rikkoja, kuplan puhkaisija.

Reaalipolitiikka on sekä jarru että hätäjarru.

Uudella edustajistolla on alussa valtava into ja halu vaikuttaa asioihin ja muuttaa asioita. Jossain vaiheessa innostus voi laantua, kun asiat eivät etenekään yhtä joustavasti kuin mielikuvissa. Se on se reaalipolitiikan pirulainen joka siellä jarruttaa, mutta asia kannattaa nähdä toisin; reaalipolitiikan muuttaminen on mahdollista, mutta hätäjarruna se toimii siksi, ettei se käänny aina niin nopeasti. Se suojelee demokraattisia yhteiskuntia ja elimiä harkitsemattomilta ja hätäisiltä ratkaisuilta. Mutta sitäkin voi muuttaa: Demokratia on verrattain hidas ja kankea järjestelmä, mutta pitkäjänteisellä työllä ja aidolla halulla vaikuttaa asioihin on yleensä asioita edistävä vaikutus, vaikka tulokset eivät aina heti näkyisikään.

Arvoisat edaattorit toimikaudelle 2020–2022, teillä on jäsenistön antama mandaatti luoda taas omalta osaltanne Lapin yliopiston ylioppilaskunnan politiikkaa, arvoja ja tekoja. Reaalipolitiikka saattaa vaatia hiukan istumalihaksia ja kompromissihalukkuutta, mutta lopulta päätökset jotka teette, edustavat ylioppilaskunnan korkeinta päätäntävaltaa. Se on mandaatti, jota ei tule ottaa kevyesti, mutta jota ei saa myöskään pelätä; aktiivinen ja toimiva edustajisto on koko ylioppilaskunnan yhteinen etu.

Column: Rovaniemi has much more
than Santa and Reindeers

Text Sergio Pires
Illustration Paula Rio

It’s easy to say that being from this far away, there are some assumptions about how the life is made here in Finland. Being so up north the cold here is truly another reality compared to the south of the Europe. I remember a lot of people telling me that “oh Finland is really cold!” but also we create this idea that in here, since it can be called the Santa Claus land. Dear Santa walks everywhere in town and you can easily spot it, we can just simply walk down the street and find him and take a selfie; I remember a lot of relatives saying “oh you’re going to find Santa take a picture with him and show us!”.

Apart from this two main topics, I consider, about how we picture life in Finland. I would guess that we also think social life is very low in here, since it’s such a cold country, it’s said that it snows all the time that people just stay inside their homes and don’t really hangout. Another interesting assumption is that Finnish people get no sun at all and they are super pale and blonde; in south Europe the majority of people has a natural tan and we are mostly brunets.

So, what exactly happens when someone who comes from south Europe lands in the arctic circle for a few months? I had the luck of getting here right at the end of the summer season, so I could get a little bit of what’s summer here and prepare myself for winter season.

The first aspect that isn’t necessary an assumption of any kind but it really surprised me is how green this whole country is; how many green areas exist and also how separated the houses can be, how short they can also be and how much space for walking you really have. Considering we would think Finnish people would just be inside some sort of igloo all day, the architecture is actually very interesting and almost all of it is made by a very known name in the industry. Also, sadly you don’t casually meet Santa on the streets very casually like you would think off, you need to go to his village, a specific place in the arctic circle, but you do meet a lot of friendly people because the Finnish are quite polite, even that people can think they’re rude just because they might be more introvert people.

Getting in that point of people here being friendly, they also don’t isolate themselves like we assume they do; there is a huge concern here around mental health, because of the hard winter I would assume, and because of that students and adults are always creating gathering events, social meetings and all possible ways to make sure nobody spends too much time alone in here.

In conclusion I think it’s super interesting that an assumption created on people being every time closed in their homes, not being very social, in a country in which Santa goes every street daily and also a country with super equal people (all pale, all blonde) actually reveals that we are so far off from what really goes down in the arctic circle, because it’s a country blessed by winter and snow, yes it is, but it is also a country with so many different people, with so many changes of creating meetings and that it doesn’t have Santa just waiting for you in the corner of the street; he’s waiting for you in his village, but a lot of people are here in the city with the huge green spaces and very few pollution ready to greet you and make you spend the most of your time here.

Ympäristön ja asukkaan hyvinvointia puukerrostalorakentamisen keinoin

Teksti Henna Hirvonen
Kuvat Janne-Matti Lamminen

Puurakentaminen herättää entistä enemmän kiinnostusta pitkän betonielementtiaikakauden jälkeen. Domus Arctica –säätiö rakennutti uusimman kerrostalonsa puusta. Yliopistoa vastapäätä oleva 8-kerroksinen DAS Kelo valmistui kesällä.

Hieno. Avara. Kodikas. Ihana puun tuoksu. Muun muassa näillä sanoilla kesällä valmistuneen puukerrostalo DAS Kelon asukkaat kuvailevat ensireaktioitaan uudesta kodistaan.

Tämä ei varsinaisesti yllätä, sillä positiiviset reaktiot ovat puurakennuksille tyypillisiä: puu mielletään useimmiten kestäväksi, pysyväksi ja ulkomuodoltaan kauniiksi rakennusmateriaaliksi. Rakennusfysikaalisista ominaisuuksista mainittakoon hyvä saatavuus ja lämmöneristävyys sekä puhtaus ja uusiutuvuus. Myös puurakentamisen ekologisuus miellyttää.

Toisin kuin valtaosa rakentamisessa käytetyistä raaka-aineista, puu on uusiutuva rakennusmateriaali. Sanotaan jopa, että Suomessa kasvaa vain kymmenessä tunnissa yhtä paljon puuta kuin maan koko asuntotuotanto tarvitsisi vuoden aikana asuntojen rakentamiseksi kokonaan puusta.

Puutaloista tiedetään myös aiheutuvan merkittävästi vähemmän ympäristöhaittoja kuin vaikkapa betoni- tai tiilitaloista. Tavallinen suomalainen puusta tehty omakotitalo sitoo puurakenteisiinsa yli kolmekymmentä tonnia hiilidioksidia ilmasta, mikä vastaa yhden keskivertoautoilijan yli kymmenen vuoden hiilidioksidipäästöjä.   

Puu on lempeä paitsi ympäristölle, myös ihmiselle.

Puulla on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Tutkimustietoa puumateriaalien vaikutuksesta ihmisen fysiologiaan on kerätty muun muassa mittaamalla verenpainetta sekä sormen sähkönjohtokykyä koehenkilön koskettaessa puista pintaa. Puisen pinnan koskettaminen tuntuu miellyttävämmältä ja verenpaine ja sähkönjohtavuus ovat matalammalla alumiinisten tai muovisten pintojen koskettamiseen verrattuna.

Sisätiloissa käytettynä puu voi parhaimmillaan auttaa parempaan uneen ja laskea elimistön stressitasoa. Puukerrostaloasumisesta ja terveellisestä sisäilmasta kuulee monesti puhuttavan samassa lauseessa. Havupuiden, varsinkin männyn uuteaineiden, on todettu ehkäisevän monien tauteja aiheuttavien bakteerien kasvua. Puupinnan antibakteerisuus säilyy silloinkin, kun uuteaineet on poistettu, joskin tällöin vaikutus heikkenee.

Puusta rakennettaessa huomiota on kiinnitettävä tietenkin paloturvallisuuteen, mutta myös puun kosteuselämiseen ja lahoamisalttiuteen.

Palonkestävyyttä voidaan parantaa esimerkiksi suojaverhouksin, palonestomaalein ja puukuitueristein. Kosteuselämistä puolestaan on mahdollista hidastaa puun pintakäsittelyllä, maaleilla ja lakoilla. Myös pysyvään kosteuselämisen rajoittamiseen löytyy keinoja, joskin ne ovat melko kalliita ja toteutettavissa nykyisellään ainoastaan laboratorio-olosuhteissa.

Säältä suojaaminen on siksi erittäin tärkeää, sillä puutteellinen suojaus rakennusvaiheessa nostaa merkittävästi mikrobivaurioiden riskiä. Tilaelementtitekniikan ansiosta suurin osa rakennusvaiheesta voidaan suorittaa sisätiloissa, joka vähentää olennaisesti kosteusvaurioiden riskiä.

Puu rakennusmateriaalina kivikautisesta kodasta moderniin kerrostaloon 

Puurakentaminen ei ole keksintönä uusi.

Ensimmäiset puusta tehdyt, kotaa muistuttavat asumukset rakennettiin jo varhaiskivikauden loppupuolella. Jäänteet osoittavat, että myöhemmällä kivikaudella on pystytetty jopa hirsirakenteisia asumuksia.

Kirvesmiestaidon hioutuessa puusta on sittemmin voitu rakentaa monenlaisia rakennuksia kirkoista huviloihin. Keskiaikaisessa Euroopassa osattiin tehdä jopa viisi-kuusikerroksisia puisia asuintaloja, jollaisia olivat esimerkiksi Saksan ja Itävallan fachwerk-tyyppiset, ristikkorakenteiset rakennukset.

Asuintalot ja muut rakennukset tehtiin suurimmaksi osaksi puusta aina 1950-luvun loppupuolelle saakka, jonka jälkeen betonin ja tiilen kaltaiset uudet rakennusmateriaalit korvasivat sen lähes kokonaan. Uusia asuntoja tarvittiin kiihtyvään tahtiin ihmisten muuttaessa sankoin joukoin maalta kaupunkiin, ja niinpä puurakentamisen oli väistyttävä tehokkaan elementtitekniikan tieltä.

Vuonna 1967 valmistuneista rakennuksista enää vain 26 % oli puurakenteisia. Puurakentamisen arvostus oli pitkään matalalla, ja varsinkin Itä- ja Keski-Suomessa puukaupungit purettiin lähestulkoon kokonaan.

”Maailman vanhimman rakennusmateriaalin” suosio on alkanut elpyä varovaisesti 1990-luvulta lähtien, jolloin erityisesti puukerrostalorakentamista alettiin kehittää tavoitteellisesti yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Suomen ensimmäiset nykyaikaiset kolme-neljäkerroksiset puukerrostalot nousivat Ylöjärvelle vuonna 1996 sekä Ouluun ja Helsingin Viikkiin vuotta myöhemmin.

Vuodesta 2011 alkaen on ollut palomääräysten puolesta mahdollista rakentaa jopa kahdeksankerroksisia puisia asuinrakennuksia. Tähän mahdollisuuteen on tartuttu esimerkiksi Jyväskylässä vuonna 2014 valmistuneen Puukuokka-talon rakentamiseksi ja kenties uusimpana Rovaniemellä, jossa Domus Arctica -säätiön tilaama kahdeksankerroksinen opiskelijakerrostalo DAS Kelo valmistui kesällä 2019.

DAS Kelo – Ekologista puurakentamista ja asukkaita hyödyttävää kiertotaloutta 

Domus Arctica -säätiön, Rovaniemen ja itse asiassa koko Lapin alueen ensimmäinen puukerrostalo avasi ovensa asukkaille elokuussa 2019. Viistosti yliopistoa vastapäätä sijaitseva kahdeksankerroksinen DAS Kelo tähtää yhteisöllisyyteen sekä pieneen ekologiseen jalanjälkeen.

Viistosti yliopistoa vastapäätä sijaitseva kahdeksankerroksinen DAS Kelo tähtää yhteisöllisyyteen sekä pieneen ekologiseen jalanjälkeen.

Uudenlaista opiskelijakerrostaloa suunniteltaessa ja rakennettaessa otettiin huomioon Rovaniemen kaupungin kiertotalousstrategia, kestävän kehityksen periaatteet, vaihtoehtoiset energiantuottamislähteet sekä digitalisaation tuomat innovaatiot.    

Kun asuntotarjous DAS Kelosta kilahti sähköpostiin, vuokralaisen ensimmäisiin tuntemuksiin lukeutuivat todennäköisesti innostus ja mielenkiinto: millaista olisi asua puurakenteisessa kerrostalossa, jossa kaikki olisi uutta ja modernia?

Jo valmistumisvaiheessa Kelo herätti runsaasti kiinnostusta. Sen sijaan ennakkoluuloja esimerkiksi paloturvallisuuteen liittyen Kelo ei Domus Arctica -säätiön toiminnanjohtaja Kirsti Saviaron mukaan kohdannut, kenties siksi, että suunnittelu- ja rakennusprosessissa oli alusta alkaen mukana osaava, puurakentamiseen perehtynyt tiimi.

Monet Kelon pinnoista on suojattu tulipalon varalta kipsilevyrakenteella, jonka lisäksi rakennus asuntoineen on varustettu sprinklerijärjestelmällä. Turvallisuus onkin innovatiivisuuden ja terveellisyyden ohella yksi Saviaron mainitsemista keskeisistä teemoista, joiden pohjalta Domus Arctica päätyi rakennuttamaan juuri puisen kerrostalon opiskelijoiden asuttavaksi. Saviaro kertoo myös, että Kelon elinkaari on suunniteltu vähintään neljänkymmenen vuoden mittaiseksi.

CLT-runkorakenteisessa Kelossa pieneen hiilijalanjälkeen pyritään muun muassa tehokkaalla energiankäytöllä sekä aurinkosähkökennoilla. Ristiinlaminoitu massiivipuulevy CLT (cross laminated timber) on ekologinen ratkaisu jo itsessään, sillä sen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi betonilla.

Vähähiilisyys on sukua kiertotaloudelle, jonka keskeisenä ajatuksena on materiaalien ja niiden arvon säilyminen pitkäaikaisessa käytössä sekä ympäristöhaittavaikutusten vähentäminen. Kiertotalous on uusi talousmalli, jonka mukaan arvoa tuotetaan enenevissä määrin aineettomasti ja tuotteita pyritään korvaamaan erilaisilla palveluilla. Omistamisen sijaan esineitä ja resursseja jaetaan yhteiseen käyttöön.

DAS Kelo mahdollistaa kierto- ja jakamistalouden muun muassa yhteiskäyttöön tarkoitetuilla tiloilla ja polkupyörillä. Taloon on tulossa myös sähköauto, joka saa osan energiastaan rakennuksen omista aurinkopaneeleista. Jos sähköauton kysyntä on runsasta, on Saviaron mukaan mahdollista hankkia toinenkin sellainen asukkaiden käyttöön. Lisäksi työn alla on ensimmäisen kerroksen kerhotila, jonka tarkoituksena on toimia olohuoneen tavoin kohtaamis- ja oleskelupaikkana.

Suuressa suosiossa asukkaiden keskuudessa ovat erityisesti talon ylimmän kerroksen tyylikkäät saunatilat vilvoitteluparvekkeineen: saunavuoroja on saatavilla oikeastaan joka päivä iltapäiväkolmen ja iltakymmenen välillä, ja vuorojen runsaudesta huolimatta lähestulkoon jokaiseen niistä löytyy vaivatta saunoja.    

Kaiken kaikkiaan Kelon asukkaat vaikuttaisivat kotiutuneet hyvin, eikä suurempia hankaluuksia ole kantautunut ainakaan Saviaron korviin. Toki niin kuin aina talon ollessa uusi, on pieniä yksittäisiä haasteita ollut esimerkiksi saunatilojen lukituksen kanssa, mutta ei mitään sen suurempaa. Saviaro mukaan asukkaat ovat myös antaneet aktiivisesti kehitysideoita.

Millaisena näyttäytyy puukerrostalorakentamisen tulevaisuus? 

Syyskuussa 2019 Suomessa oli tilastojen mukaan kaiken kaikkiaan 82 asuinpuukerrostaloa. Nykypäivänä puurakentamisen suurinta kasvupotentiaalia nähdään muun muassa juuri puukerrostalorakentamisessa.

Potentiaalin hyödyntämisessä on kuitenkin vielä toivomisen varaa: Suomessa omakotitaloista peräti 80 % on puurakenteisia, mutta kerrostaloista vain noin 5 %. Vastaavasti Ruotsissa kerrostaloista puisia on jo joka viidennes.

Suomessa omakotitaloista peräti 80% on puurakenteisia, mutta kerrostaloista vain noin 5%.

Puurakentamisen arvostus on kuitenkin lisääntynyt parin viime vuosikymmenen kuluessa ja kasvanee tulevaisuudessa entisestään. Ympäristöministeriön tavoitteena on puurakentamisen edistäminen Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman avulla.

Vuonna 2019 rahoitusta on ollut mahdollista hakea puurakentamisen kiertotalouden ja käyttäjälähtöisten ratkaisujen kehittämiseen. Tukiohjelma on osa vuosina 2016-2021 toteutettavaa valtioneuvoston yhteistä ja ympäristöministeriön hallinnoimaa Puurakentamisen ohjelmaa, joka tavoittelee puun käytön lisäämistä rakentamisessa sekä puun käytön ja sen jalostusarvon kasvattamista ja monipuolistamista. Ohjelman päämääränä on tehdä suomalaisesta puurakentamisesta luontevaa vuoteen 2020 mennessä.

Koska DAS Kelo on valmistunut vasta hiljattain, on Saviaron mukaan luonnollisesti vielä liian aikaista sanoa, aikooko Domus Arctica -säätiö jatkossakin rakennuttaa opiskelijakerrostalonsa puumateriaaleista. Asia on kuitenkin ehdottomasti tutkinnassa.

Kelosta saatuja tuloksia voidaan toivottavasti hyödyntää tulevia taloja mietittäessä esimerkiksi rakennuskustannusten alentamiseksi. DAS Kelo toiminee pilottina muillekin uusille kehitysideoille.

Ekologisten kysymysten ohella yksilöiden hyvinvointi on muuttumassa olennaisemmaksi rakentamista koskevassa päätöksenteossa, ja näin ollen kodin asumismukavuuden ja asuinympäristön viihtyisyyden merkitys kasvaa. Asunnonostaja on yhä useammin kiinnostunut hankkimaan omia arvojaan vastaavaa elämänlaatua.

Yksilön roolin korostumisen lisäksi asumisen tulevaisuuden trendejä ovat muun muassa yhteisöllisyys sekä asumisen muuttuminen palveluksi (living as a service), mikä tarkoittaa kierto- ja jakamistalouden huomattavaa lisääntymistä talonyhtiöissä: enää ei tarvitse itse omistaa kaikkea, vaan talon asukkaiden lisäksi myös jopa ulkopuolisilla on mahdollisuus varata yhteiskäyttöauto tai kattosauna käyttöönsä. Tulevaisuudessa myös digitalisaation odotetaan näyttelevän yhä keskeisempää roolia asumisessa.

Näihin trendeihin peilaten modernin puukerrostalon DAS Kelon voidaankin todeta olevan erinomainen esimerkki siitä, mihin suuntaan asuminen näillä näkymin menee seuraavan vuosikymmenen kuluessa.   

LÄHTEET:

Haastattelu Kirsti Saviaro, Domus Arctica –säätiön toiminnanjohtaja

Böök, Netta & Seppovaara Juhani 2008. Kirkosta savusaunaan – puusta rakennettu Suomi. 

Rakentaja 9/2019. 

Siikanen, Unto 2016. Puurakentaminen. 

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/123601/B%203%202017%20Sirkka%20Pirttinen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/171301/Oiva_Antti.pdf?sequence=5&isAllowed=y 

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/122587/B%202%202017%20Ahoranta%20Pirttinen%20Sirkka%20Vatanen.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

https://www.das.fi/fi/Asunnot/Alueet/Rantavitikka-Kelo/DAS-Kelo/77369c44-5fc5-4fd0-9571-b873ade35759#

https://www.rakennuslehti.fi/2017/11/jatkasaaren-homehtuneet-wood-city-puukerrostalot-ovat-stora-enson-osin-rahoittama-tutkimuskohde-tyomaalla-testattiin-miten-puurakentaminen-onnistuu-ilman-saasuojaa/

https://www.novia.fi/assets/Sidor/3/2547/Kiertotalouden-mahdollisuudet.pdf

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/mihin_katosi_kivikauden_rakennustaito_

https://ek.fi/syty-kiertotaloudesta/mika-ihmeen-kiertotalous/

https://www.ara.fi/fi-FI/Tietopankki/ARAviesti/ARAviestin_verkkoartikkelit/PUHEENVUORO_Tulevaisuuden_asumisen_trend(47732) 

https://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2017/T297.pdf 

https://www.puuinfo.fi/node/1505

https://www.puuinfo.fi/puutieto/puurakentaminen/puurakentamisen-asema-ja-mahdollisuudet-suomessa

http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2014/mwp320.pdf 

https://www.ym.fi/fi-FI/Maankaytto_ja_rakentaminen/Ohjelmat_ja_strategiat/Puurakentamisen_toimenpideohjelma 

https://www.ym.fi/fi-FI/Maankaytto_ja_rakentaminen/Ohjelmat_ja_strategiat/Puurakentamisen_toimenpideohjelma/Kasvua_ja_kehitysta_puusta_tukiohjelma 

https://www.lapinkansa.fi/lappi/talon-103-yksiota-on-rakennet-t-u-aivan-valmiiksi-jo-tehtaalla-lapin-ensimmainen-puukerrostalo-on-valmistunut-ennatysvauhtia-3434008/

https://www.puuinfo.fi/valmistuneet-puukerrostalot

Essee: Tuhat kuvaa, yksi tarina

Teksti Kaisa-Reetta Seppänen
Kuvitus Marjo Hiilivirta

Mitä kuuluu Lapin Tarina? Meidän pitäisi ehkä jutella. Vaikka ei olla nähty vähään aikaan, olen seurannut sinua sosiaalisessa mediassa. Siellä sinä ilmestyt kuvaruudulleni tuon tuosta, vaikka en tarkemmin etsisi.

Usein myös etsinkin, sillä olet erityinen ja olen kuullut sinusta paljon. Yhtäkkiä näen sinut kymmenissä tuhansissa tarinoissa. Sinä olet kuvissa, tileillä ja tägeissä.    

Revontulia, metsä, järvi. Tunturi, syksyn lehtiä, poro. Laavu, pitkospuut, tunturi, poro. Tunturi, järvi, laavu. Metsä, tunturi, laavu. Revontulet, metsä. Revontulet!

Liian aikaisessa syyskuun aamussa väripaletti on harmaa. Ruma. Haluan hukuttautua kuvatarinoihin sinusta. Ne ovat kauniita. Sosiaalisen median tarinasi on pastellinsävyinen unelma, palanen jotain koskematonta. Sellaisena sinä näyttäydyt. Sinulla menee hyvin.   

Revontulet, hotelli, koskematon hanki.   

Olen ilmeisesti kadottanut sinut, joten lähden etsimään. Jossain tuolla sinun täytyy olla.

Tietyömaa, nosturi, rakennustelineet. Liikennevalot (Häh? Oliko täällä kaupunki?).

Tietyömaa, nosturi, nosturi.

Joulupukki, revontulet, laavu.   

Siellä sinä olitkin. Yhden näpäytykset päässä. Koko ajan mukana taskussani. Haluan päiväannoksen unenomaista pastellimaisemaa. JVG on sinut myös löytänyt:

“Haluun tarunhohtoiseen.” (Olisiko biisin nimessä pitänyt sittenkin olla joulu vappu -sanan sijasta?)

Mutta jos JVG on sinut löytänyt, minäkin haluan! Mennään vaikka kahville tai jotain. Mulla on kalenterissa hyvin tilaa.    

Joki, tyhjiä tölkkejä, pieniä Jägermeister-pulloja.

Muovinen snapsilapsi rasahtaa rikki tennarini alla. Miten voit tänään, Lapin Tarina? Voitko ikinä pahoin? Olen kuullut rumia tarinoita sinusta. Päihteitä, pahaa oloa ja autioituvia kyliä. Mikset muuten kertonut, että käytät nykyään aika paljon huumeita?   

Missä on se maailma, jossa värit ovat karkkia ja elämä on auringonsäteitä hotellin valkoisilla lakanoilla?   

Revontulet, poro, laavu.   

Sanoinko jo revontulet?    

Onko sinulla ulkonäköpaineita? Viime talven alku oli vähän floppi. Näytit kahden viikon krapulalta, roskaruoalta, pesemättömiltä hiuksilta. Kukaan ei halunnut tulla käymään. Sinulle oltiin vihaisia, vierailut peruttiin. Miltä sinusta tuntui, kun et ehtinyt silittää ryppyistä paitaasi suoraksi? Et jaksanut sataa lunta silloin, kun sitä olisi tarvittu?

Saanko reklamoida, jos tarinasi ei osoittaudukaan todeksi enkä pääse toteamaan maisemasi olemassaoloa, jonka näin ruudulta?   

Oletko muistanut sisällyttää vähemmän onnistuneet päivät tarinaasi? Ne päivät, jotka vähän ahavoittavat kasvojasi, jättävät arpia?

Ehkä oletkin mennyt piiloon menneille vuosikymmenille unohtuneille huoltoasemille. Päivän termospullossa seisoneeseen kahviin, josta tulee vatsa kipeäksi. Maanteille, joissa kukaan ei tule vastaan kahteen tuntiin. Autiotaloihin, puolentoista tunnin koulumatkoihin.

Vai onko sinun työsi olla eskapistinen maailma. Todistelu siitä, että maailmassa olisi paikka, jossa on rikkumatonta taikaa. Jonne pahan sormi ei osoita, eikä ruma ylety.   

Rovaniemellä amfetamiinin käyttö kipusi listasijalle kuusi, Kemi oli sijalla 10. Meri-Lappi painii ison huumeongelman kanssa (Lapin Kansa, Kaleva).

Älä käsitä minua väärin. En yritä, enkä halua viedä sinulta pois luontosi kauneutta. En valehtele, kun sanon, että se on lumoava. Erityisesti kuvissa, joissa syksyn värit iskeytyvät näytölle riitasointuisesti.

Tuo aika menee ohitse maisemassasi valitettavan nopeasti. Kun marraskuun masentavassa kaaoksessa sinua ei kukaan halua kuvata, voin feedistä ahmia värikorjailtua tarinaasi.    

Poro, ruska, revontulet, revontulet.   

Ehkä minä en vain osaa katsoa tai halua nähdä. Kävelen edestakaisin päivittäistä reittiäni, usein kuulokkeet korvilla. Omissa maailmoissani. Ehkä en näe metsää puilta enkä puita metsältä. Vain oman mentaalisen maisemani. Sen, mihin kiinnitän ja haluan kiinnittää huomion ympäristössäni.   

Kyllä minä usein aavistan sinut. Punertuvissa horsman lehdissä, aikaisten aamujen usvassa joella. Pihlajanmarjojen luomassa kontrastissa illan tumman sinistä taivasta vasten.

Silti minua hiertää, etten näe tarinassasi viitteitä kylistä tai kaupungeista. Tiloista, joita myös on maisemassasi. Pienistä paikoista, joissa vielä asuu ihmisiä. Jälkiä ihmisestä tilassa.   

JVG jatkaa: Syvemmälle skutsiin meen.   

Siltä se näyttääkin. Täällä ei ole mitään muuta, kuin metsää. Metsää, poroja, joulupukki ja revontulet. Kuvatarinasi näyttää samanlaiselta alustasta riippumatta. Aivan, kuin joku olisi isolla maalitelalla vetänyt kuvavirran ylitse.

Metsää, joki, hotelli.   

Hiljaisia huoltoasemia, autiotaloja. Tietyömaa, rakennustyömaa, nosturi. Rikottuja ikkunoita, lakkautettuja kouluja.

Joulupukki. Revontulet. Revontulet.

Visuaalinen ähky.

KOMMENTTI:

Kuvatarinan voima

Kaisa-Reetta Seppänen

Tarvitsemme narratiiveja, jotta maailmaa ja omaa itseä olisi helpompi ymmärtää. Tarinat ovat ihania, koukuttavia ja usein ne sisältävät myös informaatiota helposti sisäistettävässä muodossa.

Lukemasi teksti on vapaa kaunokirjallinen essee, joka käsittelee sosiaalisen median kertomaa kuvatarinaa Lapista suhteessa arkipäiväiseen visuaaliseen ympäristöön, jota kulutan kulkiessani Rovaniemen alueella, sekä kokemuksiin ja uutisiin Lapista.

Valitsin Lapista kerrotun kuvatarinan sosiaalisessa mediassa tarkasteluun, sillä olen asunut Lapissa muutaman vuoden ja pohjoisesta kotoisin olevana voin kokemuksella perustella tarinallisuuden, jota pohjoisesta usein kerrotaan ja jota itsekin välitän eteenpäin.

Ymmärrän myös, miksei kaikkia asioita kuvata tai kerrota Lapin, tai minkään muunkaan maakunnan, tarinoissa. Kukapa ei haluaisi välittää positiivista viestiä alueestaan.

Tarinan voimasta puhutaan paljon etenkin totuuden jälkeisenä aikana. Tarinat ja kokemuksen tärkeys on kaikkialla. Sosiaalinen media antaa hulppean alustan näiden kertomusten leviämiselle.

Kertomuksia käsitellään toki myös kriittisesti, mutta usein tämä tapahtuu tekstipohjalta. Vaikka kuva-analyysi ei sekään ole uusi keksintö, olen silti viime aikoina alkanut kiinnittämään huomiota kuvatarinan voimaan.

Esimerkiksi Lappi –kuvastoa sosiaalisen median alustalla tarkastellessa herää mieleen kysymyksiä siitä, miten yhtenäiseltä kuvat näyttävät. Välillä tuntuu, kuin kuvat olisi veistetty samasta puusta, luotu samoilla asetuksilla.

Asettaako kuvavirran saumaton yhtenäisyys ennakko-oletuksia sille, mitä Lapista tullaan hakemaan ja mitä sen maisemalta odotetaan?

Talvi on Lapin sesonki. Ehdottomat myyntivaltit ovat lumi, revontulet ja joulu. Näistä kaikista löytyy paljon kuvia sosiaalisesta mediasta, joka toimii tärkeänä alustana myös alueen markkinoinnille.

Viime sesongin alku toimi hyvänä esimerkkinä sille, mitä tapahtuu, kun todellisuus ei vastaakaan oletuksia.

Brittien iltapäivälehdet tekivät urakalla pilaa Lapista, kun Laplandista tuli Crapland. Lehtien kannen kokoiset kuvavertailut Lapista muistuttivat julkkiksista tehtyjä kuvavertailuja silloin, kun joku on muuttunut täydellisyyden tavoittelijoiden mielestä epäedustavaan suuntaan.

Sosiaalisen median kuvamaailma antaa valmiin mallin kuvien katselijalle siitä, miltä jonkun pitäisi näyttää – tämä on todettu esimerkiksi nuorten asenteista kehokuvaan: Mitä enemmän median luomalle kehonkuvalle altistetaan niin mainonnan, median kuin sosiaalisen median avulla, sitä enemmän halutaan muistuttaa “hyväksyttyä” kehoa.

Sosiaalinen media yhtenäistää näitä trendejä: Kun tietynlaiset kuvat alkavat saamaan enemmän tykkäyksiä eli enemmän huomiota kuin toiset, aletaan niitä kopioimaan tai mukailemaan. Toisin sanoen kuvavirta yhteinäistyy.

Sosiaalisen median tarinan arvo mitataan tykkäyksissä ja jaoissa, totesi dosentti Maria Mäkelä luennoidessaan Kertomuksen vaarat -projektista Lapin yliopiston tieteen päivillä syyskuussa 2019.

Lapissa tämä arvo taitaa olla kiinni poroissa, jouluissa ja revontulissa.

Sosiaalityössä aktivismi on vastuullisuutta

Teksti Eve Orhanli-Viinamäki
Kuvitus Helmi Hakuri

Sosiaalityö on kulkenut pitkän matkan setlementtityöstä köyhäinhoidon ja sosiaalihoitajuuden kautta nykyiseen paikkaansa yliopistossa opiskeltavana ja tutkittavana yhteiskuntatieteen alana. Sosiaalityö mielletään yhä harvemmin kutsumusammatiksi. Se pelaa nyt samoilla kentillä tieteelliseen tietoon perustuvien ammattien kanssa. Lisäksi sosiaalityöllä on kokonaan oma asiantuntijuuden areenansa: yhteiskunnallinen vaikuttamistyö.

Sosiaalityö kärsii yksiulotteisesta julkisuuskuvasta. Se on johtanut siihen, että palvelujen käyttäminen koetaan edelleen usein leimaavana ja ehkä hieman salaperäisenäkin. Siinä missä terveydenhuollon palveluntarjoajat ovat aika avoimia palveluidensa sisällöistä ja alan ammattilaiset kommentoivat lehtien palstoilla palvelujen kehittämistä sekä potilastyytyväisyyttä, sosiaalityöntekijät puolestaan ovat hyvin varovaisia mediaviestinnän suhteen.

Vääristyneen julkisuuskuvan aiheuttaa se, että sosiaalityöntekijät eivät voi salassapitosäädösten vuoksi kommentoida yksittäisiä asiakastapauksia julkisuudessa, mutta asiakkaat sen sijaan voivat vapaasti kertoa oman näkökulmansa. Tällöin tyytymättömyys sosiaalityöhön tai sosiaalityöntekijöiden kohtuuttomuus jäävät usein ainoiksi mielikuviksi, jotka lööpeistä ja otsikoista paistavat. Ehkäpä vanha markkinoinnin sanonta pätee siis myös tässä, nimittäin tyytyväinen asiakas kertoo saamastaan palvelusta keskimäärin kolmelle ja tyytymätön yhdelletoista.

Yksilötyötä laajempaa näkökulmaa etsimässä

Sosiaalityön vaikuttamistehtävästä puhutaan rakenteellisena sosiaalityönä. Siitä on käytetty kansainvälisessä tutkimuksessa ympäri maailmaa erilaisia nimityksiä, kuten structural social work (rakenteellinen sosiaalityö), radical social work (radikaali sosiaalityö) ja critical social work (kriittinen sosiaalityö). Jokainen niistä sisältää hieman omanlaisensa sävyn, mikä johtuu sosiaalityön roolista ja poliittisista jännitteistä eri puolilla maailmaa. Juuri yhteiskunnallisen näkökulman huomioon ottaminen muodostaa selvimmän eron esimerkiksi sosiaalityön ja psykologian välille asiakastyössä.

Sosiaalityöntekijöiden sananvapaudesta ja mediavaikuttamisesta keväällä 2019 Lapin yliopistossa väitelleen vs. sosiaalityöntekijä Laura Tiitisen mukaan syy rakenteellisen sosiaalityön nykytilanteelle on monitahoinen ja sitä voidaan etsiä useista eri näkökulmista.

”Suurin syy on varmaankin koko sosiaalityön assosioituminen yksilötyöksi. Se johtuu koko suomalaisen rakenteellisen sosiaalityön historiasta. Eri maissa sosiaalityöhön suhtaudutaan eri tavoilla ja jossain maissa sosiaalityö ylipäätään on aidosti poliittisempaa kuin täällä. Silloin rakenteellinen työ on myös luonnollista.”

Suomessa sosiaalityön mieltäminen yksilötyöksi alkaa jo yliopisto-opinnoissa. Asiakastyössä yksilötyö painottuu toisaalta myös siksi, että asiakkaalla on oikeus saada palvelua tietyssä ajassa ja näihin vaatimuksiin on suurten asiakasmäärien kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden vastattava.

”Jos rakenteellinen sosiaalityö olisi osa organisaation kulttuuria tai se olisi määritelty osaksi työntekijöiden tehtävänkuvaa, toteutuisi rakenteellinen työ varmasti nykyistä paremmin”, Tiitinen pohtii.

”Jos rakenteellinen sosiaalityö olisi osa organisaation kulttuuria tai se olisi määritelty osaksi työntekijöiden tehtävänkuvaa, toteutuisi rakenteellinen työ varmasti nykyistä paremmin.”
– Laura Tiitinen

Yhteiskunnalliset rakenteet vaikuttavat ihmisten elämiin

Tällä hetkellä Tiitinen työskentelee vastaavana sosiaalityöntekijänä Rovaniemen kaupungin erityisryhmien asumispalveluissa. Hänen yksikössään rakenteellista työtä tehdään ja se on merkitty työntekijöiden tehtävänkuviin. Silloin aikaa rakenteelliselle työlle on helpompi ottaa työviikon aikana, kun sille on kirjallinen oikeutus.

Rakenteellisesta sosiaalityöstä säädetään kuitenkin sosiaalihuoltolaissa osana sosiaalityöntekijän tehtäviä. Lain mukaan rakenteellinen sosiaalityö on tiedon tuottamista asiakkaiden tuen tarpeista sekä siitä, millaisia yhteyksiä niillä on yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Rakenteellista sosiaalityötä ovat myös erilaiset tavoitteelliset toimet ja toimenpide-ehdotukset sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi sekä ihmisten elinympäristön kehittämiseksi.

Arkikielellä todettuna rakenteellinen sosiaalityö on hyvin yksinkertaisesti työote ja ajattelutyyli, jonka avulla voidaan hahmottaa, miten asiakkaan tilanne ja yhteiskunnallinen tilanne vaikuttavat toisiinsa. Sosiaalityöntekijä, joka työskentelee rakenteellisesti, käyttää asiantuntijuuttaan ja ammattilaisasemansa tuomaa valtaa asiakkaiden asioiden poliittiseen ajamiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön.

”Nuoret sosiaalityöntekijät tietävät teoriassa, mitä rakenteellinen työ on. Sitten kun he astuvat organisaatioon töihin, he hyppäävät liikkuvaan junaan ja koettavat oppia sen toimintatavat. He siis omaksuvat organisaation tavat, joihin rakenteellinen työ ei välttämättä kuulu. Työntekijöiden on taisteltava oikeudestaan tehdä rakenteellista työtä ja perusteltava se, miksi he käyttävät siihen aikaa.”

Rakenteellinen ajattelu juurtuu työyhteisöihin hiljalleen

Yhteiskunnallista vaikuttamistyötä tehdään erityisesti sosiaalialan osaamiskeskuksissa, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa sekä järjestöissä. Jo mainitussa laissa säädetään rakenteellisuudesta kuitenkin osana kaikkien sosiaalityöntekijöiden työtä. Miten käytännön asiakastyötä tekevät sosiaalityöntekijät esimerkiksi aikuissosiaalityössä, maahanmuuttajatyössä ja lastensuojelussa toteuttavat rakenteellista työotetta?

”Tällä hetkellä rakenteellinen sosiaalityö on enimmäkseen sellaista, että sosiaalityöntekijä kertoo esimiehelle rakenteellisen sosiaalityön tarpeesta ja esimiehet vievät sen eteenpäin, mikäli kokevat sen tarpeelliseksi. Lisäksi on kehittämisprojekteja ja työryhmiä, joissa työstetään organisaatioiden välistä yhteistyötä. Ihanteellisinta olisi kuitenkin, jos laajemmalla organisaatiolla olisi keinoja rakenteellisen työn tekemiseen. Näin tekeekin esimerkiksi Helsingin kaupunki.”

Helsingissä tehdään jo sosiaalista raportointia ja yhä enemmän ympäri maata puhutaan myös vaikuttavuusmittareista. Vaikuttavuusmittari voi kuulostaa ensi alkuun markkinataloussanalta, mutta sosiaalityössä vaikuttavuuden perusteita on pyritty hakemaan ensisijaisesti alan eettisistä ohjeista eikä tuloksellisuudesta. On kuitenkin myönnettävä, että markkinoistuminen vaivaa myös sosiaalityötä: sosiaalityöntekijöiden työajan käyttöä seurataan joissakin yksiköissä hyvinkin tarkasti. Työajan seurannassa tarkastellaan esimerkiksi sitä, paljonko ajasta kuluu asiakkaiden kohtaamiseen.

Vaikuttavuuden arvioinnilla tavoitellaan näyttöön perustuvaa asiantuntijuutta. Näyttöön perustuvuus tarkoittaa tiedon tuottamista yhdessä asiakkaiden kanssa sekä tutkimukseen pohjautuvaa käytännön työtä. Vaikuttavuuden mittaamiseen liittyy kuitenkin harmillinen dilemma, sillä sosiaalityön vaikuttavuustutkimuksessa ei voida olla täysin varmoja siitä, johtuuko muutos juuri sosiaalityöstä eli onko kohentuneen tilanteen ja sosiaalityön palveluiden välillä suora seuraussuhde. On nimittäin myös mahdollista, että asiakkaan henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut jokin sosiaalityöstä riippumaton muutos, kuten terveydentilan kohentuminen tai työpaikan saaminen.

Kynä oikeaan käteen, megafoni vasempaan

Tulevaisuusnäkymät rakenteellisen sosiaalityön osalta ovat vielä tuntemattomat, sillä tutkimustietoa siitä on varsin vähän. Tiitisellä on selvä käsitys siitä, miten rakenteellinen työ voisi toteutua nykyistä paremmin asiakastyön rinnalla.

”Työntekijöiden on tärkeää tietää millaisten asiakkaiden kanssa he työskentelevät: millaisia haasteita asiakkailla on ja toisaalta, millaisia palveluita asiakkaille on tarjottu ratkaisuiksi heidän tilanteisiinsa. Lisäksi työntekijöiden olisi hyvä olla selvillä myös siitä, mihin tarpeisiin tulisi vastata nykyistä paremmin. Se on se rakenteellisen sosiaalityön ydinkysymys.”

Sosiaalityöntekijöiden olisi siis ensiarvoisen tärkeää tehdä asiakastyöstä kertynyttä tietovarantoaan näkyväksi sekä julkiseksi. Tiitisen mukaan se voisi myös vahvistaa heidän ammatillisuuttaan ja ammatillista ylpeyttään. Vaikuttaa siltä, että rakenteellinen sosiaalityö teemana vaatii esiinnostoja ja keskustelunaloituksia sosiaalityöntekijöiden taholta eri yhteyksissä. Jotta sosiaalityöntekijät voisivat toimia nykyistä vahvemmin myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla, on tiedostettava myös vapaus priorisoida itse omaa työtään.

Vaikuttaa siltä, että rakenteellinen sosiaalityö teemana vaatii esiinnostoja ja keskustelunaloituksia sosiaalityöntekijöiden taholta eri yhteyksissä.

Tiitisellä on sosiaalityön alumnina ja entisenä yliopisto-opettajana mielessään viesti, jonka hän toivoisi tulevien ammattilaisten tietävän.

”Ehkä kamalinta, mitä olen kuullut, on se, kun opiskelija tulee ensimmäiseltä käytännönjaksoltaan kertoen, ettei sitä (rakenteellista sosiaalityötä) saa tehdä tai voi tehdä ollenkaan. Että voi ainoastaan ohjata asiakkaat tekemään valituksen. Silloin työntekijät siirtävät velvollisuuden hoitaa asiakkaan tilannetta asiakkaalle itselleen. Emme me voi vastuuttaa heikompiosaisia heidän oikeuksiensa ajamisesta rakenteissa. Kun työntekijä näkee rakenteellisen ongelman, se täytyy tuoda esille. Se on se viesti, minkä haluan kertoa.”

Kansalaistottelemattomuutta kulttuurin puolesta

Teksti Aleksi I. Pohjola
Kuvitus Aino Soininen

Valistustalon trauma ja niin kutsuttu Turun tauti. Toimintaedellytykset ja ainainen taistelu niiden puolesta. Kaupunkitila, kaupunkilaiset ja kaupunki. Tilojen valtaus ja kansalaistottelemattomuus. Olemmeko Berliinissä? Ei sentään. Tämä kaikki tapahtuu Rovaniemellä, ja tapahtuisi vielä enemmän, jos sille annettaisiin mahdollisuus. 

Rovaniemen kulttuurikenttä on ollut ahdingossa jo pitkään. Kaupungissa olisi ammattitaitoisia tekijöitä, halua kehittää toimintaa sekä myös tilausta elävälle ja monipuoliselle kulttuuritarjonnalle, mutta tilojen puute rajoittaa toimintaedellytyksiä ja toiminnan kehittymistä.

”Toiminnan kehittäminen ei ole mahdollista, kun energiaa menee koko ajan muutoksien organisoimiseen ja niistä selviytymiseen”, toteaa tuottaja, kulttuuriyhdistys Valsa ry:n jäsen Eveliina Paksuniemi.

”Toiminnan kehittäminen ei ole mahdollista, kun energiaa menee koko ajan muutoksien organisoimiseen ja niistä selviytymiseen.”
– Eveliina Paksuniemi

Valistustalon, tuttavallisemmin Valsan, purkaminen vuonna 2016 teki ison aukon kaupungin kulttuuritiloihin, eikä menetystä ole pystytty kokonaan paikkaamaan.

Valsan purkuun johtanut vuosien mittainen saaga oli monisyinen, josta voittajana selviytyi lähinnä rakennusyhtiö.  Rakennuksen viimeinen omistaja oli Lapin yliopiston ylioppilaskunta LYY, joka myymällä huonokuntoisen rakennuksen rakennusyhtiölle pelasti täpärästi taloutensa, mutta kärsi kirvelevän imagotappion ja sai osakseen kulttuuriväen tyrmistyksen.

Muita nenilleen saaneita olivat ainakin Museovirasto, joka haki rakennuksen suojelua sekä ennen kaikkea Rovaniemen kulttuurielämä, joka kävi pitkän ja uuvuttavan taistelun Valsan puolesta katkeraan loppuun asti. Kulttuurikenttä puhuu tapahtuneesta jopa Valsan traumana. (Lue lisää Valsan loppuvaiheista Lapin Ylioppilaslehden numerosta 2/19: Bisnesseikkailuja ja pettymyksiä)

Makasiinien valtaus

Turun tauti. Tällä nimellä kutsutaan ilmiötä, jossa vanhoja, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia puretaan uusien, modernien rakennusten tieltä. Usein nämä modernit rakennukset ovat liikekiinteistöjä tai kovan rahan asuntoja.

Alkuperäisellä termillä viitataan etenkin 60- ja 70-lukujen purkuvimmaan Turussa, mutta esimerkkejä löytyy ympäri Suomen myös tuoreemmilta vuosikymmeniltä. Myös kiinteistöjen tarkoituksenmukainen alasajo hoidon laiminlyöntinä voidaan pitää yhtenä Turun taudin ilmenemismuotona.

Uusin esimerkki tästä tulee Rovaniemeltä.

Lampelan alue on Rovaniemelle rakennettava uusi asuinalue. Se on alue, joka näkyy rautatieasemaa vastapäätä radan toisella puolella isojen kirpputorien takana. Alueelle tulee kaupan liiketiloja sekä kerrostaloasuntoja. Purkutuomion saavat muun muassa radan varressa tyhjillään olevat VR:n omistamat makasiinit.

Nyt näistä makasiineista on tullut symboli kulttuurikentän tilaongelmalle.

Kesän loppupuolella kulttuuriosuuskunta Dead Standing Tree ja Valsa ry ryhtyivät kokoamaan Rovaniemen kulttuurikenttää yhteen. Tavoitteena oli saada yhdistykset ja yksittäiset tekijät yhdistämään voimansa tilaongelman ratkaisemiseksi.

Syntyi ajatus ottaa haltuun tyhjillään olevia kiinteistöjä ja osoittaa näin akuutti tilantarve sekä luoda samalla poikkitaiteellisia tapahtumia vallattuihin kiinteistöihin.

Kohteeksi valikoitui makasiinit.

”Kansalaistottelemattomuus synnyttää keskustelua. Haluamme positiivisen energian kautta synnyttää yhteistyötä ja synergiaetuja sekä luoda tällä yhteisöllisellä toiminnalla mahdollisuuksia kulttuuritoimijoille”, toteaa Paksuniemi.

Järjestäjät tiedustelivat myös lupaa VR:n makasiinien käyttöön, mutta sitä ei myönnetty.

”Kansalaistottelemattomuuden (valtausten) malli tulee Etelä- ja Keski-Euroopasta. Byrokratia ja taidekenttä eivät aina ymmärrä toisiaan”, toteaa videotaiteilija, tuottaja Arttu Nieminen.

Makasiinit vallattiin kulttuuritoimijoiden osalta kaksi kertaa; elokuun lopussa poikkitaiteellisessa tapahtumassa ja taiteiden yönä syyskuun alkupuolella järjestetyssä päätapahtumassa vieraili useita satoja rovaniemeläisiä.

Makasiinien valtausten yhteyksissä kerättiin myös adressi kulttuuritilojen puolesta, jonka allekirjoitti 14 yhdistystä tai järjestöä sekä noin 500 yksityishenkilöä.

Myös kulttuuri tarvitsee yleisötiloja

Kulttuurikenttää tilaongelmassa hiertää erityisesti se, että akuutin tilaongelman lisäksi kulttuuritoimijoiden tilat ovat usein toimintaa rajoittavia. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei tiloissa voida järjestää kunnolla esimerkiksi yleisölle suunnattua esittävää taidetta.

Valsa ry:n uudet tilat Metsätalossa eivät mahdollista esittävän taiteen tapahtumia. Myös pääsääntöisesti Lapin Ylioppilasteatterin käytössä oleva kulttuuritalo Viljami on varattu usein pitkälle tulevaisuuteen, eikä se siksi sovellu spontaaneiden yleisötapahtumien näyttämöksi.

”Valsalle tulee koko ajan kyselyitä tiloista ja mahdollisuuksista tulla esiintymään, mutta tekijöille joutuu usein sanomaan, ettei sopivia tiloja ole tarjolla. Koko kaupunki hyötyisi elävän kulttuurin tiloista, jotka mahdollistaisivat luovan ja spontaanin toiminnan”, kertoo Paksuniemi.

Myös Rovaniemen kaupungilla ollaan tietoisia kulttuuripuolen tilaongelmista.

”Ehdottomasti tilatarvetta kulttuurikentällä on. Kaupungin tekemässä tilakartoituksessa esille nousi yleisellä tasolla se, että kulttuuritoimijoiden tarpeet ovat hyvin monipuoliset. Tilatarvetta on muun muassa harrastustiloissa ja taiteilijatoiminnassa”, toteaa palvelualuepäällikkö Merja Tervo Rovaniemen kaupungin kulttuuripalvelukeskuksesta.

Keskustelu kaupungin ja kulttuuritoimijoiden välillä tulee hankalaan ajankohtaan, sillä Rovaniemen kaupungilla on menossa toiminnan ja talouden uudistamisohjelma, jolla tavoitellaan pahasti alijäämäisen talouden tasapainottamista.

Kansan kielellä ohjelma tarkoittaa vyön kiristystä ja leikkauksia.

”Meidän näkökulmasta on harmillista, että kun me samanaikaisesti tunnistetaan tarpeita, niin me joudutaan silti etsimään säästöjä. Kaikki kyllä tunnistaa sen, että elävä taide ja monipuolinen taidekenttä ovat kaupungille tarpeellinen”, sanoo Tervo.

Luovia ratkaisuja ja poliittisia päätöksiä

Usein tarve ja niukat resurssit synnyttävät luovia ratkaisuja.

Kulttuurikentän aktivoituminen ja toiminnan ympärille muotoutunut yhteistyö ja yhteisö sekä sen yhteisön lujittaminen yhteisillä päämäärillä ja ratkaisuilla voidaan nähdä jo nyt merkittävänä avauksena ja etappina rovaniemeläisessä kulttuurielämässä.

Kulttuurikentän aktivoituminen ja toiminnan ympärille muotoutunut yhteistyö ja yhteisö sekä sen yhteisön lujittaminen yhteisillä päämäärillä ja ratkaisuilla voidaan nähdä jo nyt merkittävänä avauksena ja etappina rovaniemeläisessä kulttuurielämässä.
– Eveliina Paksuniemi

Se on onnistunut synnyttämään keskustelua ja avauksia sekä tuonut tilatarpeen esille tavalla, jolla myös esitellään toiminnan potentiaalia ja niitä hyötyjä, mitä siitä yhteisölle tulee.

Kaupungin puolella ollaan myös valmiita vuoropuheluun ja luoviin ratkaisuihin.

”Varovaisesti ajatellen mahdollisuus voisi olla esimerkiksi löytää sellainen kulttuuripuolen avustusmuoto, jolla pystyttäisiin tukemaan yhdistyksiä ja kulttuuritoimijoita tilaratkaisuissa. Tällä hetkellä avustusmuodot koskettavat kohde- ja yleisavustuksina toimintasisältöjä”, miettii Tervo.

Myös tilaratkaisuissa itsessään voidaan käyttää luovia ratkaisuja.

”Rovaniemen palveluverkkouudistuksessa palveluverkkoa tiivistetään. Pitää tarkastella, jos sieltä jäisi sellainen tila, jota voisimme hyödyntää kulttuuritoimijoiden tilaratkaisussa”, pohtii Tervo.

Myös poliitikkojen soisi osallistuvan keskusteluun entistä aktiivisemmin; byrokratian purkaminen, kaavoituspäätökset sekä kaupungin budjetin laatiminen ovat pitkälti heidän hallussaan.

Myös Tervo pitää keskustelua tärkeänä.

”Meillä on kaupungissa kulttuuritoimijoita, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta ja roolia erilaisissa toiminnoissa. Keskustelu pitää käydä päätöksentekijöiden, viranhaltijoiden ja kulttuuritoimijoiden välillä. Rovaniemi haluaa näyttäytyä kulttuurimyönteisenä kaupunkina ja ihmisillä on tahtotila etsiä ratkaisu asiaan.”

Tilojen valtaus yhteisöllisen toiminnan nimissä on harvinaista, ellei jopa ainutkertaista Rovaniemen alueella.

Kyseessä on kulttuurikentän luova, positiivisella hengellä osoitettu voimannäyttö, jonka ympärillä väreilee potentiaalin ja luovuuden energiaa.

Tarkoituksenomaisessa paikassa se potentiaali voi purkautua koko kaupunkia elävöittävällä ja eheyttävällä tavalla; siihen pitää vain uskaltaa luottaa ja sille pitää vain uskaltaa antaa mahdollisuus.

”Kaupungilla pitäisi olla näkemystä ja halua ottaa rohkeita askeleita. Pitäisi uskaltaa unelmoida isosti. Ja jos tässä omia motivaatioita tehdä tätä miettii, niin kyllä se hyvin pitkälti on se, kun yhteensaatetut ihmiset alkavat resonoida”, päättää Nieminen.

Tämän vuoden Säteily soi dystooppisissa sävelissä

Teksti Miro sarola
Kuvitus Maria Tuunanen

Lapin yliopiston vapaa, kokeileva opiskelijaradio Radio Säteily päättää radiohiljaisuuden taas marraskuussa, kun Säteilyn uusi kausi alkaa 1.11.2019.

Radio Säteilyä kuultiin ensimmäisen kerran vuonna 2001. Säteily luotiin tukemaan audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelman radioilmaisun kurssia, mutta vapaana opiskelijaradiona siihen voivat tuottaa sisältöä kaikki radioilmaisusta kiinnostuneet opiskelijat tiedekunnasta riippumatta.

Säteilyn isänä pidetään ensimmäistä tuottajaa ja ideoitsijaa Juha Rissasta. Myös videoilmaisun lehtori Max Juntunen on ollut keskeinen vaikuttaja. Läpi Säteilyn historian säilyneen logon luojan Antti Ritan nimi mainittakoon myös.

Radio-ohjelman käytännön toteutus oli keskeinen tavoite Säteilyä luotaessa. Säteilyä tuotetaan opiskelijavoimin ja kulloisenkin vuoden tuotanto päättää ohjelmakauden teeman ja painopisteet.

Pohjimmaisena ajatuksena Säteilyn perustamisessa on ollut kuitenkin se, että villejäkin ideoita päästäisiin kokeilemaan oikeille radio-aalloille – itse oppimista tietenkään unohtamatta.

Pohjimmaisena ajatuksena Säteilyn perustamisessa on ollut kuitenkin se, että villejäkin ideoita päästäisiin kokeilemaan oikeille radio-aalloille.
– Marjut Pietarlehto

”Itselleni Säteily muuttui tärkeäksi vuonna 2017, kun minusta tuli päätuottaja. Useampi Säteilyn kanssa aktiivisesti työskennellyt henkilö valmistui ja siirtyi työelämään, eikä radiolle löytynyt uutta vastaavaa tuottajaa ja hakua jouduttiin jatkamaan aina vuoden 2017 alkuun”, muistelee Säteilyn päätuottajana toimiva Samuli Valkama.

Spontaani ote oli vahvasti mukana Säteilyn alkuaikoina. Askelista ammattimaisempaan suuntaan mainitaan kuitenkin jo 2010-historiikeissä, jolloin radiolle oli jo muodostunut tietyt vakiintuneet käytäntönsä kuten huhtikuu julkaisuajankohtana. Huhtikuun julkaisuajankohdasta jouduttiin kuitenkin luopumaan päätuottajan venyneen haun takia.

”Tuotannolla oli tuossa vaiheessa jo kovan luokan kiire ja tulimme yksimieliseen päätökseen, että perinteisesti huhtikuussa ilmestynyt Säteily on pakko siirtää syksyyn jos aiomme pitää tason loistokkaana”, kertoo Valkama.

Vaikka venynyt haku julkaisuajankohtaa muuttikin, on Valkaman siirtyminen päätuottajaksi sujunut suhteellisen helposti.

”Säteily on pitkälti silloisten tuottajiensa näköinen, mutta tiettyjä kasvukipuja oli muun muassa vuonna 2017, kun julkaisuajankohtaa jouduttiin muuttamaan. Samoin Säteilyn aikaisemmat nettisivut jouduttiin ajamaan alas teknisistä syistä. Nämä johtivat tiettyihin keskusteluihin aikaisempien vuosien tuottajien kanssa, mutta mitään sen suurempaa ongelmaa ei ollut ja siirtymiseni päätuottajaksi meni verrattain helposti.”

Säteily on siis alun perin luotu opetustarkoituksessa. Hauskanpito ja yhteisöllisyys ovat myös usein mainittuja arvoja. Radio on toisaalta myös hyvä vaikuttamisen kanava. Ainakin tavallisen kansan stereotypioissa yliopistolaiset ovat usein radikaaleja henkilöitä vahvoine agendoineen.

Mahtaako Säteilyllä olla jotain kokouksissa päätettyjä vaikuttamisen tavoitteita joista kaikki eivät tiedä? Jos ei muuta, niin rikkoa rajoja riittävän näkyvästi?

”Vuosittaiset teemat on päätetty erikseen ja ohjelmia on otettu sen mukaan minkälaisia ehdotuksia ja tarjouksia on tullut. Tietääkseni mukana on ollut joskus myös vahvasti kantaa ottavia ohjelmia, mutta Säteilyn tuotannolla ei ole itsessään mitään (piilo)agendaa, kuten esimerkiksi promotoida jotain poliittista suuntaa. Vaikka Säteily on tarjonnut myös kanavan toteuttaa ideoita joita ei olisi mahdollista tehdä isommassa virallisessa radiossa, mitään sen hurjempaa ei ole kuulemani mukaan tapahtunut. Hyvän maun rajoissa on pyritty pysymään”, kertoo Valkama

Säteily luotiin siis alun perin AVM-opiskelijoiden tarpeeseen. Tao ry:n alaisuudessa toimivassa radiossa AVM-opiskelijat ovat edelleen keskeisessä osassa Säteilyn toimintaa. Poikkitieteellinen suunta on kuitenkin vahvistunut viime vuosina.

”Poikkitieteellisyys oli yksi tietoinen suunta aloittaessani päätuottajana. Aloitimme säännöllisen yhteistyön LYYn kanssa ja tekijöitä on kutsuttu eri ainejärjestöistä.”

Säteilyn vuoden 2019 teema on dystopia. Teeman voi nähdä heijastelevan aikamme isoja kysymyksiä, mutta sitä voi lähestyä myös taiteen ja fiktion suunnalta.

”Vuoden teema tarkoittaa ensisijaisesti graafista ilmettä. Tietty orwelilainen ajatus oli myös taustalla. Vapaus ja itsensä vapaa toteuttaminen on ollut keskeistä Säteilyn toiminnassa. Orwelilainen ”isoveli valvoo” taas edustaa toista laitaa ja tuo tiettyä vastakohtaa”, päättää Valkama.

Radio Säteily 1.11.2019 alkaen osoitteessa radiosateily.fi

Kohti yhdenvertaista verkkoa

Teksti Kaisa-Reetta Seppänen
Kuvitus Helmi Hakuri

Tietotekniikka halpenee, mutta eriarvoisuutta lisäävä digitaalinen jako kasvaa. Digitaaliseen saavutettavuuteen keskittymisellä kurotaan kuilua pienemmäksi käyttöliittymien ja verkkosisältöjen osalta. Perusperiaate saavutettavuuden osalta on se, että verkkopalvelua pystyisi käyttämään ja ymmärtämään kuka tahansa huolimatta mahdollisista aisti- tai toimintarajoituksista.

Kotimaisten kielten keskus Kotus julkaisee vuosittain listan ajankohtaisista sanoista. Yksi vuoden 2018 sanapoiminnoista oli digitaalinen eriarvoisuus. Ilmiöstä käytetään myös termejä digitaalinen jako ja digitaalinen kuilu.

Kielikeskuksen määritelmän mukaan digitaalinen eriarvoisuus on tietotekniikan yleistymisestä johtuvaa epätasa-arvoa. Tasa-arvoa nakertaa niin käyttöliittymien käytettävyys kuin myös verkkosisältöjen käytettävyys.

Farooq Mubarakin Turun yliopistoon vuonna 2018 tehdystä väitöskirjassa Rethinking the digital divide köyhyyden todetaan olevan suurin digitaalisen eriarvoisuuden aiheuttaja. Muita syitä ovat esimerkiksi haluttomuus käyttää digitaalisia palveluita ja laitteita sekä luottamuspula teknologian hyödyllistä käyttöä kohtaan.

Mubarak selventää digitaalisen jaon käsitteen olevan haastava, sillä usein määrittelyssä on keskitytty laitteiden ja palveluiden saatavuuteen teoriassa, mutta ei siihen, kuinka hyödylliseksi ja helpoksi ihminen kokee verkon käytön.

Väitöksessä todetaan myös, että vaikka tietotekniikan hintojen lasku on mahdollistanut tietotekniikan saatavuuden isommille ryhmille, on digitaalisen jaon kehitys haronut päinvastaiseen suuntaan.

Digitaalisella saavutettavuudella kohti yhdenvertaisuutta

Digitaalinen saavutettavuus pyrkii kuromaan kiinni digitaalista eriarvoisuutta niin sisältöjen kuin laitteiden käytettävyydenkin suhteen.

Saavutettavaa verkkosivua pitäisi pystyä käyttämään vaikka ei esimerkiksi näkisi tai kuulisi. Saavutettavuudella pyritäänkin ottamaan ennen kaikkea huomioon ne, jotka jäävät nykyisten palveluiden ulkopuolelle, mutta siitä on hyötyä myös kaikille verkossa toimiville.

Projektipäällikkö ja käytettävyystutkija Marjut Pietarlehto kuvailisi digitaalista saavutettavuutta sanalla yhdenvertaisuus.

“Usein ajatellaan, että saavutettavuus koskettaisi vain tiettyjä erityisryhmiä, kun tosiasiassa se saattaa koskettaa meitä kaikkia joskus. Esimerkiksi ikänäön tuomat haasteet voivat koskettaa monia.”

“Usein ajatellaan, että saavutettavuus koskettaisi vain tiettyjä erityisryhmiä, kun tosiasiassa se saattaa koskettaa meitä kaikkia joskus. Esimerkiksi ikänäön tuomat haasteet voivat koskettaa monia.”
– Marjut Pietarlehto

Pietarlehto on toiminut digialalla liki 20 vuotta. Hän on saavutettava.fi -sivuston perustajajäsen ja tehnyt töitä saavutettavuuden saralla useissa projekteissa.

Saavutettava.fi perustettiin noin 15 vuotta sitten, kun suomen kielellä ei ollut paljon tietoa saavutettavuudesta, vaikka digiala oli huimassa kasvussa. Kolmen hengen porukka käänsi aluksi sivustolle englanninkielisiä artikkeleita. Myöhemmin mukaan tulivat digitaalista saavutettavuutta käsittelevien uutisten julkaisu sivustolle. Sivuston tarkoitus on lisätä informaatiota ja tietoisuutta saavutettavuudesta.

Saavutettavuutta voi itse arvioida monella tapaa. Selaimiin voi ladata lisäosia, joiden avulla voi simuloida erilaisia saavutettavuuteen liittyviä haasteita kuten värejä, kontrasteja ja koodia. Toimivuutta voi kokeilla erilaisilla päätelaitteilla ja selaimilla, tai kokeilla muokata väriasetuksia.

Pietarlehto puhuu myös saavutettavasta designista. Jo laitetta tai verkkosivua suunniteltaessa saavutettavuus ja käytettävyys tulisi ottaa huomioon.

“Olisi hyvä tehdä saavutettavaa muotoilua alusta alkaen, niin ei tarvitse alkaa korjaamaan (tuotetta) projektin jälkeen, jolloin se on paljon kalliimpaa. Suunnitteluprosessiin tulisi ottaa mukaan enemmän loppukäyttäjiä.”

Pietarlehto on iloinen, että saavutettavuus on alkanut kiinnostaa isompia yleisöjä. Hänen mukaansa vielä 15 vuotta sitten saavutettavuusseminaareissa ihmisiä oli paikalla vain kourallinen. Nykyään tilanne on toinen. Salit ovat usein täynnä.

Julkinen sektori haltuun EU- direktiivillä

Mielenkiintoista saavutettavuuden kentällä juuri nyt on EU-direktiivi, joka velvoittaa useita julkisen sektorin toimijoita räätälöimään verkkopalvelut saavutettavuus standardien mukaiseksi.

Saavutettavuus standardit keskittyvät verkkopalveluiden sisältöön, ei käyttöliittymiin. Aikaväli, jolloin verkkosivujen uudistusten tulee olla tehtynä, vaihtelee 2019 vuoden syyskuusta vuoden 2020 syyskuuhun, riippuen sivustojen luomisajankohdasta. Mobiilisovellusten tulee olla standardin mukaisia vuoden 2021 kesäkuuhun mennessä.

Myös LYY on uudistanut verkkosivujaan saavutettavuusdirektiivin mukaiseksi.

”Yksi tärkeä motiivi uudistaa LYYn sivut oli saavutettavuusdirektiivi ja etenkin englanninkielisen informaation puuttuminen vanhoilta sivuilta. Painotimme sivujen toimittajan valinnassa juurikin saavutettavuusdirektiivin tuntemista”, kertoo LYYn pääsihteeri Heljä Kärnä.

Pietarlehto näkee direktiivin voimaantulon positiivisena asiana, vaikka asiassa voi nähdä myös toisenkin puolen.

“On ollut pakko luoda direktiivi, koska muu ei ole auttanut.”

“On ollut pakko luoda direktiivi, koska muu ei ole auttanut.”
– Marjut Pietarlehto

Pietarlehto muistuttaa, ettei saavutettavuuden tulisi koskea pelkästään julkista sektoria.

“Ei saavutettavuuden pitäisi olla vain julkisen sektorin vastuulla vaan kaikkien sektorista riippumatta, sillä siitä hyötyy kaikki.”

LYYn uudet nettisivut aukeavat marraskuun aikana.

KOMMENTTI:

Etuoikeutettu digiloikkija

Kaisa-Reetta Seppänen

Maslowin tarvehierarkiasta on muokattu uusi hilpeyttä herättävä versio. Perus selviytymistarpeiden eli veden, suojan, ilman ja ruoan alle on piirretty lokerot wifi:lle. Myöhemmin wifi:n alapuolelle on ilmestynyt laatikko laitteen tarvitsemalle virralle.

Korkeakoulutettuna pohjoismaalaisena lainaan Sheldon Cooperia: “It’s funny cuz it’s true.” Jos et tiedä, kuka on Sheldon Cooper, KVG.

Onhan se totta, että toimiminen ilman internetiä asemasta josta itse tulen, tuntuu yhtä suurelta mahdottomuudelta kuin asuminen syrjäkylällä ilman autoa. KVG –ilmaisu toimii meillä, koska meillä on rajaton mahdollisuus netissä surffailuun.

Analyysi- ja konsulttiyhtiö Teficcientin vuoden 2018 raportin mukaan Suomessa käytetään eniten mobiilidataa maailmassa. Oxfordin yliopiston ylläpitämän ourworldindata -sivuston mukaan vuonna 2017 lähes 90% suomalaista oli pääsy nettiin. Ukrainan vastaava luku oli 53% vuonna 2016. Heikoimmassa asemassa oli Keski-Afrikan tasavalta, jossa pääsy nettiin oli 4% väestöstä. Tutkimuksessa, jonka pohjalta luvut kerrotaan, pääsy nettiin tarkoitti sitä, että henkilö oli käyttänyt nettiä viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Vuonna 2019 hieman yli puolella maailman populaatiosta on pääsy nettiin, joista suurin osa tulee Pohjois-Amerikasta, Oseaniasta ja Euroopasta. Samalla luvut tarkoittavat myös sitä, että puolet maailmasta jää internetin ulkopuolelle.

Vaikka netin saatavuus näyttää ajan mittaan värittävän koko maailman karttaa, World Wide Webin isänä pidetty Tim Berners-Lee muistuttaa www:n 30-vuotiskirjoituksessaan, että jokaisen uuden verkkopalvelun ja –piirteen myötä jako niiden välillä, jotka ovat ja eivät ole netissä, kasvaa.

Olen etuoikeutetussa asemassa, kun joka kuudes minuutti nostan älylaitteen käteeni ja peukalo vääränä haen tietoa milloin mistäkin asiasta. Olen erityisen etuoikeutetussa asemassa, kun voin nauraa tarvehierarkia –meemille, koska kylven yltäkylläisyydessä kaikkien muiden tarpeiden osalta.