Teksti Alina Viranto

Kirjoittaja on sosiologian opiskelija, joka haaveilee vallankumouksesta sekä eri harmaan sävyjen sietämisestä.

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta arki? Onko se harmaa, banaali arkiiltapäivä, kun juo neljättä kahvikuppiaan ja puurtaa jotain pakollista, hyödyttömältä vaikuttavaa kurssia tietäen sen olevan välttämätön paha, ylitettävä este opinnoissa edetäkseen? Sitä arki tarkoittaa minulle aina aika ajoin.

Arjen tyytydyttävyyttä pohtiessa uppoan yhä eksistentiaalisimpiin kysymyksiin. Miksi aina vain odotamme jotain: iltaa, viikonloppua, juhlaa? Mikä on tylsän puurtamisen rooli elämässä, onko sitä pakko sietää, mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä tällä vettä ja maata (ja muovia) täynnä olevalla pallolla, mitä elämältä voi odottaa ja mistä hyvä elämä sekä arki koostuvat?

Kaikkia näitä kysymyksiä mietin, kun laitan ruokaa isomman määrän kerrallaan. Toivoisin kämppisteni syövän lopun ruoan, jottei ruokaa tarvitsisi laittaa purkeissa jääkaappiin. Koska sittenhän tämä olisi käytännössä foodpreppausta, arkea siis. Tasapainoinen arki sanaparina ja käytännön tasolla hieman ällöttää minua. Se tarkoittaa minulle nimenomaan foodpreppausta, tiistai-iltapäivää, tuttuuden toistoa ja puolipilvistä säätä, joka ei tunnu kylmältä eikä kuumalta.

Kun minä haluaisin myrskyjä, helteitä, paukkupakkasia! Jotka ravistelisivat, tukahduttaisivat, rikkoisivat.

Arki taukoaa välillä, kun toiston rikkovat juhlat ja reissut. Arjen rutiinista irrottautuvat poikkeukset, toisteisuudesta herättävät dramaattiset tapahtumat. Ne kiinnostavat minua, sillä niiden perusluonne, poikkeavuus, tarjoaa suurempia tunteita. Usein juhlista puhutaan paikkoina tuulettaa päätä ja sen sisällä jumissa olevia ajatuksia, “nollata”, päihteillä tai muilla tavoin.

Kun kova musiikki kelluttaa ja ajoittain upottaa, saatan itse pysähtyä pohtimaan sitä, mikä on elämässä tärkeintä, mistä nauttii, mitä tässä maailmassa olisi vielä tehtävänä. Ja ihan vain olemaan läsnä ystävieni kanssa. 

Juhlat voivat olla samaan aikaan monia asioita. Pinnallisia keskusteluja puolituttujen kanssa kuin myös syvää luottamusta ja läsnäoloa ystävien kanssa, arkipäivän gradusemman unohtamista ja herättäviä oivalluksia maailmasta. Hauskoja sattumuksia, dramaattisia tilanteita, koreilua ihmisten ilmoilla ja kontrollin, järjestyksen vastaista kapinointia. 

Tanssimisesta ja kovasta musiikista muodostuu oma pieni kuplani. Se on eri maailma kuin arkeni, päiväelämäni, ja en aina tiedä mihin minun tulisi uskoa, sillä päiväelämän toisteisuus tuntuu suorastaan valheelliselta kuvitelmalta jostain kaukaa. Päiväelämä ja yöelämä tuntuvat eri maailmoilta, jommankumman on siis oltava mielikuvitusta.

Toisinaan yön värejä pirskahtelevassa pimeydessä päätän uskoa yöhön. Iltapäivän banaalit värit ja tunnit ovat vain sekavaa unta ja totta onkin musta, pinkki, liila, myrkynvihreä ja sähkönsininen.

Teksti ja kuvat Susan Niemi

 

Yliopiston valtauksella opiskelijat halusivat näyttää huolensa hallituksen leikkauksista. Valtaus oli rauhanomainen mielenosoitus, jonka toivotaan herättävän ajatuksia leikkauksista ja opiskelijoiden toimeentulosta.

 

Tiistaina oli harmaa aamu. Opiskelijoita oli matkalla osoittamaan mieltään hallituksen leikkauksia vastaan, joten harmaus kuvasti hyvin tunnelmaa. Mielenosoitus alkoi tasan yhdeksältä, jolloin yliopiston aula oli vielä hiljainen, mutta vaikuttavat kyltit kantaaottavin tekstein silti koristivat jo aulaa. Muutamat ihmiset olivat jo pystyttämässä telttoja, ja aistittavissa oli jännittynyttä tunnelmaa. 

Aula kuitenkin täyttyi nopeasti yhdeksän jälkeen, ja tilan täytti puheensorina ja innostunut nauru. Lapin Kansan kuvaajien kamerat välähtelivät, ja toimittajat kiertelivät haastattelemassa opiskelijoita.  

Kellon viisarit pyörähtivät kello kymmeneen. Mikrofoni aukesi ja valtaajat ottivat sen haltuun: kantaaottavia puheita hallituksen leikkauksia vastaan sekä kritisoimista Petteri Orpon vaalilupauksista. Yliopisto näytti tukensa opiskelijoita kohtaan pitämällä puheen. Openmic aukesi ja opiskelijat pääsivät vapaasti ilmaisemaan ajatuksiaan hallituksen päätöksistä. Kaikki puheet saivat suuria aplodeja ja kannustushuutoja. Tunnelma oli kapinallinen, mutta rauhallinen.

Ilta alkoi hämärtyä. Ilmapiiri oli yhteisöllinen ja rento: valloittajat pelasivat lautapelejä, tekivät koulutehtäviä ja söivät iltapalaa, mutta puheensorinan keskeltä kuuli huolen tulevaisuudesta ja hallituksen päätöksistä. Kellon lyödessä 23:00 aulasta tuli aivan hiljainen ja valloittajat vetäytyivät nukkumaan telttoihin, patjoille ja sohville. 

“Pakko nukkua täällä, kun ei ole rahaa maksaa vuokraa”, kyltissä luki. 

Opiskelijat valtasivat Lapin yliopiston tiistaina 26.9. Valtauksen tarkoitus oli osoittaa mieltä Orpon hallituksen leikkauksia vastaan. Orpo lupasi ennen vaaleja, että opiskelijoiden tuet ja etuudet ovat suojatut. Orpo petti kuitenkin lupauksensa ja hallitus aikoo leikata opiskelijoidenkin etuuksista. Asumistuesta leikataan ja opintotuen indeksikorotukset jäädytetään. Näiden päätösten takia opiskelijoiden toimeentulo tulee tippumaan joillakin huomattavasti ja monelle myös ratkaisevasti.

Esitin neljälle valloitukseen osallistuneelle opiskelijalle kysymyksiä valloituksesta ja siitä, mitä ajatuksia heillä on opiskelijoiden toimeentulosta.

 

"On valinta, että annetaan hyvätuloisille veroaleja samaan aikaan, kun leikataan kaikkien heikoimmassa asemassa olevilta."

-Kajo Pippuri

 

KAJO PIPPURI

Onko opiskelijoiden taloustilanne heikko alkoholin takia?

 “Minun mielestäni tämä on niin outo tapa ajatella. Opiskelijakulttuuriin valitettavasti kuuluu juhliminen olennaisena osana. Tavallaan on pakko osallistua tapahtumiin, että tuntee yhteenkuuluvuuden tunnetta, varsinkin fuksina, mutta tapahtumissa voi käydä ilman alkoholiakin. Alkoholismi on vakava ongelma, mikä voi kertoa mielenterveysongelmista, mitä opiskelijoilla on. Yhä enemmissä määrin mielenterveysongelmien määrät ovat kasvaneet, joihin ei saa terapiaa helposti, joten moni voi myös lääkitä itsensä alkoholilla. Se on minun mielestäni huolestuttava asia eikä siitä saisi heittää vitsiä. On väärin moralisoida ihmisiä siitä, että köyhät eivät saisi tehdä mitään hauskaa.”

Pitäisikö opiskelijoiden mennä töihin?

“Minun mielestäni opiskeleminen on opiskelijan työ. Opintopisteisiin ja muihin on kaavoitettu se tietty määrä työtä, joka pitäisi tehdä. Jos me haluamme, että opiskelijat valmistuvat tavoiteajassa ja hyvin arvosanoin, niin ei silloin ihan hirveästi ehdi käydä töissä. Opiskelijat voivat käydä töissä opiskelujen ohella, mutta sitten ei pidä myöskään yllättyä siitä, että valmistuminen venyy ja tulee huonoja arvosanoja, kun ei ole tarpeeksi aikaa tai energiaa panostaa kouluun. Kaikilla opiskelijoilla ei myöskään ole sellainen elämäntilanne, että he kykenisivät käymään töissä opintojen ohella esimerkiksi mielenterveysongelmien, sairauksien tai muun elämäntilanteen takia. Joillain saattaa esimerkiksi olla lapsia tai vaikka sairas omainen, josta huolehtia.”

Miksi olit valtauksessa? 

“Minä olin vastustamassa kaikkiin huono-osaisiin kohdistuvia leikkauksia. Hallitus sanoo, että ei ole vaihtoehtoja leikkaamiselle, mutta ainahan on vaihtoehtoja. Kaikki poliittiset toimet ovat aina valintoja. On valinta, että annetaan hyvätuloisille veroaleja samaan aikaan, kun leikataan kaikkien heikoimmassa asemassa olevilta. Ei se ole mitenkään välttämättömyys. Nyt varsinkin, kun on heikkenevä taloudellinen suhdanne niin kaikkein pienituloisimmilta leikkaaminen ei auta, kun esimerkiksi työttömyys on kasvussa. Orpo ja kokoomus ovat luvanneet, että koulutus on erityissuojeluksessa ja siitä ei leikata, mutta nyt niin tapahtuu. On käsittämätöntä, kun ministerit antavat itselleen veroalennuksia samaan aikaan, kun matalapalkka-alalla täysiä tunteja tekevä yksinhuoltaja joutuu miettimään, onko hänellä itsellä varaa ruokaan, jos lapselle pitää ostaa uudet kengät.”

Mitä otit mukaan?  

“Minulla oli mukana kahvia, vitutusta hallitusta kohtaan ja läppäri, koska opiskelin samalla. “

Kauanko olit? 

“Olin alusta loppuun asti, mutta en yöpynyt.”

 

NEVA LIPPONEN

Onko opiskelijoiden taloustilanne heikko alkoholin takia?

  “Ei ole. Jokainen voi miettiä, että jos vaihtoehdot ovat joko alkoholi tai vuokra, niin suurimmalla osalla se valinta on vuokra ja normaali arjen eläminen. Viime päivinä olen nähnyt tosi paljon laskelmia siitä, että miten opiskelijan kaikki menot ovat jakaantuneet, eli niistä suuri osa menee ihan vain arjen perustarpeisiin, eikä mihinkään ylimääräiseen hirveästi jää mitään.”

Pitäisikö opiskelijoiden mennä töihin? 

 “Ehdottomasti, jos kokee, että pystyy opintojen ohessa käymään töissä, eikä se haittaa omia opintoja tai omaa jaksamista. Kaikilla ei ole samanlaisia resursseja. Esimerkiksi minulla itsellä on ollut keväällä tilanne, kun minä olen ollut kolmena päivänä viikossa kello 9–21 luennolla, niin ei siinä kohtaa oikein kerkeä tekemään töitä.”

Miksi olit valtauksessa? 

“Osoittamassa mieltä, koska ei ole ok, että vuosi toisensa jälkeen opiskelijoille luvataan, että ei viedä mitään, mutta sitten kuitenkin lupaukset aina petetään. Jossain kohtaa pitää tavallaan pistää stop sille, että me emme katsele enää tällaista. Tietysti olin myös fyysisesti näyttämässä päättäjille, että me emme ole vain numeroita yliopiston tilastoissa, vaan me olemme oikeita ihmisiä, joihin nämä leikkaukset vaikuttavat.”

Mitä otit mukaan?

  “Mukana oli makuupussit, patjan alunen ja hammasharja. Otin sinne mukaan myös ison pehmolelun, joka toi kaikille iloa. Se oli kiva pikku lisä.”

Kauanko olit? 

“Olin yhteensä kaksi yötä, joiden välissä yhden yön olin kotona.”

 

ILONA MÄKINEN

Onko opiskelijoiden taloustilanne heikko alkoholin takia?  

“Ihmisillä on hyvin erilaisia rahatilanteita ihan itsestään riippumattomista syistä. Itse en juhli joka viikko enkä edes useaa kertaa kuussa, enkä tunne ketään, joka niin pystyisi tekemään. Opiskelijatapahtumat eivät  ole loppupeleissä hirveän kalliita, sillä esimerkiksi minulla meni viime sitseille 12 euroa.“

 

"Me istuimme siellä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta."

-Ilona Mäkinen

Pitäisikö opiskelijoiden mennä töihin? 

“Suurimman osan opiskelijoista koulupäivät vastaavat työpäiviä, eikä se työpäivä lopu siihen, että luennoilta lähdetään, vaan hommaa on. Opiskelijan työ on opiskella. Ajatus siitä, että “pitäisi tehdä sen verran töitä, että pystyy elättämään itsensä” lisää ihan hirveästi stressiä ja väsymystä arjessa, sillä opintojen edistäminen, mikä opiskelijan tehtävä oikeasti on, vaikeutuu huomattavasti. “

Miksi olit valtauksessa? 

“Olin monestakin syystä paikalla. Sosiaalityöntekijänä koen, että on ammattivelvollisuus olla paikalla. Nämä leikkaukset osuvat erityisesti niihin, jotka ovat jo valmiiksi yhteiskunnassa heikommassa asemassa. Me olimme siellä vaikuttamassa muiden puolesta, itsemme puolesta ja läheisten ihmisten puolesta. On hirveän epäoikeudenmukaista, että ihmiset, jotka joutuvat jo laskemaan senttejä ja euroja, ovat vastuussa valtion velasta samalla, kun poliitikkojen palkkoja nostetaan. Me istuimme siellä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.”

Mitä otit mukaan? 

“Otin mukaan peiton, tyynyn ja hammasharjan sekä pelikortit.“

Kauanko olit? 

“Kävin kotona pyörähtämässä, mutta olin paikalla tiistaista perjantaihin.”

 

"Opiskelujen ohella töiden tekeminen vie ajan opiskelulta, jolloin valmistuminen voi viivästyä."

-Inari Turkia

INARI TURKIA

Onko opiskelijoiden taloustilanne heikko alkoholin takia?  

“Opiskelijoiden taloustilanteet eivät ole heikot sen takia, että rahat menevät ryyppäämiseen, vaan rahat menevät asumiseen ja elämiseen.”

Pitäisikö opiskelijoiden mennä töihin?  

“Opiskelu on opiskelijan pääasiallinen työ. Ei kaikkien ala mahdollista töiden tekoa, koska koulua on niin paljon. Opiskelulla me hankimme itsellemme ammatin ja tulevaisuuden työn. Opiskelujen ohella töiden tekeminen vie ajan opiskelulta, jolloin valmistuminen voi viivästyä, eli ei sekään ole hyvä juttu."

Miksi olit valtauksessa? 

“Olin siellä sen takia, koska koin sen mahdollisuutena vaikuttaa ja tehdä itse konkreettisia tekoja asian puolesta. Halusin osallistua myös, koska seison mielenosoituksen aiheen takana. Mielestäni leikkauksia ei pitäisi tehdä. Osallistuminen on tapa, miten pystyn itse konkreettisesti vaikuttamaan.”

Mitä otit mukaan?  

“Tulin aluksi vain koulurepun kanssa, mutta tuli mahdollisuus olla yötä, jolloin mukaan kotoa lähti makuupussi, teltta, makuualusta ja villasukat.”

Kauanko olit? 

“Olin siellä yhden päivän ja yhden yön, koska seuraavana aamuna jouduin lähtemään töihin.”

 

Laskimme toimituksessa opiskelijoiden tuloja ja menoja. Jos opiskelija saa täysimääräisinä kaikki opiskelijalle kuuluvat tuet, niin opintotuki, opintolaina ja asumistuki ovat yhteensä noin 1287 euroa. Välttämättömistä menoista, joita ovat ruoka, vuokra, sähkö, vesi, puhelinlasku, kotivakuutus, bussikortti ja osamaksu kannettavasta tietokoneesta, tulee yhteensä 1035 euroa. Näin opiskelijalle jää noin 250 euroa. Sillä pitäisi siis ostaa esimerkiksi matkaliput kotipaikkakunnalle, harrastukset, kulttuurimenot, talvivaatteet, hygieniatarvikkeet, lääkkeet, hiustenleikkuut, kattilat ja pannut ynnä muut arjen menot sekä lisäksi kustantaa opiskelijabileet tai pizzat kavereiden kanssa.

Moni on muuttanut satojen kilometrien päähän Rovaniemelle opiskelemaan. Jos haluaa lähteä käymään omassa kotikaupungissaan, reissuun menee helposti jo pari sataa euroa. Sitten ei enää samassa kuussa paljoa muuta tehdä. Entä kun talvi tulee, joka ei olekaan vain loskainen lämmin talvi niin kuin etelässä, ja pitää ostaa talvivaatteita? Entä yllättävät menot, joihin ei voi varautua, esimerkiksi tietokoneen hajoaminen?

Monet opiskelijat elävät jo köyhyysrajalla. Miten voidaan vähentää siitä, mitä ei edes ole? Valloituksessa opiskelijat pyrkivät saamaan äänensä kuuluviin hallitukseen saakka. Huoli on kova, joka kuuluu opiskelijoiden vastauksista kysymyksiin, sekä näkyi mielenosoituksessa kylttien teksteissä ja opiskelijoiden kasvoilla. 

Teksti Johanna Markkanen

Oli marraskuu. Ikkuna näytti harmaata maailmaa. Lehdet olivat menettäneet värinsä ja yrittäneet juosta pakoon asfalttia pitkin, tuulenpuuskissa, ojapuroissa. Kastuneet ja liimautuneet maahan, jäätyneet yöpakkasilla. Viimeiset sinnittelivät vielä, vaikka kuura oli kuorruttanut ne paikoilleen, kuivina ja kuolleina.

Koko maailma oli marras. 

Ja minä istuin harmaana harmaalla sohvalla yrittäen paeta itsekin. Karkkipapereihin, Prisman sisustusosastolle, kerhojen ensimmäisiin tapaamisiin, viime tippaan ostettujen bussilippujen taitoksiin. Katsoin ikkunoista, kuinka tämä kaupunki, josta ei ollut tullut minulle kotia, vaihtui maantienpätkä kerrallaan kaupungiksi, joka oli lakannut olemasta koti.

Sitä ei voinut paeta. Se löysi minut valokuvista, jotka otin kävelyilläni mutten lähettänyt kenellekään. Pimeistä ikkunoista, jotka tervehtivät, kun tulin kotiin. Wiljamilta, jossa tunsin olevani ainoa, joka ei osannut luoda yhteyksiä toisiin ihmisiin.

Aina, kun kerroin hänelle olevani yksin, hän sanoi, etten ole. Mutta hän oli ainoa, joka minulla olisi kuulunut olla täällä, eikä hän ollut. Hän ei voinut sille mitään, tai niin hän ajatteli, ja minä yritin. Mutta hänen paidankauluksensa alla oli ainoa paikka, josta se ei löytänyt minua, ja hän ei ollut luonani.

En löytänyt paikkaani tässä maailmassa. En osannut suorittaa sitä. Bileitä, haalarimerkkien keräilyä. Isoja kokoontumisia, joissa uisin ihmismassan läpi ja etsisin jotakuta samanväristä. Uuden elämän aloittamista. 

Yksin yrittämistä.

 

Eräänä päivänä katsoin taas bussin ikkunasta tämän kaupungin julkisivujen ohittavan toinen toisensa, kun näin jotain uutta.

Siellä ne olivat: jalkakäytäville ripotellut, pienen pienet muistot – tästä kaupungista ja sen ihmisistä. Ja minusta heidän kanssaan. Ja ensimmäisen kerran tämä kaupunki tuntui vähän enemmän kodilta. 

Ja hetken ajan se riitti minulle.

Teksti Åsa Niemi

Opiskelijat ympäri Suomen valtasivat kouluja mielenosoituksena hallituksen leikkauksia vastaan. Lokakuun alussa mielenosoituksena oltiin vallattu tai oltiin valtaamassa jo 44 koulua. Mielenosoitukset vastustivat opiskelijoiden toimeentuloa koskevia leikkauksia ja kansainvälisten opiskelijoiden asemaa.

Mielenosoitukset alkoivat nopeasti, ja saivat yhtä nopeasti kritiikkiä. Yksi kritiikin kohde on ollut opiskelijoiden toimeentulo. Opiskelu on kuulemma sijoitus tulevaisuuteen, ja näin sen voi rahoittaa lainalla, jota maksaa pois hyväpalkkaisessa työssään myöhemmin. Kaikki eivät kuitenkaan valmistu hyväpalkkaisiin töihin. AMK:eissa ja yliopistoissa on paljon koulutuksia matalapalkka-aloille, ammattikouluista puhumattakaan. Vai tarkoittaako matalapalkka-alan opiskelu siis loputonta palkkakuoppaa, jota syventää vielä kymmenien tuhansien eurojen opintolaina?

Opiskelijoiden tukia koskevissa keskusteluissa opiskelijoita myös painostetaan töihin, jos rahat eivät riitä. Tällä hetkellä jo yli 50 prosenttia kaikista opiskelijoista käy opintojen ohella töissä, ja usein se vaikuttaa sitten negatiivisesti opintoihin ja valmistumiseen. Olen itse tehnyt aina töitä opintojen ohella, mutta kun aloitin työni päätoimittajana, arvosanani tippuivat heti. Kaikkeen ei ole aikaa.

Mielenosoitukset saivat nopeasti myös hyvin puoluepoliittisen maineen, ja niitä sanottiin vasemmistolaisiksi. Mielenosoituksissa nostettiin hallitusta kritisoivia banderolleja ilmaan ja esimerkiksi pääministeri Petteri Orpoa kritisoitiin kovin sanankääntein. Opiskelijoiden etua pitäisi kuitenkin pystyä puolustamaan valitsematta puolta vasemmiston ja oikeiston välillä. Kansalaisten velvollisuus on kritisoida politiikkaa. Asiat pitäisi nähdä asioina, eikä puoluepoliittisina hyökkäyksinä.

Ja asia tässä on se, että opiskelijoita pelottaa.

Opiskelijoiden ajatuksissa ja tämänkin lehden jutuissa, nousee esille pelko omasta tulevaisuudesta ja ihmisten hyvinvoinnista. Sitran vuoden 2023 tulevaisuusbarometrin mukaan nuoret ovat toiveikkaampia tulevaisuuden suhteen kuin muut, mutta heistäkin 19 prosenttia näkee Suomen tulevaisuuden tätä hetkeä huonompana.

Lapin yliopiston valtauksesta kertovassa jutussa “Me emme ole vain numeroita tilastoissa” Susan Niemi haastatteli paikalla olevia opiskelijoita, ja on vaikea olla huomaamatta huolestuneisuutta heidän puheissaan. Erityisesti sosiaalityön opiskelijat pelkäsivät leikkausten vaikutuksia heidän tulevaisuuden työhönsä, sillä köyhyys tutkitusti lisää pahoinvointia ja syrjäytymistä.

Kolumnissaan Kuka pelkää leikkauslistaa? Jenna Nylund kertoo ajatuksistaan hallituksen leikkauksia kohtaan; “Väitetään, että olemme samassa veneessä, mutta näin ei ole. Toiset lipuvat auringonlaskuun jahdissa, toiset vuotavassa soutuveneessä, ja jahdissa olevat vievät vielä soutuveneen airot”. Käsin kosketeltavissa on tunne siitä, että meitä opiskelijoita ja muita vielä huonompiosaisia ei huomioida tai ymmärretä. 

Jutussa Yksin ja koditon Johanna Martikkala kuvailee koskettavasti monelle opiskelijoille tuttuja ajatuksia yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta.

Meillä on paha olla, ja meitä pelottaa tulevaisuus. Miten pärjään seuraavan kuun alkuun? Pitääkö kursseja jättää kesken, että saan lisää vuoroja? Kuinka paljon Kela perii sitten takaisin? Milloin valmistun? Saanko edes sitten oman alani töitä?

Ei siis takerruta puoluepolitiikkaan, vaan osoitetaan yhdessä mieltä ja tuetaan toisiamme.

Teksti Hertta Huovila

Kuvat Rare Media ja Veeti Hietikko

Rare Median ja Johannes Roviomaan dokumenttielokuva Dear Arctic kertoo tarinaa tämän päivän arktisesta sitä tutkivien ihmisten kautta. Visuaalisesti raikkaassa elokuvassa arktisen teemat kytkeytyvät laajoihin kysymyksiin ihmiskohtaloista ja ilmastokriisin ratkaisuista.

Lapin yliopiston opiskelijana, arktisen alueen reunalla Rovaniemellä, Arktinen keskus on ihan vieressä, ja “arktinen” sanana jatkuvasti läsnä. Ainakin etelästä muuttaneen taideopiskelijan silmin arktinen näyttäytyy Rovaniemen kontekstissa usein lähinnä puolipakotettuna sanatason brändäyksenä – mikä tahansa pohjoisessa tehty voidaan markkinoida “eksoottisen arktisena”, sen tarkoittamatta varsinaisesti mitään.

Lapin yliopiston Arktinen tutkimuskeskus on kansainvälisesti tutkijoiden ja toimittajien luottama, ja siellä käy vuosittain yli sata tuhatta vierailijaa. Mitä siis oikeastaan on arktinen tutkimus, ketkä sitä tekevät ja miksi se on tärkeää juuri nyt?

Sosiaaliseen mediaan journalistisia sisältöjä tuottavan tamperelaisen Rare Median ja toimittaja Johannes Roviomaan tänä syksynä ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva Dear Arctic antaa äänen heille, jotka tekevät tutkimusta arktisesta ja arktisessa.

Arktisen keskuksen tutkijoiden kautta arktinen tutkimus yhdistyy elokuvassa laajoihin teemoihin aina käyttämämme kaasun alkuperästä tutkimuksen luonteeseen ja toimijuuteen ympäristökriisin keskellä. Arktisen keskuksen kahvipöydän palapeli asettuu metaforaksi: yksittäiset palaset yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jossa eri tieteenalat ja menetelmät täydentävät toisiaan.

Elokuva kulkee tutuista lumisista Rovaniemi-maisemista antropologisen tutkimuksen mukana Siperian yhteisöihin ja ilmastonmuokkauksen tutkijoiden myötä Reykjavikiin arktisen alueen konferenssiin.

Elokuvan kevyt, osin runollinen visuaalinen kerronta mukailee Rarelle tunnistettavaa tyyliä. Huurteen kuorruttamat puut, virtaava vesi ja taivaalla vellovat pilvimassat luovat seesteisen tilan tutkijoiden ajatuksille arktisesta ja tutkimuksesta. Kirkkaat jään ja jylhien vuorten halkomat maisemat vuorottelevat kaupunkikuvan kanssa, ja herättävät pohtimaan omaa paikkaa ajassa ja arktisessa.

“Ei jokaisen tarvitse olla tieteilijä yrittääkseen pelastaa maailmaa.”

Ilona Mettiäinen

Operaatio Arktiksen ilmastoaktivistit Anton Keskinen ja Ada Koistinen tekevät yhteistyötä ilmastonmuokkausta tutkivien Ilona Mettiäisen ja John Mooren kanssa. Aktivistien mielestä näkemyksiä jakava ilmastonmuokkaus on välttämätön keino, sillä päästövähennykset eivät enää riitä inhimillisiin oloihin. Toiminta on elämäntapa, joka ei tunnu pelkästään omalta valinnalta. “Oma passiivisuus tuntuu vaan niin väkivaltaiselta niin montaa ihmistä kohtaan.” Koistinen pohtii elokuvassa.

Käsitellyt aiheet ovat vakavia, mutta Dear Arctic jättää toivoa.

“Ei jokaisen tarvitse olla tieteilijä yrittääkseen pelastaa maailmaa”, Mettiäinen toteaa.

Viime talvena ja syksynä kuvattu elokuva sai ensi-iltansa Rovaniemellä syyskuussa kulttuuritalo Wiljamissa. Se on näytetty myös Helsingissä R&A -elokuvafestivaaleilla sekä Tampereen Tullikamarilla. Marraskuussa dokkari nähdään jälleen Rovaniemellä Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssissa.

Lehdessä haastatellaan monenlaisia kiinnostavia ihmisiä, joilla on paljon tärkeää sanottavaa. Kysyimme heiltä suosituksia mistä tahansa. Helsingin Sanomien Uutisraportti-podcastia lainaten: “Lopuksi kiinnostavia keskustelunaiheita kiusallisten hiljaisuuksien ajaksi”

 

Miikka Keränen, Lyy

Käytän jokaisen tilaisuuden kehuakseni KähinäPatea ja Rosa Costetta, sekä tietenkin ylipäätään paikallisia artisteja!

Erityisesti kemijärveläislähtöinen ja Lapin yliopistossakin nähty räppäri KähinäPate on puhutellut ajankohtaisilla ja oivaltavilla biiseillään myös tällaista kympintyttöä ja varhaisboomeria! KähinäPaten tuotannosta kuuluu kauas, että pohjoinen ei ole paikka, vaan se on asenne. Soundissa moderni trap-musiikki ja perinteinen räppi yhdistyvät rehelliseksi ja tunnelmalliseksi kokonaisuudeksi, jota kuuntelee mielellään useissa mielenmaisemissa. Kähis rohkaisee jokaista kulkemaan omaa tietään ja olemaan välillä myös vähän jääräpää!

 

Juha Tiainen, YTHS

Oma suositukseni on Lapua-elokuva.

Elokuva on koskettava kertomus yhdestä Suomen pahimmista onnettomuuksista, jossa 40 ihmistä menetti henkensä. Olen itse tehnyt pitkän työuran Etelä-Pohjanmaalla, jossa kohtasin monia henkilöitä, jotka olivat omakohtaisesti kokeneet tapahtuman. Tätä kautta tapahtuma tuli minulle henkilökohtaisesti lähelle. Suosittelen elokuvan katsomista, koska se on hyvin tehty, koskettava kertomus ja merkittävä osa pohjalaista historiaa.

 

Mari Stenberg, KELA

Koskinen.

Seppo Jokisen kirjoihin perustuva tv-sarja, joka sijoittuu Tampereen poliisin väkivaltaisten rikosten yksikköön. Mukaansatempaava rikosdraama, jossa kytkeytyy rikosten ratkaisu ja taustalla olevat ihmissuhteet. Karismaattinen päähenkilö ja muutkin roolihahmot ovat rouheita. Seuraavaa tuotantokautta odotellessa…

 

Leevi Viljanen, ROTKO

Oma suositukseni on Ripovuori Huittisissa.

Kyseessä on paikka, josta aukeaa uljas satakuntalainen sielunmaisema. Laakeat pellot ja Karhiniemen kohdalla kaartuva Kokemäenjoki tarjoavat näkymän, jota ihaillessa kuluu helposti tovi, jos toinenkin. Sieltä löytyy myös suuri kivestä ja puusta rakennettu laavu nuotiopaikan kera.

 

Pieta Pyhtinen, ROTKO

Minun suositukseni on Riisitunturin kansallispuisto Posiolla.

Riisitunturilla voi ihastella talvisin upeita tykkylumen peittämiä puita ja kesäisin Ikkunalampea, jonka takaa avautuu näkymä Kitkajärven ympäristöön.

 

Mika Luoma-aho, Lapin Yliopisto

Englantilaisen jalkapallon ystävien kannattaa nyt kiinnittää erityistä huomiota Koillis-Englannin suurimpaan ja mahtavimpaan jalkapallojoukkueeseen Newcastle United Football Clubiin.

Manageri Eddie Howe on virittänyt joukkueensa hurjaan vauhtiin heti alkukaudesta, ja ”harakat” ovat ehtineet jo kaatamaan muiden muassa Erling Haalandin tähdittämän Manchester Cityn Englannin liigacupissa ja rökittämään Kylian Mbappén edustaman Paris Saint-Germainin Euroopan Mestareiden Liigassa. Onko 2024 se vuosi, jota taantunut, mutta jalkapalloaan syvästi rakastava teollisuuskaupunki on odottanut vuosikymmenien ajan?

 

Pasi Tuominen, HUMAK

Suosittelen peliä nimeltä Detroit: Become Human.

Peliä on lähitulevaisuuteen sijoittuva tarinallinen jännäri, jossa tarkastellaan ihmisoikeuksia androidien kannalta. Peli myös uppoutuu filosofisiin kysymyksiin minuudesta ja tietoudesta ihmisrobottien näkökulmasta. Peli on melko helppo ja rauhallinen ohjattava, joten se soveltuu oikein mukavasti hieman vähemmän pelaavillekin.

 

Miika Puljujärvi, Lapin AMK

Jos täytyy poimia jokin yksittäinen asia tai teos, niin se on varmaankin Ghost in the Shell.

Shirow Masamunen Ghost in the Shellin luoma tulevaisuudennäkymä on yhtä aikaa kiehtova sekä pelottava. Oma suhtautumiseni teknologiaan on eittämättä kyseisen maailman ja tarinoiden värittämä, mikä johtuu varmasti osaltaan mangakan pikkutarkasta ja laajasta taustatutkimuksesta. 

Teksti Jenni Katermaa

Kuvitus Suvi Korhonen

Elokuvien ja sosiaalisen median tarinallisuus ohjaa minua ja muita elämään kuin päähenkilö. Itseeni syventyneenä unohdan kuitenkin helposti ympäröivän maailman. Mahtuuko maailmaan enempää päähenkilöitä?

Lempiajatusleikissäni olen oman elämäni päähenkilö. Elämäni on elokuva tai tv-sarja “Minä!”, jonka käsikirjoitusta työstän alati. Uudet aamut ovat jaksoja määrittelemättömän pituiseen tv-sarjaan, vaihtuvat vuodet uusia tuotantokausia. Ihmiset elämässäni ovat toinen toistaan merkittävämpiä tai merkityksettömämpiä sivuhenkilöitä.

Elämäni valkokankaalla suru muuttuu haikeaksi melankoliaksi, riidat dramaattisiksi juonenkäänteiksi ja ihastukset romanttiseksi hattaraksi. Vastoinkäymiset ovat hupaisia kommelluksia tai selviytymistarinoita ja tunteet pyörryttävää vuoristorataa. Saatan kuvitella jopa yleisön seuraamaan elämäni käänteitä ja kaikkitietävän kertojan juontamaan tapahtumia.

 

Romantikko etsii taivaalta revontulia, auringonlaskuja ja tähtiä, ja sateen yllättäessä menee ulos tanssimaan kuin päähenkilö.

 

Elämän romantisointi on sitä, että näkee kaiken hieman vaaleanpunaisempien linssien läpi. Tiktokissa ääni videon taustalla kehottaa “you have to start romanticizing your life” ja näytöllä vilahtelee arkisia hetkiä, joihin auringonvalo osuu kauniisti. Romantikko kiinnittää huomiota arjen itsestäänselviin yksityiskohtiin ja etsii niistä onnensa. Ostaa itselleen kukkia koska kukaan muu ei sitä tee, sytyttää kynttilöitä pimenevässä syysillassa ja nauttii hitaasta brunssista sunnuntaiaamuna. Romantikko etsii taivaalta revontulia, auringonlaskuja ja tähtiä, ja sateen yllättäessä menee ulos tanssimaan kuin päähenkilö. Hän näkee tunnelmavalon pimeydessä ja juo puoliksi täydestä lasista hedelmäviipalein maustettua vettä.

Elämää on romantisoitu ja tragedisoitu antiikin Kreikan teatterista lähtien. Teatterista tarinankerronta siirtyi Hollywoodiin ja valkokankailta televisioon sekä suoratoistopalveluihin. Lapset kasvavat aikuisiksi satujen onnellisten loppujen sekä sankaritarinoiden parissa. Viimeistään aikuisuuden kynnyksellä ymmärtää, että todellinen elämä ei noudata elokuvamaailman logiikkaa.

 

Silloinkin, kun autan ystävää pulmassa tai tuntematonta kadulla, on henkilökohtainen kasvu ja kehitys toiminnan keskiössä.

 

Hollywoodin kulta-ajan jäädessä taakse tulevaisuuden tarinankertojaksi on astumassa algoritmit. Sosiaalinen media tarjoaa samanlaisen mahdollisuuden fantasiassa elämiseen kuin elokuvatkin. Somessa miljoonat jahtaavat suosiota, kuuluisuutta, mainetta ja mammonaa. Päähenkilösyndrooma kiteytyy algoritmien suosimiin selfieihin, siis omakuviin, joiden varaan voi rakentaa fiktiivisen illuusion itsestään. Muokatessani oman elämäni narratiivia, vain mielikuvitus on rajana. Voin tehdä kamalasta kaunista, hankalasta helppoa. Poden fomoa, kun jollakin toisella näyttää olevan somen kiiltokuvissa hauskempaa ja hienompaa; kun joku toinen on päähenkilön roolissa.

Sosiaalinen media vahvistaa ja vääristää käsitystä siitä, että jokainen voi olla päähenkilö. Kun päättää astua oman elämänsä päähenkilön rooliin, täytyy omat tarpeet laittaa muiden tarpeiden edelle. Silloinkin, kun autan ystävää pulmassa tai tuntematonta kadulla, on henkilökohtainen kasvu ja kehitys toiminnan keskiössä. Mitä syvemmälle uppoan itseeni, sitä hämärämmäksi muuttuu ympäröivien ihmisten merkitys elämässäni. Unohdan, että merkityksellisestä ihmissuhteesta saattaisin löytää jotain, mitä itsereflektio ei tarjoa.

Maltillisessa mittakaavassa itsekkyys on tärkeää: oman arvon tunteminen on vankan itsetunnon perusta. Onhan sanonnassa “et voi auttaa muita ennen kuin autat itseäsi” looginen sanoma; ainakin jos kyseessä on lentokoneen happimaskin asettaminen paikoilleen. Liian pitkälle vietynä itsekkyys kuitenkin hämärtää empatiakykyä. Itseensä uppoutuneena unohtaa nopeasti jakavansa saman maailman miljardien kaltaistensa kanssa. Toisen ihmisen kenkiin asettuminen vaatii oman ainutlaatuisuutensa kyseenalaistamista. Täytyy eläytyä siihen, että joku muu on päähenkilö ja itse on väistyttävä sivuhenkilön rooliin.

On äärimmäisen etuoikeutettua ja itsekästä ajatella, että maailma on juuri minulle auki ja kaikki on minulle mahdollista.

 

Päähenkilönä elän harhassa, jossa kaikki on minusta kiinni, hyvässä ja pahassa. Yksilökeskeinen kulutusyhteiskunta kauppaa hyödykkeitä identiteetin kasvattamiseen ja vahvistamiseen, ei niinkään tarpeeseen. Uushenkisyyden trendit kuten mindfulness, manifestointi ja self help tarjoavat oikotien onneen ja menestykseen. Pyydä universumilta ja universumi vastaa, juuri sinulle. Maailmankaikkeuden kanssa viestiminen saa helposti uskomaan, että niin onnistumiset kuin vastoinkäymisetkin ovat suorassa yhteydessä omiin tekoihin ja ajatuksiin. 

On äärimmäisen etuoikeutettua ja itsekästä ajatella, että maailma on juuri minulle auki ja kaikki on minulle mahdollista. Maailman kantokyky ei kestä miljardeja päähenkilöitä, sillä parrasvaloissa seisominen on resursseja kuluttavaa. Jokaisen yksittäiset ja itsekkäät unelmat eivät voi käydä toteen; kun yksi voittaa on toisen väistämättä hävittävä. Unelmointi on tärkeää ja antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Ehkä olisi kuitenkin aika unelmoida jostain yhteisestä? Ehkä olisi aika löytää merkityksiä ihmiskontakteista materian sijaan? Ehkä vastaus ei aina löydykään minusta vaan ympäriltäni.